Suomen työttömyysaste on ollut Euroopan huonoin.
Työttömiä miehiä oli vuonna 2025 152 000, mikä oli 18 000 enemmän edellisvuoteen verrattuna ja työttömiä naisia 125 000, mikä oli 2 200 enemmän kuin vuonna 2024.
Ylen mukaan naisten työllisyys oli laskenut Orpon hallituskauden alusta vuoden 2025 kesäkuuhun 46 000:lla, miesten 18 000:lla.
Kun Orpon hallitus aloitti kesäkuussa 2023, työllisiä oli 2 737 000. Vuonna 2025 luku oli 2 590 000. Suomessa oli tammikuun lopussa 6,3 prosenttia enemmän työttömiä työnhakijoita vuodentakaiseen verrattuna.
Työllisten määrä väheni Tilastokeskuksen mukaan eniten kaupan alalla. Sen sijaan työllisten määrä pysyi samana esimerkiksi teollisuuden aloilla.
Tampereen yliopiston apulaisprofessori Hanna Ylöstalon mukaan hallituksen toimet rokottavat erityisesti naisia.
– Naiset ovat pienituloisempia ja useammin yksinhuoltajia. He kantavat myös useammin hoivavastuuta läheisistään

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikismhallituksen urpot ei tee mitään
HEI, LASKENNALLISESTI KAIKKI ON HYVIN KERTOO KOKMUKSEN UUSI SUOMI
👺👺👺👺
Moni ihmettelee miksi hallitus ja urpo ei tee mitään huonon suomen kansan tilanteen eteen
Suomessa kansalla kaikki huonosti miksi urpo ei tee mitään siksi kun hallituksen Urpon mukaan Suomessa kansalla kaikki on hyvin eit tarvii tehdä mitään
Kansa tosin eri mieltäOrpon ja kumppaneiden säästölista ihmetyttää ekonomisteja: Miksi tätä ei ole nostettu esille?
Yritystukien ja verotukien ympärillä vallitsee toistaiseksi hiljaisuus, vaikka kyse on miljardien eurojen menoerästä – ja osittain tuista jotka on todettu haitallisiksi tai niiden vaikuttavuutta ei tunneta.💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩
Kokoomus ei selvästikään halua talouskasvua
Kokoomus vain lahjoo omia suurimpia rahallisia tukijoitaan veronalennuksill
Kokoomus ei tarvitse talouskasvua, koska verovaroja/ lainaa voidaan jakaa katteettomasti yksityiselle puolelle. Kokoomuksen logiikalla tällainen talouden hoito on tehokasta ja tuottavaa
Entisestään heikentynyt työllisyys, velkamäärän kasvu ym. ei vaikuta kokoomuksen rikkaiden veronalennuksiin näemmä mitään kaikki tavoitteet on siis saavutettuHallitus vaan jännää ja lomailee vaikka samaan aikaan selittää että tilanne on bakava
Anonyymi-ap
2025-08-05 20:45:52
Ilmoita
Mitäs jos hallitus menisi töihin
Ministeri Sari Multala pahoittelee käytöstään Ruisrockissa myöntää olleensa humalassa
Ministeri Sari Multala pahoittelee käytöstään Ruisrockissa – myöntää olleensa humalassaEi ollut yllätys ! Rikkaitten rikastuttaminen ei pelastanutkaan Suomea !
Työttömyys kasvaa edelleen kohti loppuvuotta ja velka kasvaa. Oppositio teki välikysymyksen velkaantumisesta, jonka hallitus lupasi loppuvan.
Lamahallitus on heittänyt roskakoriin tavoitteensa. Valtion talous menee hallitsemattomasti kohti syvää päätyä.😭😭😭😭💩💩💩🎩🎩🎩🎩🎩😭😭💩😡🎅
Orpo lupasi tasapainottaa talouden ja velanoton, mutta leikkausrahat jaetaan heti omille etupiireille.
Esim. vanhustenhoidosta leikataan 140 miljoonaa ja yhteisöveroalella annetaan pankeille 140 miljoonaa veroalennusta.
Ei ihme, ettei velkaantuminen vähenen ja hallitus tekee velanoton ennätyksen ja sen lisäksi jättää seuraavalle hallitukselle mm. Länsirata kustannuspommin.
1
Äänestä SDP sinun etusitähden
Todellisuudessa Suomessa on noin 500 000 työtöntä ja noin 1000 000 ihmistä köyhyysrajan tuntumassa tai alle. Tästä potista suurin osa on kokoomuksen aikaan saannoksia. Melko hyvin kykypuolueelta. Kun kaikkien ymmärtävä julkisen talouden sössiminen päälle, niin edes Afrikassa ei ole tähän ylletty