Psykoosista

Haluaisin vertaistukea. Sain yli vuosi sitten psykoosin ja tuntuu, että läheiset ei tajua kuinka rankkaa se oli. Mieli joutui todella kovalle koetukselle. Miten muilla? Mikä on auttanut?
24450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Harva ymmärtää. Toisaalta miten ne voisikaan?

Mulla autto ettii mielekästä tekemistä

1Äänestä

Kiitos vastauksesta ♥️

Äänestä

Ylläpito sitten poisti vastauksen koska täällä ei edes saa neuvoa miten voi hakea vertaistukea

Äänestä

Aika ja mielekäs tekeminen minullakin auttoivat.

1Äänestä

Läheisen roolista kommentoin että psykoosi oli shokki meille kaikille.Emme aluksi ymmärtäneet mitä tapahtui muuta kuin että äkkiä oli soitettava ambulanssi. Pitkäaikainen unettomuus ja stressi ilmeisesti laukaisevana tekijänä. Meidät läheiset jätettiin ihan huomiotta ja emme tienneet miten pitää toimia.Netistä etsin tietoa yön tunteina että mikä oikein on psykoosi. Läheinen kyllä toipui mutta hitaasti ja haasteita on edelleen mutta lähtötilanne oli että kaikki piti opetella uudelleen. Aika ,lääkitys ja stressin välttäminen sekä mielekäs tekeminen ja vertaistuki auttoivat. Toipuminen on siis vieläkin menossa mutta parempaan päin mennään. Oletko hakenut ammattiapua jälkihoitoon trauman purkua ym? Voimia sulle toipumiseen:)

1Äänestä
  • Omaisille on olemassa omia Finfami yhdistyksiä.

    Äänestä

Kohti psykoosia ja sen yli

Äänestä

Minulle tuli aikoinaan psykooseja ainoastaan alkoholin, kannabiksen ja lääkkeiden käytöstä johtuen. Kun sekakäyttö jäi pois, psykoositkin jäivät pois.

Äänestä
  • Tuntuko siltä että ihon alla käveli ötököitä?
    Yks huume psykoosissa meinas kuolla kun puukolla veteli käden ihoa että ötökät pääsis sieltä pois.Meinas vuotaa kuiviin ennen kuin ambulanssi saapu paikalle.

    Äänestä

Kiitos paljon vastauksista. Oon vasta nyt alkanut etsimään vertaistukea. Toipuminen on ollut todella rankkaa

Äänestä
  • Löytyisikö teidän läheltä jotian mielenterveys yhdistä. Niissä on yleensä ymmärtäväisiä ihmsiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Löytyisikö teidän läheltä jotian mielenterveys yhdistä. Niissä on yleensä ymmärtäväisiä ihmsiä.

    En oo ihan vielä valmis sellaiseen. Oon vähän liikaa vältellyt ihmisiä ahdistuksen takia. Mut nyt oon käyny sitä psykoosia läpi ja on alkanut olla enemmän positiivisia ajatuksia ku on ymmärtänyt tietyt asiat.
    Eniten mitä oon nyt kaivannut niin halausta sellaiselta ihmiseltä joka ymmärtää... Liikaa kuullu parilta läheiseltä et se psykoosi oli muka mun vika...

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kuka sinua pystyisi halaamaan, jos kerran välttelet ihmisiä ?
    Älä usko niitä läheisiä, jotka sinua syyttelevät psykoosista. He eivät taida tietää sairaudentilasta mitään, tietävätkö edes mt-ongelmista yleisestikään ?

    Eikö netissä olevat tahot olis hyvä paikka aloittaa vuorovaikutus muiden kanssa. Yhdistyksiä ja järjestöjä toimii myös netissä. Ei se tarkoita että heti pitäis livenä kasvotusten jutella.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Eikö netissä olevat tahot olis hyvä paikka aloittaa vuorovaikutus muiden kanssa. Yhdistyksiä ja järjestöjä toimii myös netissä. Ei se tarkoita että heti pitäis livenä kasvotusten jutella.

    Sitä oon nyt tehnytkin. Ottanu päivän kerrallaan. Pitäis saada itsensä vaan tekemään asioita jotka piristää

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kuka sinua pystyisi halaamaan, jos kerran välttelet ihmisiä ?
    Älä usko niitä läheisiä, jotka sinua syyttelevät psykoosista. He eivät taida tietää sairaudentilasta mitään, tietävätkö edes mt-ongelmista yleisestikään ?

    Ei ne oikein tunnu haluavan edes ymmärtää. Kukaan ei tietääkseni ole ottanut asioista selvää. Vaikka olen yrittänyt selittää että se oli todella traumaattinen kokemus.
    Kiitos sanoistasi helpotti oloa.. myönnän kyllä että itku tuli.
    Yhtä helvettiä ollu.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Sitä oon nyt tehnytkin. Ottanu päivän kerrallaan. Pitäis saada itsensä vaan tekemään asioita jotka piristää

    Ei kaikki tartte muuttua samalla kertaa vaan hiljalleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    En oo ihan vielä valmis sellaiseen. Oon vähän liikaa vältellyt ihmisiä ahdistuksen takia. Mut nyt oon käyny sitä psykoosia läpi ja on alkanut olla enemmän positiivisia ajatuksia ku on ymmärtänyt tietyt asiat.
    Eniten mitä oon nyt kaivannut niin halausta sellaiselta ihmiseltä joka ymmärtää... Liikaa kuullu parilta läheiseltä et se psykoosi oli muka mun vika...

    Psykoosi ei ollut sinun vika missään nimessä.Läheisesi ovat ihan hakoteillä.Entäs jos läheisesi sairastuisi johonkin sairauteen ajattelisivat ko silloin että oma vika,tuskin. Hädässä ystävä tunnetaan sanotaan.Iso voimahali sinulle:)

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Psykoosi ei ollut sinun vika missään nimessä.Läheisesi ovat ihan hakoteillä.Entäs jos läheisesi sairastuisi johonkin sairauteen ajattelisivat ko silloin että oma vika,tuskin. Hädässä ystävä tunnetaan sanotaan.Iso voimahali sinulle:)

    Kiitos voimahalista. Ja kiitos kun ymmärrät♥️

    Äänestä

Mä en ole homo!!!!!

Mä olen ammattiskeittaaja ja komee ja hyvännäköinen

Äänestä

Hei,

Laitan tähän alle tiedoksi infoa eri auttamistahoista, joista saa vertaistukea ja lisäksi myös ammattimaista keskustelutukea. Keskustelu ammattilaisen tai vertaisen kanssa voi helpottaa ja tuoda uusia näkökulmia.

- Tukinet - Tukipisteesi netissä https://tukinet.fi/

Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi:

MIELI Keskusteluapu kirjoittaen https://tukinet.fi/fi/palvelut/mieli-keskusteluapu-kirjoittaen

Lisäksi ma-to klo 15–21 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.

Tukinetissä on lisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Ryhmächattejä on useita lähes päivittäin ja aiheitakin laidasta laitaan. Tukinetin etusivulta näkee parhaiten mitä on juuri nyt käynnissä ja mitä seuraavaksi tulossa. Keskusteluryhmät ovat esimoderoituja, joten niihin on turvallista kirjoittaa aroistakin asioista.

Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

1Äänestä
  • Kiitos ♥️ Perehdyn noihin paremmin kun jaksan.

    Äänestä

Minusta tuntuu, että terveydenhoitokin pyrkii työntämään kolmannen sektorin puolelle mielenterveysongelmista kärsivät. Ihmettelen kovasti, miksei hoitoa saa vaikka siihen on olemassa psykiatriaa ja psykologiaa työkseen tekevät ihmiset ja instanssit.

Äänestä
  • Kolmas sektori on monille toiminut apuna tukemaan mielenterveyttä.
    Yhdistyksillä ja järjestöillä on monenlaista toimintaa. Nyt kuitenkin hallitus jatkuvasti leikkaa niiltäkin tukea pois, ja jos toiminnat lakkaavat, monet ihmiset voivat jäädä niin sanotusti tyhjän päälle, eli heiltä voi loppua päivittäinen toiminta, sosiaalinen elämä saattaa kuihtua, yksinäisyys lisääntyä, jne.
    Mihin osa ihmisistä sitten päätyy, saattaa turvautua terveydenhuoltoon, jos ei enää mitään muuta ole.
    Hallitukselle voisi laittaa terveiset, että sitä saa mitä tilaa. Ajan myötähän "tulokset" vasta alkavat näkyä.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Haluaisin vertaistukea. Sain yli vuosi sitten psykoosin ja tuntuu, että läheiset ei tajua kuinka rankkaa se oli. Mieli joutui todella kovalle koetukselle. Miten muilla? Mikä on auttanut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu