SDP:ssä menossa valtataistelu

Anonyymi-ap

Demareiden sisällissodan kapellimestari on Krista Kiuru ja ykkösviulua soittaa Nasima Razmyar, vaikka hän sen yrittääkin kiistää.
Marinlaisten tavoitteena oli Tytti Tuppuraisen kaatamisen lisäksi horjuttaa puheenjohtaja Antti Lindtmanin asemaa. Sisällissodaksi äityneen kuppikuntien välisen nokittelun taustalla on kova kisa ministeripaikoista.

Jos ne pitäisivät paikkansa, niin kai nämä sanottaisiin silloin omalla naamalla. Nyt tämän ainaisen puskasta huutelun pitää loppua. Sokea Reettakin jo näkee, ketkä tässä yrittävät taas omaa pesää liata." Näin paalutti SDP:n lohjalainen kansanedustaja ja puolueen ex-puheenjohtaja Antti Rinteen kummipoika Joona Räsänen Helsingin Sanomissa, kun kohu demariryhmyri Tytti Tuppuraisen ympärillä oli kuumimmillaan.
Demarit siis itse tietävät, kuka (tämänkin) kohun pani alulle.

Demarileirin luotettavat sisäpiirilähteet ovat kertoneet Helsingin Uutisille, että kansanedustaja Ville Merisen (sd.) Ylellä esittämät väitteet eduskunta-avustajien kohtelusta olivat tyypillistä Meristä. Terapeutti-Ville, joka ei ole kotiutunut eduskuntaan eikä sisäistänyt politiikan sääntöjä ja pelin henkeä, avasi tahtomattaan suuremman pandoran lippaan kuin ymmärsikään.

Suuremman siksi, että demareiden sisäpiirilähteiden mukaan Krista Kiuru (sd.) tarttui häikäilemättä Merisen lapasyöttöön ja näki härskisti tilaisuuden kaataa Tuppurainen ja vähintään horjuttaa puheenjohtaja Antti Lindtmania.

Demarilähteiden mukaan tämä on Kiurun toistuva toimintamalli: hän keksii väitteitä, joita syöttää iltapäivälehdille. Samaiset lähteet uskovat, että iltapäivälehdet eivät käräytä Kiurua, koska niille vuodetut väitteet ovat niin herkullisia, ettei ruokkivaa kättä pidä purra.



Lyhyellä aikavälillä demareiden sisällissodassa on kyse ministeripaikoista.

Kapellimestari Kiurun ohella toinen merkittävä ja erittäin taitava toimija demareiden sisällissodassa on puolueen helsinkiläinen ensimmäinen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Nasima Razmyar. Hän toimii kulisseissa ja varoo paljastuvansa, mutta useat luotettavat lähteet vahvistavat hänen olevan valtapelin ytimessä. Juuri tämän kirjoituksen alla Helsingin Sanomat julkaisi jutun, jossa Razmyar taitavasti yrittää silmänkääntötemppua, jossa hän vaatii nimettömän puskista huutelun lopettamista, vaikka onkin itse oikeasti siinä aktiivinen.

Razmyar poltti päreensä viime keväänä, kun Eveliina Heinäluoma ei lähtenytkään Helsingin apulaispormestariksi. Tämä oli myrkkyä Razmyarin omille ministerihaaveille. Razmyar arvosteli Heinäluomaa voimakkaasti ja junaili lopulta kansanedustaja Elisa Gebhardin demareiden valtuustoryhmän puheenjohtajaksi Helsingissä ohi Heinäluoman ja puolueen puheenjohtaja Lindtmanin kannattaman Niilo Toivosen.

11

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Razmyarin taustajuonittelu on tullut monelle demarivaikuttajalle yllätyksenä ja pettymyksenä, he kuvaavat. Heidän mielestään kyse on valtapelistä, jonka taustalla on ex-puheenjohtaja ja demareiden ykköstähti Sanna Marin. Marin haluaa varmistaa itselleen riittävän hyvän aseman ja pestin, kun nykytyö Tony Blair -instituutissa aikanaan päättyy. Nykyinen seurapiirikaunotarkaan kun ei voi ikuisesti porskuttaa päivästä ja tilaisuudesta toiseen tittelillä "Suomen entinen pääministeri", se kuluu pian loppuun. Marinlaiset, kuten Razmyar, taas haluavat pysyä kuningattarensa suosiossa ja varmistaa oman aatesiipensä aseman demareiden sisällä.

      Razmyarin lisäksi olennaisia marinlaisia toimijoita ovat puolueen kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen ja Gebhard. Sattumalta koko nelikko, Kiuru-Razmyar-Gebhard-Mäkynen, olivat demareiden sisäisessä oppositiossa muun muassa rajalakiäänestyksessä. Kuten myös Timo Harakka ja Johan Kvarnström. Tuosta kuusikosta kolme tulee Helsingistä. Sen sijaan oululainen kansanedustaja Pia Hiltunen joutui demarilähteiden mukaan ymmärtämättään Kiurun pelinappulaksi, kun hän julkisesti lähti nimellään arvostelemaan Tuppuraista.

      Razmyarin omien toimintamallien osalta ei kannata unohtaa myöskään toissa valtuustokauden hyökkäystä Helsingin pormestari Jan Vapaavuorta (kok.) kohtaan. Razmyar suolasi Vapaavuorta ensin kulisseissa, lopulta julkisesti. Väistämättä tulee mieleen yhtymäkohtia case Tuppuraiseen. Toki kisa kokoomuksen ja demareiden välillä on täysin ymmärrettävää, mutta sanontahan on, että oikeasti poliitikon pahin vihollinen on oman puolueen ehdokas samasta vaalipiiristä.

      Razmyarilla on tunnetusti tiiviit välit myös Meriseen. Merisellä puolestaan on tiivis yhteys tamperelaiseen lääkäri-Atteen eli kuntapoliitikko Atte Virolaiseen (sd.). Demarilähteiden mukaan Virolaisen toiminta jakaa rajusti omia ja vieraita Tampereen valtuustossa.

      Lyhyellä aikavälillä demareiden sisällissodassa on kyse ministeripaikoista ja vielä lyhyemmällä toukokuun Tampereen puoluekokouksesta. Razmyar haluaa varmistaa jatkonsa varapuheenjohtajana, mikä on tärkeää kaikille marinlaisille. Razmyarin valinta näyttääkin selvälle. Kuten muidenkin istuvien varapuheenjohtajien.

    • Anonyymi00002

      Eduskuntavaalivoitostaan varmoja olevien demareiden ministerivalinnat sen sijaan eivät ole lainkaan selviä. Päinvastoin: sisäinen kilpailu on todella kovaa ja myös alueellista. Samasta kaupungista tai vaalipiiristä tulee harvoin kahta ministeriä samasta puolueesta.

      Helsingissä tämä kisa käydään Razmyarin ja Eveliina Heinäluoman kesken. Molemmat ovat vieläpä nuorehkoja naisia, mikä kiristää kisaa entisestään. Selvää on, että Heinäluoma on Lindtmanin tallissa, Razmyar ei. Siksi Razmyarin on pakko pönkittää valtaansa ja ministerimahdollisuuksiaan kaikin mahdollisin keinoin. Tämä heijastelee myös Helsingin kaupunkipolitiikkaan, jossa demarit on vaalivoittonsa myötä ottanut vahvan itsenäisen toimijan roolin erillään vihreistä ja vasemmistoliitosta. Aseveliakselin synty on edennyt, mikä on heinäluomalaisten tahto, kun taas marinlaiset eivät siitä niin välittäisi.

      Tampereella aseveliakseli sen sijaan on hajoamispisteessä. Demarilähteiden mukaan SDP:n ja kokoomuksen välit eivät Tampereella ole koskaan olleet niin huonot kuin nyt. Riita syntyy melko pienistäkin asioista, kuten Kaupin luonnonsuojelualueesta. Aseveliakselin kannalla olevat demarit jopa pelkäävät, että kokoomus lähtee Tampereen pormestarikoalitiosta. Tulevien eduskuntavaalien näkökulmasta se voisi olla vaalitaktisesti Tampereen kokoomukselta jopa hyvä veto.

      Tampereen eripuran keskiössä on demaripormestari Ilmari Nurminen, jonka kautta kuvio palautuukin taas marinlaisiin, joiden ydintä Nurminen Razmyarin kanssa kiistatta on. Nurminen taktikoi itsensä pormestariksi ohi Lauri Lylyn. Nyt sama parivaljakko kisaa siitä, kumpi heistä nousee demariministeriksi Tampereelta. Nurminen haluaisi lähteä ehdolle eduskuntavaaleihin, mutta hän haluaa olla varma ministeripaikastaan. Nurminen onkin näin puoluekokouksen alla aktiivinen. Demarilähteiden mukaan puoluekokouksen lopputulos voi vielä olla yllätys, sillä kukaan ei tiedä, kuinka vahvasti Nurminen ja kumppanit saavat nuoremman polven marinlaisia mobilisoitua liikkeelle.

    • Anonyymi00003

      `

      SDP:n -Sisällis-Sota on Kovaa ja Päitä Putoilee -kun Tuppurainen on Mestaajana

      .

      • Anonyymi00004

        Tapelkaa tytöt, saatte tupakkaa.


    • Anonyymi00005

      Nasima riitelyn pääpukarina vaatii puoluejohtoa lopettamaan riitelyn. Kylläpä on Nasimalla pata sekaisin.

    • Anonyymi00006

      sdp: ssä on menossa

      ORGIAT.
      Tytti huseeraa ja muut honottaa vieressä tuijottaen tyttiä.

    • Anonyymi00007

      Saapa nähdä miten pikavippi-tytön haaremi pärjää.

    • Anonyymi00008

      Kiurun, Naziman ja Mäkysen haaveet ministerin pallista kokee kolauksen.

    • Anonyymi00009

      Mäkynen sopii huumorielokuvaan
      ( Borat )
      muttako ministeriksi ?

      EHDOTON EI !

      • Anonyymi00010

        ei riitä huumori tuohon turhakkeeseen, onneksi on demukka, ei siis haittaa oikeita ihmisiä.


    • Anonyymi00011

      Nasima soittaa kylläkin selloa, ei viulua!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      127
      7148
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      123
      4944
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4286
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3473
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2281
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      288
      1733
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1476
    8. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1475
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1438
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1394
    Aihe