Lääkärien laaja toimivalta haaste omavalvonnalle
Medipulssi Oy:n vastuulääkärin mukaan Medipulssi Oy:llä tarkastetaan kaikkien ammatinharjoittajien ja työntekijöiden pätevyydet ja ammatinharjoittamisoikeuteen liittyvät seikat ennen työn aloittamista.
– Haluamme painottaa, että tässä tapauksessa ei ole ollut kyse siitä, että Medipulssille olisi otettu epäpätevä henkilö työskentelemään, vaan siitä, että yrityksessä toiminut lääkäri ja hänen lähipiiriinsä kuuluva henkilö ovat toimineet vilpillisesti. Henkilö on tullut sisään omilla avaimillaan lääkäriaseman ollessa kiinni, vastuulääkäri kertoo Suomen Uutisille.
Hän sanoo, että tilanne, jossa vastuullisessa asemassa toimiva lääkäri väärinkäyttää asemaansa, on erittäin valitettava ja useimmiten vaikeasti ennakoitavissa.
– Suomessa on ollut useita valelääkäritapauksia, joissa tapaukset ovat herättäneet lähinnä kovan myötätunnon aallon työnantajia tai silloisia yhtiökumppaneita kohtaan, kun nämä ovat tulleet huijatuiksi. Kyse ei ollut silloinkaan omavalvonnan pettämisestä. Koska lääkäreillä on monesti laaja toimivalta, on kyseisen kaltaisiin tilanteisiin vaikea puuttua omavalvonnan avulla, mutta onneksi johto tässä tapauksessa on ollut valppaana, tunnistanut väärinkäytön itse ja puuttunut tilanteeseen välittömästi sen vaatimalla vakavuudella. Kyseinen lääkäri on myös työskennellyt muille suomalaisille valtakunnallisille terveysjäteille, hän sanoo.
Heli-Maria Wiik
suomen uutiset
Maahanmuutto ja hoiva-ala taas
Anonyymi-ap
0
93
Luetuimmat keskustelut
- 1761550
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.100758En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48546
- 126546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25493