Tuleeko pikavauhtia potkut
Juuso arvosteli julmasti Purran ministeriötä
Anonyymi-ap
61450
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Siis tämä juttu
"Juuso jakoi maanantaina Facebookissa Iltalehden jutun, jossa kansanedustaja, entinen ministeri Timo Harakka (sd) sanoo valtiovarainministeriön epäonnistuneen tehtävässään valvoa julkista taloutta, sillä ”Suomi on ajautunut velan, alijäämän, nollakasvun, työttömyyden ja syrjäytymisen kurimukseen”.
Harakan mukaan valtiovarainministeriöllä on ”kaksoisrooli, jossa se suosittelee sopeutustoimia ja arvioi niiden vaikutukset systemaattisesti yläkanttiin”.
– Se on osoittautunut Suomelle vahingolliseksi. Sopeutuksissa on turvauduttu leikkauksiin, jotka ovat hyydyttäneet Suomen talouden ja työllisyyden. Samalla hyväosaisten veronalennusten välittömiä hyötyjä on yliarvioitu tavalla, jota ei moni taloustieteilijä, eikä edes talon oma kansantalousosasto, tue, Harakka sanoo Iltalehdessä.
Juuso jakaa Harakan näkemyksen."
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/tama-oli-pakko-jakaa-sote-ministerin-tehtavan-jattanyt-kaisa-juuso-arvostelee-vmaa-sairauslomaltaan/
Valitettavasti Harakka on oikeassa vaikka on yleensä niin kuutamolla kuin ihminen voi olla. Stalkkaa persuja facessa jne. kepujen tavalla 24/7.
Persuthan ei ikinä stalkkaa keskustalaisia (sarkasmia) .
Ai niin, Suomen Uutiset on täynnä keskustan ja keskustalaisten haukkumisesta.
ajatuttanut jo useita kertoja purrat ja kumppanit ennusteineen jne metsään. Muutenhan tuo oli ihan perinteistä juusoilua eli niin typerää aivopieruilua kuin on aina ennenkin opittu näkemään hänen toimestaan. Yksi syistä miksi on ulkona virastaan ja rydman hänen tilallaan. Mikä on orpolle purralle jne yksinomaan hyvä asia.
Juuso on näitä, jotka luopuvat kansanedustajuudesta. Nämä luopujat ovat sellaisia, jotka alkavat puhua totta.
Ei yksinomaan valtiovarainministeriön virkailijoiden moka esim. EU:n holhoukseen Suomi ajautui sen takia ettei hallituskumppanit antaneet Purran leikata määrissä kuin hän halusi. Juuson tarina politiikassa on ohi ihme jos palaa edes rivikansanedustajaksi vaaleissa ei enää ehdolle lähde.
Rehellisyys ja politiikka ei rokkaa yhteen
Nimenomaan näin.
Ne jotka hyppäävät politiikan korruptiosirkuksesta pois, voivat kertoa, mitä ovat siellä nähneet ja kokeneet.
"Rehellisyys ja politiikka ei rokkaa yhteen"
Lainasit sitten SSDP:n sloganin!?
Miksi presidentti Stubb otti Intian vierailulle Harakan joka on ääri vasuri joka ei hyväksynyt rajalakia yms.
Sehän se politiikasta niin vastenmielistä tekee. Esimerkkinä edellisestä opposition harjoittama tiedostettu epärehellisyys.
Harakka vastusti käännytyslakia.
Nykyinen rajalaki on demarien ansiota, Marinin hallituskaudella voimaan.
Juuso rehellisenä.Aikooko luopua politiikasta vai vaihtaa puoluetta.
Sama asia kävi mielessä. Milloin persu olisi ollut samaa mieltä demarin kanssa?
Sama asia kävi mielessä. Milloin Demu olisi ollut samaa mieltä Perussuomalaisten kanssa?
Eikös tämä aihe koskettanutkaan Juusoa? Seuraavaksi kai väität Harakan aivopesseen Juuson?
Juuso rehellisenä, ei tarvitse enää näytellä ja puhua palturia
Timo Harakan näkemystä on vaikea olla jakamatta, koska se on totta.
Kokkarit on heiluneet hallituksissa liki 40 vuotta. Perskokkareet ja EK nitistivät viimeisenkin ostovoiman ja saivat näin tuhottua talouskasvun riippeet.
Rikkaiden veroale oli kokoomuken kiitos omille äänestäjilleen. Kotimaiseen kulutukseen sillä ei ole merkitystä, koska rikkailla on muutoinkin varaa hankkia tarvitsemansa.
Talouskurimus on saatu niin kireäksi, että voi voi .
Eipä unohdeta Purrapersuja jotka käsi lipassa toteuttavat Kokoomuspolitiikkaa
Alamäen jyrkkeneminen on persujen ansiota. Ilman heidän tukeaan kokoomus ei olisi sellaisenaan pystynyt toteuttamaan EK:n toivelistaa.
"Eipä unohdeta Purrapersuja jotka käsi lipassa toteuttavat Kokoomuspolitiikkaa"
Eikä suinkaan unohdeta Hirveitä, Ääärivassuja eikä KeskustaVasemmistoa, jotka 2019-2023 käsi lipassa toteuttivat Suomen talouden ja hyvinvoinnin tuhonnutta SSDP politiikkaa!!!
"Alamäen jyrkkeneminen on persujen ansiota. "
Lienee täysin turhaa Sinulta kysellä edes minkäänlaista perustelua/faktaa tuollekaan valheellesi??
Kuten sinun Soinisikin erona "vain" se, että Purra sai palkinnoksi siitä kaikki persujen eduskunnassa läpi saamat mamupolitiikan kiristykset siinä missä Soinin saldoksi sillä saralla jäi puhdas nolla. Sopeutumisrahalla loisijan tyytyessä salkkuun itselleen ja perskärpäsilleen. Joista jokainen on samasta syystä ulkona politiikasta.
Persut haluamme toki unohtaa, koska aikamme ei riitä heidän harmituksestaan johtuvaan lässytykseen.
Valtionvarainministeriöllä tuntuu olevan suuri määräysvalta ylitse muiden.
Kokoomus on miehittänyt ministeriön omalla väellään, mikä on kallistanut ministeriön ajattelun rajusti oikealle. Lisäksi Suomen raha- tai pääministeri on useimmin ollut kokoomuslainen. Ollaan ajauduttu syvälle kuseen.
Yksittäisen puolueen mahdollisuus omia tärkein ministeriö itselleen, on johtanut pitkällä aikavälillä jättimäisiin ongelmiin.
Valtiovarainministeriön pomo on valtiovarainministeri Riikka Purra.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tommiviinikka/valtiovarainministerion-tunarit/
Nimellisesti ministeri on VVM:n pomo, mutta kuinka moni ministerin pallille istuva henkilö oikeastaan ymmärtää mitään valtion taloudesta? Käytännössä ministerit ovat virkamiesten ohjattavissa.
Joo, mutta se on ministeri joka raapustaa nimensä paperiin eli hyväksyy virkamiesten suunnitelmat.
Mitä v..tun järkeä sinun ap on syyttää Purraa kopioillasi jotka ei liity Purraan millään tavalla???
Siinähän se Orpon hallituksen yksi suurimmista ongelmista onkin, liiallinen tukeutuminen vvm:n virkamiehiin ja esim. heidän laatimiin ennusteisiin. Minkä seurauksena mm. jouduttiin EU:n holhouksen alaisuuteen... nyt ap tarkkana kun käyt niin hitailla ...koska PURRA SAKSI LIIAN VÄHÄN. Ennusteiden pohjalta talouskasvun suhteen ja sen, että muut hallituspuolueet eivät suostuneet Purran lisäleikkaus ehdotuksiin riihen alla. Mikä on itse asiassa helvetin fiksu veto eli oman leikkauslistan julki tuominen riihen alla.
Kun ne lisäleikkaukset jäi tekemättä muiden hall.puolueiden toimesta yksi valtamedian toimittaja kirjoitti kuinka Purra pakeni vastuitaan siirtämällä leikkauksia seuraavalle hallitukselle. Sama toimittaja joka ennen sitä syytti Purraa vuosia toteuttamistaan leikkauksista.
"Juuso arvosteli julmasti Purran ministeriötä.."
Et sitten ole näköjään lukenut opposition arvosteluita Purrasta!!
Niin, Purran ministeriö virjamiehineen ei Purraa. Asia mille Mäkelä nauroi ilman että kukaan ymmärsi sille syytä miksi. Vaikka ao. sen suomensi esimerkillään kuinka hän on itsekkin aiemmin arvostellut samaa ministeriöä.
Anteeksi häiriö ap jatka toki pään aukomista viesteille jotka olet kirjoittanut itse. Sensuroiden tavoillesi uskollisena muiden viestit joissa sinun yksinpuheluja itsesi kanssa häiritään persut aina vainosi kohteena.
Yhdessä yössä alkoi sotimaan asioita vastaan joita oli itse läpi viemässä hallituksessa kolme vuotta. Vitsi mille kepulaisetkin nauraa.
Hoitokokoustajat taas ap;n kanssa pitää enemmän kuin hyvän huolen siitä, ettei persujen mustamaalaamista häiritä yhdelläkään s24 palstalla ja siitä, ettei keskustaan loikannutta persua arvostella. Joka laittoi facebook sivuilleen rajoitukset sen suhteen kuka saa osallistua keskusteluihin kun hävisi järjestelmällisesti aloittamansa debatit persujen maalittaminen aina aiheena.
Parempi se on laittaa rajoitteet voimaan kun persu kansanedustajat kävi herran sivuilla jauhottamassa asianomaisen saaden satoja peukutuksia ao:n itsensä saadessa noin kolme peukutusta. Moni kansanedustaja toki tehnyt saman tempun mutta pääasiassa törkykirjoittelun estämiseksi. Mitä esiintyy valtavissa määrin kansanedustajien facebook sivuilla puolueesta riippumatta.
" Asia mille Mäkelä nauroi ilman että kukaan ymmärsi sille syytä miksi." No se on ennenkin huomattu että Mäkelä on tyhjän nauraja. Sellaisia näkee esim. kehitysvammaisten hoitokodeissa.
Juuso sahasi omaa oksaansa, josta seuraa että joutuu vielä selittelemään tai "entisiin" töihin ennen kansanedustajan tointa. ( - otan osaa ? ).
Totuudenkertojalle ei tunnetusti löydy yösijaa...,,,
Orpon hallitusohjelman tultua julki, tv:n ajankohtaisohjelmissa oli useita asiantuntijoita kertomassa, että nyt leikataan liikaa. Hallitus ei kuunnellut, eikä ollut kiinnostunut vaikuttavuusarvioista.
On aina yhtä naurettavaa kuinka sinä leikkauksiin kiristyksiä vaativa Soinia isäksesi kutsuva ap julistat taas vassaripropagandaa sen takia että vastustat kaikkea Orpon hallituksen politiikkaa sen takia että persut istuu Orpon hallituksessa. Kysymyksen kuuluessa joko sinä googlasit mitä puolueita nämä sinun "asiantuntijasi" edustivat? Niiden ollessa hyvin korkealla prosentilla aina entisiä vassariministereiden avustajia, vihreiden entisiä kuntavaaliehdokkaita tms. Joille KAIKKI mitä oikeistohallitus tekee on väärin minkä tilalle he tarjoavat AINA vasemmistopolitiikkaa yhden totuuden "asiantuntijoina" esiintyen. Kaava minkä vasemmalle kallellaan olevat valtamediat toistaa "vain" vuoden jokaisena päivänä,
Ne samat "asiantuntijat" kertoo hallituksen vaihtuessa oikeistohallituksesta vasemmistohallitukseen kuinka ne leikkaukset ovatkin suoranaista nerokkuutta ja maan pimeydestä valoon nostava toimenpide halleluja! Veronkorotuksien ja velanoton ollessa edelleen sankaritekoja ja mikä oleellisinta edellisen hallituksen vika.
En huomannut mitä oli nyt puhunut mutta
tämä kaveri on sellanen aasintuntija 🐴 että!
Korjaus, tarkoitin sitä Teivainen jonka ajattelin olevan Juuso?
Eipä ole sullakaan paljoa annettavana. Siksihän pääsääntöisesti täällä yksinäsi näitä kolmen sanan "älyttömyyksiäsi" kertoilet. On muuten hämmästyttävää, kuinka paljon muutama sana, varsinkin toisteltuna kertoo . . . . . .
Maailman tyhmin Jani naurskeli jutulle.
Olisikohan sillä ollut mitään tekemistä asian kanssa että esim. loikkari Polvinen ennusti kuinka Juuso saa potkut puolueesta vvm:n arvostelun takia Mäkelä nauraessa sille koska on itsekkin harrastanut samaa kuin Juuso? Miten monta kertaa sinulle ap pitää sama asia kertoa että se menee jakeluun?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8a458fbe-0cb4-4f84-8656-e95a5b4ba00c .
Juuso arvosteli ministeriön virkakuntaa.joka on sdp
pohjaista tanttaa.jäärää.a.la kiuru!
Mari rantasella oli myös hankaluksia sdp tanttojen kaa.
Vaikka hallitus vaihtuu.tantat ei vaihdu..
Amerikassa vaihtuu...olemme melkoinen demokratia..oikeusvaltio..tantoille!
Poikamme uuninpankolta raportoi:)))))
Kirjoitus itsessään kertoo jo tarpeeksi kirjoittajan olemattomista älynlahjoista. Montako kertaa jouduit käymään apukoulun ensimmäisen luokan ?
Hallitusneuvottelutkin käytiin mm. valtiovarainministeriön talousennusteiden jne. pohjalta jotka oli laadittu ihan päin persettä mitä mm. Mäkelä arvosteli myöhemmin.
Ei koskaan kykene esittämään vasta-argumentteja yhdelläkään s24 palstalla muille keskustelijoille avausten aiheista riippumatta. Joiden kimppuun hyökkää syytöksineen keskustelujen häirinnästä kun herran keskustelujen avauksiin vastataan mikä on keskutelupalstojen toimintaperiaate. Minkä jälkeen hyvin sujuvasti jopa vuosikymmenien kokemuksella ja rutiinilla debatoi omien mielikuvituskavereidensa kanssa ongelmitta. Toki kiihdyttäen naurettavimmillaan itsensä raivareihin yksinpuheluittensa yhteydessä mutta on kykenevä puhumaan itsensä kanssa avausten aiheista mutta ei koskaan muiden.
Komattomat persut luottivat hallitusneuvotteluissa sokeasti kokkareisiin, joita myös VVM:n virkamiehet edustavat. Ei hoksanneet, että VVM, EK ja KOK olivat pitäneet keskenään pikku taktiikkapalaverin ennen, kuin muut puolueet kutsuttiin neukkariin. 🥳
Juusto on ykkönen!🧀👍
Omantunnon ääni puhuu
Mistä on muuten jo hyvin kauan että sitä on kuultu
ps. Eikö ole mielenkiintoista ap kuinka kaikki viestit katoaa järjestelmällisesti joissa tuodaan julki se, että sinä auot päätä viesteille jotka olet kirjoittanut itse? Viestien sen sijaan säilyessä sensuurilta joissa sinä v..ttuilet itsellesi.
Kysy asiasta moderoinnista persu Packalenin yritykseltä, joka hoitaa sitä.
Tee historiaa vttuileva lu0tsi ja vastaa sinulle esitettyyn kysymykseen sen sijaan että tavoillesi uskollisena hyökkäät kysymyksen esittäjän kimppuun.
Voiko pedofiilista tulla ministeri?
Ei.