Tän takia suljin tunteeni aikoinaan, oli helpompi elää, ei voitu satuttaa ja hyväkskäyttää..yritin pitää minulle täysin tuntemattoman ihmisen puolia, ilman että saisin siitä itse mitään, ja mua syytettiin taas... vaikka ainoa mitä tein, oli hänen puoltaminen seksuaaliselta häirinnältä, hyväksikäytöltä, pitäminen huoli, että mitään ikävää ei kävisi.
Oon heikko ja aloin melkein pillittämään ja ahdistuin, jälleen kerran mä yritin olla "hyvä" ,ja mua syytettiin väärin perustein, olo oli voimaton.
En tiädä jaksanko kauaa elää tässä pahassa maailmassa, mä olen heikko, oon hauras ja voimaton, yritän aina auttaa ja tukea muita parhaani mukaan. Mutta kun mä vajoan pimeään ja oon täysin yksin, kukaan ei tue mua, kukaan ei näe mua, oon täysin yksin.
Ja saan karmeita syytöksiä mun kiltteyden takia, mun kiltteys on niin voimakasta, että mä kirjaimellisesti oon melkein sosiopaatti, koska en pystyis elään, jos mun aivot ei sulkis mun tunteita sillon kun sattuu liikaa, ja en enää kestä. Se vain lisää mun pahaa oloa, syytöksiä narsismista, psykopaattiin ja muuhun asti, vaikka haluaisin vain olla oma herkkä itseni turvallisiesti, tilassa ilman tuomioo.
Mä en tiedä onko maailma valmis mulle, maailma jossa eletään ainakin on liian julma ja pelottava. Mä osaan kyllä puoltaa itseäni ja läheisiäni, mutta mä en ikinä halua loukata kenenkään tunteita, mielistelen ja oon kiva, liian pitkään, edes pahojen tunteita, edes niiden jotka ansaitsis kuulla päin naamaa: "HAISTA VITTU, JA MEE POIS"
Tälläinen mä oon, oikeudentajuinen ,miellyttäjä ja kiltti, aina ollut tälläinen, aina saanut kärsiä.
Mä kaipaan mun elämänrakkautta, mun vierelle, että ei tarttis pelätä, itkeä, surra ja kärsiä, kokea turvattomuutta. Aina oon pyrkinyt tekeen sen mikä on oikein ja oleen hyvä, mutta elämäni on helvettiä, jossa mua jatkuvasti väärinymmärretään mun heikkouden takia, vaikka mun pitäis olla vahva, ja puolustaa heikkoja.. ja aina pyrkinyt siihen.
On niin paha olo, tuntuu että maailman julmuus alkaa oleen ihan liian raskas taakka mulle, yksin kantaa... </3
Oon heikko ja aloin melkein pillittämään ja ahdistuin, jälleen kerran mä yritin olla "hyvä" ,ja mua syytettiin väärin perustein, olo oli voimaton.
En tiädä jaksanko kauaa elää tässä pahassa maailmassa, mä olen heikko, oon hauras ja voimaton, yritän aina auttaa ja tukea muita parhaani mukaan. Mutta kun mä vajoan pimeään ja oon täysin yksin, kukaan ei tue mua, kukaan ei näe mua, oon täysin yksin.
Ja saan karmeita syytöksiä mun kiltteyden takia, mun kiltteys on niin voimakasta, että mä kirjaimellisesti oon melkein sosiopaatti, koska en pystyis elään, jos mun aivot ei sulkis mun tunteita sillon kun sattuu liikaa, ja en enää kestä. Se vain lisää mun pahaa oloa, syytöksiä narsismista, psykopaattiin ja muuhun asti, vaikka haluaisin vain olla oma herkkä itseni turvallisiesti, tilassa ilman tuomioo.
Mä en tiedä onko maailma valmis mulle, maailma jossa eletään ainakin on liian julma ja pelottava. Mä osaan kyllä puoltaa itseäni ja läheisiäni, mutta mä en ikinä halua loukata kenenkään tunteita, mielistelen ja oon kiva, liian pitkään, edes pahojen tunteita, edes niiden jotka ansaitsis kuulla päin naamaa: "HAISTA VITTU, JA MEE POIS"
Tälläinen mä oon, oikeudentajuinen ,miellyttäjä ja kiltti, aina ollut tälläinen, aina saanut kärsiä.
Mä kaipaan mun elämänrakkautta, mun vierelle, että ei tarttis pelätä, itkeä, surra ja kärsiä, kokea turvattomuutta. Aina oon pyrkinyt tekeen sen mikä on oikein ja oleen hyvä, mutta elämäni on helvettiä, jossa mua jatkuvasti väärinymmärretään mun heikkouden takia, vaikka mun pitäis olla vahva, ja puolustaa heikkoja.. ja aina pyrkinyt siihen.
On niin paha olo, tuntuu että maailman julmuus alkaa oleen ihan liian raskas taakka mulle, yksin kantaa... </3
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.