Mihin ihmeeseen isot puolueet tarvitsvat julkisia varoja puoli miljoonaa euroa vaalirahaa ?
Kannatan USA:n mallia jossa rahoitus tulee yksityiseltä sektorilta. Nähtäisiin samalla mitä kukanankin on miehiään ja naisiaan, eli kenen etuja jatkossa ajatellaan kun päätöksiä tehdään.
Kannatan USA:n mallia jossa rahoitus tulee yksityiseltä sektorilta. Nähtäisiin samalla mitä kukanankin on miehiään ja naisiaan, eli kenen etuja jatkossa ajatellaan kun päätöksiä tehdään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eli kun siis Nokia, muut suuryritykset ja vuoristoneuvos Tuurat rahoittaisivat vaikkapa Kokoomuksen vaalimarkkinoinnin ja köyhempien asioita ajaville puolueille (jos niitä nyt enää onkaan) rahat kerättäisiin duunareilta, sairailta, eläkeläisiltä ja työttömiltä, asiat olisivat oikeudenmukaisesti?
No tämä saisi kyllä jotain muutosta aikaan,
kun ökyt jäisivät yksin keskenään ja kansan laajat oikeata työtä tekevät rivit äänestäisivät omansa esim. presidentiksi.
Mutta pointtini on se ettei näitä useita miljoonia euroja otettaisi julkisista varoista.
Kun työtön hakee esim. töitä joutuu hän maksamaan työpaikkahakemusten postimaksut itse, ei siihen kampanjaan heru kamppanja-avustusta.
Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta puoluerahoitukseen heruttaisin silti kyllä yhteisiä varoja.
Itu on siinä, että näin muut tahot eivät pääse niin helposti vaikuttamaan puolueisiin. Mitäs tuumaisit jonkun puoluepampun tuumivan, kun pitäisi esim. polkaista rahaa vaalimainontaan ja kirstu on tyhjä. Sitten paikalle tulee joku vuoristoneuvos Tuura ja sanoo, että "kuulkaas, meikäläinen voisi poikien kanssa heittää tommoset puoli miljoonaa euroa mainosrahaa. Mut sit ku ootte vallankahvassa, niin pienenä vastapalveluksena me kovasti poikien kanssa haluttais että tämmönen laki tulis voimaan..." ja ojentaisi peippöriä, johon on skrivattu jotain tavallisen kansan suhteen perin katalaa...
Minusta systeemi on kyllä hyvä,mutta rahoitus pitäisi olla pienempää kautta linjan.Rahoitus pitää olla avoin kaikelle tarkkailulle eikä pimeää tukea ulkopuolelta saa sallia.Yleensäkin kaikki ulkopuolinen tuki pois koska siitä voi syntyä sekaannuksia päätöksiä tehtäessä.
Hei! Jos puoluerahoitus/avustus olisi kuin Amerikassa, siis ponsoreilla, niin silloin myös joutuu ajamaan rahoittajan etuja! Seuraappas vain Amerikkalaista meininkiä!