Maailmantilanne horjuu. Hinnat nousevat. Kuinkahan käy ensi vuoden eläkeindeksin? Osaatko lukea ennustusmerkkejä?
Vastaukset 68
- Anonyymi00001
Mikäli nykyiset eläkeindeksin laskentasäännöt ja määräytyminen säilyy, niin inflaation vaikutus on 80% ja ansiotaso kehitys on 20%.
Jos inflaatio on syksyn vertailuajankohtana merkittävä, niin nostaahan se eläkeläisten indeksiä. Ja jos ansiotasokin vielä nousee, niin sekin tuo vielä vähän lisää.
Maksussa oleviin eläkkeisiin on julkisuudessa esitetty monelta taholta leikkauksia ja kun tiedetään, että se on käytännössä mahdollista vain puuttumalla indeksikorotuksiin ja verotukseen, niin saas nähdä. Nyt on kuitenkin ensi vuonna eduskuntavaalit.- Anonyymi00029
Johan eläketulovähennystä pienennettiin, eli nostettiin verotusta. Lisäksi tehtiin uusi indeksileikkuri Lipposen leikkurin lisäksi.
Se 0,89% korotus viimeksi olikin niiiin huima, ettei ihan riittänyt hintojen nousuun. Silti työläiset haukkui ahneeksi. - Anonyymi00035
Anonyymi00029 kirjoitti:
Johan eläketulovähennystä pienennettiin, eli nostettiin verotusta. Lisäksi tehtiin uusi indeksileikkuri Lipposen leikkurin lisäksi.
Se 0,89% korotus viimeksi olikin niiiin huima, ettei ihan riittänyt hintojen nousuun. Silti työläiset haukkui ahneeksi.Se ahneus tulee siitä, että te olette saaneet eläkkeenne 5% eläkemaksulla ja nykynuoret maksaa 25% maksuja, että teidän olisi hyvä olla.
- Anonyymi00002
Syksyllä on budjettiriihi. Onkohan silti vielä ensi vuosi turvassa ilman mahdollisia indeksijäädytyksiä?
- Anonyymi00023
Vuoden 2027 alussa Lipposen Paavo haluaa lahjoittaa mukavan korotuksen kullekkin eläkkeen saajalle taitetun-indeksin muodossa. 😁💰🇫🇮
- Anonyymi00041
Anonyymi00023 kirjoitti:
Vuoden 2027 alussa Lipposen Paavo haluaa lahjoittaa mukavan korotuksen kullekkin eläkkeen saajalle taitetun-indeksin muodossa. 😁💰🇫🇮
Taitettu indeksi eli eläkeläisen indeksi tarkoittaa sitä, että indeksikorotuksen suuruuteen vaikuttaa elinkustannusindeksin mukaiset hintojen nousut 80%:n voimalla ja ansiotason nousu 20%:n voimalla.
Palkansaajien palkkaindeksin taasen vaikuttaa em mukaiset hintojen nousu 20%:n voimalla ja ansiotason nousu 80%:n voimalla.
Käytännössähän tuo tarkoittaa sitä, että eläkeläisen indeksillä pyritään pitämään eläkkeen reallinen ostovoima sillä tasolla, joka se oli eläkkeen myöntöhetkellä.
Palkansaajien indeksi taasen huomioi paremmin ansiotason nousun eli elintason nousun.
Minusta tuo on hyvinkin oikein, koska eläkeläisten mahdollisuus vaikuttaa palkansaajien elintason kasvuun kuten myös hintatason nousuun on kokolailla olemattomia. - Anonyymi00043
Anonyymi00041 kirjoitti:
Taitettu indeksi eli eläkeläisen indeksi tarkoittaa sitä, että indeksikorotuksen suuruuteen vaikuttaa elinkustannusindeksin mukaiset hintojen nousut 80%:n voimalla ja ansiotason nousu 20%:n voimalla.
Palkansaajien palkkaindeksin taasen vaikuttaa em mukaiset hintojen nousu 20%:n voimalla ja ansiotason nousu 80%:n voimalla.
Käytännössähän tuo tarkoittaa sitä, että eläkeläisen indeksillä pyritään pitämään eläkkeen reallinen ostovoima sillä tasolla, joka se oli eläkkeen myöntöhetkellä.
Palkansaajien indeksi taasen huomioi paremmin ansiotason nousun eli elintason nousun.
Minusta tuo on hyvinkin oikein, koska eläkeläisten mahdollisuus vaikuttaa palkansaajien elintason kasvuun kuten myös hintatason nousuun on kokolailla olemattomia.Eläkkeen korotus ei kata hintojen nousua.
Ostovoimani vastaa edelleen vuoden 2019 hintoja. - Anonyymi00051
Anonyymi00041 kirjoitti:
Taitettu indeksi eli eläkeläisen indeksi tarkoittaa sitä, että indeksikorotuksen suuruuteen vaikuttaa elinkustannusindeksin mukaiset hintojen nousut 80%:n voimalla ja ansiotason nousu 20%:n voimalla.
Palkansaajien palkkaindeksin taasen vaikuttaa em mukaiset hintojen nousu 20%:n voimalla ja ansiotason nousu 80%:n voimalla.
Käytännössähän tuo tarkoittaa sitä, että eläkeläisen indeksillä pyritään pitämään eläkkeen reallinen ostovoima sillä tasolla, joka se oli eläkkeen myöntöhetkellä.
Palkansaajien indeksi taasen huomioi paremmin ansiotason nousun eli elintason nousun.
Minusta tuo on hyvinkin oikein, koska eläkeläisten mahdollisuus vaikuttaa palkansaajien elintason kasvuun kuten myös hintatason nousuun on kokolailla olemattomia.Ole huoleti, tulevan vuoden alkupuolen normaalia suurempi eläkkeiden korotuksen todennäköisyys vain paranee loppuvuoden tapahtumien johdosta. Laskennalliset perusteet korotukselle tehdään heinä-elo- ja syyskuun inflaation mukaisesti.
- Anonyymi00003
USU: Kaikkoselta yllättävä ehdotus eläkkeistä
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011892017.html
Aika huonosti kepun Antti Kaikkonen tietää tai tuntee eläkkeiden verotuksesta.
Ensinnäkin eläkkeitä ei maksa valtio.
Toiseksi jos eläkkeitä pinennetään valtio saa vähemmän verotuloja.
Eläkeleikkuri ei ole valtiontalouden pelastaja vaan hunontaja.
Kyllä nämä asiat pitäisi osata kepuli puheenjohtajan.- Anonyymi00006
Niin, nykyiset työntekijät maksaa pääosin nykyisten eläkeläisten eläkkeet, koska eläkerahasto ja alkuperäinen laskenta perustui ikuiseen kasvuun, jota ei ole. Eli nykyiset eläkeläiset saavat pääosin perusteetonta eläkettä ja varsinkin korkeiden eläkkeiden verotusta olisi ihan perusteellista korottaa.
- Anonyymi00009
Anonyymi00006 kirjoitti:

Työeläkejärjestelmä on vakuutus ja toimii kuten kaikki vakuutukset toimivat.
Nykyisten eläkeläisten aikaan ansioistaan maksamat työeläkevakuutusmaksut on maksettu kuten vakuutusmaksut maksetaan ja sillä saa luvatun vakuutusturvan. Ei vakuutusmaksun maksaja ole voinut valita vakuutusmaksun suuruutta. Paitsi yrittäjävakuutuksissa.
Mitenkään ei siten voi sanoa, että nykyiset eläkeläiset saavat perusteetonta eläkettä. Ei kukaan varmaan väitä sitäkään perusteettomaksi tuloksi, kun autonsa ja vielä vastapuolen autonkin romuttuneen kolaroija saa vakuutuksistaan korvaukset. Itse asiassa hyvin harva kolaroija on maksanut vakuutusmaksujen riittävästi tuon korvauksen määrän verran. Ei, vaan muut vakuutetut maksavat….
Verotus on ihan toinen asia eikä eläkevakuutuksesta ole mitään tekemistä sen kanssa. Jo nyt eläkkeistä maksetaan vastaavaa palkkaa suurempaa veroa ja noin 50.000€/v saavat maksavat vielä nk raippaveroa eli korotetun veroprosentin mukaista veroa. - Anonyymi00021
Anonyymi00006 kirjoitti:
Niin, nykyiset työntekijät maksaa pääosin nykyisten eläkeläisten eläkkeet, koska eläkerahasto ja alkuperäinen laskenta perustui ikuiseen kasvuun, jota ei ole. Eli nykyiset eläkeläiset saavat pääosin perusteetonta eläkettä ja varsinkin korkeiden eläkkeiden verotusta olisi ihan perusteellista korottaa.
Korkeissa eläkkeissä on jo raippavero.
- Anonyymi00031
Anonyymi00006 kirjoitti:
Niin, nykyiset työntekijät maksaa pääosin nykyisten eläkeläisten eläkkeet, koska eläkerahasto ja alkuperäinen laskenta perustui ikuiseen kasvuun, jota ei ole. Eli nykyiset eläkeläiset saavat pääosin perusteetonta eläkettä ja varsinkin korkeiden eläkkeiden verotusta olisi ihan perusteellista korottaa.
Sun maksama eläkemaksu vähennetään verotuksessa. Kumpaa maksat mielummin eläkemaksua, vai veroa?
Et sinä itse saisi senttiäkään enempää. - Anonyymi00044
Anonyymi00006 kirjoitti:
Niin, nykyiset työntekijät maksaa pääosin nykyisten eläkeläisten eläkkeet, koska eläkerahasto ja alkuperäinen laskenta perustui ikuiseen kasvuun, jota ei ole. Eli nykyiset eläkeläiset saavat pääosin perusteetonta eläkettä ja varsinkin korkeiden eläkkeiden verotusta olisi ihan perusteellista korottaa.
Työeläke ei ole perusteetonta.
- Anonyymi00004
Eläkkeiden verotus on korkeaa, kunpa olisi samaa kuin palkkojen aikana, jos eroaa seurakunnasta saa siitä pikkusen lisää.
Ensi vuoden eduskuntavaaleissa pitäisi olla eläkeläisten nohevana asialla eikä vain katsoa hiljaa sivusta. Meitä pitäisi puolustaa, muuten viedään
Eläkekatto sen sijaan, tarviiko jotkut yli 4 000 euron eläkkeltä, jokin raja saisi tulla!- Anonyymi00005
Eläkekatto on mahdoton ajatuksenakin, jos sillä tarkoitetaan sitä, ettei kenellekään saisi tulla enempää eläkettä kuin jonkun katon verran, esim 4000€/kk. Ei vapaissa länsimaissa ole mahdollista estää ihmisiä säästää tavalla tai toisella itselleen niin suurta eläkettä kuin nämä itse haluavat ja mihin itse kullakin on mahdollisuuksia.
Nyt Suomessa ei palkansaajien työeläkevakuutusjärjestelmässä ole eläkekattoa (ei muuten työeläkevakuutusmaksukattoakaan). Jos sellainen tulisi, niin suurituloiset siirtäisivät rahansa pois työeläkevakuutusjärjestelmästä jonnekin muualle. Näinhän toimitaan kaikkialla missä on eläkekatto lakisääteisissä työeläkkeissä.
Hyvä muistaa, että Suomessa on eläkeläisten tuloerot kohtuulliset verrattuna mihin tahansa vastaavanlaisiin yhteiskuntiin juuri siksi, että lakisääteinen työeläke koskee kaikkia ansiotuloista riippumatta.
Nykyisin yrittäjäeläkkeissä (yel) on eläkekatto ja yel -järjestelmää joutuu valtio tukemaan verorahoilla useita satoja miljoonia vuosittain.
- Anonyymi00007
Koskela Kaikkosen lausunnosta: ”Naulan kantaan”
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011894766.html
Onko tosi että meillä on noin helvetti tyhmiä edustajia puhumassa ja tekemässä lakeja, päätöksiä jne.meidän puolusta.
MITÄ säästöjä Koskela ja Kaikkonen saisi eläkkeitä leikkaamalla......niin no eläkeyhtiöt saisivat tai niille jäisi enemmän sijoitettavaa KOSKA HE PIDÄTTÄVÄT PALKKATULOSTA ELÄKKEEMME JA MAKSAVAT SIITÄ ELÄKKEEMME KUN JÄÄMME.
VOI HEVETTI KUN IHAN YKSINKERTAINEN ASIA EI MENE NOIDEN PÄÄHÄN...... TUOSTAKIN TOIMESTA VAIN VALTIO KÄRSISI KOSKA ELÄKKEISTÄ OTETAAN RUTKASTI VEROJA KUN NOSTAT SITÄ.
ONKO NOIN TYHMIÄ PÄÄTTÄJIÄ PAKKO PITÄÄ MEIDÄN ETUJA VALVOMASSA? - Anonyymi00008
Kyllä täytyy tulla pieni korotus eläkkeisiin.
Tai sitten niin, ettei palkkojakaan koroteta.
Eik sosiaalitukia.- Anonyymi00010
Eläkeläisen saaman vuosittaisen indeksikorotuksen tarkoitus on pitää maksettavan eläkkeen ostovoima eläkkeen myöntämishetken tasoisena. Nk taitettu indeksi toimii sen osalta oikein hyvin.
- Anonyymi00017
Tällähetkellä työeläkeindeksi ennuste vuodelle 2027 on 1,6%. Oma arvio kuluvan vuoden kolmannen kvartaalin indeksin keskiarvo tulee olemaan 2,6-4,5%.
- Anonyymi00011
Kyllä nousee kun bensan hintakin nousee!
- Anonyymi00012
Eläkejohtajalta tiukka viesti työeläkkeiden leikkaamisesta
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011898229.html
Ilmeisesti kommunisti Koskelalle ja kepuli Kaikkoselle tieto on aivan uusi kun tyhmiä ovat. Tavallinen pulliainenkin tuon tajuaa. Jos 2500 € eläkkeestä menee jo 25 % veroihin niin 15000 - 20 000 € verot 40 - 50 %..... Kuka sitten verot maksaisi ja huonompi tuloisten hyvinvoinnin.....varmaakin maanviljelijät ja työläiset. - Anonyymi00013
Toivottavasti eläkkeitä hinataan ylös oikein kunnolla. Juuri sanottiin telkassa, että hyvät korotukset ovat tulossa palkkoihin.
- Anonyymi00014
Hallitus haluaa leikata eläkkeitä, jotta eläkekassojen varoja riittää enemmän valtion menoihin konfistoitavaksi.
- Anonyymi00015
Eläkevakuutusyhtiöiden, eläkekassojen ja eläkesäätiöiden laillisesti keräämiä työntekijöiden varoja, eivät ole valtion varoja, joten valtio ei niitä voi konfiskoida eikä muutenkaan ottaa käyttöönsä yhtään sen helpommin kuin muitakaan yksityisten omaisuuksia. Eli käytännössä muuttamalla tai poistamalla perustuslain omaisuuden suoja -pykälä.
- Anonyymi00045
Anonyymi00015 kirjoitti:
Eläkevakuutusyhtiöiden, eläkekassojen ja eläkesäätiöiden laillisesti keräämiä työntekijöiden varoja, eivät ole valtion varoja, joten valtio ei niitä voi konfiskoida eikä muutenkaan ottaa käyttöönsä yhtään sen helpommin kuin muitakaan yksityisten omaisuuksia. Eli käytännössä muuttamalla tai poistamalla perustuslain omaisuuden suoja -pykälä.
Yksityisiä varoja.
Eläkkeistä on pakko leikata, määrä kasvaa niin lujaa, ettei kukaan pysty niitä maksamaan.
- Anonyymi00016
Kyllä nousee,,noin 50prossaa.Näin minä vaalilupauksen teen
- Anonyymi00018
Vappu tulossa, satasia taas jaellaan…
- Anonyymi00019
Ei nouse, mutta verotusta kiristetään.
- Anonyymi00024
Työeläkkeiden ulosmaksusta ei päätä politiikot ja jos päättää ylittävät valtuutensa ,sillä varat ovat palkansaajien ei valtion varoja . Toki mielellään nämä ryöstöpolitiikkaa harjoittavat koplaisivat nuo varat . Varat on palkansaajien ja heidän eläkepäivien turvaksi ei valtion talouden takaamiseen .Niinpä eläkkeiden tasosta huolehtiminen varoista keskusteltaessa ja myös niiden käytössä keskiössä ,sekä ensisijaisessa asemassa. Varoja on ja niitä on paljon. ,joten kyse ei ole niiden riittävyydestä ,sillä vaikka niitä ei sijoitettaisi olisi noilla varoilla ylläpidettävissä kaikki Suomen menot minimisään puoli vuosikymmentä. Koska niin on varat myös houkuttelevat poliittista sektoria ,valtion talouden ollessa huonossa hapessa, kuten myös niitä jotka eivät ole eläkkeitään hoitaneet yhtä hyvin, kuten yrittäjät. Toisten pussille tultaisiin mielellään ja tuo on ysi syy miksi palkansaajien varallisuuden hallintaan on niin kova halu puuttua että halutaan jopa eytää heidän eläköitymistään kuten tämä hallitus on tehnyt eläke ikää asiattomasti nostaen vastoin tosi olojen tarpeita jossa eläköitymis paine on noussut työttömyyden ja kasvavien toimeentulo vaikeuksien kautta.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/99e0406e-b042-45a7-a475-881884c054d3 - Anonyymi00046
Anonyymi00024 kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/99e0406e-b042-45a7-a475-881884c054d3Yrittäjät eivät lle hoitaneet mitään eläkkeitä. Nytkin on pummaamassa valtiolta.
Ota selvää asioista. - Anonyymi00048
Anonyymi00046 kirjoitti:
Yrittäjät eivät lle hoitaneet mitään eläkkeitä. Nytkin on pummaamassa valtiolta.
Ota selvää asioista.Kyllä ne yrittäjät sinunkin eläkemaksuja tilittää eläkevakuutusyhtiöön ja omansa myös.
- Anonyymi00020
Tavoite on että 12 % nousua olis tulossa jälkeen jääneisyyttä korjataan hintojen nousu bensiini jne..
- Anonyymi00022
Veikkaan, että 1,8 %. Vain.
- Anonyymi00025
Norjassa työntekijä maksaa eläkemaksua osana kansanvakuutusmaksua (trygdeavgift), joka on yleensä 7,8 % palkasta kun taas Suomessa on 25% väärin veloitettu
- Anonyymi00027
Eihän Suomessakaan kansaneläkevakuutusmaksu ole kuin 1.1%. Se sisältää myös muita kuin kansaneläkkeeseen kuuluvat kustannukset.
- Anonyymi00028
Tuon lisäksi on Norjassa vielä työeläkevakuutusmaksua vastaava pakollinen maksu, joka vaihtelee eri aloilla ja alueilla, vähintään 16.1%.
Kun lasketaan nuo pakolliset maksut yhteen, niin tuleehan siitä jo vähintään 23.9%. Eli liikutaan suunilleen samoissa prosenteissa.
- Anonyymi00026
Tuosta saa tuntumaa päätöksien vaikutuksista eläkkeisiin:
https://www.ekl.fi/tietoa-meista/blogit/elakelainen-on-tyonsa-tehnyt-elakelainen-saa-menna/ - Anonyymi00030
Kelahelvetti.
- Anonyymi00032
Eilen luki iltapäivälehdessä, että 2,4 % nousu eläkkeisiin on tulossa ensi vuonna.
- Anonyymi00033
Tuohan tekee mun eläkkeeseen 95 euron korotuksen.
- Anonyymi00034
Anonyymi00033 kirjoitti:
Tuohan tekee mun eläkkeeseen 95 euron korotuksen.
Mulle tulis vaan 48€ .
- Anonyymi00037
Anonyymi00034 kirjoitti:
Mulle tulis vaan 48€ .
Mulle 84€
- Anonyymi00038
Minulle 56 euroa.
Lokakuussa tarkentuu prosentit, - Anonyymi00039
Joku ennuste lupasi 2,9 % olisikohan?
- Anonyymi00040
Tässä maassa ei nouse ku menot ja vitutus, kun hallitus sulkee toimeentulomahdollisuuksia. Eläke ikä takas 63 :meen.
- Anonyymi00042
2,4 % eli aika vähän, mutta 26 pohjat oli vain 0,90 %.
- Anonyymi00047
Reilua kahta prosenttiahan on ennakoitu ensi vuodelle korotusta, pitkästi se ratkaistaan nyt kesäkuukausina kun ne ovat se jakso joka laskelmissa huomioidaan esim. elinkustannusindeksin suhteen. Hinnat voivat loppuvuodesta nousta vaikka miten mutta se ei enää vaikuta työeläkeindeksin määrittämisessä. Ja huom: Nyt puhutaan työeläkkeistä.
- Anonyymi00049
Toivottavasti eläkkeisiin ei hallitus tämä nykyinen ja seuraava, millään lailla kajoa. Olemme ansainneet ne!!! Verotus on muutenkin jo korkeaa.
- Anonyymi00050
Hallitusten käytännössä käytettävissä olevat keinot puuttua maksussa oleviin eläkkeisiin ovat rajallisia: verotus ja indeksikorotukset..
Tuleviin eläkkeisiin eli nyt työssäolevien, voi puuttua muuttamalla lainsäädäntö kertymiä heikentäväksi, joka sitten näkyisi pienempänä työeläkevakuutusmaksuna. Valtion suora hyöty tulisi sitten siinä, että olisi ’tilaa’ veronkorotuksille, jos halua olisi ottaa se hyöty.
Työnantajille hyötyä tulisi kun palkkakustannukset laskisivat ja myös palkansaajan nettotulo voisi kasvaa (jos valtio ei korottaisi veroja työeläkevakuutusmaksun laskun verran) .
Tulevat eläkkeet olisivat sitten alhaisemmat eli hieman suurempi nettopalkka kostautuivat sitten aikanaan alhaisempana eläkkeensä
Myös indeksikorotusta jo kerrytettyyn eläkepääomaan voidaan pienentää.
- Anonyymi00052
Purra vaatii eläkkeiden inflaatiotarkistusten automaatiota hallituksen päätettäväksi, eli persut torppaisivat korotukset, koska rahaa on jaettava maailmalle ja maahanmuuttajille.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000012131353.html
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että automaattisista indeksikorotuksista on luovuttava ja menojen korottamisesta on päätettävä poliittisesti.
Purra arvioi, että seuraavan hallituskauden sopeutustarve on noin 10 miljardia euroa.- Anonyymi00053
Kyseessä sosiaaliturvaan liittyvät indeksi korotukset,ei koske työeläkkeitä.
- Anonyymi00054
Anonyymi00053 kirjoitti:
Kyseessä sosiaaliturvaan liittyvät indeksi korotukset,ei koske työeläkkeitä.
Kyllä 👍
- Anonyymi00056
Anonyymi00053 kirjoitti:
Kyseessä sosiaaliturvaan liittyvät indeksi korotukset,ei koske työeläkkeitä.
Olet ymmärtänyt väärin, oikeasti se koskeekin ryöeläkkeitä ja kansaneläkettä korotetaan vähän enemmän kuin yleensä, tällä jäädytyksellä.
- Anonyymi00058
Anonyymi00056 kirjoitti:
Olet ymmärtänyt väärin, oikeasti se koskeekin ryöeläkkeitä ja kansaneläkettä korotetaan vähän enemmän kuin yleensä, tällä jäädytyksellä.
Työeläkkeet eivät ole julkisia menoja,joihin indeksirajoitus kohdistuisi. Työeläkkeitä ei maksa valtio.
- Anonyymi00062
Anonyymi00058 kirjoitti:
Työeläkkeet eivät ole julkisia menoja,joihin indeksirajoitus kohdistuisi. Työeläkkeitä ei maksa valtio.
Luulo ei ole koskaan tiedon väärti.
https://www.sananlaskuja.fi/sanonnat/luulo-ei-ole-tiedon-vaarti
Claude-tekoäly tietää:
Kyllä — tuoreimpien tietojen valossa Purra on nimenomaisesti tarkoittanut myös työeläkkeitä, ei pelkkää kansaneläkeindeksiä. Tämä on itse asiassa juuri viime päivien (heinäkuu 2026) kuuma puheenaihe, ja korjaan tässä samalla aiempaa vastaustani, joka perustui vanhempaan tietoon.
Mitä Purra sanoi
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) totesi Helsingin Sanomien haastattelussa, että kaikkien indeksisidonnaisten menojen indeksien jäädyttämistä pitää voida tarkastella — tämä on siis nimenomaan laaja, kaikki indeksit kattava linjaus, ei rajattu pelkästään Kelan etuuksiin. Lisäksi Purra on sanonut, että työeläkkeiden leikkaukset ovat väistämättömiä osana hallituksen säästöpakettia — eli hän on puhunut työeläkeindeksistä täysin suoraan ja nimenomaisesti.
MSN
Yle
Kaksi eri indeksiä — tässä ero
Kuten aiemmin selitimme, Suomessa on kaksi erillistä pääindeksiä:
Työeläkeindeksillä tarkistetaan maksussa olevat työeläkkeet, ja siinä palkkojen muutoksen osuus on 20 % ja hintojen muutoksen 80 % — vuonna 2026 indeksi on 3104.
Social and Health Ministry
Kansaneläkeindeksi määräytyy hintojen muutoksen mukaisesti ja sillä tarkistetaan suuri osa Kelan etuuksista — vuoden 2026 pisteluku on 1939.
Social and Health Ministry
Purran esittämä "kaikkien indeksien jäädytys" kattaisi siis periaatteessa molemmat.
Taloudellinen vaikutus — arviot vaihtelevat rajusti
Valtiovarainministeriön karkean arvion mukaan kaikkien indeksien jäädyttäminen toisi vuosittain noin 1,7 miljardin euron säästöt ja hallituskauden aikana lähes 7 miljardin euron säästöt.
MSN
Kuitenkin nimenomaan työeläkeindeksin osalta asiantuntijat ovat suhtautuneet epäilevästi todelliseen hyötyyn: Kevan pääekonomisti Joonas Rahkola arvioi, että mahdollisen ensi vuoden työeläkkeiden indeksijäädytyksen nettovaikutus valtiolle olisi "aika lähelle nollaa" — vuoden indeksijäädytys voisi pienentää työeläkemenoja noin 600 miljoonaa, mutta siitä valtion budjettiin kohdistuisi käytännössä vain reilu sata miljoonaa, koska suurin osa eläkkeistä on yksityisen sektorin työeläkejärjestelmässä, joka ei ole osa valtion budjettia.
Yle
Myös Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Mikko Kautto on todennut, ettei indeksijäädytys tuota valtiontaloudelle niin paljon rahaa kuin äkkiseltään voisi näyttää.
Yle
Miksi tämä on poliittisesti erityisen herkkä aihe
Eläkkeensaajien keskusliitto tyrmäsi Purran avauksen jyrkästi, todeten linjauksen iskevän kaikkein kipeimmin heikoimmassa asemassa oleviin — takuu- ja kansaneläkkeen varassa eläviin sekä pienituloisiin työeläkeläisiin.
MSN
Tärkeä huomio yksityisen sektorin työeläkkeistä
Kuten aiemmin totesimme keskustelussamme, yksityisen sektorin työeläkejärjestelmä perustuu perinteisesti työmarkkinajärjestöjen (ei suoraan hallituksen) sopimuksiin, ja indeksin laskentatapaa säätelee erillinen lainsäädäntö. Tästä syystä Purran ehdotus on herättänyt kysymyksiä myös siitä, missä määrin hallitus voi ylipäätään yksipuolisesti puuttua tähän indeksiin ilman työmarkkinaosapuolten myötävaikutusta — tämä ero valtion suoraan hallitsemien etuuksien (kansaneläke) ja yksityisen työeläkejärjestelmän välillä selittää osin myös sitä, miksi asiantuntijat arvioivat todellisen säästövaikutuksen jäävän paljon pienemmäksi kuin bruttoluku antaisi ymmärtää.
Yhteenveto: Kyllä, Purra on nimenomaisesti tarkoittanut myös työeläkkeitä osana "kaikkien indeksien" jäädytysehdotustaan — tämä on siis laajempi linjaus kuin pelkkä kansaneläkeindeksi, ja se on herättänyt runsaasti kritiikkiä erityisesti eläkeläisjärjestöiltä, vaikka asiantuntijat ovatkin epäilleet toimenpiteen todellista nettohyötyä valtiontaloudelle. - Anonyymi00063
Anonyymi00062 kirjoitti:
Luulo ei ole koskaan tiedon väärti.
https://www.sananlaskuja.fi/sanonnat/luulo-ei-ole-tiedon-vaarti
Claude-tekoäly tietää:
Kyllä — tuoreimpien tietojen valossa Purra on nimenomaisesti tarkoittanut myös työeläkkeitä, ei pelkkää kansaneläkeindeksiä. Tämä on itse asiassa juuri viime päivien (heinäkuu 2026) kuuma puheenaihe, ja korjaan tässä samalla aiempaa vastaustani, joka perustui vanhempaan tietoon.
Mitä Purra sanoi
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) totesi Helsingin Sanomien haastattelussa, että kaikkien indeksisidonnaisten menojen indeksien jäädyttämistä pitää voida tarkastella — tämä on siis nimenomaan laaja, kaikki indeksit kattava linjaus, ei rajattu pelkästään Kelan etuuksiin. Lisäksi Purra on sanonut, että työeläkkeiden leikkaukset ovat väistämättömiä osana hallituksen säästöpakettia — eli hän on puhunut työeläkeindeksistä täysin suoraan ja nimenomaisesti.
MSN
Yle
Kaksi eri indeksiä — tässä ero
Kuten aiemmin selitimme, Suomessa on kaksi erillistä pääindeksiä:
Työeläkeindeksillä tarkistetaan maksussa olevat työeläkkeet, ja siinä palkkojen muutoksen osuus on 20 % ja hintojen muutoksen 80 % — vuonna 2026 indeksi on 3104.
Social and Health Ministry
Kansaneläkeindeksi määräytyy hintojen muutoksen mukaisesti ja sillä tarkistetaan suuri osa Kelan etuuksista — vuoden 2026 pisteluku on 1939.
Social and Health Ministry
Purran esittämä "kaikkien indeksien jäädytys" kattaisi siis periaatteessa molemmat.
Taloudellinen vaikutus — arviot vaihtelevat rajusti
Valtiovarainministeriön karkean arvion mukaan kaikkien indeksien jäädyttäminen toisi vuosittain noin 1,7 miljardin euron säästöt ja hallituskauden aikana lähes 7 miljardin euron säästöt.
MSN
Kuitenkin nimenomaan työeläkeindeksin osalta asiantuntijat ovat suhtautuneet epäilevästi todelliseen hyötyyn: Kevan pääekonomisti Joonas Rahkola arvioi, että mahdollisen ensi vuoden työeläkkeiden indeksijäädytyksen nettovaikutus valtiolle olisi "aika lähelle nollaa" — vuoden indeksijäädytys voisi pienentää työeläkemenoja noin 600 miljoonaa, mutta siitä valtion budjettiin kohdistuisi käytännössä vain reilu sata miljoonaa, koska suurin osa eläkkeistä on yksityisen sektorin työeläkejärjestelmässä, joka ei ole osa valtion budjettia.
Yle
Myös Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Mikko Kautto on todennut, ettei indeksijäädytys tuota valtiontaloudelle niin paljon rahaa kuin äkkiseltään voisi näyttää.
Yle
Miksi tämä on poliittisesti erityisen herkkä aihe
Eläkkeensaajien keskusliitto tyrmäsi Purran avauksen jyrkästi, todeten linjauksen iskevän kaikkein kipeimmin heikoimmassa asemassa oleviin — takuu- ja kansaneläkkeen varassa eläviin sekä pienituloisiin työeläkeläisiin.
MSN
Tärkeä huomio yksityisen sektorin työeläkkeistä
Kuten aiemmin totesimme keskustelussamme, yksityisen sektorin työeläkejärjestelmä perustuu perinteisesti työmarkkinajärjestöjen (ei suoraan hallituksen) sopimuksiin, ja indeksin laskentatapaa säätelee erillinen lainsäädäntö. Tästä syystä Purran ehdotus on herättänyt kysymyksiä myös siitä, missä määrin hallitus voi ylipäätään yksipuolisesti puuttua tähän indeksiin ilman työmarkkinaosapuolten myötävaikutusta — tämä ero valtion suoraan hallitsemien etuuksien (kansaneläke) ja yksityisen työeläkejärjestelmän välillä selittää osin myös sitä, miksi asiantuntijat arvioivat todellisen säästövaikutuksen jäävän paljon pienemmäksi kuin bruttoluku antaisi ymmärtää.
Yhteenveto: Kyllä, Purra on nimenomaisesti tarkoittanut myös työeläkkeitä osana "kaikkien indeksien" jäädytysehdotustaan — tämä on siis laajempi linjaus kuin pelkkä kansaneläkeindeksi, ja se on herättänyt runsaasti kritiikkiä erityisesti eläkeläisjärjestöiltä, vaikka asiantuntijat ovatkin epäilleet toimenpiteen todellista nettohyötyä valtiontaloudelle.Kyllä se luulo on tekoälyn väärtti.
- Anonyymi00064
Anonyymi00062 kirjoitti:
Luulo ei ole koskaan tiedon väärti.
https://www.sananlaskuja.fi/sanonnat/luulo-ei-ole-tiedon-vaarti
Claude-tekoäly tietää:
Kyllä — tuoreimpien tietojen valossa Purra on nimenomaisesti tarkoittanut myös työeläkkeitä, ei pelkkää kansaneläkeindeksiä. Tämä on itse asiassa juuri viime päivien (heinäkuu 2026) kuuma puheenaihe, ja korjaan tässä samalla aiempaa vastaustani, joka perustui vanhempaan tietoon.
Mitä Purra sanoi
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) totesi Helsingin Sanomien haastattelussa, että kaikkien indeksisidonnaisten menojen indeksien jäädyttämistä pitää voida tarkastella — tämä on siis nimenomaan laaja, kaikki indeksit kattava linjaus, ei rajattu pelkästään Kelan etuuksiin. Lisäksi Purra on sanonut, että työeläkkeiden leikkaukset ovat väistämättömiä osana hallituksen säästöpakettia — eli hän on puhunut työeläkeindeksistä täysin suoraan ja nimenomaisesti.
MSN
Yle
Kaksi eri indeksiä — tässä ero
Kuten aiemmin selitimme, Suomessa on kaksi erillistä pääindeksiä:
Työeläkeindeksillä tarkistetaan maksussa olevat työeläkkeet, ja siinä palkkojen muutoksen osuus on 20 % ja hintojen muutoksen 80 % — vuonna 2026 indeksi on 3104.
Social and Health Ministry
Kansaneläkeindeksi määräytyy hintojen muutoksen mukaisesti ja sillä tarkistetaan suuri osa Kelan etuuksista — vuoden 2026 pisteluku on 1939.
Social and Health Ministry
Purran esittämä "kaikkien indeksien jäädytys" kattaisi siis periaatteessa molemmat.
Taloudellinen vaikutus — arviot vaihtelevat rajusti
Valtiovarainministeriön karkean arvion mukaan kaikkien indeksien jäädyttäminen toisi vuosittain noin 1,7 miljardin euron säästöt ja hallituskauden aikana lähes 7 miljardin euron säästöt.
MSN
Kuitenkin nimenomaan työeläkeindeksin osalta asiantuntijat ovat suhtautuneet epäilevästi todelliseen hyötyyn: Kevan pääekonomisti Joonas Rahkola arvioi, että mahdollisen ensi vuoden työeläkkeiden indeksijäädytyksen nettovaikutus valtiolle olisi "aika lähelle nollaa" — vuoden indeksijäädytys voisi pienentää työeläkemenoja noin 600 miljoonaa, mutta siitä valtion budjettiin kohdistuisi käytännössä vain reilu sata miljoonaa, koska suurin osa eläkkeistä on yksityisen sektorin työeläkejärjestelmässä, joka ei ole osa valtion budjettia.
Yle
Myös Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Mikko Kautto on todennut, ettei indeksijäädytys tuota valtiontaloudelle niin paljon rahaa kuin äkkiseltään voisi näyttää.
Yle
Miksi tämä on poliittisesti erityisen herkkä aihe
Eläkkeensaajien keskusliitto tyrmäsi Purran avauksen jyrkästi, todeten linjauksen iskevän kaikkein kipeimmin heikoimmassa asemassa oleviin — takuu- ja kansaneläkkeen varassa eläviin sekä pienituloisiin työeläkeläisiin.
MSN
Tärkeä huomio yksityisen sektorin työeläkkeistä
Kuten aiemmin totesimme keskustelussamme, yksityisen sektorin työeläkejärjestelmä perustuu perinteisesti työmarkkinajärjestöjen (ei suoraan hallituksen) sopimuksiin, ja indeksin laskentatapaa säätelee erillinen lainsäädäntö. Tästä syystä Purran ehdotus on herättänyt kysymyksiä myös siitä, missä määrin hallitus voi ylipäätään yksipuolisesti puuttua tähän indeksiin ilman työmarkkinaosapuolten myötävaikutusta — tämä ero valtion suoraan hallitsemien etuuksien (kansaneläke) ja yksityisen työeläkejärjestelmän välillä selittää osin myös sitä, miksi asiantuntijat arvioivat todellisen säästövaikutuksen jäävän paljon pienemmäksi kuin bruttoluku antaisi ymmärtää.
Yhteenveto: Kyllä, Purra on nimenomaisesti tarkoittanut myös työeläkkeitä osana "kaikkien indeksien" jäädytysehdotustaan — tämä on siis laajempi linjaus kuin pelkkä kansaneläkeindeksi, ja se on herättänyt runsaasti kritiikkiä erityisesti eläkeläisjärjestöiltä, vaikka asiantuntijat ovatkin epäilleet toimenpiteen todellista nettohyötyä valtiontaloudelle.Kuten tuossa edellä asiantuntijat jo totesivatkin, työeläkkeiden indeksijäädytys tuo hyvin vähän säästöjä valtiolle, koska valtaosa työeläkkeistä on muita kuin valtion työntekijöiden työeläkkeitä. Ja nimenomaan vielä niitä vanhempia, jotka ovat suoraan valtion budjetista maksettavia.
Tuon lisäksi valtion verotulot vähenisivät, kun työeläkeläisten eläkkeitä ei korotettaisikaan indeksillä. Näin nimenomaan yksityissektorin palkansaajien työeläkkeiden kohdalla, joita ei valtio maksa. - Anonyymi00066
Anonyymi00064 kirjoitti:
Kuten tuossa edellä asiantuntijat jo totesivatkin, työeläkkeiden indeksijäädytys tuo hyvin vähän säästöjä valtiolle, koska valtaosa työeläkkeistä on muita kuin valtion työntekijöiden työeläkkeitä. Ja nimenomaan vielä niitä vanhempia, jotka ovat suoraan valtion budjetista maksettavia.
Tuon lisäksi valtion verotulot vähenisivät, kun työeläkeläisten eläkkeitä ei korotettaisikaan indeksillä. Näin nimenomaan yksityissektorin palkansaajien työeläkkeiden kohdalla, joita ei valtio maksa.Eikös eläkevakuutusyhtiö KEVA maksa valtion eläkeläisten työeläkkeet?
- Anonyymi00055
Jos 3 % nousee. Se olis jo aika hyvä korotus.
- Anonyymi00059
Indeksikorotuksen määrä ei ole poliittinen päätös. Ei myöskään virkamiespäätös.
Ei siitä tarvitse kenenkään päättää, koska se lasketaan inflaation ja ansiotason nousun perusteella automaattisesti. Inflaatio huomioidaan 80%:n ja ansiotason nousu 20%:n painoarvolla. - Anonyymi00060
Anonyymi00059 kirjoitti:
Indeksikorotuksen määrä ei ole poliittinen päätös. Ei myöskään virkamiespäätös.
Ei siitä tarvitse kenenkään päättää, koska se lasketaan inflaation ja ansiotason nousun perusteella automaattisesti. Inflaatio huomioidaan 80%:n ja ansiotason nousu 20%:n painoarvolla.Poliittinen päätös sen sijaan on, jos siihen puututaan…
- Anonyymi00057
Pitäisi ottaa enemmän vastuuta omista elintavoistaan, jotka vaikuttavat terveyteen. Ja poliitikkojen pitäisi itse ratkaista, mitä hoitoa verovaroilla jatkossa kaiken vastaisuudessa tarjotaan.
Veroilla luodut tekoällit turvatakuut lakkaa vastuullisuuden ja verojen risteyksessä. - Anonyymi00061
Miksi loputon ihmettely jopa ansaitusta eläkkeestä ja huoli mitä seuraavaksi ?
Yli hinnoiteltu eläminen alkaa kuplana puhkeamaan....- Anonyymi00065
Niin, kaiketi ihmiset ovat huolissaan toimeentulonsa puolesta. Eläkeläisellä tulot ovat eläkkeinä, useimmilla.
- Anonyymi00067
Anonyymi00065 kirjoitti:
Niin, kaiketi ihmiset ovat huolissaan toimeentulonsa puolesta. Eläkeläisellä tulot ovat eläkkeinä, useimmilla.
Huolestuttaahan se monia. Lähinnä tuo verojen suuruus ja jos indeksit tulevat.
- Anonyymi00068
Tänään 4.8. luki Ilta-Sanomissa:
Eläketurvakeskus on arvioinut korotukseksi 2,4 prosenttia ensi vuonna. - Anonyymi00069
Hyvinä aikoina indeksikorotus on yhtä suuri kuin vuokrankorotus. Eläkkeensaajan asumistukea ei näin pienen summan vuoksi tarkisteta.
Veronmaksua se voi lisätä ensi vuoden joulukuussa koska pienestäkin indeksikorotuksesta kertyy vuoden mittaan verotettavaa. Että kyllä se korotus takaisin valtiolle saadaan, kannattaa alkaa säästämään sitä varten.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7052610Mopomiitti!
Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss4811538- 831294
Poliisi kiilasi mopoilijan
Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö2831220- 58883
Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E65746- 35695
- 48684
- 46674
- 32633