Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopuolella.
Yleensä vastaaville iskuille on haettu laillinen oikeutus joko YK::n kautta tai ainakin liittolaisilta.
Yleensä vastaaville iskuille on haettu laillinen oikeutus joko YK::n kautta tai ainakin liittolaisilta.
Vastaukset 704
Vanhimmat
Yhdysvallat on Naton Sionistisen Blokin terroristinen moottori.
Suomessakin yleinen mielipide on jo kääntynyt täysin Usaa vastaan.
Kanada on oikeassa, Venäjä ei ole mitenkään vaarallinen, Usa on todella vaarallinen.
Se, että USA on vaarallinen ei mitenkään muuta sitä, että Venäjä on vielä vaarallisempi, tltunen.
Ja Stubb vie Suomen mukaan sotaan kodin uskonnon ja isänmaan hurmiohengessä.
Onneksi tuo jenkkien suuri ihailu on Suomessa jo taittumassa.
Taasko se Stubb on sotimassa jossakin.
Meinaatko, että Suomikin on hyökkäämässä Iraniin vai että Venäjä hyökkää Suomeenkin kuten Ukrainaan?
Mitä on Stubb sanonut Iranin siviilien pommittamisesta?
En ole vielä ehtinyt lukea uutisia. Mutta voithan sinä itsekin tarkistaa haluamasi asian sen sijaan, että kyselet minulta. Avaa vain rohkeasti joku suomalainen media ja katso ihan itse.
Joo niinhän se stupido haluaisi varmaan tehdä, mutta orpo haluaa lopettaa sodan mahdollisimman nopeasti,mikähän tyyppi luulee olevansa,onkohan kusi noussut niin pahasti viimeisen 3 vuoden aikana päähän että luulee jo voivansa päättää mailmalla tapahtuvista asioistakin ja sodat pitää lopettaa kun petteri niin tahtoo, äijää tuskin tunnetaan edes suomen rajojen ulkopuolella edes pohjoismaissa saatikka maailmalla ja luulee olevansa maailman poliisi, tyypillinen varsinais-suomalainen mulkku.
Ei yhtään mitään ole Stubb vielä sanonut Iranin siviilien pommittamisesta
LOL.
Paljon valhetta sekoitit totuuteen.
Petteri on huvittava klovni.
Totta!
Totta!
Kyllä suomessa on fiksua kansaa, nimimerkit sen mukaan. Muuten valmis nimimerkki, muuttaa vain kirjaimrn tai kaksi, haloo
Ja sitten kannattaa uhota naapurille vai?
Jos Venäjä on sinulle niin vaarallinen uhka niin miksi sitten haastaa riitaa sen kanssa?
Sinä itse et sitten ole koskaan mikään normaali ihminen.
Aha.
Eikä kommentoi koskaan yhtään mitään kyseisestä asiasta.
LOL. Emme haasta riitaa Venäjän kanssa, dille.
Se on varmaan tehnyt jotain pahaa sinulle.
Juuri näin.
Ei-magalaiseen jenkkiyteen suhtaudutaan meillä yhtä lämpimästi kuin ennenkin.
Maailmansodassa. Miten ajattelit että siitä voi pysyä erossa jos Venäjä sellaisen aloittaa?
Mikäs tuossa oli se totuuden osuus?
Ei minulle, mutta esim. Ukrainassa se jo tappaa ihmisiä.
Mikä on määki, joka kulkee lauman perässä?
Miten sille on uhottu? Kyllä Venäjällä tiedettiin, että sotahyökkäys Ukrainaan panee hyvin todennäköisesti välit poikki länteen ja kertoo yhtä todennäköisesti Suomelle ja Ruotsille, että nyt kiireesti Natoon.
Jos ei tiedetty, niin uskomattoman tyhmiä johtajia sillä maalla sitten on, mikä kohdallamme osaltaan vain vahvistaa Nato-jäsenyyden tarvetta.
Eikö sinua sitten liikuta parin miljoonan ihmisen tappaminen tai vammauttaminen? Pitääkö tulla viemään tikkari kädestä, että näet pahuuden?
r.....n mielinen ajatolla saa nyt vautia oikein kunnolla ja r.....ä ei mahda mitään
Stubb ei koskaan ole tuominnut Naton jäsenten laittomia hyökkäyssotia eikä esim. CIAn kidutusvankiloiden toimintaa Naton jäsenmaiden maaperillä.
Stubb hyväksyy isäntänsä toimet eikä sano yhtään poikittaista sanaa Naton isännän rikollisista toimista. Tässäkin on kyse rikollisesta hyökkäyksestä.
Jos noudattaisimme kuten meidän tulisi noudattaa tärkeimmän liittolaisemme USAn toimintatapaa niin nyt pitäisi koota koalitio näitä rikollisen hyökkäyssodan aloittajia vastaan. Eikö niin?
Vai onko Naton isäntä nostanut itsensä kaiken maallisen yläpuolelle?
USA on asettanut ainoana tahona maailmassa pakotteita Haagin kv.sotarikostuomioistuimen tuomareita kohtaan estääkseen itseensä tai rikoskumppaneihinsa kohdistuvat rikostutkimukset.
Niinhän se oli edellisessäkin, mutta sitä edelliseen ei tarvinnut osallistua kun valtaa piti Venäjän tsaari.
Rubio tunnusti, että jenkit aloittivat kauttasodan Venäjää vastaan.
Voi sinun lapsellisia juttujasi musikka.
Jos Iran nitistetään kertaiskulla, ei maailmansotaa synny. Suomikin säästyy Venäjän ohjuksilta.
Jos esiinnyt muka moraalinvartijana, niin mikset sinä itse tuomitse sitä, että Venäjä kiduttaa tälläkin hetkellä tuhansia ukrainalaisia sotilaita ja siviilejä?
Emme aseta pakotteita USA_lle, vaikka sinua kuinka itkettäisi, koska USA on tärkeimpiä liittolaisiamme.
Sinähän se nykyään fanitat jo todella kovaa Donald Rrumpia.:- heheheheheheheheee
Hevonpaskaa, tiltu.
aha, olet kääntänyt kelkkasi ja nyt ihannoit Trumppia.
Ei Venäjä aloittanut maailmansotaa, vaan Usa ja israel sen yhdessä aloittivat.
Natomaa aloitti maailmansodan.
"Pitääkö tulla viemään tikkari kädestä, että näet pahuuden?"
Sopii tulla sitten vain yrittämään, mutta varaudu sinä nyt siihen että sinulle itsellesi silloin voi käydä todella huonosti.
OHO!
Kerro molokki, mitä hyvää näet unelmiesi demokratiamaasta USA sta ? Miten joku voi ihailla ja puolustella tätä maailman poliisi valtiota?
Äitiskö sano?.
Molokki taas kyselee viisaita. Voi, voi.
Ole OIKEENKIRJOOTUSTAIROTON VELLIPERSII hiljaa!.
Miksi ihmeessä olisi sanonut?
Ja sinä itse olet täysin sotahullu sivari.
USA ei ole minun unelmieni demokratiamaa, kuten olen sinulle ainakin kymmenen kertaa jo kertonut. Kerro sinä, mikä on saanut sinut niin yksinkertaiseksi, ettet ymmärrä asioita edes toistolla. Tiputtiko lääkäri sinut lattialle synnytyksessä?
LOL.
Hallusinoit.
LOL.
LOL.
Lapsi.
Lapsi.
2. Mailmansodan aloittivat natsisaksa ja ryssälä, hyökkäämällä Puolaan.!.
Lapsi.
Jaa ... Olivatko natsi-saksa ja ryssälä, NATO-maita, vuonna 1939 ??????
Älä stnan KRUUNUNRAAKKI uhoa. Kukkakepit menee kumoon ihan vaan luunapilla.
Lapsi.
Lapsi.
Olet ihan oikeassa
LOL.
Natsi-Saksa hyökkäsi Puolaan ensimäisenä.
Kysy mummoltas!
Venäjä kiduttaa tälläkin hetkellä tuhansia , no mitäpä luulet ukrainalaisten tekevän, siitä vaan ei saa puhua , on tämä sellaista valheellista propagandaa. Sodan alkupuolella Suomen ihmisoikeuksien johtaja kertoi ukrainan syyllistyvän samanlaisiin sotarikoksiin kuin Venäjä, mutta hänet hiljennettiin heti, ei ole naamaa telkussa näkynyt, että sellaista oikeusvaltio periaatetta ja sananvapautta Suomessa.
Perseennuolijat eivät tietenkään aseta minkäänlaisia pakotteita . Sehän kuvastaa hyvin meidän oikeusvaltio periaatteitamme, eikös niin ?
Venäjä kiduttaa järjestelmällisesti ukrainalaisia sotavankeja, Ukrainassakin on ollut venäläisten sotavankien kidutuksia, mutta ne ovat olleet poikkeustapauksia. Ukraina myös päästää kanasainväliset järjestöt tarkkailemaan sotavankiensa oloja toisin kuin Venäjä.
USA on meidän tärkein paska liittolaisemme , josta pitäisi päästä eroon, mutta meidän kieli pitkällä oleva johtomme ei sitä halua tajuta, koska meidät on myyty.
Aha , olet kääntänyt kelkkasi, Molokki on aina ollut henkeen ja vereen USA uskovainen , tekivät ne mitä hyvänsä, aate on vahva ,tapahtui mitä hyvänsä , raamatusta löytyy totuus , ainakin molokin mielestä. israel saa vapaasti riistää maita Arabeilta USA n avustuksella, ja USA ja israel saavat vapaasti hyökkäillä ja sotia toisia maita kohtaan. USA is best. Vai mitä sanoo molokki?
Emme aseta paotteita USA:lle, koska se on tärkeimpiä liittolaisiamme, tiltunen, vaikka sinua kuinka itkettäisi.
Sanon, että kirjoitat taas pelkkä hevonpaskaa, tiltunen.
Ja kieli syvällä USA n perseessä , voiko joku sanoa ettemme ole USA n vasalli valtio?
Voi toki.
Mikä on määki? Se on hyvin koulutettu Suomen kansa.
Olet sinä molo aika nolo. voi , voi.
LOL.
LOL. emme haasta riitaa Venäjän kanssa,,,, On dillellä aavistuksen verran korjaamista sanojen merkityksestä diplomatian sanastossa , tarkoitan , et tunnu ymmärtävän yhtään mitään sanojen merkityksestä. Jotenkin tuntuu , että olet täysi nolla, olet vain morkkaamassa toisten asiallisia kommentteja. fucking idiot.
Yhdysvallat aloitti hyökkäyssodan itsenäiseen maahan (kuten liturgia kuuluu). Hyökkäys kaukomaahan. Jos jotain olemme Venäjän sodasta oppineet, alkaa tukea Irania niin sotilaallisesti kuin muutenkin. Mutta tuskin meidän jenkkien perseennuolejat poliitikot sitä tekevät.
sitten pitäisi avustaa Irania aseilla ja niin päin. Hyökkäys kaukomaahan.
LOL.
Emme tietenkään ala tukemaan Irania, älä ole hölmö.
Juuri näin. Suomi on Fennoskandian maa. Luontainen yhteys itään on tärkeämpi kuin yhteys länteen. Kun Venäjällä menee hyvin, niin Suomellakin menee hyvin.
USA on kaukana ja sen johdolle on täysin se ja sama, mitä täällä pohjoisella pikkuläntillä tapahtuu ja kelle se kuuluu. Venäjälle asia on tärkeä. Paasikivi, Kekkonen ja Mannerheimkin sen ymmärsivät. Toivotaan, että myöhemmätkin "paasikivet ja kekkoset" sen ymmärtävät.
Khomenein murha Palmen murhan vuosipäivänä on jotenkin symbolinen eikä kovin rauhoittavalla tavalla... Jaa mitähän vielä tuleekaan?
Se mitä Venäjä tekee Ukrainassa (kun hallinto ei miellytä, hyökätään) tapahtuu nyt Iranissa. Miksi tuomita Venäjä, jos ei tuomita USA: n tai Israelin toimia? Hyökkäys toiselle on rikos ja toisille "hyvä työ". Näinkö oikeutus toimii...?
Kiitos MOLOrent.
Miksi valehtelet?
LOL.
LOL.
LOL.
Totta!
LOL.
Pelkureita sitten vain olemme.
LOL.
Hyvin sanottu.
LOL.
Totta!
älä lyö lyötyä...
älä lyö lyötyä...
Totta!
LOL.
LOL.
Totta!
Venäläisten sotakiima hiipumaan päin
Aloituksen tekijä on jo avannut, kun on pläjäyttänyt suoran lainauksen Stubbilta.
Ryssä saa hävitä maan päältä.
tuskin mitään, paheksunut lähinnä iranin iskuja sotilastukikohtiin muualla lähi-idässä ja aloittanut muun euroopan kanssa ihisten manipuloinnin että paha sai palkkansa ja niin edelleen.....
USA ei ole minun unelmieni,, Minkäs ihmeen takia puolustelet sitä , joka helvetin asiassa. On tainnut äitisi kannella sinua metsäretkellä siwan muovikassissa kannokossa, kun näyttäisi muisti kärsineen.
Sanon, että kirjoitat taas, Et taida ymmärtää edes sitä mitä kirjoittelet, Bidenin vosu.
Juuri näin.
Molemmat sekä Israel ovat vaarallisiin.en luota kumpaankaan. Kaikkia hallitsee oikeisto. Vasemmistohan häädettiin Venäjältä 90 luvun alussa..persuille se ei vielä ole tullut tietoon.. valitettavasti.
Molemmat äärioikeiston hyppysissä
Hyvä Dodald Trump ja Israel. Iranilaiset juhlivat ympäri maailmaa kaduilla kum ääri vanhoillinen Diktaattori tapettiin. Tämä Diktaattori on tapattanut paljom syyttömiä ihmisiä.
Natsi Ssksan jälkeen tuli kommunistinen Ddr joka kidutti ja murhasi valtavasti syyttömiä ihmisiä ja mm Tarja Halonen on ihaillut tätä.
Se on vain perujen piirissä suosittua.
Siltä nyt näyttää.
Ei sokea nää ppahuutta. Näkee usan viattomana.
Trumpinisti ärähti.
Hyvin epävarma tumpukan aikana.
Vaarallista narsistia.
Syö se kotka.
Siellä ei ole mitään ihailtavaa.
Ei kun sun isä.
Molokki on varis.
Olemme valitettavasti.
Heko heko pappa.
Olen iloinen, että meillä on rauhaa rakastava maa naapurinamme. Tuo maa on Venäjä.
Rukoilen joka päivä Venäjän ja Venäjän kansan puolesta. Toivotan presidentti Putinille kaikkea hyvää ja Jumalan siunausta.
Rukoilen myös Suomen poliittisten päättäjien puolesta, että he tulisivat uskoon ja saisivat rakkautta Venäjää kohtaan, niin että maittemme välit paranisivat, raja maittemme välillä aukeaisi ja rauhanomainen kanssakäyminen ja turismi Suomen ja Venäjän välillä elpyisi.
Kaikkea hyvää Venäjälle ja presidentti Putinille täältä Suomesta.!!
Typerän kommentti trumpin vuosilta.
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois vallasta, miten se onnistuisi parhaiten?
Ennen sinäkin kannatit Trumpoushkan valintaa, vai mitä.
LOL.
Petteri voi erottaa sen kun luulee olevansa maailman poliisi ja kaikkivaltias ylkä.
Trump on rikollisen sotaliitto Naton korkea-arvoisin päättäjä.
Ennen sinäkin kannatit Trumpushkan valintaa, vai mitä.
LOL.
No mitäpä muutakaan prostitutioitu tekee, kuin "kehuu" sitä, joka sille maksaa.
Lapsi.
Trump on parasta mitä USAlla on tarjota maailmalle. Tai sitten USAn poliittinen järjestelmä on perseestä.
Ilmankos poliittinen johtomme on yksiä perseennuolijoita ja selkärangattomia paskahousuja.
Trumpushka on mitä surkein valinta USA:n presidentiksi ja minä varoittelinkin siitä samalla, kun sinä ilmoitit liputtavasi kolme päivää hänen valintansa kunniaksi.
LOL.
LOL.
USA ja Israel ovat ihmiskunnan vihollisia.
Muuta takas iraniin loinen.
Muuta ite!
Joo, tuo loinen mukiloidaan
Tuskinpa vain.
En muuta koska en ole käynytkään tollero.
Israelin joka kaupungissa soi jo ilmahälytys sireenit, ohjuksia ilmassa on jo tuhansia tulossa Israelia kohti.
Ei ole tuhansia ohjuksia tulossa, on tulossa 989
Ja huomenna jo hiukan enemmän.
Noinkohan .... ?.
Toivottavasti on pirun Netanjjahun loppu.
Trump: Tuhoamme Iranin ohjukset ja laivaston
Samaan tapaan kuin Trump tuhosi aiemmin muka kaikki Iranin ydinlaitokset.
Ei helvetinkuustoista, miten typerä ja säälittävä pelle. Pedari taitaa oikeasti olla.
Jenkit tuhosivat Venezuelan edustalla muutamia kalastajapaatteja ja mukana muutama sata kalastajaa.
On jäänyt aika vähälle huomiolle.
Ja SILTI ....... DELTAt kävivät Ahmattabadissa "neutraloimassa" osaman ja nappasivat kommari-maduron, kuin lapselta tikkarin. :-)
Jenkit tuhosivat Venezuelan edustalla, tällaista on USA n nuoleskelu, ei haluta nähdä ,mitä ne tekevät.
Suuruudenhullu paskapökäle
Sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen mitä Suomikin apinoi, kuuluu aina sotilaalliset hyökkäykset joka maahan jotka eivät juokse jenkkien pillin mukaan.
LOL.
Juu meidän etumme on säännötön maailma jossa isommat tekee meille ihan mitä haluaa.
Tämä tiedettiin jo vuosikymmenet sitten. Mistään ei vain ole opittu.
Milloin uppoaa ensimmäinen jenkkien lentotukialus?
Jo ensi viikolla.
Jo nyt on tehty ensimäinen ohjusisku Usan lentotukialusta vastaan.
Trumpin aloittaman hyökkäyksen seurauksena tullaan näkemään ohjusiskuja naton tukikohtiin eri puolilla maailmaa.
Ketkäs niitä eri puolilla maailmaa sitten tekevät? Sanottavia ohjusmääriä on vain valtiollisilla toimijoilla.
Toivottavasti jo näinä päivinä
No esimerkiksi Usan tukikohdat Israelissa ja Bahrainissa ovat joutuneet jo ohjushyökkäysten kohteeksi.
Ei uppoa ENSIMMÄISTÄKÄÄN .... eivät liiku yksin.
Toki ... Israel ja Bahrain ovat TILTULLE se "koko maailma" ... Eiks jeh?.
Ethän sinä nasupetteri näköjään nyt edes lainkaan tiedä että missä päin Israel tai Bahrain oikein sijaitseeekaan.
On uponnut jo.
Milloin uppoaa ensimmäinen ,,, ihan oikeasti toivottavasti mahdollisimman pian. Yhdysvallat on aiheuttanut pakotepolitiikallaan kaikki konfliktit ympäri maapalloa. Myös isona osallisena järjestellessään Venäjä ukraina sotaa.
Hevonpaskaa, tiltu.
Repe on henkeen ja vereen USA uskovainen , vaikka USA toimii mafian periaatteella. tämän Repe tietysti poistaakin, mut ei hätiä. Repe olet kaikessa väärässä tätä USA a puolustellessasi.
Näin on. Pirun sikiöt.
Samaa mieltä
Pyhä sota on alkanut - kristinusko vs. islam
Suuri enemmistö islamilaisista maista ei tue Irania, joten eipä taida alkaa.
Tietysti jos ei tiedä mistään mitään, kaikki on mahdollista, kuten Jeesuksen paluu.
Iranhan on lähi-idän se kaikista suurin ja mahtavin valtio.
Mahtavin terroristien tukija iran on.
Rooman, Mongolien, Turkkilaisten, Natsi-Saksan, jne. ja NEUKKULANKIN valtakunnat kuihtuivat pois.
Islam vs. kristillinen muu maailma .... "Come and get IT, goat sha**ers!".
Niinhän USA kin on tukenut kaiken maailman terroristijärjestöjä, Afganistanissa Neuvostoliiton sinne hyökätessä , Kontrasissi skandaali esimerkiksi 80 luvulla väli -Amerikassa. USA , CIA on ollut 50 luvun jälkeen suurin konfliktien järjestäjä maailmassa. USA ennenkin on ollut järjestelemässä vallan vaihtoa Iranissa, montakin kertaa. Onko Suomi hyvin koulutettu maa oikeasti , vai onko ihmiset saatu manipuloitua USA uskovaisiksi?
Muslimit piirittivät Itävallan wieniä reilut kolme sataa vuotta sitten.
Julmia ovat.
Mahtavin terroristien tukija Iran on. Kuka aiheutti terrorismin Lähi-Itään? No Yhdysvallat tietysti.
Molemmat väkivaltaa täynnä.
Osa valitettavasti on
.
Bahrainin USAn tukikohta on jo täysin paskana.
Ei VARMASTI OLE!.
Sen sijaan .... kun tuut "kopiksi". :-)
Monta sotaa omasta mielestään lopettanut ja rauhan Nobelin palkinnon saanut Trump hyökkäsi toista rauhaa rakastavan kanssa Iraniin tänään.
Öljyn ja muiden mineraalien saamisen himo täytyy olla kova, kun joka puolelle pitää hyökätä. Koskahan on sen Grönlannin ja Kanadan vuoro liittää osavaltioksi jenkkeihin? Ehkä vielä Islanti siinä sivussa.
Kyllä Tramp on sairas, erityisesti tappaminen ja muuten alistaminen ovat luonteen piirre, aiemmin toi taitojaan esiin möykkäämällä mm viihdeohjelmassa, nyt on saanut todelliset keinot harrastaa intohimoaan. Myös tulli veivaukset ovat samaa, valtaa on pakko saada näyttää, ei mitäään väliä lailla tai tavoilla.
Totta!
Totta!
Men endå ... koska on lauantai ilta, niin säkin lähdet sit etsimään h*nttibaarista "pokaa" itselles. :-)
Trump pitäisi pistää kentälle. Ei kauan irvistele
Hohohihoo
Israel ja Yhdysvallat toteuttavat vanhaa Testamenttia lähi-idässä.
Eurooppa on lamaantunut Kristinuskon takia.
N. 1 500 vuotta Juutalaiset olivat vihollisia, Natsi-Saksan jälkeen syyllisyys painaa edelleen ja Suur Israel saa aktiivista kannatusta mm KD ja Persut, ja passiivista suhtautumista muilta aidosti kristityistä.
2. Moos. 32:27 ”Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.”
5. Moos. 20:16-17 ”Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, älä jätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt.”
Jer. 19:9 ”Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa …”
5. Moos. 13:13-16 ”Jos saatte tietää, että jossakin niistä kaupungeista, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teidän asuttaviksenne, on kelvottomia miehiä, jotka ovat viekoitelleet kaupunkinsa asukkaat palvelemaan muita, teille vieraita jumalia … teidän on miekalla surmattava sen kaupungin asukkaat. Julistakaa kaupunki Herralle kuuluvaksi uhriksi, hävittäkää se ja surmatkaa sekä asukkaat että heidän karjansa.”
VÄÄRÄA PALSTA !!!!!!!!!!!!!!!!
Mene muualle levittämään tuota REVANKELIUMIAS!.
Mene sinä itse kiireesti hoitoon.
Iran yritti häiritä Trumpin vaalikampanjaa, saadakseen Bidenin - ja myöhemmin Kamala Harrisin presidentiksi.
Marraskuussa 2024 Yhdysvaltain oikeusministeriö paljasti, että Iranin hallitus oli palkannut miehen tutkimaan ja tappamaan Yhdysvaltain presidentiksi valitun Donald Trumpin .
Ensimmäisessä tapaamisessaan Trumpin kanssa Joe Biden kutsui Irania välittömimmäksi uhaksi.
Totta!
Ihan kokomaailma on näköjään vajonnut Usan tekemien tekojen takia syvään alennustilaan.
Tjaah ... meillä syötiin ihan normaalisti ja reilu tunti sitten tultiin saunasta. Ei mitään merkkiäkään, valehtelemastas maailman tilanteesta.
Iranin korkein hengellinen ja poliittinen johtaja on Ajatollah Ali Khamenei on jo saapunut Moskovaan.
Iran on erittäin tärkeä Venäjän liittolainen.
Venäjä tulee todennäköisesti puuttumaan Israelin ja USA:n hyökkäykseen Iraniin ainoalla oikealla tavalla: ydiniskuilla Jerusalemiin ja Tel Aviviin.
Toivottavasti Israel tuhotaan vallan kokonaan.
Venäjä keskittyy omien teloittamiseen.
Israel todellakin palaa pian takaisin kivikauteen.
Tuskinpa vain.
Miten venäjää tulee puuttumaan usa ja Israelin toimiin.hyvä että selviävät Ukrainasta hengissä.
"Miten venäjää tulee puuttumaan usa ja Israelin toimiin"
Toimittamalla Iranille toimivan ydinaseen.
Siinä tapauksessa Israel iskisi ydinaseilla Iraniin.
Äitiskö sano?
Kohdallas se tuhoutuminen on tosiasia, ei fiktiota. Se on vain ajan kysymys, kun "hiippakunnan vaihto" on edessäs.
Miksai YK ei ole vielä lainkaan edes tuominnut Usan täysin laitonta sotilaallista iskua Iraniin?
Ei YK uskalla tehdä enää yhtään mitään.
Yk ei voi muuta kuin tuomita.vuosikymmeniä tuominut vaan.vanha jäänne koko yk.politisoitunut ja antisemitisminen järjestö.
Jos YK tuomitsisi USAn ja Israelin rikollisen hyökkäyssodan niin USA katkaisisi YKn rahoituksen ja tapansa mukaan alkaisi esittämään sairaita vaatimuksia YKta kohtaan.
YKn päämajan perustaminen USAan on ollut karkea virhe. USA on maailman persreikä eikä ansaitse sivistysvaltioiden kunnioitusta.
... Kiinalla ja ryssillä on YK:n Turvallisuusneuvoston pysyväisjäseninä VETO-oikeus. :-)
Kiinan todellakin luulisi nyt auttavan Irania tiedustelutiedoilla, Kiinallahan on kattava satelliittijärjestelmä jo olemassa.
Luulisi Iranin pystyvän iskemään USAn maalla oleviin tukikohtiin lähi-idässä. Tietysti kenellä tahansa on nyt oikeus YK:n peruskirjan mukaan auttaa sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi joutunutta valtiota.
Hyvin voi jo nyt sanoa, että Venäjä ja Yhdysvallat ovat jo sodassa keskenään.
Venäjä nimittäin toimii salaa Iranin taustalla. Yrittää näin kääntää katseet Ukrainan sodasta täysin toisaalle.
Venäjähän on jo uhannut iskeä ydinaseilla Eurooppaan.
Mikä estää sitä iskemästä ydinaseilla esimerkiksi Israeliin? Ei mikään.
Totta!
Vielä tämän päivän aikana saamme kuulla Medvedjevin "mietteitä" asiasta, jotka todellisuudessa ovat Venäjän hallinnon viesti julkisuuteen.
Höpö höpö, Venäjä hyötyy tästä sodasta, koska se nostaa öljyn hintaa ja vähentää saatavuutta.
Venäjä tulee tukemaan Irania aivan varmasti jollain tavoin tuossa lähi-idässä meneillään olevassa kahinassa.
Kiina ei tule puuttumaan millään lailla.tuomitsee ankarasti ja ehdottaa diplomatiaa,vuoropuhelua.ihan kuin Petteri orpo.90%maailman valtioista hyväksyy usa ja Israelin toimet.ihan sama mitä suomessa ylen asiantuntija lainoppineet länkyttävät suomen kansalle yk:sta ja kansainvälisistä laista.
Eikö? No ainakin se, että kun aloittaa ydinsodan, oma tuhoutuminen on varsin todennäköinen seuraus.
Miksi emme ole perustamassa koalitiita torjumaan rikollista hyökkäystä Iraniin?
Missä viipyvät vaatimukset pakotteista pahan akselia vastaan?
Ovatko Suomen päättäjät munattomia kun ovat kuin uusi sulassa?
Stupido & kumpp. on ala-arvoista väkeä.
Venäjän tulisi antaa Iranille parisataa ydin kärkeä.
Jo loppuisi v.ttuilu.
Koko maapallo siinä silloin tuhoutuu jos joku aloittaa ydinsodan.
Totta!
Noin tulee käymään.
Ei kiina ota sitä riskiä .... "Money Talks, BS walks!." ... kuten sanonta kuuluu.
Metukka tais sammua jo ... . :-)
Millä stnan "resursseilla" se reppanaryssälä tukee ??????, kun se rypee Ukrainassa kaulaansa myöten "siinä ihtessään".
Suomen onneksi, kaltaisees riittää muutama (3-99) "napakkaa" ja se ajaa TÄSMÄLLEEN SAMAN ASIAN!.
Miten Nato nyt suhtautuu Usan ja Israelin hyökkäykseen Iraniin?
Pelokkaasti olemalla täysin hiljaa.
Iran on aika kaukana Pohjois-Atlantista, jonka puolustusliitto Nato on.
Repe on sen verran ääliö, että ei edes muista Naton sotaoperaatioita Afganistanissa ja Irakissa.
Niin taitaa naapurivaltio Israel olla lähin natomaa Iranista katsoen.
Ei ne olleet NATOn operaatioita.
Yhdysvallathan on esimerkiksi Suomen todella läheinen liittolainen.
Joutuvatko nyt myös suomalaiset sotilaat lähtemään tarvittaessa Iraniin sotimaan?
Jos Usa pyytää Suomelta apua, niin silloin Suomen on reagoitava jotenkin Usan avunpyyntöön.
Ei tarvitse reagoida, sillä Yhdysvaltoihin ei ole hyökätty.
Usa on jo pyytänyt uudelta Trump johtoiselta rauhan organisaatiolta rauhanturvaajia maaoperaatioon. Unkarin paksupoika, trumpin rauhanorganisaation eurooppalainen tukipilari, on mobilisoinnut Unkarilaisen maavoima-armeijan, jonka Trump lennättää Iranin rintamalle.
Kyllä.
Viimeistään sitten kun Nato lähtee asialle. Päättäjämme sanoivat selkokielellä, että Natossa ei ole vapaajäseniä ja tulemme osallistumaan Naton sotilasoperaatioihin.
Sitä saadaan mitä on tilattu.
Mutta Iraniin on hyökätty Yhdysvaltojen ja Israelin toimesta.
Venäjän sotaintoa ei koskaan tosiaan voi/kannata aliarvioida, mutta kun ei pysty kykenemään.
Demokratia se näköjään uhkaa niin Iranin kuin Kremlin hallintoa.
Yhdysvaltojen ja Israelin mielestä aina se paras demokratia näkyy aina pelkästään vain sieltä kiväärinpiipun takaa.
Tyrannit eivät tahdo uskoa kuin kiväärin piippua.
Totta!
Se sama "demokratia" lopettaa myös kaltaises suomen somepalstoilla vittuilut ... pysyvästi!.
Jos Iranilla on hallussaan biologisia aseita, nyt olisi niiden käytön paikka.
Kyllä Iranilta löytyy todella paljon venäläisvalmisteisia biologisia aseita.
Mihin Iran käyttää biologisia aseita?
Iranin ohjikset eivät eivät pääse ehjänä perille kohteeseen, tappavatko omaa kansaa, kaasuhanat aiki? Mieti vähän.
Israelin rautakuoli on jo täysin riekaleina ja Iranin ohjukset jo putoleivat Israelin suurimpiin kaupunkeihin tehden tuhojaan.
Iranilla tuskin biologisia aseita, tai järjestelmiä niiden levittämiseksi. Iranilla saattaa olla joitain taudinaiheuttajia, jotka voidaan istuttaa vapaaehtoisiin. Nämä solutetaan esim Usaan, Israeliin jne, jolloin saadaan epidemia leviämään. Leviämistä on vaikea hallita. Esim covid tai espanjantauti, joista varsinkin ensimmäinen karkasi Kiinasta ja tavoitti ihmiskunnan puolessa vuodessa. Löytyykö niihin laboratorioissa tehtyihin biologisiin aseisiin vastalääkkeet. Jos ei, niin biologinen ase kiertää ihmiskunnan nykyaikana nopeasti.
Iran saa halutessaan todella helposti Venäjältä biologisia aseita itselleen.
Iranilla ei koskaan ole ollut kemiallisia aseita.
Sen sijaan Iranin-Irakin välisessä sodassa Irak tappoi taistelukaasuilla n. 200 tuhatta iranilaista USAn avulla. USA oli silloin Irakin liittolainen ja antoi koko sodan ajan Irakille satelliittitiedustelun kuvia ja muuta tiedustelutietoa.
USA väitti Iranin tappaneen taistelukaasuilla 5000 kurdia Halabnjassa vaikka vain Irakilla oli sodassa näitä aseita. Kurdit olivat sodan aikana Iranin puolella. Länsimainen totuus Iranin syyllisyydestä kesti 2000-luvun alkuun saakka kunnes USA alkoi kertomaan totuutta oikeuttaakseen rikollisen hyökkäyssodan Irakia vastaan 2003.
Totta. Yhdysvaltain Kongressi teki asiasta tutkimuksen. Reaganin presidenttikaudella usa toimitti koptereita, kemikaaleja ja laboratorioita, tiedustelutietoja. USA syytti Irania kaasun käytöstä. "How Saddam happened".
Nepä vain ovat vain omaa kansaa varten, ihan kuten Kemikaali-Alin aineet, IRAKissa.
Lässyn, lässyn ... pikkaane VELLIPERSII!. Sä et ole edes lähimmän hiekkalaatikon "keisari".
Operation Epic Fury has started.
Yhdysvaltojen tukikohta Bahrainissa on saanut vakavan osuman iranilaisten ohjusiskussa, kertoo AFP.
Iskun aiheuttamista vahingoista tai uhreista ei ole toistaiseksi tietoa.
Älä viiti, lue itse satujasi. yksikään ohjud ri ole iranista päässyt perille maaliinsa.
Totta!
Uutisvideoissa näkyy kuinka sankka savu nousee USAn laivastotukikohdassa Bahrainissa
Raamatun ennustukset näköjään nyt toteutuvat. Nyt on sen aika....
Totta!
Lupasivatko käydä hätäpaskalka, siis raamatussa.
Kuule, tuo on nyt isojen hullujen äijien hommaa, siihen ei kannata tuoda raamattujasi raikattavaksi.
Nyt maailmassa tapahtuu juuri niin kuin reilusti yli 2000 vuotta sitten on jo ennustettu.
Totta!
Kerropas, mihin jakeisiin viittaat.
Jokainen kristittyjen sukupolvi on nähnyt Raamatun ennustusten toteutuvan. Monet ovat toteutuneet jo kymmeniä kertoja, jos menneitä aikalaisia uskomme.
Ehkä samoihin, joiden on jo täysin varmasti nähty toteutuvan melkein jokaisena Jeesuksen kuoleman jälkeisenä vuosisatana.
Moos. 32:27 ”Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.”
5. Moos. 20:16-17 ”Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, älä jätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt.”
Jer. 19:9 ”Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa …”
5. Moos. 13:13-16 ”Jos saatte tietää, että jossakin niistä kaupungeista, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teidän asuttaviksenne, on kelvottomia miehiä, jotka ovat viekoitelleet kaupunkinsa asukkaat palvelemaan muita, teille vieraita jumalia … teidän on miekalla surmattava sen kaupungin asukkaat. Julistakaa kaupunki Herralle kuuluvaksi uhriksi, hävittäkää se ja surmatkaa sekä asukkaat että heidän karjansa.”
Ja sinäkö siis tulkitset nuo kuvauksiksi nykyisistä tapahtumista?
Hevonpaskaa, tiltu.
Ymmärrän kyllä, ettet sinä ymmärrä yhtään mitään.;-))
Totta!
Buahhahahhahahaaaa. Presitenttitiltun tyhmyys jaksaa aina yllättää.
LOL.
LOL.
Lapsi.
Iran on jo iskenyt vastaiskuin, niin kuin se ennalta ilmoitti. Kaikkiin Iranin lähivaltioissa oleviin kohteisiin on jo tehty vastaiskut. Samoin lentotukialus Abraham Lincolniin on kohdistettu ohjusisku. Hutit ovat myös kohdistaneet ohjusiskun Israeliin.
Länsi kumminkin uskoo, että tämä jää vain paikalliseksi sodaksi. Toisin näyttää vain käyvän. Iskut näyttävät kohdistuvan kaikkiin lähivaltioihin, joissa on Naton tukikohtia.
Nämä tiedot ovat paikallisita kello 11:50 mennessä Suomen aikaa tänään.
Kannattaa huomata, että Ukraina tulee jäämään nyt täysin taka-alalle Lännen toiminnassa, koska ihan kaikki huomio ja tuki kohdistetaan Lähi-Itään.
Islami
Todella hienoa, että tuhotaan saatana. Tulee rauha ja hyvä tahto ihmisten kesken.
"Pohjois-Korealla nykyaikaisimmat ydiaseet ja parhaat sotilaat."
Maailmanloppua sitä nyt pukkaa todella voimakkaasti.
"Pohjois-Korealla nykyaikaisimmat ydiaseet ja parhaat sotilaat."
Todellakin,oletko lukenut muitakin satuja.
Tutustu ensin kyseiseen asiaan, ja palataan sitten takaisin kyseiseen asiaan.
Miten siihen tutustutaan? Norttikorea on tiukasti suljettu valtio. Mutta kerrohan.
No itselläni meni aikaa noin 30 sekuntia kun googlasin tietoa Pohjois-Korean ydinaseohjemasta.
Mutta ymmärrän kyllä, että sinä olet nyt niin onneton ja taitamaton tumpelo, ettet sinä edes osaa tehdä koskaan yhtään mitään järkevää.
Pahan akselia USA-Israel tulee koko vapaan maailman vastustaa.
No ... pöö-korean "voiton paraateissa" nähdyt "ohjukset" ovat ns. pahviputkia. Kulissit ovat komeat, käytäntö on sitten ihan eri asia. :-)
Israel se on näköjään saanut oman tahtonsa läpi pakottaessaan Yhdysvaltoja hyökkämään Iraniin Yhdessä Israelin kanssa.
Yhdysvallat ja Israel ovat tekemässä hyökkäystään Iraniin ihan samalla syyllä millä Israel ja Yhdysvallat hyökkäsivät aikoinaan myös Irakiin, eli epäiltiin muka laitonta joukkotuhoasetta.
Tietenkään Irakista ei löytynyt laittomia joukkotuhoaseita ja Yhdysvaltojen ja maahan hyökänneiden USA:n vasaalien osalta hyökkäys Irakiin osoittautui lopulta puhtaaksi ryöstöretkeksi kun Israelin tavoitteena oli vaihtaa Irakiin Israel myönteinen hallinto.
Irakilla oli todistetusti kemiallisia joukkotuhoaseita. Näitä Irak käytti mm kurdeja vastaan.
Mm Usa toimitti näitä aseita Irakille. Kemiallisia aseita on myös suhteellisen helppo valmistaa ja niitä on ollut käytössä jo I-MS:ssa.
Biologisia aseita on käytetty koko ihmiskunnan historian ajan ja niitä kehittävät ainakin suurvallat ”tutkimuskäyttöön” laboratorioissaan.
Totta!
Irak oli luopunut kemiallisista aseistaan Irania vastaan käydyn sodan jälkeen. USA oli tuolloin Irakin liittolainen ja USA avusti Irakia kemiallisen aseen käytössä Irania vastaan. 200 tuhatta iranilaista tapettiin taistelukaasuin USAn avulla.
Irakilla ei ollut joukkotuhoaseita mitä USA väitti 2003. YKn asetarkkailijat Hans Blixin johdolla kiersivät vapaasti Irakissa tarkistamassa kohteet jotka USA antoi heille. Mitään ei löydetty eikä edes sodan aikana tai sen jälkeen kun USAn joukoilla oli nimenomainen käsky löytää niitä.
Suomi NATO-maana lähettää pataljoonan maataistelujoukkoja Teheraniin.
Huono provo. Kokeile jotakin parempaa. Ei jatkoon.
Suomihan on nykyään Usan läheinen liittolainen.
Joten kyllä Suomen on silloin aivan varmasti jotenkin reagoitava, jos Usa esimerkiksi pyytää Suomelta apua Iranissa meneillään olevaan sotilalliseen omaan erikoisoperaatioonsa.
Sinun kannttaisi nyt tutustua todella tarkkaan tuohon Suomen ja Usan väliseen DCA-sopimukseen.
Kyllä Suomi lähettää, tuli jo viesti että minunkin on pakattava vääpelin roippeet mukaan ja mentäväkokoontumispaikalle.
Tiurin mutkasta kaks kuusta ristissä, kolmannen kuusen alle odottamaan molempia Suomen puolustusvoimien kuljetushelikoptereita.
Miksi valehtelet?
Maajoukot kootaan Trumpin johtamasta rauhan organisaatiosta. Unkarin paksupoika on jo kohottanut valmiutta ja Trumppi lennättä Unkarilaisen prikaatin heti Iranin rintamalle, kunhan unkarilaiset sotilaat on rokotettu ja varustettu hiekanvärisillä helleasuilla.
Tuskinpa vain.
Ei lähetä .... OIKEINKIRJOITUSTAIDOTON PRESITENTTI!. Piste.
Se mitä USA tekee omissa nimissä, on USA:n tekoja, ei Naton tekoja.
Lähi-idästä tulee nyt ihan koko maailman sotatanner nyt kun Trump ja Netanjahu alkoivat yhdessä sotilaallisesti huseeraamaan Irania vastaan.
Totta!
Mitä sotaa sinä nyt noin kovasti toivot?
Suomen ja Venäjän välistä sotaa.:- heheheheheheheheheheheee
Haha. Tiltu poistattti taas omaa tyhmyyttään kuvaavan viestin.
Miksi valehtelet?
LOL.
No kiva juttu ... sittenhän o luvassa myös TILTUJEN "round-up", eli karjan ajon alkaminen.
Ai ... OIKEINKIRJOITUSTAIDOTON PRESITENTTI omaa kaksoisveljen.
Molemmat yhtä stnan IDIOOTTEJA, KOULUPUDOKKAITA!. :-)
No sitä kun Nato on antanut sota takuun jäsenilleen kautta koko 2000-luvun. Me emme ole päässeet Naton jäsenenä vielä sotimaan. Kyllä se meidän vuoro ja onni koittaa vielä. Näin saamme sitä mitä olemme tilanneet.
Hevonpaskaa, tiltu.
Kuvittelevatko jotkut vielä muka niin, että Iranilla ei ole ollut aikaa varautua Usan tulevaan hyökkäykseen? Sillä usan edellinenkään isku ei tuottanut mitään merkittävää tulosta kaikkien asiantuntijoiden mielestä.
Totta on vain että Iran ei ehkä suoraan kykene tehokkaaseen suoraan iskuun Jenkkejä vastaan, toki tuhansia paenneita, uuden polven katkeroituneita nuoria, isis-taistelijoita on tulossa kiireesti jo Iranin apuun Al Holista,,,
HAHHAH! Iran ja Isis edustavat täysin erilaisia uskonsuuntia ja ovat patologisia arkkivihollisia. Iran oli mukana tuhoamassa Isis-kalifaattia. 🤣
Esittele vielä lisää syvällistä asiantuntemustasi. 🍿
Miksi valehtelet?
Olet tietämäton.
ISIS on USAn luomus.
ISIS on shiojen vihollinen eli Iranin vihollinen edustaen itse sunna-muslimeja.
Miksi valehtelet?.
Miksi Suomi ei nyt lainkaan tuomitse Usan ja Israelin hyökkäystä Iraniin?!
Sillä sehän on nyt todella selkeä kansainvälisen lain vastainen hyökkäys, sotarikos!
Suomen ja EU:n on nyt kiireesti ja todella jyrkästi tuomittava USA:n ja Israelin tekemä sotilaallinen hyökkäys Iraniin oman uskottavuutensa takia!
Suomi ja uskottavuus, kuulostaa samassa lauseessa huonolta huumorilta.
Suomen nykyjohto ja aikaisemmat hallinnot ovat pilanneet Suomen maineen.
Totta!
uskottavuus tiltujen silmissä ei ole Suomen prioriteetteja.
Usa, venäjä ja Kiina etunenässä ovat halunneet uuden maailmanjärjestyksen. Siinä ei ole tilaa kansainvälisille laille tai oikeusvaltio periaatteille. Siinä voittaa vahvin ja heikommat valitsevat puolensa. Puolueettomia ei ole.
Riittää kun katsoo stupidoa ja urpoa. Ei kysyttävää.
Äitiskö sano?
Edustat suomen kansan MARGINAALIA, "mielipiteines" ... OIKEUSTOIMIKELVOTON trollinräähkä. :-)
Iranin tappio on koko Lähi-Idän tappio.
Joo, no ei tietenkään Iran pysty vastaamaan Israelin USAn tukemaan hyökkäykseen, mutta pitkällä aikavälillä Iran voi tehdä vahinkoa Israelille ja ainahan nyt on Usan ja Israelin johtajilla vaara joutua tapetuksi milloin ja missä tahansa. Ovathan nämä Israelin ja Usan päättäjät aivan avoimesti jo sanoneet haluavansa tappaa Iranin nykyisiä hallitsijoita.
Eikö tuota Trumpia kukaan saa kuriin?
Pääasia että Stubb voi pelata golffia Trumpin kanssa
Monet sunnimuslimimaat eivät näe vihollisensa šiialaisen Iranin tappiossa mitään erityisen pahaa.
Sunnimuslimit ovat pahasti nyt vähemmistössä islamilaisessa maailmassa.
Naton isäntä saa tehdä ihan mitä tahansa ja Naton jäsenmaat tukevat USAa sen rikoksissa vapaata maailmaa vastaan. Muodollisesti ollaan hiljaa ja kuin ei oltais huomattu mitään.
Suomen poliittinen johto on kaksinaismoraalista ihmisjätettä. Paskahousuja tyynni.
Muistatko kuinka toissa syksynä kerroit liputtavasi Trumpushkan valintaa kolme päivää, koska tiesit, että hän saa maailmalla kaaosta aikaan. Nytkö jo kaduttaa? Kestä vielä pari vuotta.
LOL.
Sinakin varmaan pelaisit miellelläsi vaikka Mustaa-Pekkaa, paidattoman messiaas kanssa ... jos vain saisit audienssiin.
Toki teille kummallekkin LOOSERILLE soppelimpi korttipeli olisi PASKAHOUSU!. :-)
Minkään maailmansodan kriteerit eivät minun mielestäni vielä vielä täyty.
Käytännössä sen maailmansodan tulee koskettaa samaan aikaan useita valtioita ja maanosia, ja vaikuttaa todella globaalisti eikä tämä ilman suurvaltojen aseellista yhteenottoa oikein koskaan mitenkään toteudu.
Kaikki nykyiset suurvallat ovat kuitenkin ydinasevaltoja ja heidän välinen aseellinen konflikti voi sitten kyllä helposti kärjistyä ydinsodaksi ja sellainen voi hyvinkin tarkoittaa ehkä viimeistä täällä käytävää sotaa.
Tähän ei siis suurvallat varmastikaan ryhdy niin kauan kuin jotain muuta voidaan tehdä. Usa-Venäjä-Kiina-Intia-Britannia-Ranska olisivat kyllä ottaneet aikaa sitten yhteen jos esteenä ei olisi tämä ydinase skenaario eli kauhun tasapaino.
Unohda höpötyksesi ja opettele näkemään tosiasiat, joita sinulle ei kerrota.
Mitä sekoilet?
Miksi et kerro hänelle tosiasioita vaan pidät ne omana tietonasi?
USA ja Israel ovat joutuneet Lähi-Idässä mukaan uskonnolliseen pyhään sotaan.
Asiantuntijat pähkäilevät, että miksi ensimmäinen isku tehtiin Israelista?!
Siksi tietysti, että kun Iran saa oman ydinaseensa valmiiksi, ampuvat sen samantien Israeliin.
Näin loppuu sitten Israel taru ja jahkaaminen.
Venäjä aktivoituvat nyt todella kovasti auttamaan Irania saamaan ydinaseensa täysin valmiiksi.
Tulisi rauha kertalinttuulla ja loppuisi sikaili.
Juu ... vankiloista ja leireiltä kaivetut narkit ja alkkikset ne onkin reppanaryssän "parhaita aasintuntijoita", ydinaseen kanssa.
Intelligentsija, kun jätti romahtavan PA5KATUNKION taakseen, jo ajat sitten.
Rauhanruhtinas Trump on nyt vapaa mies sotimaan, kun hän sai kerran Venezuelan akalta jo kauan kerjäämänsä Nobelin rauhanpakinnonkin.
Loistava puheenvuoro sinulta.
Se on hyvä asia, että Trump on taas vain rauhan asialla, ja ensi vuonna napsahtaa Trumpille taas varmasti Nobelin palkinto.
LOL.
Mikähän kohde USA:ssa päätyy seuraavan "terroristi" iskun kohteeksi tässä ihan lähiaikoina?
Eikö olekin jänskää, että nykyinen ali on sen alin opetuslapsi, kenen kanssa usa liittoutui 1953 tuhotakseen iranin juuri alkaneen todellisen demokratian, ja palauttivat yhdessä diktaattorin istuimelleen, joka piti huolta usan öljy-yhtiöiden eduista, diktaattorin, jonka jälkikasvua usa on taas nostamassa valtaan. Vapautta ja demokratiaa!!!
USA on nykyään Suomen tärkein liittolainen.
Olemmeko me suomalaiset tehneet nyt vakavan virhearvioinnin?
Se mikä on täysin varmaa, niin Valtoska ja stupido eivät koskaan tuomitse rikollisen hyökkäyssodan aloittajaa yhtään mitenkään.
Suomen ja Usan välinen DCA sopimus velvoittaa tarvittaessa Suomea auttamaan Usata jos Usa sitä pyytää.
"rauhanpommeilla" ihmisiä säpäleiksi
Sehän on sitä niin sanottua rauhaan pakottamista ihan parhaimmillaan.
Niimpä ... muistellaampa vaikka 30.11.1939, Helsingin pommituksia.
"Molotohvin leipäkoreja" kuuluivat olevan ....
Nähdään myös,kuka pettää ja kehen voi luottaa.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun tämä hyökkäävä taho on myös sopimuksissa epäluotettava.
Tätä olen yrittänyt sanoa, kuinka Putin voisi ylipäätään luottaa neuvotteluihin...alkusyy silläkin taholla on jenkkilä.
Trump uskoo vain rahan voimaan.
Laitetaan Stubb ihmiskilveksi etulinjaan!
Tuskinpa vain.
Sää muuten sovit aivan loistavaksi maaliballistiikan testinukeksi. Siat saavat pitää henkensä, sen asemesta.
Touhu on kyllä käsittämätöntä, vaikka nämä suunnitelmat ovat vuosikymmenien takaa.
Mutta otetaan huomioon tämän päivän tosiasiat, eli Iran on yksi BRIC:s maa ja mitä se merkkaa sitten lopputulemana?
Trump ei nyt kyllä oikein lunasta vaalilupauksiaan ja mitä se tarkoittaa jenkeissä?
Totta!
BRICS-maat eivät auta toisiaan mitenkään, täysin turha pulju.
Miksi valehtelet?
Bruce on talousliitto eikä mitä sotahullu EU ja länsimaat edustavat
Rikollisjärjestön päällikkö tekee mitä tahtoo. Lait eivät koske sitä. Vasallit riemuitsevat laittomasta väkivallasta.
Totta ... niinhän "Batustanin suurkaani" on toiminut jo vuodesta 2000 lähtien. :-)
Käsittääkseni sinne teki iskun israel, joka ei ole natomaa. Iran hyökkäsi usan tukikohtiin syyriaan kostona, Onko usalla oikeus puolustautua? Pitäisikö iranin kohdistaa iskunsa israeliin?
USA oli mukana iskuissa.
Usan lentotukialuksilta tehtiin monta sotilaallista iskua tänään Iraniin.
USA on hyökkääjä ja mahdollistaa myös Israelin iskut.
Totta!
Jos länsimaissa joku puhuu vielä jostain demokratiasta, on hän silloin täysin kokonaan poissa tolaltaan, eikä edes tajua sanan demokratia merkitystä.
Edelleen länsimaissa on demokratia, ei esim. Iranissa tai Venäjällä, tiltunen.
Länsimaissa kansa saa päättää edusmiehistään/naisistaan. Tätä valtaa kansalla ei ole sosialistisissa eikä islamin uskon alaisissa diktatuureissa, Se, että pieni vähemmistö länsimaissa ei saa päättää asioista, vaikka saavatkin aukoa päätään, kuuluu demokratiaan. Sosialistina voisit äkistä pahaa oloasi vaikka pohjois-koreassa, huomaisit hyvin nopeasti demokratian ja sosialistisen diktatuurin eron.
Hehe no sehän riippuu täysin kontekstistä pösilö😜
Tässähän sinulla on oiva iskulause, jolla pyrkiä eduskuntaan. Somen kautta saat suurta julkisuutta naurettavan helposti, jos upeilla ajatuksillasi on yhtään kannatusta. Onhan niillä?
Se demokratia tuhoaa, ei rakenna.
Hehehe ymmärsit venäjän homppeli väärin😜
älä lyö lyötyä...
"Tässähän sinulla on oiva iskulause, jolla pyrkiä eduskuntaan."
Miksi ihmeessä nyt joku haluaa alkaa sinun kaltaiseksi julkisksi typeräksi pelleksi ja sylkykupiksi?
Sinun sotahullun sivarin mielestä näköjään aina se kaikista paras demokratia näkyy aina pelkästään vain sieltä kiväärinpiipun takaa.
mitä sinä äideistä sanot? huono äiti? no se on mahdollista..
Ei riipu dille.
Hevonpaskaa, tiltu.
Hevonpaskaa, tiltu.
LOL.
LOL.
LOL.
LOL.
Mitä sekoilet?
Totta!
LOL.
Joka moista PA5KAA levittää, julkisesti ... on suodatusleirikomennuksen tarpeessa, tai ... "Devjat gram". :-)
Katso peiliin ja kysy kuvajaiseltas.
Lapsi.
Lapsi.
Tämäkin asia oli täysin kokonaan Venäjän vika.
Niinpä, Putinin vika.
Erityisesti juuri Stalinin vika.
Jenkit jättää Naton ja Ukrainan sodan
Joo jenkeillä on olemassa nyt ihan oma pyhä sotansa lähi-idässä, ei siinä silloin jenkit enää ehdi mitään natoa tai Ukrainaa tukemaan.
Yk naurettava politisoitunut,vanha jäänne.ei mitään virkaa nyky maailmassa.
Totta!
Roistoilla on roistomaiset metkut mielessä. Raamattu rosvoja, väkivalta on etuoikeus!
Eli puhut venäjästä ja putinista.
En puhu.
RyZZykän olemattomalla höpötysmonologilla näyttää olevan kovin vähän lukijakuntaa.
LOL.
Selvisi että Iran kehittelee ydinasetta ja Israelin tuhoa.
Tuo kertomasi asia on ollut täysin selvillä jo viimeiset 30 vuotta.
Mielestäni on aina huvittavaa nämä ylimieliset juntti russofoobikot näillä palstoilla, aina pitävät Venäjää suurempana uhkana maailmanrauhalle vaikka todellisuudessa se on USA ja sen hallinnossa olevat neokonnat (new conservatives). Mikään muu maa ei ole sotinut niin paljon kuin USA toisen maailmansodan jälkeen ja tähän lisäksi voidaan lisätä CIA:n organisoimat konfliktit ympäri maailmaa. Silti nämä meidän ylimieliset juntti russofoobikot vihaavat Venäjää. On näköjään Suomen valtamedian propaganda uponut heihin kuin kuuma veitsi voihin.
Terveisiä pietariin kaikille työn orjuuttamille tiltuille.
Mutta otetaan nyt vielä semmonen pikkujuttu, että Venäjä on meille fataali uhka mutta USA ei ole.
Usa on tällä hetkellä koko maailman kaikista pahin uhka.
Kyllä minä länsi-suomalainen olen ja ajattelen omilla aivoillani. Minua ei kukaan orjuuta ja tällä kommentilla tarkoitan sitä, että en katso missään nimessä on Suomen valtamediaa (YLE, Almamedia, Iltalehti, Iltasanomat, Kaleva, Helsingin sanomat jne...). Mielestäni olisi ihan mukava tietää mikä on sinun käsityksesi USA:n neokonnista. Oletko lukenut minkälaista teurastusta neokonnat ovat tehneet historian saatossa "diplomatiallaan".
Syypää tuohon on korviesi välissä. Se ei lähde saippualla ja vedellä.
Ei meille.
LOL.
Loistava kommentti.
perus nato ei kyllä mikään yllätys, toivotaan että venäjä kiimaiset nato hipit täällä euroopassa ei yritä keksiä ja selitellä mitään ennaltaehkäisevää iskua venäjää vastaan. Mutta toisaalta natossa uskotaan että pommittamalla asiat paranee joten ken tietää
Tiltullahan on kokemusta oman maan toiminnassa ukrainassa. Uskotko että jos ukrainan lapsen raiskaa, sillä asia paranee?
LOL.
venäjäkin on täysin tuhottavissa niille sioilleen
tarkoitin siis kremlin sikoja
Jos olisi, se olisi jo tehty, etkö näe roistoja lännessä?
lännessä idässä ja kaikkialla nuole vaan putinia..tuhoo venäjän kuten stalin..oppia oppia kgb katupoika ja tietääkseni serbialainen..
Oletko sinä itse romaani?
Venäjä ei saa enää shahedeja ynnä muuta jännää Iranista.
Imaami lupasi laittaa yhden rukouksen yläkertaan.
Shahedien sarjatuotanto on myös Venäjällä. Niistä on kehitetty muita tehokkaampia malleja. Hyvä ja tehokas laite joka on vielä halpa. Niiden tuhoamiseen käytetään myös satojatuhansia euroja maksavia ohjuksia
Yhdysvallat Natomaana saa tehdä mitä haluaa, ryöstää ja pommittaa alueita ,miten miten se milloinkin haluaa.
Yhdysvallat saa ryöstää alueita pakkokeinoin, ja se saa sekaantua monella tapaa muiden valtioiden asioihin.
Ja se saa ryöstää muiden maiden rikkauksia, ottaa haltuun, vaikka sitten pakkokeinoin.
Ja se saa vielä avustaa Natomaanakin, jopa kansanmurhaa GaZassa.
Ihmisiä kuolee monessa maassa Yhdysvaltain pommitusten seurauksena, ja tietenkin myös naisia ja lapsia.
Ja Suomi on sitoutunut myös Ukrainan ihmisten tappamiseen ja Ukrainan infrastruktuurin hajottamiseen ja tuhoamiseen, auttamalla ja välineellistämällä lännen aikaan saamaa sisällissotaa Ukrainassa.
Totta!
Tiltu painaa täysillä, ettei tipahtaisi ikkunasta. Työn orjat siellä pietarissa nouskaa, ja riistäjäputin maan rakoon painakaa....
Hevonpaskaa, tiltu.
LOL.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb kommentoi Yhdysvaltojen ja Israelin iskuja ja niitä seuranneita tapahtumia lauantaina iltapäivällä viestipalvelu X:ssä.
"Viimeaikaiset tapahtumat Lähi-idässä ovat erittäin huolestuttavia". Stubb kirjoittaa englannikielisessä lausunnossaan.
"Ydinturvallisuuden ja alueen pitkäaikaisen turvallisuuden varmistaminen on meille kaikille ensiarvoisen tärkeää. Jatkamme kaikkien diplomaattisten ponnistelujen tukemista, joiden tavoitteena on Iranin ydinohjelman lopettaminen ja turvallisuuden vahvistaminen alueella. Iranin hallinnon on osallistuttava neuvotteluihin vilpittömästi ja lopetettava alueen vakautta horjuttavat toimet."
"Tuomitsemme kaikki toimet, jotka pyrkivät kärjistämään konfliktia alueella, ja kehotamme noudattamaan äärimmäistä pidättyväisyyttä
Suomi se näköjään asettui sitten täysin hyökkääjän puolelle, vaikka YK:n mandaatin oikeuttamana sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi joutunutta valtiota pitäisi aina auttaa kaikin mahdollisin keinoin.
Hevosehammas, valtoska ja urpopetteri tukevat Usaa ihan aina täysin 100%:sesti.
Hevonpaskaa, tiltu.
LOL.
Molo-polon sairas maailmankuva pirstoutuu. Molon verenpaine nousee.
Mololla on nyt kiire selittää kaikille USAn ja Israelin rikollinen toiminta lailliseksi. Sehän onnistuu natokuppaisen arvomaailmassa.
USA liittolaisineen on tämän maailman syöpä. Molon tapaisille Naton isännän ja sen liittolaisten sotarikokset ovat ovat hienoja asioita.
Nautin suuresti molon taistelusta tuulimyllyjä vastaan. Typerällä mololla on arvot pielessä.
Edelleenkään sinä et kykéne edes ymmärtämään, mitä minä oikeasti sanon: minä tuomitsen Israelin ja USA:n iskut Iraniin, tiltunen. Miten sinä voitkin olla noin typerä, aivan käsittämätöntä.
LOL.
Totta!
Venäjä uhkaa lopettaa sotimisen Ukrainassa ellei USA lopeta Iranin kiusaamista.
Tuskinpa vain.
Israel ja USA eivät tule koskaan hallitsemaan Lähi-Idässä yhtään mitään.
🇮🇷🇺🇸🇮🇱Israelin Channel 9 raportoi hyökkäyksestä Yhdysvaltain lentotukialus Abraham Lincolniin Arabianmerellä.
Kova juttu jos on saanut osuman, kertoo siitä että amerikkalaiset lentotukialukset on vanhentunut formaatti.
Israel on ihan aina se kaiken pahan alku ja juuri.
Tämän päiväiset Israelin tekemät ohjusiskut osuivat kouluun Etelä-Iranissa lähellä strategisesti tärkeää Hormuzinsalmen merireittiä. AFP:n mukaan 24 oppilasta kuoli välittömästi tuossa Israelin tekemissä ohjusiskuissa.
Tuomitseeko Suomi ja Nato nyt nämä Israelin Irania vastaan tekemät täysin laittomat sotarikokset?
Ne olivat pelkkiä rauhanohjuksia jotka osuivat nyt kouluun Iranissa jossa oppilaita kuoli.
Israel jatkaa totutussa moodissa....hyvä kokemus siviileihin kohdistetusta julmuudesta.
Mutta länsi on hiljaa, ei moitittavaa ja YK täysin hampaaton.
Totta!
Virallinen Suomi on stupidon suulla asettunut rikollisten hyökkääjien puolelle.
Trump kommentoi iskuja Iraniin: "Haluan vain vapauden ihmisille"
Venäjä taasen haluaa tuhota Ukrainan ja vallata sen.
Trump haluaa tuoda vapauden ja Demokratian kaikille maailman ihmisille.
Olemme näköjään tulkinneet Trumpin aivopieruja täysin väärin?
Magaistien ja siionistien erikoisoperaatio tulee päättymään siihen, kun Tel Aviv ja New York käännetään lasitasangoksi pakistanilaisen plutoniumin voimalla.
Jos niin käy niin ne eivät tule olemaan AINOAT LASITASANGOT maapallolla!
Sen verran on dinsukellusveneitä piilossa pinnan alla!
Miksi joku Pakistan asiaan reagoisi ja miten/millä?
Iran on ostanut pakistanilaista uraania.
Pian valuu Suomen kaikilla persuilla kollektiivinen ilopissan tulva,kun lähi-idästä alkaa lähteä sotaa pakoon satoja tuhansia ihmisiä. Ja tämäkin on takuulla sitten tietenkin Sanna Marinin syytä.
Hienoa sarkasmia.
”kun lähi-idästä alkaa lähteä sotaa pakoon satoja tuhansia ihmisiä”
Miksi ne juuri Suomeen tulisivat? Tässä on kymmeniä maita välissä!
Pikemminkin huonoa sarkasmia.
Kun Suomen nykyinen pääministeri taas kerran kutsuu ihan henkilökohtaisesti ne tänne Suomeen.
Äitiskö sano?
YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu tänään.
Ranskan ulkoministeriön mukaan Ranskan pyynnöstä YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu tänään kello 23 Suomen aikaan pelkästään Iraniin tehdyn täysin laittoman sotilaallisen hyökkäyksen vuoksi.
Jenkit eivät ole voittaneet yhtäkään sotaa kauko-idässä sotiessaan, kaikki valtiot siellä, jossa jenkit ovat sotineet, ovat islamilaisten tai kommunistien johtamia edelleenkin!!!
Voi poloista Trumpia!
Miten hänet onkaan maailman vahvimman armeijan johtajana ihan vastentahtoisesti Israelin toimesta pakotettu käynnistämään täydella voimalla operaatio Epstein Fury!?!
Surkuhupaisaa tuossa on se, että Israel on lähi-idän valtioista ainoa joka on kehittänyt täysin salaa ja laittomasti satoja joukkotuhoaseita itselleen.
Nato tiltut, tämä konflikti ei liity NATOon millään tavalla.
Nato tiltut, jos te yhtään pystyisitte ymmärtämään asioita, teille valkenisi että hei, Iran, Israel ja USA tappelevat keskenään, mutta NATO ei ole siinä osapuoli.
Kun maailman vahvimman sotilasmahdin taloudelliseen valtaan ovat luikerrelleet judaistit, on Israelille silloin kaikki mahdollista.
Yhdysvallat on nykyään täysin kokonaan juutalaisten ja näin ollen Israelin vallassa oleva valtio.
Nato on mukana täysillä ja jo se, että vaikenee rikollisesta toiminnasta, tekee siitä kumppanin.
Tässä nähdään todellinen jenkkilä, ystäviä ei ole, on vain alistettuja maita.
Höpö höpö, nato tiltu.
Tämä konflikti ei liity NATOon millään tavalla. Olet sekaisin, nato tiltu. Luulet USA:n olevan Israelin vallassa. Sen takia sinä oletkin nato tiltu.
Eikö Yhdysvallat ole sinun mielestäsi nyt minkäänlainen Naton jäsenvaltio?
Nato tiltu, tämä konflikti ei liity NATOon millään tavalla. NATO ei ole tämän konfliktin osapuoli. Et taida ymmärtää tätä. Sen takia sinä oletkin nato tiltu.
No kerro nyt ensin vain ihan rehellisesti äläkä kiertele nyt yhtään mitenkään, että eikö muka Yhdysvallat ole sinun mielestäsi nyt minkäänlainen Naton jäsenvaltio?
Ottaisit sinäkin nyt ensin asioista edes hiukan selvää, ennen kuin höpöttelet täällä taas kerran ihan mitä sattuu.
Noin toimimalla sinä saat itsellesi täällä aivan suotta vain sen typerän kirjoittelijan maineen jonka uskottavuus on täysin nolla.
NATO ei ole hyökännyt Iraniin. USA ja Israel ovat hyökänneet Iraniin ja Iran on hyökännyt Bahrainiin ja Syyriaan. Sinä et ymmärrä tätä koska olet nato tiltu.
Väitätkö sinä nato tiltu, että NATO on hyökännyt Iraniin. Olet taaskin väärässä koska olet nato tiltu.
Yhdysvaltalaiset hävittäjät nousivat natomaiden lentokentiltä pommittamaan Irania.
Eli nato todellakin on mukana tuossa Yhdysvaltojen hyökkäyksessä Iraniin.
Höpö, höpö , NATO tiltu. Mielestäsi kaikkien NATO maiden pitäisi olla sodassa ,ennen kuin se olisi NATO maiden sota ja puolustus sota , jonka Yhdysvallat aloitti , niin kuin jokusen kerran ennenkin. Kannattaisi ottaa se ideologinen silmät peittävä karvahattu klanistasi.
israel on Yhdysvaltojen banaani , vasalli valtio, sellaiseksi se on tarkoituksella aikoinaan perustettu, palkkioksi varmaan luvattu suur israelin rakentaminen.
Sen takia oletkin nato tiltu, ei taida pilleristi tietää , keitä nato tiltut ovat, vai haluatko syytellä itseäsi?
Suurin NATO maa on hyökännyt laittomasti Iraniin, en ymmärrä puolusteluja.
Natosta on aina tehty osapuoli kun USA on kutsunut aisankannattajansa mukaan sotaan. Näin Afganistanissa, Irakissa ja Libyassa.
Libyan sodan USA ulosti Natolle kun sillä ei ollut enää varaa liata mainettaan arabimaailman edessä Irakin sodan jälkeen.
Törkyturpa osoittaa taas tietämättömyytensä. Natokupan syytä.
Ihan kaikki ydinasevallat ovat kehittäneet omat ydinaseensa täysin laittomasti.
” Natomaa hyökkäsi Iraniin”
Tiltu vaihtaa mielipidettä kuin mustalainen hevosta? Vielä hetki sitten ei Tiltun mielestä USA ollut Nato-maa laisinkaan?
Nato tiltu ei ymmärrä, että NATO ei ole tämän konfliktin osapuoli millään tavalla. NATO ei ole hyökännyt minnekään. Siksi tämä henkilö onkin nato tiltu.
Mitä sekoilet?
Väitätkö siis että hyökkääjät ovat jokin muu kuun USA ja Israel? Ja väitätkö ettei Iran ole hyökännyt Bahrainiin ja Syyriaan?
Sen takia oletkin nato tiltu.
Nato on mukana tässä nyt ihan täysillä, ja jo se tosia, että nato vaikenee tästä täysin laittomasta rikollisesta toiminnasta, tekee siitä heti kumppanin.
Tässä nähdään todellinen jenkkilä, ystäviä ei enää missään ole, on vain pelkkiiä alistettuja maita ja valtioita.
Todisteita pöytään, että hyökkääjä on jokin muu kuin USA, Israel ja Iran!
MUAHAHAHA
nato tiltu ei kykene todistamaan väitettään
Kerro nyt sinä ensin että onko se Yhdysvallat Naton jäsenvaltio?
älä lyö lyötyä...
Mihin se Iran nyt on hyökännyt?
En ymmärrä miksi kysyt minulta tuollaista.
Etkö itse tiedä tuollaista? Ihmettelen kovasti että et tiedä tuollaista. Mutta sinähän oletkin nato tiltu.
NATO ei ole hyökännyt mihinkään.
Neuvon seuraamaan mediaa.
Esimerkiksi: https://yle.fi/a/74-20212893
Sinä olet nato tiltu etkä ymmärrä asioita etkä seuraa mitä maailmalla tapahtuu.
Etkö todellakaan tiedä minne Iran on hyökännyt? Ihmettelen suuresti, vaikka tietenkin asemasi nato tiltuna selittää paljon.
Iranilla on täysin laillinen oikeus puolustautua hyökkääjää vastaan.
Olisi Usa ja Israel nyt vain jättänyt hyökkäämättä Iraniin ihan vallan kokonaan, niin sinunkaan mielenterveytesi ei olisi järkkynyt noin paljon.
Tämä konflikti ei liity NATOon millään tavalla. Ainoastaan nato tiltu väittää että NATO on hyökännyt jonnekin. Se johtuu siitä, että nato tiltu kammoaa MEDIAPOOLIA ja nato tiltu saa IHOTTUMAA jos joutuu seuraamaan MEDIAPOOLIN tarjoamia tietoja.
-Korona ja ilmastonmuutos ovat huijausta (HUIAUS)
-Tunneleissa soditaan
-Maa on litteä
Näin laukoo nato tiltu
Tiltut eivät tiedä mitään ja siksi he ovatkin niin pihalla.
Vai et sinä ymmärrä miksi minä kysyn sinulta että onko Yhdysvallat naton jäsenvaltio.
Asia täysin selvä.
Minä tästä lähtien käsittelen sinun aivan samalla tavoin, kuin esimerkiksi avohoitopotilaan tullessa kadulla vastaan. Eli säälivästi kannustaen tekemään itsellesi sen täysin lopullisen ratkaisun.
Yhdysvaltalaiset hävittäjät nousevat täysin todistettavasti natomaiden lentokentiltä pommittamaan Irania.
Ja sinä nyt sitten ihan pokalla väität, ettei tämä kyseinen konflikti liity natoon millään tavalla. Miksi ihmeessä sinä nyt haluat nolata ihan itse itsesi täällä ihan täydellisesti?
Kysyn vielä sinulta ihan varmuuden vuoksi, että onko Yhdysvallat sinun mielestäsi naton jäsenvaltio?
LOL.
älä lyö lyötyä...
Kun ei edes moitita, ollaan silloin liittolaisia.
Nato tiltu ei ymmärrä, että NATO ei ole,,, Pilleristi ei tunnu ymmärtävän , että nimittelee itseään . Sitä paitsi NATO n pääpäsmäri aloitti Lähi-Idässä sodan , eikä kukaan voi sitä kieltää.. Turhaa yrität törkyturpa puolustella ihannoimaasi demokratian kehtoa. USA sta on pikkuhiljaa päästävä irti kaikin puolin . EU hun on saatava sellaisia päättäjiä , jotka alkavat työskennellä Euroopan hyväksi, eikä olla USA n vasalli.. USA n vasalli valtioita ovat israel ja kaikki NATO maat.
Nato ei millään tavoin tuomitse eikä tule tuomitsemaan isäntänsä rikollisia puuhia. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta.
Naton jäsenmaat muuten sallivat USAn ylläpitää kidutusvankiloitansa maaperillänsä. Ne yhteiset arvot velvoittavat.
Tiltut eivät tiedä mitään,, aha , nyt astui areenalle varsinainen älymystön irvikuva, onkohan Bidenin lahkeet nuoltu puhtaaksi. Mites molokki nyt , kun tuo sinun ihanne demokratiasi USA hyökkäsi laittomasti Iraniin, miten puolustelet? Olisiko mielestäsi aiheellista laittaa kaikki USA n ja israelin urheilijat boikottiin, näin aluksi?
,,,,,, ,,,,, , että onko Yhdysvallat sinun mielestäsi naton jäsenvaltio? Älä esitä törkyturvalle liian vaikeita kysymyksiä, joutuu ottamaa tupla annoksen pillereitä.
Tiltulla on outoja harhaluuloja, jotka on korjattu lukemattomia kertoja, mutta koska tiltu on niin tyhmä, hän ei kykene korjaamaan käsityksiään.
Hei pilleristi , Iran ei aloittanut sotaa, ihannoimasi USA vasalleineen sen aloitti.
älä lyö lyötyä...
Miksi valehtelet?
älä lyö lyötyä...
Kyllähän tämä tietysti kääntää huomion pois Trumpin osuudesta Epstein keississä, mutta mielestäni aika kovalla hinnalla.
Totta!
Minä en nyt toivo Yhdysvaltoihin vallanvaihtoa, sillä vain Trump voi tehdä Yhdysvalloille sen mitä ulkovallat eivät voi/uskalla tehdä, aika näyttää kuinka äijän käy. Maga Maga!
Miksi Trump pommitti tyttöjen koulua Iranissa?
Ovatko iranilaiset pikkutytöt jonkinlainen uhka Trumpin miehekkyydelle?
ilta pulu on nato propagandaa parhaimillaan, tai voisi sanoa länsi fasisti propagandaa sen huomaa selkeästi miten media muuttui kun suomi ottaa syvä kurkkua jenkeiltä
Tässä on harhainen nato tiltu parhaimmillaan.
Hei, nato tiltu, onko MEDIAPOOLI kova sana?
Hei, nato tiltu, onko maa LITTEÄ?
Hei, nato tiltu, oliko korona ja ilmastonmuutos huijausta (HUIAUS)?
MUAHAHAHAAA
Koita kestää, mä soitin sulle jo ambulanssin.
Olet todella sekainen...monta persoonaa...sekin sekoittaa.
"Kerro nyt sinä ensin että onko se Yhdysvallat Naton jäsenvaltio?"
Katsokaa, nato tiltu ei tiedä onko USA NATOn jäsenvaltio!!!
Nato tiltu ei tiedä edes tällaista perusasiaa, MUAHAHAHA MUAHAHA
Kyllä nämä nato tiltut ovat tietämättömyyden maailmanmestareita, MUAHAHAHA
Etkö sinä todellakaan nyt tiedä, että onko Yhdysvallat naton jäsenvaltio?
Noin tyhmän tiltun täytyy kyllä olla jo presitetti.
Tarkennatko MOLOrent hiukan tuota omaa lausuntoasi?
Eli mitä tarkoittaa tuo sinun kirjoittamasi sana presitetti.
Minkäänlaista Suomen kieltähän se ei ainakaan koskaan ole ollut.
Se on kuvaus sinusta ja kyvyistäsi.
Miksi valehtelet?
LOL.
LOL.
Näköjään tunnet omaa oikeutettua vihaasi toisten vääräntyyppistä vihaa kohtaan. Luulet että "pyyhkimällä" pois kaikki mielestäsi väärässä olevat hallitsijat/valtiot saadaan maailmaan onnellinen ja rauhaisa tila. Valtioita ovat johtaneet aina henkilöt, jotka haluavat hallita ja päättää muiden asioista. Kuitenkin niin, että itse saavat hyötyä jossakin muodossa. se voi olla vain peukalon jälki historiaan.
Ihmiskunta on sotinut aina, eikä se tule päättymään. Luej kuuntele uutisia, ja vertaa niitä historian totuuksiin.
Lyökö törkyturvalla rattaat tyhjää?
Olet sinä molo täysi UUNO.
LOL.
KYLLÄ!
LOL.
Turvallisuus herättää huolta jo myös Yhdysvalloissa.
Turvallisuus herättää huolta myös Yhdysvalloissa Iran-iskujen jälkeen.
New Yorkin poliisi NYPD tiedotti lauantaina nostaneensa valmiuttaan kaupungissa.
- NYPD seuraa tiiviisti Iranin ja Lähi-idän tapahtumia ja tekee yhteistyötä liittovaltion sekä kansainvälisten kumppaneidensa kanssa. Protokollamme mukaisesti ja ylimääräistä varovaisuutta noudattaen lisäämme partiointia herkiksi arvioiduissa kohteissa eri puolilla kaupunkia, mukaan lukien diplomaattiset, kulttuuriset ja uskonnolliset kohteet sekä muut asiaankuuluvat paikat
Britannialaisen merenkulkua seuraava virasto UKMTO on saanut useita ilmoituksia Persianlahdella operoivilta aluksilta, joiden mukaan ne olivat saaneet viestejä Hormuzin salmen sulkemisesta.
Iran ei ole vahvistanut tietoja.
Hormuzin salmi on maailman tärkein öljynvientireitti ja yhdistää Persianlahden suurimmat öljyntuottajat, kuten Saudi-Arabian, Iranin, Irakin ja Ydistuneet arabiemiirikunnat, Omaninlahteen ja Arabianmereen.
Hormuzin salmi on maailman tärkein öljynvientireitti. Se yhdistää Persianlahden suurimmat öljyntuottajamaat. Reutersille nimettömänä puhunut EU-lähde sanoi, ettei Iran ole virallisesti vahvistanut tällaista määräystä. Teheran on kuitenkin vuosien ajan uhannut sulkea kapean salmen vastatoimena mahdollisille hyökkäyksille Irania vastaan.
Hormuzin salmen sulkeminen tietäisi noin 25% öljyn
vähenemistä ja 30% kaasun vähehenemistä
markkinoilta.
Öljyn hinta nousisi noin 150 dollariin/tynnyriltä.
Suomessa pumppuhinnat nousisi suurinpiirtein 2,50 e/litra tasolle tuon asian vuoksi.
Trump on luvannut pitää Hormuzin salmen auki vaikka väkisin jos mikään muu ei auta.
Miten muka?
Suomessa pumppuhinnat nousisi ,,, Hejaa USA.
Totta!
Ensimmäisen päivän jälkien perusteella ilmasta tehdyt hyökkäykset Iraniin ovat paljon tehottomampia kuin esimerkiksi Venäjän sotiminen Ukrainassa. Tästä tulee pitkä ja kuluttava sota Usalle ja Israelille, eikä se todellakaan rajoitu miksikään pelkäksi Lähi-idän konfliktiksi.
Suomen ulkoministeriö kehottaa STT:n mukaan Persianlahden alueella olevia suomalaisia ihmisä pysymään turvallisessa paikassa ja noudattamaan paikallisten viranomaisten ohjeita.
Ulkoministeriöstä todetaan STT:lle tilanteen olevan todella vakava, ja sen jatkumiseen pitkään on todellakin syytä varautua.
Starmer: Brittikoneet ilmaan
Britannian pääministerin Keir Starmerin mukaan Britannian joukot sekä niiden koneet ovat nousseet ilman, uutistoimisto Reuters kertoo.
Starmerin mukaan tämä on os "koordinoitua pyrkimystä suojella Britannian intressejä sekä sen liittolaisia".
Ei mikään NATO maa ole hyökännyt Iraniin.
Siellä on käynnissä vain erikoisoperaatio.
Miksi tiltut aina valehtelevat???
Aivan samanlainen erikoisoperaatio on Usalla ja Israelilla menossa nyt Iranissa, kuin esimerkiksi Venäjällä Ukrainassa on parhaillaan menossa.
Natomaana Suomikin on tuossa sodassa mukana.
Vai eikö Usa ole enää naton jäsenvaltio?
USA on NATO:n jäsenvaltio, mutta silti Suomi ei ole tuossa sodassa mukana. Tiltu on vain liian tyhmä ymmärtääkseen asiaa.
LOL.
Aivan samanlainen erikoisoperaatio on USA lla ja israelilla menossa nyt Iranissa , kuin esimerkiksi Venäjällä ukrainassa on parhaillaan menossa, niinpä , eikös nyt pitäisi myös USA n ja israelin kaikki urheilijat laittaa boikottiin ihan vaan tasapuolisuuden vuoksi? Katsotaan miten käy . Mitä selityksiä keksitään USA n ja israelin puolesta? Kertokaa USA uskovaiset ja suurisraelin rakentajat, mitä puolusteluja löytyy?
Uutistoimisto Reutersin mukaan Qatarin pääkaupungissa Dohassa on kuultu uusia räjähdyksiä.
Uutistoimisto AFP:n mukaan lisää räjähdyksiä on kuultu myös Yhdistyneiden arabiemiirikuntien pääkaupungissa Abu Dhabissa sekä Bahrainin pääkaupungissa Manamassa.
Yhdysvalloilla on tukikohtia sekä Bahrainissa että Abu Dhabissa.
Pitää muistaa että yhdysvallat tulivat mukaan sotaan vasta kun Iran oli sodassa Israelin kanssa.
TRUMP vain puolustaa toista NATO maata.
Ei Israel on naton jäsenvaltio.
Miksi länsi tappaa aina johtajia ja siviilejä? Näyttää olevan Israelilta opittu tapa. Pelkkiä salamurhaajia kaikki.
israel on oppinut tämän Yhdysvalloilta.
Totta!
YK:n tässä pitäisi reagoida, NATO ei liity mitenkään Iraniin. YK varmaan tekee saman kuin Venäjänkin kanssa, jos edes koko hyökkäys jatkuu pidempään, eli järjestää jäsenmaaäänestyksen, ja sitten vain voi voi, vaikka suurin osa jäsenmaista olisi vastaan tekoa, mitä tuskin tapahtuukaan. Lähinnä siis se hallitseva kansainvälinen moraalinen mielipide saadaan edes esille noissa jäsenmaa äänestyksissä.
Ei YK mahda Usalle yhtään mitään.
Ei mahda ei, ei mahtanut Venäjällekään aiemmin, kun ei uskaltanut, päälle suurimmat jäsenmaajutut ja rahoitukset..
Totta turiset.
Mihin yhdysvallat on koskaan lupaa kysyny heitähän ei koske samat lait kuin muita ainakaan heidän omasta mielestään
Taas näitä komukka aloituksia.eivät hae terroristikkaan yk mandaatti terrori iskuihinsa.se siitä sinun aloituksesta.jatka juopottelua.
Vai on Donald Trump sinun mielestäsi kommunisti.
Israel on muka valmiina jo maasotaan.
Nauran. Tosta judeporukasta ei todellakaan ole koskaan kovaan maasotaan, minkä se nyt näköjään vaatii.
Avaruudessako ne on aikaisemmin sotineet?
Juutalaiset ovat sotineet Lähi-Idässä vuodesta 1948 , kun USA loi itselleen vasalli valtion . Roomalaiset jostain syystä ajoivat Juutalaiset hornan helvettiin , tai jonnekin yli tuhat vuotta sitten . Yhdysvallat suoritti kansansan siirron toisten maille eli Arabien maille vuonna 1948. Sodat alkoivat sinä päivänä . Kaikki on laitettu Arabien syyksi, vaikka syyllinen on israel laittomine aluevaltauksineen, joista kukaan ei jostain syystä halua puhella. Se syy on Yhdysvaltojen nuoleskelu, ei uskalleta puhua asioista oikeilla nimillä, koska koko Eurooppa on USAn vasalli porukkaa. Tähän pitää saada muutos.
Velaton Kiina vaan hykertelee kun oranssi idiootti vetää USAa lokaan..
Iranilaismedian mukaan 201 ihmistä on kuollut ja 747 loukkaantunut Yhdysvaltojen ja Israelin ohjusiskuissa 24 maakuntaan Iranissa.
Nythän täytyy muistaa, ettei kenenkään tarvitse pelätä länsimaita.
Nythän tarvitsee muistaa , ettei kenenkään tarvitse pelätä Länsimaita,,, just, just varsinkaan tätä demokratian ihannemaata Yhdysvaltoja, jonka oikeusvaltio periaatteeseen kuuluu mafian lait.
Ja näilläkin sivuilla joku, on vuosia väittänyt että Nato on "puolustusliitto", joka ei ole koskaan hyökännyt minnekkään.
Nyt on tämän hyvän esimerkin kautta, aika erota Natosta. Se olisi suomen turvallisuuetujen mukaista!
Nato on nykyään pelkkä pelokas paperitiikeri.
Siis miten se nato liittyy iraniin? Opettele ennen kommentointia edes peruskäsitteet. Aika naurettava on se äti maanne palkkaa maksaessaan, jos oikeasti noinkin tyhmille maksaa vielä provikkaa näistä provokommentoinneistanne.
Nato liittyy siten Iraniin, että natomaa nimeltä Yhdysvallat hyökkäsi aseellisesti Iranin maaperälle.
Yhdysvaltalaiset hävittäjät esimerkiksi nousivat pommittamaan Irania natomaiden lentokentiltä.
NATO ei sodi nytkään Iranissa.
Mutta natomaa kyllä sotii ihan parhaillaan Iranissa.
Niin sotii, mutta NATO ei.
Natomaa Yhdysvallathan on NATO.
Ei ole, mutta olet lian typerä,että alkaisin sinulle asiaa selittämään, tiltunen.
Yllättikö kuukautiset, vai minkä takia noin kovaa vikiset?
LOL.
LOL.
En usko sinua. Valehtelet taas kerran vain todella härkisti
Eli kyllä Usa on käytännössä ihan täysin sama asia kuin koko Nato.
Jopa Naton nykyinen pääsihteeri Mark Rutte on selkeästi ihan julkisesti jo ilmoittanut, että nato on täysin toimintakyvytön ilman Usan jäsenyyttä ja sen aseita ja armeijaa.
"En usko sinua. Valehtelet taas kerran vain todella härkisti"
En valehtele, kyllä olet.
Miksi valehtelet?
Suurin NATO maa hyökkäsi laittomasti Iraniin, turha puolustella.
Ei ole, mutta olet liian typerä, Bidenin vosu taitaa hermostua.
Jännä nähdä kun öljynhinta nyt pompsahtaa ylöspäin, niin miten reagoi koko maailman talouselämä siihen.
Jo tulevalla viikolla täällä Suomessa bensan hinta nousee tuonne 2,50 euroa/litra kieppeille.
Kannattaa nyt viikonlopun aikana tankata tankit täyteen.
Totta!
Eipä taida nyt tuo 2.50 euron bensan litrahinta enää riittää, lähemmäksi kolmea euroa bensan hinta täällä Suomessa nyt nousee ensi viikon aikana.
Molon tapaisille idiooteille se on juhlan aihe. Olemme ylisuorittajia ja uhraudumme USA puolesta mielellämme.
MOLOrent tarkoittaa suomeksi miäshuaraa.
Hevonpaskaa, tiltu.
LOL.
Milloin USA n ja israelin urheilijat laitetaan boikottiin, ihan vaan tasapuolisuuden nimissä? WHAT ?
Ei koskaan.
Älkää nyt viitsikö suotta tressata....Putinin syy....
eiku Marinin syy.
Trumpilla on nyt vain kaksi todellista oikeaa vaihtoehtoa olemassa Iranin suhteen.
Trump voi joko jatkaa iskuja pitkään toivoen Iranin hallinnon kaatumista tai tehdä perinteisen Trumpin lyhyen iskun, jonka jälkeen julistautuu selkeäksi voittajaksi saavuttamatta kumminkaan yhtään mitään pysyvää.
Ensimmäisen vaihtoehdon riskinä on, että se sitoo Yhdysvaltain sotilaallista kyvykkyyttä, koska varastojen täydentäminen kestää oman aikansa. Toisessa skenaariossa Iranin kansa on suurimpana kärsijänä, koska Iranin hallinto pyrkii kostamaan kaikille niille, joita se katsoo omiksi vihollisikseen.
Kiina se on tämän konfliktin suurin voittaja.
Sillä Usa se näköjään nyt vain heikkenee entisestään, siinä samalla kun Kiina vain vahvistuu entistä vahvemmaksi.
Samaa mieltä.
Täysin velaton Kiina vaan hykertelee kun oranssi idiootti vetää USAa syvälle lokaan..
50-luvulla Persian pääministeri Mosaddegh halusi maan öljyvarat kansalaisten haltuun ja eduksi. Tämä ei ollut USA:n ja UK:n öljy-yhtiöiden mieleen ja mies murhattiin ja hallinto kaadettiin. Tilalle tuli Shaahin nukkehallinto ja poliisivaltion terrori ja kidutus. Reaganin USA tuki F15-havittajin M-60 tankein ja muulla kaikkein uusimmalla sotilaskalustolla. Halusi antaa Persialle ydinaseen mutta neuvonantajat toppuuttelivat.
Uskonnollinen vallankumous otti maan seuraavaksi haltuun. USA koki tulleensa nöyryytetyksi panttivankikriisissä. Öljy menetettiin.
USA ja UK nostivat Saddamin valtaan irakissa. Tätä tuettiin hyökkäämään Iraniin. Länsi teki mittavia rakennusprojekteja ja raha ja öljy virtasivat. 80-luvulla Irakin joutuessa ongelmiin, länsi tuki laboratorioin, kemikaalein, helikopterein kaasujen levittämiseksi.
80-luvun jälkeen Saddamia ei enää tarvittu. Oli pahoissa veloissa kysynyt vaivihkaa USA:sta, että mitä jos tuon Kuwaitin ottaisin. Ei kuulostanut haittaavan. Ansaan mennyt Saddam sitten pääsi narun jatkoksi. Melko tavallinen loppu USA:n apurille.
Lännen huseeraaminen alueella jatkuu. Uhreja on ollut valtavasti, eikä loppua näy.
Totta!
Ei ole USAn vika ettei maasta löydy muita kuin hulluja diktaattoreita johtajiksi. Se on valintaa ruton ja koleran välillä.
Totta!
islam ja venäläisyys kokevat kovia
Mihin unohdit juutalaiset?
Joo, unohdin Venäjän juutalaiset.
Puhu kädelle, kerro avaruuteen. Siinä sinulle aatteen lakia kerrakseen.
Mene sinä kiireesti hoitoon.
” Natomaa hyökkäsi Iraniin”
USA toki hyökkäsi, mutta tähän saakka Tiltu on itse väittänyt, että USA ei enää ole Naton jäsenmaa!
Mitä sekoilet?
Ei se tehnyt sitä Nato-maana vaan Iranin uhkaamana maana.
Eri mieltä.
Natomaa on ihan aina pelkkä natomaa, teki se sitten ihan mitä tahansa.
Kaikki Yhdysvaltojen tukikohdat on tuhottu Lähi-Idässä, mutta Yhdysvalloilla on merellä vielä muutamia laivoja pinnalla.
Muistakaa nyt kaikki, kuka se aloittikaan tämän Iranin sodan.
Toinen toistaan uskottavampia ja loogisia kommentteja näihin ko. aiheisiin. Jessus…
Mahtawaa!
USA ja Israel ovat oman johtonsa ja uskontonsa hulluksi tekemiä myös. Vaarallisia valtioita.
Uskonto on syypää tähänkin.
Nimenomaan kyseessä on nyt kahden eri uskonnon välinen pyhä sota.
Perinteinen kansainvälinen laki? 🐽🐍💩
Jota Usa ja Israel nyt rikkoi todella törkeästi.
https://yle.fi/a/74-20015764
Muslimi johtaja julisti pyhän sodan jo vuosia sitten
Yhdysvaltalainen virkamies vahvistaa Fox Newsille, että Yhdysvallat uskoo Iranin korkeimman johtajan, ajatollah Ali Khamenein ja 5-10 Iranin korkean johtajan kuolleen Israelin ensimmäisessä iskussa.
Ja kaikki venäläiset edelleen elossa, vai ?
Iranin valtionmedia kiistää uutistoimisto Reutersin mukaan maan korkeimman johtajan, ajatollah Ali Khamenein kuoleman.
- Voin kertoa teille luottavaisena, että vallankumouksen johtaja on lujana ja johtaa joukkoja lujasti, Iranin valtionmedia viittasi Khamenein toimistoa lähellä olevaan lähteeseen.
Oikeutus tulee voimasta.
Voittaja on aina oikeassa.
Näin on asia.
Oikeus seuraa aina voittajan miekkaa.
Ei ole. Voittaja on voittaja, vaikka olisi väärässä. Voittaja vaan sattui voittamaan.
Euroopan unionin maiden ulkoministerit kokoontuvat ylimääräiseen kokoukseen sunnuntaina videoyhteydellä.
Ulkoministerit keskustelevat kokouksessa Iranin ja koko Lähi-idän tilanteesta. Asiasta kertoo EU:n korkea edustaja Kaja Kallas viestipalvelu X:ssä.
– Olen ollut yhteydessä kumppaneihimme Persianlahden maissa. Iranin hallinnon summittaiset hyökkäykset naapureitaan vastaan uhkaavat vetää alueen laajempaan sotaan, ja me tuomitsemme tämän.
Kallas päättää päivityksensä sanomalla, että on välttämätöntä, ettei sota leviä enempää.
– Iranin hallinnon on tehtävä valintoja.
"– Iranin hallinnon on tehtävä valintoja."
Iranin hallinto taitaa nukkua ikuista unta
Ali Khamenei oli New York Timesin mukaan antanut lähipiirilleen jo tammikuussa määräykset sen varalle, että saa surmansa Yhdysvaltain tai Israelin iskussa, kertoo New York Times.
Lehden mukaan Khamenei oli nimennyt entisen vallankumouskaartin komentajan ja poliitikko Ali Larijanin, 67, maan johtoon. Khamenei teki nimityksen tammikuun alussa, kun Iranissa oli käynnissä laaja mielenosoitusten aalto. New York Timesin mukaan Larijani on käytännössä johtanut maata nimityksestä lähtien.
NYT:n mukaan Khamenei nimesi itselleen neljä seuraajaa. Ajatollah on myös kehottanut korkea-arvoisia virkamiehiä nimeämään itselleen neljä seuraajaa.
Iranin perustuslain mukaan Iranin ylin johtaja valitaan asiantuntijoiden kokouksessa, johon kuuluu 88 korkea-arvoista hengellistä johtajaa. Kokouksen osallistujat valitaan joka kahdeksas vuosi kansallisissa vaaleissa. BBC:n mukaan kaikki paikat menivät vuoden 2024 vaaleissa Khameneille lojaaleille ehdokkaille.
Toivottavasti Trumpp ja Netanyahu kokee saman kohtalon kun Ali Khamenei.
Älähä ny hättäile; onko rumppi ja neta jo päässeet käsiksi pikku tyttöihin ?
Paha ottaa kantaa tuohon..mut sikäli ovat oikealla asialla, että koko lähi-itä pitäisi pyyhkiä pois..
Aika paljon siinä saa sitten pyyhkiä, sillä muslimeja on maailmassa yli pari miljardia henkilöä.
Usa on saatanan maa.murhaajat
Missä USA uskovainen molokki, miksi meni turpa kiinni?
Hevonpaskaa, tiltu.
LOL.
Nyt on kyllä sellainen kutina, että pian Israelissa tapahtuu jotain todella suurta ja epämiellyttävää erityisesti israelilaisille ja siinä samalla koko maailmalle.
Divaania kalustekruunusta alle.
Raammattu kertoo ainoastaan kuohunnasta. Milläs selität sitte.
Joko nyt Trump on Nobelin rauhanpalkinnon ansainnut. Montako valtion päämiestä hänen täytyy vielä tappaa tai kidnapata että hän saa tikkarinsa.
Rauhanohjukset tappoivat Iranin johtajan.
Iranin kansa kiittää ja on iloissaan. Natomaa Yhdysvallat jahtaa rikollisjohtajia ja on meidän kaikkien tavallisten maailman kansalaisten ylin ystävä. PS. en pidä tyhmistä kepu/vassareista.
Nyt siis USA ja Israel oikeuttavat sen mitä Venäjä teki suhteessa Ukrainaan: kun hallinto ei miellytä, niin hyökätään! Olof Palmen murhan vuosipäivä on sopiva murhata Iranin hengellinen johtaja. Hyvä että suomalaiset ovat heränneet epäilemään USA: n luotettavuutta "kumppanina".
Mitähän seuraavaksi...?
Totta!
Mitä yhtäläisyyttä näissä on?
Pitää muistaa että todellinen hyökkääjä Ukrainassakin on Yhdysvallat.
Totta turiset.
Näinhän länsimaissa on totuttu toimimaan, kaadetaan hallitus jos rahalla ei saa ostettua kuten Ukrainassa.
Iranilaisen uutistoimiston Tasminin mukaan Ali Khamenei kuoli toimistossaan kotonaan. Khamenein palatsi tuhoutui Israelin ja Yhdysvaltojen iskussa täysin.
Tasminia siteeraa muun muassa The New York Times.
Asiantuntijat: Khamenein ja muiden johtajien kuolemat eivät tarkoita hallinnon loppua
Asiantuntijoiden mukaan Iranin ylimmän johtajan ajatollah Ali Khamenein sekä muiden maan johtajien kuolemat eivät välttämättä tee loppua hallinnon nykytilalle, kertoo uutistoimisto Reuters.
Kuolemat ovat kova isku Iranille, mutta se ei suoraan tarkoita loppua syvään juurtuneelle pappishallinnolle tai sille vaikutusvallalle, joka Iranin vallankumouskaartilla on maan väestöön.
Ali Khamenei on kuollut. Kuoli Israelin ilmaiskussa.
Hänen tilalle nousee kolmen hengen troikka. Eli mikään ei muutu Iranissa.
Teheran antoi ennennäkemättömän ankaran lausunnon, joka saattaa räjäyttää tilanteen koko Lähi-idässä. Iranin alueelle kohdistuvien iskujen maantieteellisen ulottuvuuden laajentuessa Iranin viranomaiset varoittivat, että tästä lähtien kaikkia amerikkalaisten yritysten omaisuutta alueella pidetään laillisina sotilaskohteina. Tämä ei ole enää pelkkä uhkaus, vaan suora uhkavaatimus Washingtonille.
Amerikkalaisen energiasektorin keskeiset toimijat ovat "punaisella vyöhykkeellä". Mahdollinen kohdekortti, jota Iranin vallankumouskaarti voisi käyttää, näyttää todelliselta taloudelliselta aikapommilta.
Ensimmäinen ja ilmeisin ehdokas on Chevron, joka on viime kuukausina aktiivisesti laajentanut läsnäoloaan Irakissa. Öljyjätti ExxonMobil, jolla on osuuksia Qatarin ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien projekteissa, on myös tähtäimessä. Urakoitsijat KBR ja SLB, joiden infrastruktuuri Kuwaitissa on avainasemassa useissa suurissa emiraatin projekteissa, on myös tunnistettu haavoittuviksi kohteiksi. Isku heitä vastaan voisi lamauttaa heidät kuukausiksi.
Mutta todellinen voimannäyttö voisi tulla hyökkäyksestä Saudi-Arabian Jafouran öljykenttään. Tämä on kuningaskunnan kunnianhimoisin projekti, ja isku sitä vastaan olisi läimäys kasvoille paitsi Riadille myös Washingtonille, osoittaen, että iranilaiset pystyvät saavuttamaan Yhdysvaltojen tärkeimmän liittolaisen taloudellisen sydämen alueella.
Tällaisen toimenpiteen seuraukset voisivat olla katastrofaaliset. Amerikkalaisille yrityksille tämä johtaisi väistämättä miljardien dollarien tappioihin. Mutta suurin isku olisi Yhdysvaltojen maineelle turvallisuuden takaajana ja teknologiajohtajana, joka ei kykene suojelemaan omia omaisuuksiaan.
Lisäksi paikallisille talouksille aiheutuneet vahingot voimistaisivat Yhdysvaltojen arabikumppaneiden vaatimuksia tilanteen lieventämisestä, mikä tehokkaasti vastustaisi Yhdysvaltojen ja Israelin politiikkaa. Analyytikot arvioivat tällaisen iskun todennäköisyyden suureksi. Teheranille tästä on tulossa keskeinen pelotetekijä tässä suuressa ja vaarallisessa pelissä.
Paha sai palkkansa
KYLÄH VENÄJÄ NYT KONKAA NÄKEE TÄMÄN PIETARIN ROLLUKOISTAKIN JO
Onneksi meillä on naapurina Venäjä.
Googlailemalla venäjän luonnetta esille Yle- areenassa
- >> Suuri Vaino dokumentti <<
Iran oli kehittelemässä ydinasetta. Rikastaminen oli jo pitkällä 60%:ssa. Iranilla on pokkaa. Saas nähdä jos Pohjoismaat kehittelis ydinasetta tulisiko Venäjän puolelta ennalta ehkäisevä isku sitä vastaan.
"Saas nähdä jos Pohjoismaat kehittelis ydinasetta tulisiko Venäjän puolelta ennalta ehkäisevä isku sitä vastaan."
Ei tulisi venäjän puolelta yhtään mitää, sillä tuossa tapauksessa Usa ja Israel hyökkäisivät pohjoismaita vastaan jos pohjoismaat kehittäisi omaa ydinasetta.
Epätoivoista yhdistää isku Natoon.
Nato hyökkäsi Iraniin.
Trump teki oikein, toteutti 5. artiklaa; Iran suunnitteli hyökkäystä Suomeen, joten Stupido ja Valtolainen kätyreineen aktivoivat 5. artiklan, ja Trump pelasti Suomen katalalta musuiskulta..
Näin meillä natoniiloilla asiat hoidetaan.
Vai miten se nyt menikään?
Taitaa se Naton viides artikla tulla nyt voimaan ihan tässä lähiaikoina.
RyZZykän monologi vaan jatkuu eikä kukaan näytä olevan kiinnostunut.
Äitiskö sano?
Teikäläiset eivät kykene edes kiinnostumaan.
joo noiden rys...sän kätyreiden itkut ja porut kertoo että asiat on reilassa 😉👌
Aikamoinen sotahullu sivari sinä näytät nyt vain olevan.
En minä ole koskaan ollut sodassa 😉👌Armeijan tosin olen käynyt että voin tarvittaessa niitata muutaman sotahullun tiltun itsepuolustukseksi 😁
Miksi valehtelet?
Missä on moraali?
Iekoälyä voidaan käyttää myös hirmutekoihin, kuten Anthropicin toimitusjohtaja Dario Amodei itse varoitti.Sharma puolestaan kirjoittaa, että Anthropic ja yhteiskunta laajemmin on paineistettu sivuuttamaan eettiset arvot, joiden pitäisi ohjata tekoälyn kehitystä ja käyttöä.
Trump kirjoittaa.– Anthropicin vasemmistolaiset sekopäät ovat tehneet katastrofaalisen virheen yrittäessään painostaa sotaministeriötä – Yhdysvallat ei anna radikaalivasemmistolaisen woke-yhtiön sanella, kuinka mahtavat asevoimamme taistelevat ja voittavat sotia, Trump kirjoittaa.
Moraali ja etiikka eivät lopulta lepää teorioissa tai säännöstöissä, vaan siinä hedelmässä, jonka ne synnyttävät. Perusta ei ole väitteessä, vaan vaikutuksessa.
USA toimii ihan itsenäisesti. Ei liity Natoon.
Miksi valehtelet?
Trump rauhanpalkintoa havittelemssa? Aloittamassa uusia sotia.irvokasta !
Älä muuta sano. Käynnistää ensiksi ne, että voi sitten jossakin kohtaa lopettaa ne.
<<USA toimii ihan itsenäisesti. Ei liity Natoon.<<
natomaa hyökkäsi usa yhtä kuin nato, vetää vie muut maat mukaan sotaan, suomaliset sinne kaukomaille
Totta!
Iranin presidentti: Khamenein tappaminen oli sodanjulistus muslimeille
Iranin presidentti Masud Pezeškian sanoi sunnuntaina, että ajatolla Ali Khamenein kuoleman kostaminen on "laillinen velvollisuus ja oikeus", kertoi AFP. Presidentin mukaan Khamenein tappaminen oli "sodanjulistus muslimeille".
Palestiinalainen äärijärjestö Hamas julkaisi suruvalittelunsa Khamenein kuolemasta ja tuomitsi Yhdysvaltojen ja Israelin "hirvittävän" hyökkäyksen. Lausunnossaan Hamas ylisti lisäksi kuolleita iranilaisia johtajia "Palestiinan asian ja Israelin vastaisen vastarinnan tukemisesta”.
Loppunäytös on vielä näkemättä. Monet maat vielä hyökkäävät Israeliin mutta enkeli tuhoaa heidät pienellä hipaisulla. Enkeli vastaan suuret armeijat.
Se on nyt kaikki muslimit rynnimässä Israeliin tappakseen kaikki juutalaiset.
Israel ei ole oikea Israel ne on ilman Jeesusta ja armoa!
riistäneet väkisin evankeliumin ja käyttäytyy väkivaltaisesti muita kohtaa
Eikös ole vähän omituista että Iranin kansa juhlii pääkaupungin ulkopuolella.
Muualla maassa tunnelma oli päinvastainen. Sosiaalisessa mediassa julkaistuilla videoilla näkyy ihmisiä juhlimassa ja uhmakkaasti kaatamassa patsaita.
Dehloran kaupungissa Ilamin maakunnassa patsas kaadettiin ihmisten hurratessa. Karajissa lähellä Teherania tanssittiin kaduilla. Khuzestanin maakunnan Izehissä juhlittiin kaduilla.
Etelä-Iranin Galleh Darissa ihmiset kaatoivat muistomerkin, joka oli omistettu ajatollah Ruhollah Khomeinille. Khomeini perusti Iranin islamilaisen tasavallan vuonna 1979.
Mistä nämä kaikki ilmenee?
Ei USA ole Nato-maa! Israel on sitä vielä vähemmän!
USA on itse Nato-maa! muut on alamaita!
Hyvä kun musseja pommitetaan 👏
Nato on velvollinen puolustamaan Yhdysvaltoja Iranin hyökkäyksiä vastaan.