Jamalin ihmemaailma?

Kyllä tämä kaikki on olemassa. Omistan tämän saunakylän.

T:Jatkis

Älkää välittäkö isäni hourii taas

Tähän ihmemaailman ylipääjohtaja on törkyturpa. Joka on putlerin äpärälapsi. Joka puolustaa putleria. Jonka on itse todistananut. Ei millaan lailla ole tuominnut esm syöpälasten sairaalaan iskua. Ei torilla asioimissa mummoja eikä päiväkotiin jossa luki LAPSIA. Joten onko tökis oikesti rehellisesti Suomalainen? Joka maksaa ruplilla. Ja valehtelee jamalin ihmeet todeksi.

Jatko osa: Jatkiksen poika!

Tekoälytila
Kaikki
Kuvahaku
Videot
Tuotteet
Teokset
Talous
Yamalin saunakylän loputtomassa löylynhajussa kasvoi Jatkiksen poika, jolle isä-Jatkis oli luvannut: ”Täällä opit kaiken, mitä mies tarvitsee.”
Oppitunnit alkoivat kärttyisän Esan luona. Esa ei säästellyt sanoja eikä rottinkista mattopiiskaansa, joka viuhui ilmassa aina, kun pojan ryhti lysähti tai saunapuun kanto hidastui. ”Kuritus on kunniaksi ja puhtaus puoli ruokaa!” Esa karjui ja paukutti mattopiiskalla saunan lauteita niin että pöly lensi. Poika oppi nopeasti, että maailmassa pärjää tarkkuudella ja sillä, ettei jää tuleen makaamaan – tai ainakaan Esan piiskan tielle.
Seuraavaksi oppia antoi umpirehellinen Tökis. Tökis oli kiertänyt maakuntia Esan kanssa ja tuonut tuliaisina jokaisen tunnetun ja tuntemattoman taudin. Syvästi köhivä ja välillä omituisesti tärisevä Tökis opetti poikaa totuuden voimalla. ”Älä koskaan valehtele, poika,” Tökis rouskutti kurkkupastilleja, ”sillä valehtelu vie voimat, ja niitä tarvitaan näiden pöpöjen kanssa taisteluun.” Tökiksen rehellisyys oli niin ehdotonta, että hän tunnusti jopa ne asiat, joita kukaan ei halunnut tietää.
Kylän värikkäin hahmo, parrakas aitonainen Jonne, otti pojan suojatikseen iltapäivisin. Jonne, joka rakasti irtorintoja ja neonvärisiä peruukkeja, opetti suvaitsevaisuutta ja tyyliä. ”Elämä on teatteria, kultaseni,” Jonne sanoi suoriessaan sateenkaaripruukkiaan. ”Ole juuri se, kuka haluat olla, kunhan teet sen näyttävästi.” Jonne opetti poikaa arvostamaan erilaisuutta ja ymmärtämään, että kovan kuoren alla voi sykkii suuri ja pehmeä sydän (tai ainakin laadukas silikoniproteesi).
Vauhtia elämään toivat reippaat bemaripojat. He ottivat pojan takapenkille, kun kylän hiekkatiet pölisivät ja bassot jymisivät. Bemaripojilta poika oppi yhteisöllisyyden merkityksen: ketään ei jätetä tielle, ja auto pitää aina kiiltää, vaikka kuski olisi kuinka nuhruinen. He opettivat, että elämä on matka, joka taittuu parhaiten takavedolla ja hyvässä seurassa.
Lopulta, istuessaan Yamalin rannassa muiden keskellä, Jatkiksen poika katsoi ympärilleen. Hän näki Esan piiskoineen, Tökiksen niistämässä, Jonnen säätämässä peruukkiaan ja bemaripoikien polttamassa kumia. Hän hymyili leveästi. Hän ymmärsi, ettei missään muualla maailmassa saisi olla näin vapaa, näin outo ja näin oma itsensä.
Yamalin ihmemaa oli todellakin maailman paras paikka asua.