Onko kenelläkään muulla vastaavaa tilannetta? Miten ratkotte asioita arjessa?
Miten opetatte lapsianne uskon asioiden suhteen jos näkökannat ovat kovin erilaiset?
Vai opetatteko mitenkään?
Meillä mieheni ei usko mihinkään, ja minä uskon. Olen uskonut tavallani aina, mutta välillä jätin Jumalan kutsun huomiotta ja eliminoin hänet ajatuksistani ja elämästäni. Nyt olen liittynyt seurankuntaan takaisin ja se tuntuu hyvältä ja oikealta.
Voin sanoa ensimmäistä kertaa todella uskovani.
Miehelleni se oli jonkinlainen shokki. Vaikka hän ei suoranaisesti asiaa vastustanutkaan (eikä hän tietenkään voikaan sitä tehdä) ei myöskään tippaakaan ymmärrä koko asiaa. Ilmapiiri meillä on muuttunut viime päivinä lähinnä jäätäväksi. Hän on aina ollut sitä mieltä että uskovat ovat jotenkin hurahtanutta porukkaa.
Minä haluaisin lapseni kastettavaksi, mutta hän ei anna suostumustaan. Se surettaa minua kovasti. Tuntuu kuin he jäisivät osattomiksi Jumalasta vain siksi että minä olin aikoinani niin sokea ja tyhmä että menin eroamaan kirkosta. Tavallaan olen tämän tilanteen heille hölmöyttäni aiheuttanut:(
Emme keskustele uskon asioista keskenämme, enkä mitenkään todellakaan tuputa näkemyksiäni. Silti olen surullinen tästä tilanteesta. Kunnioitan hänen vakaumustaan ja toivoisin että hän pääsisi tämän asian yli ajan oloon.
kunhan tässä mieltäni kevensin, jos joku viitsii tai jaksaa kommentoida, niin kiva.
-surullinen Mira-
Miten opetatte lapsianne uskon asioiden suhteen jos näkökannat ovat kovin erilaiset?
Vai opetatteko mitenkään?
Meillä mieheni ei usko mihinkään, ja minä uskon. Olen uskonut tavallani aina, mutta välillä jätin Jumalan kutsun huomiotta ja eliminoin hänet ajatuksistani ja elämästäni. Nyt olen liittynyt seurankuntaan takaisin ja se tuntuu hyvältä ja oikealta.
Voin sanoa ensimmäistä kertaa todella uskovani.
Miehelleni se oli jonkinlainen shokki. Vaikka hän ei suoranaisesti asiaa vastustanutkaan (eikä hän tietenkään voikaan sitä tehdä) ei myöskään tippaakaan ymmärrä koko asiaa. Ilmapiiri meillä on muuttunut viime päivinä lähinnä jäätäväksi. Hän on aina ollut sitä mieltä että uskovat ovat jotenkin hurahtanutta porukkaa.
Minä haluaisin lapseni kastettavaksi, mutta hän ei anna suostumustaan. Se surettaa minua kovasti. Tuntuu kuin he jäisivät osattomiksi Jumalasta vain siksi että minä olin aikoinani niin sokea ja tyhmä että menin eroamaan kirkosta. Tavallaan olen tämän tilanteen heille hölmöyttäni aiheuttanut:(
Emme keskustele uskon asioista keskenämme, enkä mitenkään todellakaan tuputa näkemyksiäni. Silti olen surullinen tästä tilanteesta. Kunnioitan hänen vakaumustaan ja toivoisin että hän pääsisi tämän asian yli ajan oloon.
kunhan tässä mieltäni kevensin, jos joku viitsii tai jaksaa kommentoida, niin kiva.
-surullinen Mira-
Vastaukset 15
Vanhimmat
on että rakastat miestäsi ja näytät sen myös hänelle. Sillä mikään ei estä sinua niin toimimasta. Ei Jumalan sanakaan, vaan päinvastoin. Epäuskossa olevia lähimmäisiämme on erityisen tärkeää rakastaa ja näyttää myös se.
Ei miehesi mitenkään oudosti ajattele kun sanoo uskovien olevan hurahtanutta porukkaa. Se on aivan normaalia armosta osattoman puhetta. Sanoohan ulkopuoliset viimeisenä päivänä tuomiolla, että nuoko ne olivat ne jotka luettiin vanhurskasten sekaan, joita me pidettiin pilkkana ja naurusananlaskuna.
Kyllä sinulla on aivan hyvä mies. Ja jos jaksat rakastaa häntä, ja puhua. Paljon puhua. Mutta ei kuitenkaan höpöttää uskosta liikaa.
Sillä puhuminen, ja avoimuus rakastamisen ohessa ei voi olla ainakaan huonoksi. Ainakin se mykkäkoulun voittaa.
Toivottavasti ainakin siltä säästyt, sillä se on kuulemma tosi rasittavaa jos siihen joutuu.
Iloisia päiviä eteenpäin.Ja Rakkautta!
Vaikka mitä tapahtuisi. Se on yksi niitä muuttumattomia tunteita, jotka vain voimistuvat päivä päivältä kun tätä yhteistä taivalta kuljetaan. Monenlaisia vaiheita tulee ja menee, helpompia ja vaikeampia. Rakkaus pysyy.
Mykkäkoulutyyppiä en ole ollenkaan:) En ole koskaan ollut. En jaksa murjotella.
-Mira-
rakastaa.
Kyllä se siitä.... Niinkuin entinen päämiehemmekin oli sanonut.
Olen seurannut kirjoitteluasi ja myötäelänyt tilannettasi.
Minun puolisoni uskoo jonkin verran eri tavoin kuin minä. Minulla on siis kokemusta asiasta, mutta en sitä mielellään tällaisella julkisella foorumilla jaa.
Sen voisin nyt jo sanoa, että kannattaa ottaa ja olla rauhallisesti. Asia tasaantuu, kun aika näyttää ettei uskominen tee ihmisestä kummajaista. Itse uskon, että omaa tilannettani on helpottanut rehellisyys höystettynä ripauksella diplomatiaa.
Anna rakkauden ja pitkämielisyyden näkyä.
Jos sinulle voi lähettää sähköpostia, voin kertoa enemmänkin kokemuksistani.
Lupaan ottaa rauhallisesti.
Meilailua varten täytyisi varmaankin tehdä uusi laatikko. en viitsisi laittaa nimellä olevaa meiliosoitetta jakoon tänne. Koska olen kertoillut niin henk.koht. asioita kuitenkin..
Palaillaan..
Mira
Niin pitäisi minunkin hankkia vaikka hotmail-osoite, niin voi vaihdella ajatuksia kahden kesken ja silti anonyymisti.
Koska pallo on sinulla, käyn välillä katsomassa oletko lisännyt tähän ketjuun jonkun osoitteesi.
En siis todellakaan tiedä olisiko minun kokemuksista edes apua, mutta niin mielelläni auttaisin kun tilanteesi on niin koskettava.
"Niin pitäisi minunkin hankkia vaikka hotmail-osoite, niin voi vaihdella ajatuksia kahden kesken ja silti anonyymisti."
Niin siis ajattelitko että ei kerrottais oikeaa henkilöllisyyttä meilatessakaan, vai ymmärsinkö väärin?
Kyllä sekin sopii mulle, ajattelin vaan että ainakaan tänne en laittaisi nimellä olevaa s-postiosoitetta.
Kyllä mä sen mailboxin teen, täytyy nyt vielä arpoa että mille noista noin miljoonasta ilmaisesta vaihtoehdosta sen teen:)
-Mira-
[email protected]
Jos vielä haluat meilailla.
3:1 Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin,
3:2 kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa.
Ei riitä että liittyy johonkin seurakuntaan.
Raamattu sanoo: Etsikää ensin Jumalan valtakunta ja hänen vanhurskautensa.
Jos sinä löydät Jumalan valtakunnan ja hänen vanhurskautensa, niin sinä voit uudesti syntyä jos saat sen Kristuksen Jeesuksen vanhurskauden hänen verensä kautta Jumalan valtakunnasta.
Meillä kellään ei ole omasta takaa semmoista vanhurskautta joka kelpaa jumalalle, mutta niillä jotka ovat Hengestä syntyneet, heillä on Kristuksen vanhurskaus joka kelpaa Jumalalle.
Jos joku juo Kristuksen vanhurkauden lähteestä, hän tulee itse Kristuksen vanhurskauden lähteeksi. Etsi sellaisia lähteitä. Ja juo.
Jos saat ensin itse parannuksen armon, niin rukoile sitten lastesi puolesta ja opeta heille uskon perusaioita ja vie kasteelle heitä. Ennemmin et voi lapsiasi kasvattaa uskoon tai lapsen uskossa säilymään, ennenkuin saat itse parannuksen armon(=synnyt uudestaan vedestä ja Hengestä).
Pyydän sinua tulemaan rauhanyhdistyksen seuroihin jollekin Rauhanyhdistykselle tai muihin vanhoillislestadiolaisten(SRK) seuroihin. Siellä saat kuulla meidän uskostamme lisää. Saat kuulla siellä Jumalan sanaa, jota Jumala kuuluttaa omien kelvottomien palvelijoidensa kautta valtakunnastaan.
Kannattaa myös rukoilla Jumalaa, että hänen valtakuntansa lähestyisi sinua, ja sitä että saisit parannuksen armon.
Pikainen tervehdys Mira! Ikävä nähdä, että olet suruissasi. Älä murehdi liikaa. Kyllä se asia siitä järjestyy kunhan maltat mielesi. Älä yritä muuttaa yhtäkkiä sitä mitä et voi. Puolisosi uskoo eli on uskomatta omalla tavallaan, eikä hän ainakaan väkipakolla tuosta muutu. Jos ette pääse yhteisymmärrykseen lasten kastamisesta, niin anna asian olla toistaiseksi. Sen sijasta voisit keskittyä nyt ensin omaan uskonelämääsi, tutkiskella itseäsi ja kuunnella mitä Jumalalla on sinulle sanottavaa. Paras ratkaisu tulisi jos surun sijasta löytäisist Jumalan rauhan sisältäsi ja antaisit sen näkyä lempeytenä rakkautena perheellesi. Eli antaisit puolisosi huomata, että uusi askeleesi ei tehnyt sinusta mustiin pukeutuvaa ja virsikirja kädessä itkeskelevää. Parempi olisi jos hän näkisi että Jumalan löytäminen on tehnyt sinulle hyvää, parantanut omaa hyvinvointiasi ja sitä kautta myös vaikuttanut positiivisesti perheeseesi. Helppo sanoa, tietysti, mutta rukoilen, että näin kävisi ja Taivaan Isä antaisi sinulle lisää voimia ja uskoa.
Käytännön neuvo lasten opettamiseksi. Suostuisiko puolisosi että he käyvät jotain seurakunnan kerhoa tai pyhäkoulua? Arvaan, että ei ehkä suostuisi. No kuitenkin minusta tuntuisi paremmalta että et nyt jää yksin vaan otat yhteyttä siellä seurakunnassa diakoniin, pappiin tai johonkun jonka kanssa voit puhua.
Iloa elämääsi Mira!
Yritä nähdä asian valoisat puolet.
Matti
P.S. ja poistuu taas muutamaksi päiväksi.
"Paras ratkaisu tulisi jos surun sijasta löytäisist Jumalan rauhan sisältäsi ja antaisit sen näkyä lempeytenä rakkautena perheellesi. Eli antaisit puolisosi huomata, että uusi askeleesi ei tehnyt sinusta mustiin pukeutuvaa ja virsikirja kädessä itkeskelevää."
Olen löytänytkin rauhan, ja rakastan perhettäni valtavasti. Olen aina rakastanut. Ja sen myös heille näyttänyt. Tämän uskon myötä tuo rakkauden kokemuskin on saanut vielä lisää uudenlaista syvyyttä. (hieman vaikea selittää). Olen todella kiitollinen ja onnellinen siitä että minulla on lapset ja tuo ihana mieheni:) Olen häntä pitkälti toistakymmentä vuotta rakastanut ja rakastaan edelleen niin että sydämeen sattuu.
Rakastan päivä päivältä vain enemmän, ja näytän sen hänelle kyllä avoimesti. Samoin kuin rakkauteni lapsiani kohtaan.
Virsikirja kädessä en itkeskele:) (ihana vertaus muuten). Iloinen asiahan tämä on.
Tuota seurakunnan kerhoa olen miettinyt ja haluaisin esikoisen sinne laittaakin, mutta täytyy nyt kuitenkin antaa ajan hieman kulua ja tilanteen rauhoittua.
Mitä sulle muuten kuuluu?
-Mira-
monen ahdistuksen kautta uskon tie kulkee
olet varmasti siunattu Mira ahdingossasi
Jumala näkee ja kuulee huolesi
odotamme vastausta..
Hei taas Mira! Toivottavasti menee jo paremmin teilläkin. Kerropa joskus kuulumisia.
Vastaanpa taas reilusti myöhässä tuohon "Mitä sulle muuten kuuluu?". Kuuluu aka hyvää vaihteeksi. Kävin rippi-isäni puheilla. Jännitti kyllä aika tavalla etukäteen tavata vanha tiukka lestadiolaispastori, mutta itsepä tapaamista pyysin. Ensin tavattiin toimistossa pikaisesti mutta sitten sain kutsun hänen kotiinsa yhtenä iltana. Puhuttiin asiat halki ja sain tukea ja lohdutusta. Mitään hoitokokousta ei kuitenkaan tullut niin kuin täällä monet luulevat, vaan ihan asiallinen keskustelu ja välillä jopa hauskakin. Viisas ja paljon kokenut mies pisti välillä asiat leikiksikin. Ei mitään lopullista ratkaisua tullut tuohon uskon ja "kahden avioliiton" asiaan. Malttia ja kärsivällisyyttä, rukoilua ja Jumalaan luottamista vaan lääkkeeksi. Ainoa jyrkempi määräys oli pitää se pullon henki siellä korkin takana. Sehän sopiikin minulle mainiosti ja olen jo raittiuden tiellä päättänytkin pysyä. Seuroihin olen kuulemma minäkin tervetullut, mutta vielä vähän aristelen. Sen sijasta on helpompi mennä rippi-isäni kirkkoon kuuntelemaan hänen saarnansa. Se aion nyt ensin tehdä vaikka ajomatkaa sinne tuleekin yhteensä viitisen tuntia.
Tyttäreni vietti meillä kaksi päivää, enimmäkseen minun kanssani ulkoillen ja touhuillen. Alkujännityksen jälkeen olikin molemmilla hauskaa ja puhäiltana erotessa tyttökin sanoi, että oli hauskaa ja kysyi milloin saa tulla uudestaan. Äitinsäkin pikaisesti tapasin ja oli hieno huomata, että hän luottaa minuun nyt ainakin enemmän kuin ennen ja uskaltaa päästää lapsen luokseni näinkin pitkäksi aikaa.
Tästä siis pikku hiljaa eteen päin meilläkin Herraan luottaen.
Kaikkea hyvää sinne toivottaen
Matti
Hyvä että sait juteltua asioita selviksi. Monesti jo pelkkä asioiden sanominen sanoiksi saa ne jotenkin järjestymään omassa päässäkin paremmin.
Eipä kai siihen mitään yhtä suoraa vastausta olekaan tuohon uskon ja "kahden avioliiton" asiaan. Kypsyttelet asioita rauhassa.
Mutta varmaankin sun kannattaa itsesi ja nykyisen vaimosi takia keskittää ajatukset tähän hetkeen. Kun mennyttä ei enää voi muuksi muuttaa. Tarkoitan, että et ainakaan haikailisi ajatuksissasikaan menneen perään.
Oletko jutellut näistä uskon mietteistäsi vaimosi kanssa? Mitä hän tuumii?
"Ainoa jyrkempi määräys oli pitää se pullon henki siellä korkin takana."
Tuo onkin ihan viisasta. Turha sillä asialla on alkaa leikkimään, ettei karkaa mopo käsistä. On vähän liikaa pelissä, jos kaiken menettää.. Ei se ole sen arvoista. Pysyttele vaan pois niistä seuroista joissa sortumisriski on suuri.
Mulla ei ole ollut useampaan vuoteen enää mielenkiintoa koko asiaan. Nuorempana tuli mentyä ja hömpättyä niin paljon, että koin jo aikoja sitten että mä en saa tuosta baarissa käymisestä mitään. Siihenpä oli hyvä lopettaa, jo ennen tätä uskonratkaisuakin.
Töissähän se jonain päivänä herättää kysymyksiä varmasti. Kun on kaiken aikaa jotain virkistäytymispäiviä, pikkujouluja ja kaiken maailman illanistujaisia. Joissa tuntuu nykyään pääteemana olevan huikkaaminen. Nyt olen vielä kotona ä-lomalla ja hoitovapaalla vielä siihen jatkoksi joten ei tuo vielä ole ajankohtaista sikäli. Mutta mulla on kyllä kanttia kieltäytyä. Että ei hätää sen puoleen.
Tosi kiva kuulla että teillä oli tytön kanssa mukavaa. Vaikka asuukin eri osoitteessa, voi yhteyksiä silti pidellä säännöllisesti. Jos ei aina ole mahdollista järjestää vierailuja esim. pitkän matkan takia, niin voi vaikka soitella. Isompi lapsihan voi itsekin sitten soitella, jos haluaa kertoa isille jostain mieleen tulevasta asiasta tmv. Säännöllisyys on kuitenkin lapsen kannalta tärkeää. Että tietää voivansa luottaa molempien vanhempiensa rakkauteen.
Kiva että ex-vaimo alkaa luottamaan sinuun ja antaa tytön kyläillä. Voin kuvitella että se ei ehkä ole ihan helppoakaan hänelle, varsinkin jos hän sinua vielä rakastaa. Suuret tunteet eivät kuole käskemällä, vie oman aikansa sopeutua. Alkuun varmasti ainakin tekee kipeää nähdä sinut toisen kanssa, mutta ajan oloon tilanne varmaankin tasoittuu ja kun tulee vähän etäisyyttä asiaan niin kyllä se siitä alkaa sujumaan. Pikkuhiljaa.
Meillä on tasaantunut jo tämä tilanne onneksi ja ilmapiiri on ihan hyvä. Tuosta kasteasiasta ei olla kyllä vielä puhuttu sen ensimmäisen keskustelun jälkeen.. No, ehkä joskus aika on kypsä vielä sillekin keskustelulle..
Tulipahan kirjoitettu romaani:) En osaa sanoa mitään lyhyesti.
Vaihdellaan kuulumisia
-Mira-