Eduskuntapuolueet vasemmistoliittoa lukuun ottamatta sopivat helmikuussa velkajarrusta. Sen mukaan Suomen julkista taloutta on sopeutettava seuraavalla vaalikaudella 8 miljardin euron edestä. Sopeutus koostuu säästöistä, veronkorotuksista sekä erilaisista työllisyyttä ja talouskasvua edistävistä rakenteellisista uudistuksista.
VM n toive on, että media toimisi siten, että ainakin kaikki ne puolueet, jotka ovat velkajarruun sitoutuneet, kertovat oman vaihtoehtonsa selvästi ennen vaaleja.
– Se on nimenomaan toimittajista ja teistä kiinni, miten puolueet pakotetaan taipumaan.
Keskustelu on tällä hetkellä sitä tasoa, että oppositiosta voi heitellä lähes mitä tahansa
Sopeutuksen määrittämä ”uusi aika” koskee koko yhteiskuntaa. Hän pohti, miten yhteiskunnan eri toimijat, kuten moninainen joukko erilaisia etu- ja kansalaisjärjestöjä saadaan asettumaan uuteen aikaan ja julkisen talouden tilanteen vaatimiin sopeutustoimiin.
VM: Ymmärrys sopeutuksen tarpeesta puutteellista
Ei ole havaittu minkäänlaista muutosta ymmärryksen muutosta viime vaalien tilanteeseen verrattuna siinä, että tilanne on ensi vaalikaudella tältä (sopeutuksen) osalta entistäkin hankalampi.
– On ihan yhden käden sormilla laskettavissa ne toimijat, jotka ovat itselleni käyneet kertomassa ja esittäneet, että tässä olisi tällainen lista, josta voisi säästää ja että tässä olisi tällainen toimintatapa, jota voisi muuttaa ja päästä eteenpäin.
Kymmenen miljardin sopeutus on valtava summa.
– Se tarkoittaa jokaiselle sektorille venymistä ja voimakasta priorisoimista ja niin edelleen, mutta samaan aikaan se tarkoittaa myös sitä, että jonkinlaisen yhteiskunnallisen mentaliteetin pitää muuttua siihen uuteen ymmärrykseen. Tällä kaudella sellaisesta ei ole ollut pientä näkymääkään.
KOVIA LEIKKAUKSIA TULOSSA
Anonyymi-ap
5
152
Vastaukset 5
- Anonyymi00001
Yhteiskunnalta palkkaa saavien kohdalla on tehtävä reduktio 12- 15 %.
- Anonyymi00002
Mutta politiikoilta ja varakkaimmilta ei leikata on periaatteemme.
- Anonyymi00003
Vasemmisto kusettaa. Heidän on pakko sitoutua velkajarruun koska EU sen vaatii. Vasemmistoliitto haluaa että Suomen päätökset tulee tulevaisuudessa euroopasta ja silloin kyllä leikataan ja rankasti.
- Anonyymi00004
Vittuuks sit ollaan enään eeuun orjia?
- Anonyymi00005
purra on seuraava pääministeri
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52905
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍99877Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15776Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3730- 65602
- 74597
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1594Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184559- 56551
- 70533