Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Anaalimasturbaatiosta selibaattiin

Aloin ympärileikkauksen jälkeen (käteenveto muuttui vaikeaksi) harrastamaan anaalimasturbaatiota.

Tilasin ensimmäisen J:n muotoinen 16 cm pitkän värisevän, kullin paksuisen Manzzz Gassini -sauvan 2014. Aika vähän sain pitkään mitään tuntemuksia. Nussimalla syvälle 🍑 sain muutamia kertoja siemensyöksyn "takaa", koskematta kulliin lainkaan.

Aneros-kauteen siirryin muutamaa vuotta myöhemmin ja ostin myös dildoja. Anerosten kanssa tuli toki kiimalimaa ja välillä tärisin, mutta orgasmiin niillä en päässyt. Aina piti lopuksi vetää käteen. Sessiot kestivät yleensä kaksi tuntia.

2024 aloin saada useammin anaaliorgasmeja. Opin prostatan kiihottamisen jännittämällä peräaukon lihaksia ja vapauttamalla. Tein erilaisia sarjoja.

Kesällä 2025 otin tekoälyn mukaan harjoitteluun. Tekoäly ohjasi anaalimasturbaatiota sekä tutkimusten että sitä harrastavien miesten kokemusten pohjalta. Mukaan tulivat mm. hengitysharjoitukset, jotka saivat aikaan jopa puoli tuntia kestäviä anaaliorgasmeja, joissa prostata alkoi puristaa automaattisesti itseään välinettä vasten ja koko alavatsa jännittyi puristaviin nautintoihin. Muutamia kertoja oli todella unohtumattomia.

Sitten alkoivat rytmihäiriöt vaivata ja minun täytyi vähentää anaalileikkejä. Vielä alkutalvesta kolmen tunnin sessioni oli: 1) pienellä vibraattorilla peräaukon aktivointi ja sisään;
2) pieni aneros sisään 40 min. Puristelua, hengitysrytmejä;
3) Vaihto isompaan Aneros Progasmiin. Nautinnon kasvattamista 40 min
5) Huippu lähestyy: J-koukku sisään 15 min
6) Orgasmi työntöliikettä tekevällä 13 cm sauvalla.

Välillä sain anaaliorgasmin siemensyöksyllä, välillä en. Mutta sitten nautinto alkoi vähitellen vähentyä. Sain jopa täysin vailla tuntoa olevia orgasmeja. Tai en orgasmia ollenkaan. Pornokin lakkasi kiinnostamasta. Ja tuli pahempia rytmihäiriöitä. Olin jopa sairaalassa

Nyt viikko sitten päätin lopettaa itsetyydytyksen kokonaan. Vielä ei ole yhtään tehnyt mieli. Ei tunnu pakottavaa tarvetta eikä painetta missään.

Aikamoinen kehityskaari miehelle, joka nuorena poikana matkusti 6 tuntia junalla, kun kotiin oli postissa tullut gaypornoa VHS:llä ja veivasi käteensä 🍆 8 h läpi yön naama punaisena kiimasta. 🥵🥵🥵

Nyt on jäljellä muistot. Mitenkähän tästä noustaisiin?
0327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu