Räsäsen oikeusmurha lopun alkua

Hieronymuksen profetia lopunajoista
LÄNSIMAISEN KIRKON ISÄ HIERONYMUS, SYNTYNYT V. 340 JKR. DALMATIAN STRIDONISSA. SUOM. TEKSTI LEONARD TYPPÖ 1909.


Koska maailman viimeinen aika ja loppu alkaa lähestyä, niin kaikki hyvät tavat ja kristilliset toimet ylön annetaan ja kaikkinainen pahuus ihmisten seassa saa vallan. Kaikkinaiset synnit ja tapain turmio yhä enenevät, joita kavaluudella ja viekkaudella peitetään ja kaunistetaan. Oikeus katoaa, usko loppuu, rakkaus kylmenee ja sammuu. Totuutta tuskin koko maailmasta löytyy? Viattomat ja yksinkertaiset ylön katsotaan ja pilkataan. Laupeutta, armollisuutta, nöyryyttä ja kärsivällisyyttä ei ihmisten seassa löydy. Kaikki laittomuus ja jumalattomuus ilmestyy ja saa vallan, pahuus on niin suuri, että ihme on, jos toinen kykenee toisensa kanssa kanssakäymistä pitämään.

Oikea Jumalan pelko ja palvelus kaikella jumalattomuudella tukahdutetaan. Uudet tavat ja työt otetaan käytäntöön ja luetaan pyhimmäksi Jumalan palvelukseksi. Papin virka ylön katsotaan. Voimalliset, korkiat ja rikkaat ylön katsovat köyhiä viattomia pappeja. He tulevat keskenään eripuraisiksi ja uhraavat Jumalalle petollisessa ja väärässä mielessä. Pyhä elämä, rukoukset ja almut pidetään turhana ja tehdään niistä pilkkaa. Kiitosvirret ja hengelliset laulut peräti hyljätään. Kansa pois luopuu Jumalasta. Hänen sanalleen osoittavat tottelemattomuuden ja siihen suuttuvat. Herran temppeli hyljätään ja jätetään autioksi, alttarit ja sen säädyt kukistetaan. Silloin tulevat paisuneet ihmiset, ynsiät, ylpiät, pahoin puhuvaiset, armottomat, petolliset, panettelijat, viettelijät ja pahentajat, jotka ahneudella hallitsevat taitavain ja taitamattomain, rikasten ja köyhäin seassa, niin että jokainen tekee oman mielensä mukaan ja eivät tottele rangaistusta. Oikea viisaus ja ymmärrys ihmisillä pimenee, niin että he pitävät pahan hyvänä ja väärän oikeana.

Silloin annetaan valta nuorukaisille ja vanhat ymmärtäväiset miehet pidetään narrina. Nuoret joka paikassa ylön katsovat vanhain ymmärryksen ja toimen ja sanovat: Kuule tuota vanhaa narria. Vaatetuksellaan ja käytöksellään he etsivät mainetta ja kunniaa, että kaikki heitä suurina pitäisivät. Kristillisen opetuksen he ylön katsovat, eivät ota siitä vaaria. Silloin tulee joka paikassa kallis aika, nälkä, sota, veren vuodatus, maanjäristys, tulipalot, huoruus, murhat, väärät opit, eripuraisuus ja sisällinen viha niin, ettei toinen toistansa voi kärsiä eli hänen puoleensa katsoa. Silloin tulevat sangen sopimattomat ilmat, ylönpalttinen kuivuus ja märkyys, hirmuiset myrskyt ja tuulet ja suuret ihmeet tapahtuvat taivaassa, maan päällä ja vedessä. Linnut ilmassa ja eläimet maan päällä vähenevät, katoavat. Kauppakaupungit tulevat kylmille, uutten tapain tähden. Tulevat suuret rasitukset ja verot ryöväyksien kanssa.
7132
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Satusetä runoilee. Pelkkää lapsellista höpinää.

Äänestä
  • Sinä tykkäät laittaa päätäsi pensaaseen.

    Äänestä

Se on kovaa tekstiä ja osuu tähän ja tulevaan aikaan.

Äänestä

Ihan kammottavaa tekstiä!
Miten mannerliikuntojen aiheuttamat maanjäristykset olisivat jonkun Jumala-nimisen olion aikaansaannoksia!
Vanhoja arvauksia jotkut huithapelit pitävät taivaan tosina.
Jumalasta ei ole kuulunut mitään 2000 vuoteen, ei myöskään pojastaan.
Lienevät kuolleet vanhuuteen.

Äänestä
  • Ai 2000 vuotta sitten Jumalasta kuului.

    Hyvä juttu!

    Äänestä

Tämä nainen joka tuomittiin on jo pitkään kaivanut verta nenästään. Nyt vihdoin sai tuomion. Uskonnolliset hörhöt hei oikeasti , lopettakaa paskan jauhanta ja ennustukset. Niitä on ollut jo vuosisatoja sen kummemmin toteutumatta. Uskonto on häijy asia ei ihmis hyvyyden vaan pahuuden asia.

Äänestä
  • Ei tuomiossa ollut uskonnolla mitään merkitystä. Se tuli siitä että käytti lääketieteellistä termiä mistä homous johtui ja leimasi sen sairaudeksi. Kuten lääketiede on joskus tehnyt. Ei tieto ollut edes väärä, se oli julkista tietoa, mutta vain vanhentunutta. Ja asiakin oli tuotu esille jo 2004, jolloin tuomion olisi pitänyt paukkua. Rikosta on saanut siten tehdä yli kaksikymmentä vuotta.

    Äteistihörhtö kuvittelevat samalla tavalla kuin uskonnolliset vatipäät että nyt tässä on menossa joku uskonnollinen taistelu. Ei ole. ei oikeus ottanut mitään kantaa uskontoon tai siihen liittyviin asiohin.

    Päivin käyttämään vanhentuneeseen lääketieteelliseen termiin vaikutti usko sillä tavalla, että aivan varmasti lääkärinä tiesi ettei se enää tuolloinkaan ollut käytössä, mutta sitä oli houkutus käyttää, eli valehdella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hieronymuksen profetia lopunajoista
LÄNSIMAISEN KIRKON ISÄ HIERONYMUS, SYNTYNYT V. 340 JKR. DALMATIAN STRIDONISSA. SUOM. TEKSTI LEONARD TYPPÖ 1909.


Koska maailman viimeinen aika ja loppu alkaa lähestyä, niin kaikki hyvät tavat ja kristilliset toimet ylön annetaan ja kaikkinainen pahuus ihmisten seassa saa vallan. Kaikkinaiset synnit ja tapain turmio yhä enenevät, joita kavaluudella ja viekkaudella peitetään ja kaunistetaan. Oikeus katoaa, usko loppuu, rakkaus kylmenee ja sammuu. Totuutta tuskin koko maailmasta löytyy? Viattomat ja yksinkertaiset ylön katsotaan ja pilkataan. Laupeutta, armollisuutta, nöyryyttä ja kärsivällisyyttä ei ihmisten seassa löydy. Kaikki laittomuus ja jumalattomuus ilmestyy ja saa vallan, pahuus on niin suuri, että ihme on, jos toinen kykenee toisensa kanssa kanssakäymistä pitämään.

Oikea Jumalan pelko ja palvelus kaikella jumalattomuudella tukahdutetaan. Uudet tavat ja työt otetaan käytäntöön ja luetaan pyhimmäksi Jumalan palvelukseksi. Papin virka ylön katsotaan. Voimalliset, korkiat ja rikkaat ylön katsovat köyhiä viattomia pappeja. He tulevat keskenään eripuraisiksi ja uhraavat Jumalalle petollisessa ja väärässä mielessä. Pyhä elämä, rukoukset ja almut pidetään turhana ja tehdään niistä pilkkaa. Kiitosvirret ja hengelliset laulut peräti hyljätään. Kansa pois luopuu Jumalasta. Hänen sanalleen osoittavat tottelemattomuuden ja siihen suuttuvat. Herran temppeli hyljätään ja jätetään autioksi, alttarit ja sen säädyt kukistetaan. Silloin tulevat paisuneet ihmiset, ynsiät, ylpiät, pahoin puhuvaiset, armottomat, petolliset, panettelijat, viettelijät ja pahentajat, jotka ahneudella hallitsevat taitavain ja taitamattomain, rikasten ja köyhäin seassa, niin että jokainen tekee oman mielensä mukaan ja eivät tottele rangaistusta. Oikea viisaus ja ymmärrys ihmisillä pimenee, niin että he pitävät pahan hyvänä ja väärän oikeana.

Silloin annetaan valta nuorukaisille ja vanhat ymmärtäväiset miehet pidetään narrina. Nuoret joka paikassa ylön katsovat vanhain ymmärryksen ja toimen ja sanovat: Kuule tuota vanhaa narria. Vaatetuksellaan ja käytöksellään he etsivät mainetta ja kunniaa, että kaikki heitä suurina pitäisivät. Kristillisen opetuksen he ylön katsovat, eivät ota siitä vaaria. Silloin tulee joka paikassa kallis aika, nälkä, sota, veren vuodatus, maanjäristys, tulipalot, huoruus, murhat, väärät opit, eripuraisuus ja sisällinen viha niin, ettei toinen toistansa voi kärsiä eli hänen puoleensa katsoa. Silloin tulevat sangen sopimattomat ilmat, ylönpalttinen kuivuus ja märkyys, hirmuiset myrskyt ja tuulet ja suuret ihmeet tapahtuvat taivaassa, maan päällä ja vedessä. Linnut ilmassa ja eläimet maan päällä vähenevät, katoavat. Kauppakaupungit tulevat kylmille, uutten tapain tähden. Tulevat suuret rasitukset ja verot ryöväyksien kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu