Voisiko joku selittää tämän niin että minäkin ymmärtäisin ?
Saattaa kyllä olla vaikea selitettävä.
Saattaa kyllä olla vaikea selitettävä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Siksi että saadaan näyttämään valtion ja kuntien verotulot isommilta, kun maksetaan itselle veroa
Kummallista, onko tässä nyt kysymyksessä se semmoinen jonkunlainen ikiliikkuja jonka piti olla mahdoton tehdä .
Eihän kunnat maksa kiinteistöveroja eikä myöskään valtio.
Valtion autot ajelevat verottomalla polttoaineella.
Maksavat kuitenkin veron kaljasta mutta voivat ostaa olutta omiin juhlatilaisuuksiinsa kunnan määrärahojen puitteissa.
Ei työntekiöiltä peritäkään veroja mutta työntekijöiltä kyllä peritään.
Yksikään julkiselta puolelta leipänsä "ansaitseva" ei maksa senttiäkään tuloveroa. Vähän yksinkertaisempikin sen jo tajuaa.
Jaa minä olen luullut että niiltäkin peritään tuloveroja .
Sitä vaan että kun niiden palkkakin maksetaan verorahoista niin miksi niiltä sitten peritään veroja ?
Dunja:
Et taida olla sosialidemokraatti?
Mistä niin päättelit .
Minua vaan toisinaan ihmetyttää nämä koukerot.
Verorahoista peritään verot: ? ? : joo-o kyllä kyllä.