Minulla todettiin 2015 kaksi syöpää, keuhko- ja maksasyöpä, keuhko hoidettiin sädehoidolla ja on ok. Maksasyöpään sain lääkitystä pari vuotta ja koteloituu ja kutistuu omia aikojaan. Ovat aina olleet oireettomia. Vuonna 2018 havaittiin säännöllisessä kuvantamisessa "mattalasitiivistymää" vasemman keuhkon ylälohkossa, olen nykyisin tuon maksan vuoksi palliatiivisen polin asiakas jossa ei oteta kantaa tuohon keuhkojuttuun jonka epäillään olevan hitaasti kehittyvää keuhkosyöpää. Ei tutkita, ei hoideta, palliatiivisella halutaan vain päästä ihmisistä pikku hiljaa eroon, siis hautaan patologisen kautta tietenkin että heilläkin riittää oppimateriaalia.
Syövän hoito
Anonyymi-ap
0125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.