muistaa sitä, että ainoa asia mitä minä halusin oli saada tehdä itselle mieluisaa työtä! Mutta jotkut luulivat olevansa paremmin tietäviä kuin minä itse. mitä minä itse tulevaisuudeltani halusin! Olin lähes 30 vuoden ajan kestäneessä parisuhteessa ja jo silloin päätin, etten halua uutta suhdetta kenenkään kanssa. Ainoa tärkeä asia oli saada tehdä itselle hyvin mieluisaa työtä mahdollisimman kauan! Ja halusin valtavasti pärjätä omillani, mutta se kaikki minulta julmasti riistettiin. Eikö sellainen ollut mitä kauhein teko minulle! Olen aika lailla samanlainen kuin äitini ja mummini, jotka molemmat leskiksi jäätyään elivät yksin kauan. Miksi ylipäättän siis pitäisi haluta edes uutta ystävyyssuhdetta?
Kukaan ei taida
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi00001
Jos projektia ei olisi koskaan aloitettu, minulla olisi nyt takana pelkkää iloa ja hyvää mieltä. Olisin tienannut mukavasti ja saanut tehdä juuri minun näköistäni työtä ja elää juuri minun näköistäni elämää! En ole koskaan haaveillut olevani enää kenenkään kotirouva ja passaaja, se saa minut voimaan huonosti. Jos pelkästään ajattelen, että pitäisi tutustua uuteen ihmiseen ja hänen tapoihinsa alan voida huonosti!
- Anonyymi00002
Siksi olen tuonut esiin toistuvasti sen että pelkkä ystävyyssuhde vain voisi olla mahdollista minulle, mutta en todellakaan halua asua kenenkään kanssa, enkä ottaa minkäänlaista vastuuta kenenkään huushollista! Minulla on sairaune ksia ja vaikuttavat myös minun tulevaisuudessani, siksi en rupea edes hoitamaan ketään, koska se ei tekisi hyvää minulle, nivelrikkoiselle Käsi ylös kuka projektin aloittajista haluaisi ruveta auttamaan toista ihmistä oman terveytensä kustannuksella?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207061Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1174830L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa634086TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143404Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7052163Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2481546- 671405
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581388Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j561344Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä211069