Älkää olko niin naiivin sokeita. Miksi puhutte koko ajan vain menneen aikamuodon Paavalin pilkkaamisesta?
Saata-na kyllä vainosi hirveän paljon Paavalia hänen eläessään ja Jeesuksen ennustus Paavalille:
"Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden." [Ap. t. 9:16], se toteutui täsmälleen.
Lisäksi Paavalia on varmasti solvattu kautta aikain yhä vaan. Siitä ovat Vihollisen palvelijat kyllä pitäneet huolen.
MUTTA! Edelleen NYT, tälläkin palstalla on varsinkin yksi henkilö, joka on vihkiytynyt apostoli Paavalin solvaamiseen, rienaamiseen, herjaamiseen ja pilkkaamiseen. Tämän rienaajan käsiala on lisäksi tuttu vuosikymmenten ajalta ja helposti tunmistettava.
Kyllä apostoli Pietari sai tästä varman tiedon Pyhässä Hengessä, että näitä OMAKSI KADOTUKSEKSEEN vääntäjiä tulee olemaan aivan loppuun asti, ihan meidän aijallemme saakka ja siitä ylikin, sillä Per-kele kyllä tajuaa, mihin se pahan palavat nuolensa ensisijaisesti tähtää. Eikä se ole lopettanut, vaan tekee sitä EDELLEEN ja NYT!
Saata-na kyllä vainosi hirveän paljon Paavalia hänen eläessään ja Jeesuksen ennustus Paavalille:
"Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden." [Ap. t. 9:16], se toteutui täsmälleen.
Lisäksi Paavalia on varmasti solvattu kautta aikain yhä vaan. Siitä ovat Vihollisen palvelijat kyllä pitäneet huolen.
MUTTA! Edelleen NYT, tälläkin palstalla on varsinkin yksi henkilö, joka on vihkiytynyt apostoli Paavalin solvaamiseen, rienaamiseen, herjaamiseen ja pilkkaamiseen. Tämän rienaajan käsiala on lisäksi tuttu vuosikymmenten ajalta ja helposti tunmistettava.
Kyllä apostoli Pietari sai tästä varman tiedon Pyhässä Hengessä, että näitä OMAKSI KADOTUKSEKSEEN vääntäjiä tulee olemaan aivan loppuun asti, ihan meidän aijallemme saakka ja siitä ylikin, sillä Per-kele kyllä tajuaa, mihin se pahan palavat nuolensa ensisijaisesti tähtää. Eikä se ole lopettanut, vaan tekee sitä EDELLEEN ja NYT!
Vastaukset 37
Vanhimmat
Mitäs Paavali meni hylkäämään lain, juutalaiset tavat ja juhlat sanoen ettei niiden mukaan voi ketään tuomita sekä kaiken kukkuraksi vielä sanoi lain pitäviä galatalaisia älyttömiksi.
Eikä siinä vielä edes kaikki.
Ei ihme jos lakihenkisellä vähän ottaa pattiin.
Pitää ajatella omalle kohdalle eikö korpeäisi ja vähän syvältä.
Paavali oli ymmärtänyt jotain sellaista, evankeliumin, jota sinä et vielä ole ymmärtänyt.
Mitäs meni... hah hah.. Jeesus itse antoi tiedon ja uuden liiton. Paavali ei itse tiennyt mistään mitään ja Jeesus ilmoitti Paavalille Totuuden mikä tuli Jeesuksen kuoleman myötä.
Näin Paavalista tuli tärkein sanansaattaja Kristukselle ja teksti on mahtavaa.
Tuo voivottelu ei auta. Se juurikin voi olla sitä naiivia ja sokeaa hokemista?
Onko tuo aloittaja se sama tyyppi, joka hiljattain kiírjoitti:
"Herätkää jo PAHVIT!" Nimittelee "naiivit" ja sokeat. Ihan on samaa ääni kellossa?
Onhan se sana pahvi tosiaan aivan hirvittävä sana! Kuinka kukaan voi sellaista sanaa käyttää? Sitä paitsi, kun Suomen kielessä on niin paljon käyttökelpoisia herjasanoja, niin miksi ihmeessä tuollaista sanaa kukaan alentuu käyttämään? Aivan kauheaa ja karmeaa.
Sarkasmisi on epäonnistunutta, eikä tehoa. ... olet huvittava, PAHVIKO olet? Vaiko paperipussi,
Uskovien leimaaminen "PAHVIT" on modernin ajan nimittelysana! Olisiko seuraava te
"JÄTEMUOVIT". Smile:))
Vai vielä paperipussi!!! Nythän sinä aloit oikein kauhealla tavalla solvaamaan! Miten ihmeessä sinä voit käyttää tuollaista sanaa, PAPERIPUSSI! Toivottavasti et tarkoittanut biopussi??? Voi mihin tämä maailma onkaan mennyt??? Kauheaa ja kamalaa myös, etten paremmin sano. Minun sanani eivät kyllä riitä kuvaamaan, miten voi joku ihminen alentua tuollaisen sanan käyttöön!! P A P E R I P U S S I!!!
Koettaako tuo aloittaja leikkiä jotakin erikoispaimenta tällaisessa kirjoituspaikassa?
Todella ala-arvoista lajia leimata aikuisia ihmisiä:
"Älkää olko niin naiivin sokeita. "
Eihän tää ole mikään lastentarha. Tuommoinen on samaa kuin sanoisi pienille lapsille:
- pyyhkikää nenät,. . .älkää olko noin sottaisia,. . .ettekö näe kuinka kuraiset kenkänne likaavat mattoa. . . ihan sokeitako te olette....
Joo.
Kyllä niin on, että Paaavalia on pilkattu ja solvattu likaisilla valheilla tälläkin pastalla niin pitkään, että jo korkea aika ja vuoro toisenlaisille teksteille!
Ei Paavalia loputtomiin sovi pitää kynnysmattona, johon jumalttomat ja luopuneet pilkkaajat pyyhkivät kuraisia kenkiään.
Jos ei aloittajalla ole parempaa sanottavaa kuin tuon tason aloitus, niin...
Ja sitten suuttuu kun krtisoidaan aloitusta. Niin että isoja kirjaimia ja huutomerkkejä seisoo !!!!! kuin tikku-ukkoja rivissä?
Ei aloittajaa paperipussiksi sanotttu, vaan
Aloittajalle sopisi nimitys
TYHJÄ TYNNYRI RÄMISEE. .. Ja ISOILLA kirjaimilla sanottuna.
Mut siitä se taas mielensä pahottais....
Ja kun niin sanottiin, se taas mielensä pahoitti...
No, ei mahda mitään...
No kylläpä tuolle otti kipiää? Koettaa pistää sarkastiseksi puolihuumoriksi kun kolahti kohti?
Sehän oli kysymysmuodossa: , PAHVIKO olet? Vaiko paperipussi, Mutta otti itseensä?
Pitikö ryhtyä taannoin leimaamaan uskovia:
"Herätkää jo PAHVIT"
Näin voi käydä kun pahvit herää, ja alkaa sanailemaan...
Sitten tulee opetus ja muistutus.... saa maistaa omaa menuaan?
Smile:))
Raamattu sanoo:
"On aika heitellä kiviä, aika kerätä kivet.... " ( Saarn 3:5)
Eikö tämä olekaan keskustelupalsta?
Aloittajalle sopisi nimitys
TYHJÄ TYNNYRI RÄMISEE. .. Ja ISOILLA kirjaimilla sanottuna.
Mut siitä se taas mielensä pahottais....
Onhan se tietysti kurjaa kun kalikka kolahtaa. Kritiikki on monesti joillekin tosi vaikeaa ottaa vastaan.
Tietenkin Paavali olisi voinut vähän miettiä mitä oikein kirjoittelee niin ei saa vihamiehiä niin paljon. Ei olisi kannattanut lakihenkisiä ihmisiä suututtaa entisen fariseuksen eikä vihjailla että sellaiset ovat orjan lapsia, ovat lain orjia, mutta oikeat uskovat ovat vapaan lapsia. Olisi kannattanut jättää kirjoittamatta se, niin paljosta pahasta olisi säästynyt.
Eikä sitä olisi kannattanut kirjoittaa että nyt pelastus on ilmoitettu ilman lakia, että lain kautta ei voi saavuttaa vanhurskautta. Kynän olisi kannattanut antaa olla penaalissa kun sellaisia ajattelee.
Joten on ja olisi enemmän kuin kummallista jos lakihenkiset eivät Paavalia herjaisi ja pitäisi häntä valehtelija sekä keksisi kaikkia muitakin syytöksiä.
Paavali on kynällään hankkinut paljon vihamiehiä ja siksi itse kunkin tulee miettiä mitä oikein kirjoittelee ettei käy paavalit.
Anonyymi00010 2026-03-24 21:14:01
"Tietenkin Paavali olisi voinut vähän miettiä mitä oikein kirjoittelee niin ei saa vihamiehiä niin paljon. Ei olisi kannattanut lakihenkisiä ihmisiä suututtaa.."
Kommenttia:
Tuo koettaa leikkiä jotakin Psykologian Professoria - joka yli 2000 vuotta sitten yrittää "nuevoa" - mitä Paavalin ei olisi pitänyt tehdä?
Mistä näitä sikiää - tämän tason viisastelijoita? Luoja auttakoon.
He ovat samaa lajistoa, kuin ne, jotka sanovat
- jos tädillä olisi--hm --- se olisi setä....
- jos se olisi .... niin se ei olisi..
Kyllä hyvin riittää lukutaitoisille normaaleille ihmisille ne tekstit, jotka UT.ssa, varsinkin Apostolien teoissa on kirjoitettuina!
Se ei onneksi ole mitään jossittelua, jos - jos - jos... jos Paavali...
Tuokin tyyppi näyttää kuuluvan Paavalia vihaavien kerhoon!
Tyyppi, tyyppi ja tyyppi…
Kyllä Paavalista saa muutakin kirjoitta kuin iänikuisia solvauksia ja herjoja. Joita tässäkin ketjussa koetetaan puolustella, että miksi niitä muka on?
Kyllä. Paavalista kirjoitetaan. Eikä siinä mutinat auta.
Paavalin vihakerho tällä palstalla?
Eihän se ole kenenkään ihmisen vika, jos Paavalin opit eivät sovellut tämän päivän ihmisille. Ja Paavali tiesi sen kun kirjoitti siitä millaisia lopun ajan ihmiset tulevat olemaan, mitä itsekeskeisiä herjaajia tulevat olemaan.
Voi vain kuvitella miten tässä sotaisassa maailmassa, sotiin innostuneessa maailmassa Paavalin kirjeet iskevät kuin märkä rätti kasvoille, miten rakkaus on tärkeintä, mitä kaikki muu on siihen verrattuna.
Ei ole Paavalin vika, että me olemme läpeensä pahoja.
Tuossa oli Oikeaa Asiaa! Hyvä!
Ihmisen perussynti on keksiä "syntipukki" -
Paratiisista alkaen:. Mies sanoi Jumalalle: " Vaimo jonka minulle annoit..." ( 1 Moos 3:12)
Syytti siis vaimoaan omasta synnistään., kun rikkonut Jumalan kieltoa vastaan.
Ja vaimo? "Käärme petti minut ja minä söin.." ( 1 Moos 3:13)
Syytti käärmettä, vaikka oli rikkonut Jumalan kieltoa vastaan: "Älkää siitä puusta syökö.."
1, Moos 3:3
Tämän ajan turmeltuneet ihmiset syyttävä ketä milloinkin? Jumalaa syytetään, vaikka itse tehdään pahuutta mennen tullen!
Paavali oli todellakin Jumalan mies, jonka sanat osuvat ihan nappiin. Monet eivät kestä hänen sanojaan Pyhässä Hengessä ja siksikin herjaavat.
Näin on aina ollut. Siksi VT:n profeettojakin vainottiin ja siksi tämän ajan totuuden puhuajiakin herjataan.
Solvalit tietävät mitä tekevät.
Keitähän nuo solvalit ovat?
ei taida l´kukaan
Tämänkin totuuden kirjoittaminen on näköjään ihan liikaa joillekin. Herää kysymys, miksi?
Tämä oli se Aloitus, jota joku koetti pommittaa 10 kertaa.
Raamattupalsta - 3. OIKEUSNÄYTÖS
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19322727/s24-raamattupalsta-3--oikeusnaytosa pois silmistä - 10 kertaa!
Eli, on palstan käyttäjissä sellaisia, joilla komeroissa luurankoja, ei puhtaat jauhot pussissa, ja ne ovat aivan sekaisin mielivallasta. Ja koettavat estää ettei totuus ja tosiasiat vain nousisi näkyviin. Mutta - turhaa on kiihkoilu!
Niin on.
Tämän aloituksen keskustelun loppuolella näyttö 25.3.2026 palstakiusaamisen asiassa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19330068/s24-raamattupalsta----1--paavali-naytos-(24-3-2026)
Ehkä jotkut vaan saa kiksejä Paavalin mustamaalaamisesta. Veikkaan että asialla on satanistit tai jotain muita, koska nykyisin noidat sun muut on lisääntyneet.
Nillä himot jyllää, pahuuden himot.
Tietenkin Paavalin herjaajat lakihenkinen, koska ei siedä vapautta Kristuksessa.
Hyvin samoja piirteitä hyvin monissa.
Siten aika normia ettei Paavalista tykätä.
Tottahan tuo. Kristittyjen pitää muistaa että me ollaan hengellisessä sodassa pahuuden henkiolentoja vastaan. Se on jatkuvasti käynnissä. Ei siinä sodassa pidetä aselepoa.
Kyllä se toki muistetaan, kun runsaasti kokemusta....
Hengellinen sodankäynti, päättyy lopuksi aina.
Usein pimeyden voimien tappioon.
Joskus niiden väliaikaiseen erävoittoon,
mutta lopuksi Herra ne kaataa ja kukista. Kuten Sana todistaa.
Lopuksi tulee voitto.
Niinkuin Jeesuksenkin kohdalla.
Hän kuolemalla kuoleman voitti!
Ristillä.
Kun saatana nauroi ja luuli voittaneensa.
Jeesus nousi ylös kuolleista. kukisti kuolemankin vallat.
Amen.
Mutta siinä sodassa meidän aseet eivät ole lihalliset kuten Pietarilla miekka.
Tai jos on, olemme samalla puolella