Eläkekatto voimaan välittömästi 5000 riittää normaali ihmiselle kyllä

Suomessa on vajaat 16 000 henkilöä, joiden kokonaiseläke on vähintään 6000 euroa kuussa. Näille voi veroprosentin laittaa 55% jää elämiseen vielä rahaa
Vajeongelmat ottaa esille myös vasemmistoliiton Minja Koskela, mutta hänen mukaansa vasemmistoliitto kannattaa eläkekattoa periaatteellisesti ja Kaikkosen avaus on tervetullut.
Vihreät pitää eläkekattoa harkitsemisen arvoisena, mutta näkee samat käytännön pulmat. Niiden takia harkita pitäisi myös suurimpien eläkkeiden verotuksen kiristämistä
54450
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Mitä hyötyä eläkekatosta olisi?

Ymmärrän sen, että tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että joku saa enemmän kuin toinen, mutta kun isommasta eläkkeestä myös maksetaan isommat eläkemaksut, niin eläkkeen suuruudella ei ole merkitystä.

2Äänestä
  • Miksi pitää maksaa järjettömiä eläkkeitä ihmisille joilla on mutenkin rahaa pankkitili täynnä kun taas köyhimmät eläkeläiset joutuu miettimään,että saako ostettua ruokaa jos ostaa lääkkeet myös?

    Äänestä

Missään maassa ei ole sellaista eläkekattoa, joka kieltäisi isommat eläkeet. Ainoastaan pakolliselle työeläkkeelle on yläraja, mutta kaikissa maissa on sen lisäksi vapaaehtoisia eläkkeitä ja Ruotsissa ne jopa sisältyvät työehtosopimuksiin.

Kukaan ei ole kertonut vielä, mitä he tarkoittavat eläkekatolla. Siitä on tullut vain iskulause, jolla viestitään kuuluvuutta johonkin porukkaan.

Aloittaja voikin nyt kertoa tarkemmin, jos tietää itsekään, mitä tarkoittaa.

Äänestä

ELÄKEKATTO on rajoitus ettei saa enenmpää kuin mitä olis tulossa nää suurituloiset
voi maksaa suomen lisää veroja 5000 e jälkeen vero nousee ELÄKKEESTÄ 60 % sen jälkeisellä summalla kyllä pärjää

1Äänestä
  • Mitä se hyödyttää, jos kateutta ei lasketa?

    1Äänestä

Dunja:
Eläkekkatto siirtää eläkevaroja ulkomaille,
Eläkemaksut siirtyvät kulutukseen ja verotukseen.
Maatalousväki kokee ilmeisesti MYEL:n sorsivan maajussia.

Äänestä
  • Tiedätkö edes miten MYEL karttuu?

    Äänestä

  • Kolme väitettä ilman perusteluja.

    Ei me niin tyhmiä olla, että uskotaan ihan noin vaan.
    Osaatko perustella?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tiedätkö edes miten MYEL karttuu?

    Dunja:
    Maatalousyrittäjäeläke on jäänyt minulle epäselväksi.
    Maailmassa on paljon minulle epäselviä asioita, mutta tekoäly (Google) ihastuttaa
    ja vihastuttaa. Asioitani urkitaan, mutta tuskin tekoäly ryhtyy vainoamaan .

    Kaikkosella on mielipide, joka ei sido mihinkään. Niinpä Kaikkonen latelee
    eläkeviisauksiaan, joilla ei ole muuta kuin propaganda-arvoa.
    Kaikkonen tuskin haluaa leikata omia työeläkkeitä, vaikka epämääräisesti
    vihjailee niin.

    Pitääpä tutustua MYEL:iin.

    Äänestä

Työntekijä on eläkkeensä itse ansainnut tai kenties ottanu ylimääräisen eläkesäästötilin niissä on verotus monimutkainen mitä itse joskus katoin mu ymmärtääkseni silti pitäisi olla oikeudenmukainen ne jokka ei ole eläkkeitään ansainnu on kansanedustajat mitä töitä ne muka tekee jauhaa shaipaa selaa instaa facea kokkausohjeita kesken täysistuntojen niinkö palkka töissä ansaitaan moniko saa kenkää kun netistä tulee tärkeämpi kuin työnteosta mä olisin ainakin saanu helposti kenkää jos en olisi töitäni hoitanu se on haitta kaltaisellani työmaalla kun aukoo päätään jopa toimitusjohtajalle työt pitää osata jo hyvin siinä kohti si että siihen on varaa keksivät yllättävän helposti tavan päästä eroon hankalasta työntekijästä itte jättäsin liittoon viemättä asian vaikka jonkin vivun kautta löytyis helposti peruste monesti mulle jo työnantaja jonka palveluksessa en olisi välttis edes halunnu olla joskus olen ottanu jopa ehkä liian herkästi lopputilin onneks keksi äkkiä uuden työpaikan et säästy karenssilta

Äänestä

Aina ennen vaaleja otetaan tämä eläkekatto eille, mutta heti vaalien jälkeen se unohdetaan...

Äänestä

Mutta nyt se on aika TOTEUTTAA Kokoomus ulos eduskunnasta loppu pelaaminen tuottoa on saatava aikaan

Äänestä

Taisi olla se suurin eläke 60.tuhatta euroa kuussa.

Äänestä
  • Kukaan täysijärkinen ei voi puolustaa noin suurta eläkettä

    Äänestä

Sadan suurinpaa eläkettä saavien keskiarvo eläke on 28863 euroa kuukaudessa.

Äänestä
  • Ne on sen itse maksaneet

    1Äänestä

Voi maksaa rutosti velkaa jos saa 160 000000 € voi alkaa juhlii,🍶veronmaksajat ,🥳

Äänestä

Mikä muu kuin kateus olisi syynä tulevien eläkkeiden leikkaukseen?

Äänestä
  • Ei ole kukaan muutakaan esittänyt

    Äänestä

Eläke katto.Vanhat ylisuuret eläkkeet leikkuriin ei tule kate vajausta.Ennenkin on pystyty tavallisen ihmisen eläkkeitä leikkaamaan.Herrojen eläkkeisiin ei voi koskea.Herrojen työpaikat pitäs kilpailuttaa kuka halvemmalla tekee.Oliko Kärkölässä kunnanjohtajaja 3000€ liksalla.Kaikki ei tarvi enenpää.

Äänestä
  • Juu vähempiki riittää 5000 on selalne palkkakin että sitä hyvin harva saa.Öky eläke.

    Äänestä

Leväsenperän Himoksenkatto uusinta uutta on.

Äänestä

Eläkekatosta on välitöntä haittaa eikäkukaan ole osannut sanoa, mitä hyötyä siitä olsi.

Äänestä
  • Puolusta sinä niitä rikkaita

    Äänestä

Ei varakkaille mitään kattoa pysty laittaa?

Äänestä
  • Miksi edes pitäisi?
    Nehän kuitenkin maksavat veroissaan yhteiskunnan pyörittämisen. Tarvitsemme lisää rikkaita, emme lisää köyhiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Miksi edes pitäisi?
    Nehän kuitenkin maksavat veroissaan yhteiskunnan pyörittämisen. Tarvitsemme lisää rikkaita, emme lisää köyhiä.

    Hyvä vitsi,kiitos nauruista 🤣

    Äänestä

Isoeläkkeinen taitaa pystyä lähtemään ulkomaille veropakolaiseksi, joten katto olisi paikallaan.

Sitä ei pääse ulkomaille pakoon.

Tosin kansaneläkettä ei makseta enää ulkomaille, niin miksi muuta eläkettä pitäisi maksaa ulkomaille.

Äänestä
  • Kansaneläke maksetaan ulkomailla.

    Sosiaalituen maksaminen kuuluu sille maalle, jossa ihminen asuu.
    Suomalainen, joka asuu ulkomailla saa sen maan sosiaalitukea ja ulkomaalainen, joka asuu Suomessa saa Suomen sosialaitukea.

    Ei siis pidä paikkaansa, etteikö kansaneläkettä maksettaisi ulkomailla, se tai vastaavaan tarkoitukseen tarkoitettu raha maksetaan asuinmaan mukaisin perustein niille, jotka ovat siihen oikeutettuja.

    Äänestä

  • On ihanaa, kun joku, joka on jonkun toisen puhuvan jostain, yrtää päteä kertomalla saman asian kuitenkin niin, että missaa olennaisen.

    Se on merkki yritteliäisyyydestä. Ei älykkyydestä, mutta yritteliäisyydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kansaneläke maksetaan ulkomailla.

    Sosiaalituen maksaminen kuuluu sille maalle, jossa ihminen asuu.
    Suomalainen, joka asuu ulkomailla saa sen maan sosiaalitukea ja ulkomaalainen, joka asuu Suomessa saa Suomen sosialaitukea.

    Ei siis pidä paikkaansa, etteikö kansaneläkettä maksettaisi ulkomailla, se tai vastaavaan tarkoitukseen tarkoitettu raha maksetaan asuinmaan mukaisin perustein niille, jotka ovat siihen oikeutettuja.

    Orpon hallituksen tekemä muutos:

    "Kela on 1.2.2025 lopettanut kansaneläkkeiden maksamisen muihin EU-asetuksia soveltaviin maihin kuin Suomeen. "

    https://www.kela.fi/ajankohtaista/kela-ei-enaa-maksa-kansanelakkeita-ulkomaille-muutos-voi-vaikuttaa-myos-suomessa-asuvien-elakkeen-maaraan

    1Äänestä

YLI 6000 e Eläkkeestä loput menee Valtion velkojen hoitoon KORKOIHIN

Äänestä

Eläkekatto että tulevalla nuorisollammekin on eläke kun aika heillä on. On ehdoton tehdä eläkekatto heti. Tuleva on turvattava heille.

Äänestä

Kaksi tonnia nettona riittää kaikille. Brutosta on vaikea sanoa, kun verottaja kohtelee ihmisiä niin eriarvoisesti.

1Äänestä

Miten yksityistä omaisuutta voidaan leikata. Sehän vaatisi perustulain muutoksia, pitää kai olla jokin omaisuuden suoja. Jos sääntöjä muutetaan alkaa porukat jemmaamaan kulutusta työikäisenä niin, että koko järjestelmä vaaraantuu, työmaat loppuu. Mitä ne pystyy, ehkä indeksijäädytyksiä, mutta porukat alkaa säästämään sittenkin. Pitäs ehkä pohtia ennemmin mitä voisivat tukea vientiä.

Nythän täällä ei tapahdu muuta kuin rahaa kannetaan ulos, kun annetaan yhteisöveron kevennyksiä suuryrityksille. Suomessa on esimerkiksi suuryhtiö, joka on sähkövoimaverkkoyhtiö. Nyt kun hallitus alentaa yhteisöveroa mahdollistaa osinkojen paremman maksun omistajille. Kyseisessä yhtiössä on monien kymmenien prosenttien omistuksella mukana suuromistajana kanukkien julkisten opettajien eläkerahasto. Suomalaiset sähköverkkoasiakkaat siirtomaksuillaan pönkkää kanadalaisia eläkeläisiä ja opettajia. Hölömölä, kanukkien poliitikkoja naurattaa kun suomalaisia kollegoja tapaavat.

Äänestä
  • Harkimo totesi eilisessa ylen vaalikeskustelussa, että 55 prosenttia yhteisöveroalennuksesta maksetaan osinkoina ulkomaille.

    Onko tämä huomioitu?

    Lisäksi Harkimo toi esille, että OP saa yhteisöveroalennuksesta yli 40 miljoonaa eikä aio luodan yhtään työpaikkaa.

    Silti hallitus pitää kiinni yhteisöveroalennus. Olisiko Kataisen (kok.) sormet Nordean yhteiskuntavaikuttajajohtajana sormensa pelissä?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Harkimo totesi eilisessa ylen vaalikeskustelussa, että 55 prosenttia yhteisöveroalennuksesta maksetaan osinkoina ulkomaille.

    Onko tämä huomioitu?

    Lisäksi Harkimo toi esille, että OP saa yhteisöveroalennuksesta yli 40 miljoonaa eikä aio luodan yhtään työpaikkaa.

    Silti hallitus pitää kiinni yhteisöveroalennus. Olisiko Kataisen (kok.) sormet Nordean yhteiskuntavaikuttajajohtajana sormensa pelissä?

    Lindtmanni lausui jotain ja Purra sanoi, että tämä on ihan kummelia eli merenkulun navigointiopastetta. Mitä järkeä Purran porukan on ensin alentaa yhteisö/yritysveroprosenttia ja sitten sillä saa joku Kanadalainen opettajajärjestö enemmän pelimerkkejä eläkejärjestelmäänsä. Eikö se valtiovarainministeriö jo itse käynyt nappaamassa jostakin julkisesti eläkepuskururahastosta miljardin tämän hallituksen lisääntyneiden menojen kattamiseen. Rahaa annetaan isoille yrityksille ja pönkätään jopa eu:n ulkopuolisia talouksia veronalennuksilla ja sitten paikataan nyysimällä omasta järjestelmästä miljardienpikavippejä.

    Joku VM virkahenkilö mietti, että hän polokupyöräilee ja kävelee töihin, ei tartte tieinfraanrahaa ja omaa vastuuta pitää olla sellaista hyvinvointiyhteiskuntaa vähän kuin omavaraistalousaikaan, eikä sellaista hyvinvointivaltiota jossa valtio vastaa.

    Mitenhän käy jos virkahenkilö sairastuu, kyllä silloin järjestelmä kelpaa tai kun pitäs rakentaa infraa että saadaan virkahenkilön läppäriin maametallit tai polkupyörään kaivosmetallit. Ei se metropoli, Manhattan tai ministeriö pyöri jos sinne cityyn ei yritykset toimita ruokaa, tavaraa ja tarvikkeita.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Minä kerron, kun se on sinulle vaikea ymmärtää.

    Verotus haittaa aina sitä, mitä verotetaan.
    Kun verotetaan työtä, työtä tehdään vähemmän.
    Kun verotetaan yrityksiä, yrityksiä on vähemmän.

    Se on niin helppoa

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    On ihmisiä, jotka pitävät veroista niin paljon, etteivät ymmärrä, että niistä on myös haittaa.
    Yleensä ne eivät itse maksa veroja ja siksi uskovat, ettei raha ole mistään pois.

    Äänestä

  • Mikä ihmeen omaisuuden suoja?
    Eipä sekään päde kun tuulimyllyjä rakennetaan ihmisten kiinteistöjen nurkalle. Kiinteistöjen hinnat laskee tämän vuoksi kuin lehmän häntä.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Mikä ihmeen omaisuuden suoja?
    Eipä sekään päde kun tuulimyllyjä rakennetaan ihmisten kiinteistöjen nurkalle. Kiinteistöjen hinnat laskee tämän vuoksi kuin lehmän häntä.

    Tuo koskee vain hyvin harvoja.

    Työn verotus kohdistuu useamman omaisuuteen.
    Jos työtä voi verottaa noin vaan, niin miksei sitten paria ropellia voisi laittaa pyörimään?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Minä kerron, kun se on sinulle vaikea ymmärtää.

    Verotus haittaa aina sitä, mitä verotetaan.
    Kun verotetaan työtä, työtä tehdään vähemmän.
    Kun verotetaan yrityksiä, yrityksiä on vähemmän.

    Se on niin helppoa

    Suomi on Euroopan pussin perällä ja syrjässä. Pakkohan täältä on veroja kerätä jo aikaansa Ruotsin kruunu keräsi veroja Suomesta.

    Äänestä

Isoille eläkkeille lisävero. Helpoin toteuttaa.
Esim yli 6000 e/kk lisävero vaikka 70%

Äänestä

Tuossa asiassa on vain sellainen mutta kun nuo korkeat eläkkeet ovat maksettu joko itse tai työnantajat, eli otettaisiinko pois sellainen raha joka on sijoitettu ja maksettu ikään kuin vakuutus.
Tulevaisuudessa tuo on mahdollista, mutta se ei vaikuta tähän taloudelliseen tilanteeseen mitenkään.

Äänestä

Mitä hyötyä kun eläkemaksut nousisivat samassa suhteessa! Hölmö ehdotus!

Äänestä

Mikään puolue ei ole valmis leikkaamaan työeläkkeistä koska se romuttaa lopunkin luottamuksen järjestelmää kohtaan.

Jotkut tunteella elävät haluaisivat kuitenkin rangaista muutamaa eläkkeensaajaa ittamalla niiltä rahaa. Sanoivat kuitenkin, ettei sillä ole taloudellisesti mitään merkitystä, mutta kun ei voi mättää turpaankaan.

Äänestä
  • Täytyisi löytää laillinen keino purkaa omaa aggressiivisuuttaan muihin ihmisiin.

    Äänestä

Aloittajan kanssa samaa mieltä. Tilastotieto kertoo, että Suomessa 35500 saa enemmän kuukausieläkettä kuin 5200 kuukausessa. Mitä ihmettä poliitikot valehtelee. Hiljattain väitettiin , että jotakin tuhansia( Petteri Orpo)

Äänestä
  • Orpo alkaa olla yhtä pihalla asioista kuin Marin oli

    Äänestä

Voi kuule jos on asuntolainaa vie eläkkeelle jäädessä ei riitä on sen verran iso laina että oletettavasti huoltokulutkinnostetusta on suuret si siihin lasketaan kaikki muut oheiskulut montako autoa on ajo niillä tai ei hieman yli tonnin vuosi auto vähintäänkin kessua vetää kun korsteeni helposti tonni kuussa viinat noin viisisataa kuussa jos joka ilta vetää pullon kosanderia 600-700 kuussa ruuat vatsoista päätellen noin viisi hunttia kuussa paljonkos jää jäljelle si vie vaatteet pornon kuukausitilaukset kun niin saa sen parhaan sisällön kuulemma miksi of on olemassa si jos niissä live sexichateissa haluaa tytön tekevän niin kuin itse haluaa joutuu siitäkin maksamaan kai jopa yllättävänkin suuria summia miehet niihin tuhlaa joskus asiaan hieman perehdyin viidelläkympillä ei hirviästi poletteja saa joilla saa tytön edes riisuuntumaan sitti kun saitti mulla loppuu kirjautumisiin perehtyminen jo siinä kohti kun iän varmistamiseksi pitäisi kortin numero antaa

Äänestä

Eläkekattoa ei kannata kukaan.
Kateellisia ei lasketa.

1Äänestä
  • Kaikkonen sitä pohti.

    Katon tapainen taitaa olla Ruotsissa, sieltähän Satonen kävi hakemassa rusinat pullasta.

    Eläkekattoa voi miettiä tai sitä, että eläkkeille tehdään sama kuin kansaneläkkeelle eli sitä ei makseta ulkomaille, niin ei pääse veroja pakoon. Sitten progressiota verotukseen lisää.

    Toinen vaihtoehto on katon rakentaminen, mutta se tuo kassaan rahaa vuosikymmenten päästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Kaikkonen sitä pohti.

    Katon tapainen taitaa olla Ruotsissa, sieltähän Satonen kävi hakemassa rusinat pullasta.

    Eläkekattoa voi miettiä tai sitä, että eläkkeille tehdään sama kuin kansaneläkkeelle eli sitä ei makseta ulkomaille, niin ei pääse veroja pakoon. Sitten progressiota verotukseen lisää.

    Toinen vaihtoehto on katon rakentaminen, mutta se tuo kassaan rahaa vuosikymmenten päästä.

    Eläkkeiden leikkaaminen ei paranna taloutta.
    Sen totesi Kaikkonenkin.

    Tietysti joitakin kateellisia se miellyttää, mutta Keskustassa niitäkään ei ole tarpeeksi

    Äänestä

Eäke on palkan mukaan. Hyvä liksa tuo hyvän eläkkeen!

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa on vajaat 16 000 henkilöä, joiden kokonaiseläke on vähintään 6000 euroa kuussa. Näille voi veroprosentin laittaa 55% jää elämiseen vielä rahaa
Vajeongelmat ottaa esille myös vasemmistoliiton Minja Koskela, mutta hänen mukaansa vasemmistoliitto kannattaa eläkekattoa periaatteellisesti ja Kaikkosen avaus on tervetullut.
Vihreät pitää eläkekattoa harkitsemisen arvoisena, mutta näkee samat käytännön pulmat. Niiden takia harkita pitäisi myös suurimpien eläkkeiden verotuksen kiristämistä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu