Nukuin pitkät yöunet. Lääkkeellä kylläkin. Itkulla alkoi tämäkin aamu. Helvetti alkoi heti, kun sain silmät auki. En tiedä, kuinka kauan jaksan. Ajat sitten mennyt yli jaksamisen kanssa. Liika on liikaa ja mistään ei heru apua. Ei yhtään ymmärrystä tai empatiaa. Onko tämä maapallo jokin rangastuspaikka? Sen parhaani olen yrittänyt, mitä olen pystynyt. Velvollisuudet on hoidettava. Lapsestani ei ole oikein mitään entistä jäänyt jäljelle. En tunnista enää häntä. Kipu on kovaa ja ei kiinnosta enää mikään. Välillä todellakin olen toivonut, ettei tarvitsisi tänne kylmään paikkaan enää herätä aamulla. Rukoilin eilen polvillani armoa joltain, en tiedä miltä. Mikään ei muutu.
En tiedä miten selviän
Anonyymi-ap
0113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.