Mullakin kiinnostusta aisankannatukseen. Ollaan naiseni kanssa etsimässä miestä meille kimppaan ja myös panemaan naista miehen vain katsellessa vieressä. Monesti tuntuu naisille olevan paha se toinen nainen tai että mies panisi toista naista. Näin myös meillä. Toinen mies ok mutta nainen ei. Onko tällainen yleistäkin että nainen suostuu tai haluaa toisen miehen mutta miehelle sitten se toinen nainen onkin kielletty. Kiinnostaisi myös kuulla onko käsitykseen tullut muutosta ajan kuluessa kun nainen saanut toista miestä ja välillä kahtakin yhtäaikaa? Toki saan itsekin kiksejä toisesta miehestä naiseni kimpussa, mutta tottakai haluaisin myös itse päästä kokeilemaan sitä vierasta naista.
N saa miestä mutta M ei naista
6
854
Vastaukset
- Anonyymi00001
Näin se meilläkin vain vaimolla oikeus vieraisiin. Toki itsellä oli taustalla halu parin vaihtoon ja bileisiin. Mutta asiaa piti lähteä rakentaan niin että meille tulisi eka kimppaan mies, siis kerroin haluavani nähdä kun hän rakastelee toisen miehen kanssa.
Kolmisen viikkoa hänellä meni suostua tähän tai siis muuttui yhden miehen naisesta muita haluavaksi. Nopeasti hän löysi ensimmäiset miehet, joita en kyllä tavannut, oli jotenkin unohtunut minun halut. Sit onnistuttiin löytämään miehiä joille ei ollut ongelma minun läsnä olo tai osalistuminen myös.
Aikaa kului ja keroin pariskunasta joka oli lähestynyt minua ehdotuksella yhteisestä illasta, alkoi sellainen syyttely et olen vain ja ainoastaan halunut vierasta naista ja miksei hän riitä minulle. Suurimman raivon jälkeen sanoi suotuvansa tapaamiseen, mutta vain hän ja toinen mies panee. No se siitä sitten.- Anonyymi00003
Että semmosta. Ei käy tasan näissä hommissa.
- Anonyymi00004
Mulla vaimo sanoi ettei voi ainakaan vielä suostua toisen naisen mukaantuloon niin kysyin miten sitten jos otetaan toinen mies mukaan panemaan häntä?
Vaimo sanoi jos minulle sopii että hän on toisen miehen kanssa niin hän suostuu kimppanaiseksi.
Kysyin vaimolta kenen kanssa hän haluaa panna?
Sain vastaukseksi että saan valita ja jos on asiallinen valinta saan valita myös jatkossa.
Soitin samantien pitkäaikaiselle kaverilleni jo lapsuusajalta.
Kaksi päivää vaimoni suostumisesta kaveri tuli meille.
Vaimon kanssa oltiin pantu jo kahdesti ja olisin halunnut vielä kerran ennen kaverin tuloa mutta vaimo toppuutteli ja sanoi että säästetään että hän jaksaa antaa myös meidän vieraalle.
Oltiin alasti kun kaveri ajoi pihaan ja vaimo meinasi pukea mutta sain houkuteltua hänet ottamaan vieraamme vastaan alasti hän kysyi minulta tietääkö kaverini miksi hän on tulossameille?
Kerroin että olen sanonut että panemme kimpassa mun vaimoa.
Vaimo näki ensikertaa mun kaverin ja meni noin 5 min kun kaveri alkoi panemaan vaimoani.
Kun olivat panneet niin esittelin heidät toisilleen ja nykyään kaveri on vaimoni vakkari rakastaja kimpassa ja kaksistaan kaverin kanssa.- Anonyymi00008
Voi voi sua reppanaa. Oikein yöt pitää sun valvoo pääset kertoo tuon itsestäsi. Klo 03:51
- Anonyymi00011
Meillä sovittuna, että vaimo saa panna muita. Sekä miehiä, että naisia. Mua kiihottaa valtavasti kun hän seikkailee vieraiden kanssa. Hän toki enemmän nauttii seksistä naisten kanssa, yhdessä ollaan naitu apumiehen kanssa. Mulla ei lupaa panna naisia, mutta miesten kanssa saan panna. Ollaan molemmat biseksuaaleja.
Vaimon ajattelee (pelkää), että vieras nainen olisi jotenkin parempi kuin hän. Että tulisi tunteita mukaan, ihastuisin vieraaseen. Itse ajattelen, että seksin harrastaminen on hauskaa ja nautinnollista puuhaa, ei tarvitse olla syviä tunteita pelissä. Ehkä tämä on se suurin ero ajatusmalleissa.
Meillä on ollut kimppoja, jossa vieras nainen ollut mukana sekä pariskuntia myös. Mutta aina naitu näissä tapauksissa vain oman puolison kanssa. - Anonyymi00013
Rouva lähtee reissulle, muistutan häntä jos löytyy mukavaa, mielyttävää herraseuraa, ihan vapaasti voi panna. Hän ei suostu kimppaan tai muuhun vastaavaan toimintaa, parikertaa on ulkomailla ollut naimassa miesten kanssa.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6202364Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,281182- 1091138
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki101016- 92916
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101875Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?91787Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 64741
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e229623