tilanteen tasalla moneen vuoteen. Minulle on ollut täysin selvää, ettei kumpikaan ole koskaan halunnut harrastaa seksiä toistensa kanssa! Ja siksi samoja turhia asioita on jauhettu vuosi toisensa jälkeen! Oletteko unohtaneet sen, että minä olen se joka valitsen sellaisen ihmisen elämääni josta voisin pitää! Paljon nuorempi henkilö ei ole ollut sitä koskaan! Oli typerää aloittaa projekti, koska sen takia menetin minulle todella tärkeän asian, josta olin kauan haaveillut! Toistan pidän vain suunnilleen ikäisistäni miehistä ystävänä! Poistakaa nuorempi projektista!
Vastaukset 6
- Anonyymi00001
Kenelläkään ei ollut oikeuttaa aloittaa projektia niin laaja-alaisena kuin se toteutettiin! Tärkeintä ei ollut löytää edes ystävää, vaan saada tehdä itselle hyvin mieluisaa työtä itselle rakkaassa työapaikassa ja pärjätä omillaan!
- Anonyymi00002
Miksi luulitte tietävänne muka paremmin, mistä minä haaveilin. Sellainen osoittaa että luulitte olevanne minua ylempänä ja minun olisi pitänyt toimia, niin kuin te halusitte minun toimivan! Siltä se on tuntunut koko projektin ajan! Ja se mikä oli todella elämää suuresti pilaaavaa tomintaa, oli kaikki kautta rantain esitys. Ja senkin suhteen sama asia. ymmärsin kaiken kertomisen hyvin nopeasti, mutta sitä samaa asiaa jankutettiin vuodesta toiseen! Teitte elämästäni helvettiä!
- Anonyymi00004
Anonyymi00002 kirjoitti:

Ota jotain rauhoittavaa,kukaan outo ei ole sinua määrännyt!
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Ota jotain rauhoittavaa,kukaan outo ei ole sinua määrännyt!
Kokeile sinä kans populisti vaik kamomillateetä. Sivusta
- Anonyymi00003
Katse eteenpäin.
- Anonyymi00006
Sun on päästettävä irti palstasedän eli apn kautta projektoinnista, heppu hyvä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202452Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401622Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531066- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk81749Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71718