Kesäasuntoa?

Anonyymi-ap

Muutamia vuosikymmeniä sitten tuli puheeksi, että vielä joskus sotien jälkeen Hailuodossa oli tapana viedä lehmät laitumelle jonekin ja tyhjä navetta siivota ja muuttaa itse asumaan sinne kesäajaksi. Tai ainakin siksi aikaa, kun varsineisesta asuinrakennuksesta hävitettiin syöpäläiset. Kysyttiin, tehtiinkö meilläkin niin. Tuli tunne, että tuttua hommaa, mutta mistä? Muistinko mahdollisesta entisestä elämästäni Hailuodossa vai kertoiko äiti niin tehdyn Iissä nyt jo reilusti yli sata vuotta sitten? En osannut vastata muuta, kuin että jotenkin tutulta tuntuu.
Muistaako joku kerrotun tuollaisesta tavasta ennenvanhaan ja jos, niin missä? Siis ainakin Hailuodossa, mutta muuallakin?
Tuo syöpäläiten hävitys muuten tehtiin niin, että tyhjään asuinrakennukseen pantiin palamattomalle alustalle rautapata, johon rikkijauhetta ("tulikukkaa"), joka sytytettiin palamaan. Ihmiset pois ja ovet ja ikkunat kiinni. Rikin palaessa syntyneet tappavan myrkylliset rikkiyhdisteet tunkeutuivat asunnossa joka rakoon tappaen syöpäläiset. Sitten myöhemmin aikanaan kunnon tuuletus myrkkyjen poistamiseksi ennekuin ihmiset sinne menivät.
Mielelläni kuulisin aiheesta enemmänkin. Lasna ollessani 80 v sitten meillä oli vielä "tulikukkaa" paperipussissa ja äiti kertoi sen käytöstä syöpäläisten hävityksessä.

1

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      eiköhän nykyään ole terveellisemmät aineet käytössä.
      hygienia sen verran hyvä että syöpäläisiä tulee vain etelänreissaajien mukana matkamuistoina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      79
      1525
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1004
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      912
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      95
      902
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      724
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      139
      674
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      641
    10. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      74
      633
    Aihe