Mistä virheistä teille valitetaan eniten? Ja kuinka usein? Tuntuu että opettajat valittavat välillä ihan liikaa...
Valitukset
Driver
61309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Valitettiin ettei pää kääntyny tarpeeksi ja että ajoin muka risteyksiin liian lujaa.
minulle ei ole kertaakaan "valitettu", opettajani yleensä muotoilee lauseensa kauniisti, joten se ei kuulosta valitukselta eikä sitä itse asiassa olekkaan, sanonut on pari kertaa että nopeasti risteyksiin tulen, mutta korjasin virheeni seuraavalla tunnilla ja kaikki oli taas hyvin. Opettajani on mukava, sosiaalinen, huomaavainen ja muutenkin kaikin puolin hyvä, johtuuko se sitten mistä, niin en tiedä, mutta kokeile itse.
Autokoulunani toimii "Relax" joka on hintalaatusuhteeltaan siinä mielessä väärä, että tulee semmoinen olo että tulee maksettua liian vähän koska laatu on huipussaan, ainoa juttu oli että eipä ollut esikirjallisia, mutta tosin ilman niitäkin 80% suoriutuu kokeesta
minulla oli sellainen opettaja, joka valitti koko ajan. positiivista kommenttia ei tullut. hän käytti jopa syntilistaa, jonne kirjasi tunnilla tulleet virheet. Hän myös saattoi sanoa, et vain osaa tätä, saapa nähdä tuleeko sinusta ajajaa, ja voisimme yhtä hyvin olla kuolleita. Ei siinä paljon iloa tunneista osannut irti ottaa.
Vaihdoin lopulta opettajaa, ja kahden hänen pitämän tunnin jälkeen menin inssiin ja pääsin läpi.
Suurin ongelmani oli kyllä tuo liika vauhti risteyksissä ja liian oikea ajolinja.
Mulla oli mukava ajo-opettaja, joka ei todellakaan valittanut, vaikka virheitä tietenkin tein. Hän huomautti niistä asiallisesti ja virheet korjattiin. Mä sähläsin mäkilähdöissä ja vaihteiden vaihtamisessa ja joskus meinasin ajaa päin punaisia. Ja auto sammui lukemattomia kertoja! Eipä noita virheitä ja mokia tarvitse pelätä, niistähän sitä oppii! Inssistä pääsin läpi ekalla. Autokoulussa, jonka mä kävin ei edes päästetty inssiin, jos ei ollut toiveita selvitä siitä.
siis mainos
Kaikesta valittaa, mut se on vähän pakko, ku en mitään osaa. Ihmeen hyvä pinna sillä, vaikka oon ihan toivoton tapaus, varmasti historian paskin. En usko, että opin koskaan ajamaan.