Typerää JAAKONSAARI

Oli todella typerää ja ajattelematonta Jaakonsaarelta lähteä lyömään Ahdetta sellaisilla lausunnoilla, joita ei todellisuuressa ole pystytty toteen näyttämään ja joista tuomion on antanut lähinnä itseensä kyllästyneet vanhat piijat. Olen kerran kirjoittanut Jaakonsaarelle kirjeen eräästä tärkeästä asiasta, mutta rouva ministeri ei viitsinyt vaivautua asiassa minkään laisiin toimenpiteisiin, saatikka vastaamaan kyseiseen ongelmaan, kiitos siitä. Samoin kirjoitin Ahteelle, eräästä toisesta asiasta joka koski perheeni liiketoiminnan kehittämistä, hän hoiti asian tyylikkäästi. Onnistuimme liiketoiminnassamme niin hyvin, että saimme palkintomatkan ja tällä matkalla Ahde oli mukana ja hän toimi tyylikkäästi matkalla sekä huomioi kaikki tasapuolisesti matkan aikana. KIITÄ AHDETTA TASAPUOLISESTA TOIMINNASTA ja toivotan siunauksellista jatkoa, olet oikea henkilö kansanedustajaksi kumpa voisin sinua äänestää, vaan joudun katselemaan ehdokkaani ministerin kipeistä pohjalaisista ehdokkaista, jotka ovat itseään täynnä kuin kilju tynnyri.
2144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Koita nyt toveri hyvä ymmärtää, ettei virassa oleva ministeri voi hoitaa Sinun liiketoimiasi tasapuolisesti niinkuin "Käpälä" Ahde. Hänhän monopolifirman keulakuvana voi toimia yksityisen toverin hyväksi joten ymmärrän halusi palkita hänet edustajan paikalla. Siihen tarvitaan kuitenkin muutama muukin "autettu" äänestäjä. Jotenkin panee miettimään, kenen kohdalla tuo tasapuolisuus mahtoi toteutua, ei kai maasutusta... Palkintomatka, mistähän syystä...

Äänestä
  • Joopa joo!
    Olipa outoa argumentointia? Vaiko vaan nimittelyä, kuten mainitsemasi"Käpälä". Sen korrektius olkoon omassa luokassaan. JOS tarkoitit mollausta, se oli huti.
    Mitähän pahaa Ahde tai perheensa on Sinulle tehnyt? Harvoinpa on ystävällisempää perhetä tavattu, kuin Ahteet. Sinunlaisista sellaiseen ei ole tuon ja muiden näyttöjesi perusteella.
    Vastasit asialliseen kirjoitukseen hieman, ns typerästi.
    Mutta kyllä kansa tietää, Pohjoisesta tulee anteeksi vaan - fiksumpaa väkeä, kuin ruuhkasta. Se on nähty

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paappa kirjoitti:

Oli todella typerää ja ajattelematonta Jaakonsaarelta lähteä lyömään Ahdetta sellaisilla lausunnoilla, joita ei todellisuuressa ole pystytty toteen näyttämään ja joista tuomion on antanut lähinnä itseensä kyllästyneet vanhat piijat. Olen kerran kirjoittanut Jaakonsaarelle kirjeen eräästä tärkeästä asiasta, mutta rouva ministeri ei viitsinyt vaivautua asiassa minkään laisiin toimenpiteisiin, saatikka vastaamaan kyseiseen ongelmaan, kiitos siitä. Samoin kirjoitin Ahteelle, eräästä toisesta asiasta joka koski perheeni liiketoiminnan kehittämistä, hän hoiti asian tyylikkäästi. Onnistuimme liiketoiminnassamme niin hyvin, että saimme palkintomatkan ja tällä matkalla Ahde oli mukana ja hän toimi tyylikkäästi matkalla sekä huomioi kaikki tasapuolisesti matkan aikana. KIITÄ AHDETTA TASAPUOLISESTA TOIMINNASTA ja toivotan siunauksellista jatkoa, olet oikea henkilö kansanedustajaksi kumpa voisin sinua äänestää, vaan joudun katselemaan ehdokkaani ministerin kipeistä pohjalaisista ehdokkaista, jotka ovat itseään täynnä kuin kilju tynnyri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu