Artjärven liete vahinko

Miten on mahdollista että vesilaitoksen likavettä on päässyt virtaamaan viikkoja luontoon. Määrä 1,5 miljoonaa litraa! Vesilaitoksella taitaa olla paljon selvitettävää. Koska toimitusjohtajaa ei ole, tulee vesilaitoksen vastaavan ja varsinkin hallituksen antaa selvitys mikä on tilanne ja miksi näin käynyt. He ovat vastuullisena asiassa, ja toivottavasti käräjillä mukana kun näin iso ympäristörikos tapahtuu. Leino ja vesiammattilainen Avelin, antakaa vastine!

Onko tätä koitettu peitellä ja hiljaisuudessa ajateltu että selvitään ilman sanktioita. Ei käy! Vastuulliset esiin ja selittämään. Ympäristösihteerikin on hiljaa, mikä ei ole hänen tapaistaan. Tältäkin taholta kuuluu, että on jotain lehmänkauppaa ollut ettei asia leviäisi. Toivotaan että esitutkinta osaa perata asian tiuhalla kammalla! Tälläiset vahingot on yleensä illan uutisissa!

Meillä orimattilassa on vähän vettä ja nekin pilataan!!!
20487
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Homma haisee kun ympäristösihteerikin on hiljaa. Olan malli toimia taas käytössä.

1Äänestä

Vahinkoja sattuu ja varsinkin kun kukaan ei valvo eikä edes välitä. Samanlaista on muukin Orimattilan kaupungin touhu.

1Äänestä

Vahinkoa sattuu kun ei olla hereillä taikka edes vastuuntuntoisia.

Äänestä

No Orimattilan rahat menee noiden asioiden korjaamiseen,ei jää rahaa muuhun Kallen joutavuuteen.

Äänestä

Totta puhuen Artjärven järviin on vuosikymmeniä valunut myös eläintilojen lietteitä.

Äänestä
  • Totta tämä ja kylän keskustassa ajetaan paskalantaa lähipelloille joista se valuu järviin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Totta tämä ja kylän keskustassa ajetaan paskalantaa lähipelloille joista se valuu järviin.

    Tuskin kuitenkaan ihmispaskaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tuskin kuitenkaan ihmispaskaa?

    Ihan sama kumpaa paskaa se on. Jos tutkittaisiin kiinteistöjen likavesien juoksutuksia ojiin ja järviin, niin löytöjä tulisi.

    Äänestä

Nyt tullut jo toinen paskavuoto Artjärvellä. Onko pumppaamoidenhoitaja jäänyt eläkkeelle ja paikkaa ei ole täytetty? Nyt ollut kylän ukkojen mukaan joku kaivo keikahtanyt,,,

Äänestä
  • Hyvä kun valvova silmä toimii. Asioita pitää hoitaa rakentaen ei vittuillen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Hyvä kun valvova silmä toimii. Asioita pitää hoitaa rakentaen ei vittuillen.

    Kyllä toi jo vittuilua tarvii kun ei toimi hälytykset ja luullaan puhdasvesivuodoksi. Putsaushomman yhteydet ovat jäävättävällä tasolla ja muutenkin vaan hyssytellään???

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kyllä toi jo vittuilua tarvii kun ei toimi hälytykset ja luullaan puhdasvesivuodoksi. Putsaushomman yhteydet ovat jäävättävällä tasolla ja muutenkin vaan hyssytellään???

    Miksi ympäristösihteeri on hiljaa?

    Äänestä

Orimattilan Veden toimia valvoo luvan myöntänyt viranomainen ja se ei ole Orimattilan ympäristötoimi. Tiedotus ja tutkinta menee sitä kautta.

Äänestä
  • Näin on. Ottakaa selvää niin tiedätte paremmin.

    Äänestä

  • Kukas se on, ei jaksa googlettaa.

    Äänestä

  • Mikä ihmeen ympäristötoimi?

    Äänestä

Jos toimitusjohtajaa ei ole, onko vastuu hallituksella?

Äänestä

Ylellä oli että on tehty rikosilmoitus.

Äänestä

Ketä on Vesi Oy hallituksessa? Eikö se ole kaupunkin omistama firma?

Äänestä

Ainakin vihree aveliini. Vielä joku vesi insinööri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten on mahdollista että vesilaitoksen likavettä on päässyt virtaamaan viikkoja luontoon. Määrä 1,5 miljoonaa litraa! Vesilaitoksella taitaa olla paljon selvitettävää. Koska toimitusjohtajaa ei ole, tulee vesilaitoksen vastaavan ja varsinkin hallituksen antaa selvitys mikä on tilanne ja miksi näin käynyt. He ovat vastuullisena asiassa, ja toivottavasti käräjillä mukana kun näin iso ympäristörikos tapahtuu. Leino ja vesiammattilainen Avelin, antakaa vastine!

Onko tätä koitettu peitellä ja hiljaisuudessa ajateltu että selvitään ilman sanktioita. Ei käy! Vastuulliset esiin ja selittämään. Ympäristösihteerikin on hiljaa, mikä ei ole hänen tapaistaan. Tältäkin taholta kuuluu, että on jotain lehmänkauppaa ollut ettei asia leviäisi. Toivotaan että esitutkinta osaa perata asian tiuhalla kammalla! Tälläiset vahingot on yleensä illan uutisissa!

Meillä orimattilassa on vähän vettä ja nekin pilataan!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu