Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Anopilla kylässä

Taas tultiin vaimon kanssa eilen leskianoppini luokse saunomaan ja yökylään.
Naiset menivät ensin saunaan ja on ihanaa salaa kurkkia rehevän anopin aarteita kun riisuivat makkarissa mihin näin peilin kautta.
Kyllä kulli seisoi kun sain ihailla anopin isoja tissejä, nännitkin todella isot.
Pillu on runsas karvainen ja nätit turpeat pillun huulet sekä isoin klitoris minkä olen nähnyt.
Anoppini on ollut usein fantsioissani kun runkkaan, olen kuvitellut että saisin nussia sitä.
Odotin kulli isona kovana pystyssä omaa saunavuoroani ja tiedän että anoppi tulee aina ensin saunasta kun pesevät tyttärensä kanssa vuorotellen, kuulin että nyt tulee niin olin jo riisunut kaikki vaatteeni tuolille enkä vetänyt pyyhettä vielä lantiolleni, vaan odotin että anoppi näkee minut aivan nakuna iso kyrpäni sille pystyssä.
Oli niin kiihottava tilanne sydän jyskytti jännityksestä ja kullini sykki, hyvä kun en lauennut siihen paikkaan kun anoppi näki minut.
Se anopin katse ja hämmästys kun aina sanoo minulle tullessaan että nyt on vävyn vuoro tuli kakistellen ja vielä lisäsi siihen onhan vävyllä iso ja komea hymyillen.
Ilta menikin toisiamme anopin kanssa vilkuillen ja hymyillen.
Nyt juuri heräsin kahvia keittään, vaimo vielä nukkuu makkarissa, anoppi nukkuu sohvalla niin ohut yöpaita päällä voin ihailla sen läpi näkyviä isoja tissejä ja nännejä, peitto peittää juuri ja juuri pillun kohdan harmikseni.
Kohta hiivin hiljaa sen lähelle ja runkkaan samalla anoppiani ihaillen ja annan spermojen lentää peiton päälle.
2392
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja taas spede päästelee aivopieruja buaahaa

1Äänestä
  • Sää mää ja bää tietää buaahaa.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Taas tultiin vaimon kanssa eilen leskianoppini luokse saunomaan ja yökylään.
Naiset menivät ensin saunaan ja on ihanaa salaa kurkkia rehevän anopin aarteita kun riisuivat makkarissa mihin näin peilin kautta.
Kyllä kulli seisoi kun sain ihailla anopin isoja tissejä, nännitkin todella isot.
Pillu on runsas karvainen ja nätit turpeat pillun huulet sekä isoin klitoris minkä olen nähnyt.
Anoppini on ollut usein fantsioissani kun runkkaan, olen kuvitellut että saisin nussia sitä.
Odotin kulli isona kovana pystyssä omaa saunavuoroani ja tiedän että anoppi tulee aina ensin saunasta kun pesevät tyttärensä kanssa vuorotellen, kuulin että nyt tulee niin olin jo riisunut kaikki vaatteeni tuolille enkä vetänyt pyyhettä vielä lantiolleni, vaan odotin että anoppi näkee minut aivan nakuna iso kyrpäni sille pystyssä.
Oli niin kiihottava tilanne sydän jyskytti jännityksestä ja kullini sykki, hyvä kun en lauennut siihen paikkaan kun anoppi näki minut.
Se anopin katse ja hämmästys kun aina sanoo minulle tullessaan että nyt on vävyn vuoro tuli kakistellen ja vielä lisäsi siihen onhan vävyllä iso ja komea hymyillen.
Ilta menikin toisiamme anopin kanssa vilkuillen ja hymyillen.
Nyt juuri heräsin kahvia keittään, vaimo vielä nukkuu makkarissa, anoppi nukkuu sohvalla niin ohut yöpaita päällä voin ihailla sen läpi näkyviä isoja tissejä ja nännejä, peitto peittää juuri ja juuri pillun kohdan harmikseni.
Kohta hiivin hiljaa sen lähelle ja runkkaan samalla anoppiani ihaillen ja annan spermojen lentää peiton päälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu