Kolmas maailmansota lähti käyntiin

USA kun hyökkäsi Iraniin niin siitä lähti kolmas maailmansota liikkeelle. Tulee piakkoin leviämään. Iranin lähimmät naapurimaat joutuvat väkisin mukaan ja seuraavana Natomaa Turkki. Silloin maailma repeää!
23301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kohta alkaa jälleen viiksivallu Borateja tulemaan, kuten vuonna 2015.

Äänestä
  • google > to-en.gr ww3 ja muuta kivaa.

    Äänestä

Onneksi persut kiristäneet turvapaikka kriteerejä.

Äänestä
  • Ja onneksi Ano lähti pakolaisesksi Venäjälle niin saatiin tänne tilaa oikeille ihmisislle.

    Äänestä

Trumpin murhayritys olisi saanut jäädä suunnitelma- asteelle.
Wtc- iskutkin olisi voineet jäädä tekemättä.
No nyt tulee huutia rättipäille.

Äänestä
  • Joo ihan varmasti.
    Ja muuta hevospskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Joo ihan varmasti.
    Ja muuta hevospskaa.

    Hevonpazkaaåa hyvinkin.
    Voi tulla vielä pahempaakkn kuun hevonpazka kun Otan uhannut iskeä Israelin ydinlaitokseen ja varmaan sen tekeekin eli USA rauhoitu.
    Se on vuorokausi niin ydinsaaste täällä. Alkaa sinä epäilijöidenkin iho kuplimaan

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Hevonpazkaaåa hyvinkin.
    Voi tulla vielä pahempaakkn kuun hevonpazka kun Otan uhannut iskeä Israelin ydinlaitokseen ja varmaan sen tekeekin eli USA rauhoitu.
    Se on vuorokausi niin ydinsaaste täällä. Alkaa sinä epäilijöidenkin iho kuplimaan

    Siis Iran uhannut iskeä..

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Siis Iran uhannut iskeä..

    Jännää kääkk

    Äänestä

Siihen olisi nyt hyvä liittää Suomen sisällissota. Menisi samoilla rähinöillä. Suomi suomalaisille!

Äänestä
  • Sotaako kaipaat. Siinä vois tulle itku kun enää et voi pelata pleikkarii etkä mennä nukkumaan silloin kuin haluat. Kelan rahojen tulo vois takkuilla hyvinkin pahasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sotaako kaipaat. Siinä vois tulle itku kun enää et voi pelata pleikkarii etkä mennä nukkumaan silloin kuin haluat. Kelan rahojen tulo vois takkuilla hyvinkin pahasti.

    Tässä iässä, 82v, ei ymmärrä mitää pleikkareista ja raha ei ole ongelma. Olen aina tullut toimeen ilman sitä.

    Äänestä

Mulla ei ole hätää. Ruokaa jemmattuna kaksi kaapillista. Vettä saan järvestä tai lähteestä. Polttoainetta olen varannut aggregaattiin, dieseliä on 100 litraa kannuissa, polttopuita noin 4 mottia.
Rahaa aloin säästämään neljä vuotta sitten kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Nyt jemmassa 2900e.

Äänestä

Ei se paljon auta jos mälli osuu kohdalle. Muuta mieluummin luolaan ja jätä torppa vain hämäykseksi. Aloitat uuden elämän kuten esi-isäsikin aikoinaan.

Äänestä

Pitäisivät vaan pystyyn sellaise n sodan että koko maailma sekaisin. Jatkuvasti jossain jotain rytinää. Kerralla van biisi vuotta sellainen mylläkkä että riittää sitten hetkeksi.

Äänestä
  • Hyvin näyttää leviävän tuo sota, Iran on iskenyt jo 11 maahan. Nyt ei puutu enää kuin se että jotkutaat julistaa sodan Iranille. Venäjä on Iranin puolella. Turkki on Iranin naapuri ja samalla Natomaa ja kuuluu Euroopan unioniin.
    Kohta joutuu Suomestakin lähtemään hampurilaissukupolvi luoti-ja sirpale sateeseen.

    Äänestä

seuraava vaihe, savolaiset hyökkää keski-suomeen?

Äänestä
  • Hyvä se on nyt leikkiä laskee. Eiköhän tuossa lie ihan tarpeks tekemistä että itse kukin selviää hengissä

    Äänestä

Nyt olisi hyvä aika rajata vihdoin Kelan tuet vain Suomen kansalaisille! Luulenpa, ettei tänne sen jälkeen näitä sotakarkureita tule.

Äänestä
  • Säästyisi n,12 miljardia euroa vuodessa. Tuon summan voisi sitten käyttää omaan puolustukseen. Demokratia joutaa roskikseen.

    Äänestä

Me sateenkaarihipit haluamme kansalaispalkan jonka saa vaikka ei tee koskaan töitä.

Äänestä

Iranilaiset itse aiheuttaneet tilanteen josta kärsii nyt koko tellus. Sitten täällä näitä Venäjän ystäviä vielä elätetään.

Äänestä

islam leviää ja tuhoa....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

USA kun hyökkäsi Iraniin niin siitä lähti kolmas maailmansota liikkeelle. Tulee piakkoin leviämään. Iranin lähimmät naapurimaat joutuvat väkisin mukaan ja seuraavana Natomaa Turkki. Silloin maailma repeää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu