Keke Ruusperi on sanonut, että "olet juuri niin hyvä kuin viisi viimeisintä GP:täsi".
Tarkastellaanpa tämän viisan - mutta ajoittain liiankin suorapuheisen - viiksiniekan motivoimana, kuka tämän hetken kuljettajista on paras.
Viiden viimeisimmän GP:n pistesaldot:
1. Michael Schumacher, 31 p.
2. Fernando Alonso, 28 p.
3. Kimi Räikkönen, 24 p.
Useat paljon formula ykkösistä tietvät viisaat pitävät myös todella tärkeänä puntarina sitä, kuinka monta voittoa kuljettaja on saavuttanut kolmen edellisen GP:n aikana. Tähän liittyy vielä sellainen erityissääntö, että jos kahdella kuljettajalla on kolmesta edellisestä GP:stä sama määrä voittoja, on se kuljettaja parempi, joka on ansainnut voittonsa aiemmin. Tämän kriteerin mukaan nykykuskien paremmuusjärjestys on seuraava:
1. Michael Schumacher, 1 voitto.
2. Fernando Alonso, 1 voitto.
3. Juan-Pablo Montoya, 1 voitto.
Kaikki todelliset asiantuntijat nostavat kuljettajan Jumalan tasolle, mikäli hän on näissä molemmissa listoissa kärjessä ja sen lisäksi hänen edustamansa f1-talli ei ole valmistajien MM-pisteissä kahden parhaan joukossa. Tällä hetkellä valmistajien pistetilanne kahden kärjen osalta:
1. Renault 102
2. McLaren-Mercedes 87
Näinollen kun lasketaan kaikkien maailman viisaimpien F1-asiantuntijoiden mielipiteet yhteen, saadaan että maailmankaikkeuden paras F1-kuljettaja ja yksikäsitteinen Jumala on Kerpenistä kotoisin oleva Michael Schumacher.
HUOM! Michael Schumacher lahjoittaa vuosittain huomattavia summia hyväntekeväisyyteen. Hänellä on siis myös kultainen sydän kaiken lisäksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta ota huomioon, että Kimi ja Alonso on antanu yhden kisan tasoitusta Mikaelille.
Hieman huvittuneena luen näitä Suomi-median taholta aivopestyjen "asiantuntijoiden" näkemyksiä. Muka "antaneet yhden kisan tasoitusta". Sallikaa minun nauraa hetken partaani.
Viitannet tuolla lausahduksellasi USA:n GP:hen. Kimi ja Alonsohan keskeyttivät siellä - he olivat aika-ajo nopeutta ahnehtiessaan vaatineet itselleen liian pehmyet rengasseokset. Valitan, että suosikkikuljettajasi tällaiseen ahneuteen sortuivat. Sitäpaitsi Schumille on hänen uransa aikana sattunut enemmän auton tekniikkamurheita kuin Kimille ja Alonsolle yhteensä mukaanlukien heidän pikkuformula-aikansa.
Sulla on noiden potaskapuheiden jälkeen kyllä hyvin punamustakeltaiset lasit päässä. Optimismia ja oman suosikin kannustusta saa olla mutta rajansa kaikella.
Kimi ja Alonso valitsivat liian pehmeät seokset USA:n GP:ssä? Eikös se ollut Michelin joka toimitti vääränlaiset renkaat kaikille talleilleen?
Schumille on hänen uransa aikana sattunut enemmän auton tekniikkamurheita kuin Kimille ja Alonsolle yhteensä?
Katsopa niitä tilastoja vielä uudemman kerran ihan silmälasien kanssa.