Kävin eilen lääkärissä ja yllätyin todellakin kun lääkäri ilmoitti raskausviikokseni jo 9! itse olin laskenut raskausviikot itse hedelmöityksestä. Elän kaukosuhteessa ja tiedän ettei hedelmöitys voinut tapahtua aikaisemmin. Lääkäri kuitenkin laski raskausviikot viimeisistä kuukautisistani.
En ymmärrä. Mielestäni olen vasta kuudennella tai seitsemännellä. Yritin saada ajan aborttiin mahdollisimman pian, mutta luultavasti aikaa menee ainakin kaksi viikkoa. Ultra on viikon päästä. Juridisestihan abortti voidaan tehdä mutta eettisesti 11rv ja 9rv on eroa.
En tiedä vielä mitä tehdä. Vauvakuume iski, mutta en ole vielä valmistunut opinnoissani. Ponnistelin neljä vuotta päästäkseni sisälle unelmakouluuni, kouluun johon on hyvin vaikea päästä. Opiskelu on jo nyt työn ja tuskan takana, en selviäisi vauvan kanssa. Lisäksi pelkään että olen vahingoittanut sikiötä. En tiennyt raskaudestani ja elin sen mukaisesti. Pelkään että lapseni olisi vammainen.
Entä lapsen isän elämä? En voi pilata tämän aivan ihanan miehen elämää. Hän ei asu Suomessa, ei puhu Suomea lainkaan. Hänen opintonsa ovat yliopistolla kesken ja loistava tulevaisuus edessä. Olen tuntenut hänet vasta 3kk. Hän olisi valmis ottamaan vastuun, jättämään opintonsa kesken ja muuttamaan vieraskieliseen maahan ja tekemään työtä jonka sattuisi saamaan.
En ole kovin vahva ihminen. Olen ollut masentunut ja syönyt unilääkkeita. Kaataisin kaiken tämän ihanan ihmisen harteille.. Se ei tunnu oikealta. Onko siis ainoa vaihtoehto abortti?
Miehen mielestä abortti olisi paras ratkaisu. Hän ei ole valmis isäksi. Silti hän olisi valmis uhraamaan kaiken nykyisestä elämästään, koska pelkää että en henkisesti kestäisi aborttia ja olisin onneton loppuelämäni. Olemme itkeneet yhdessä ja toivoneet että asiat olisivat eritavalla. Jos olisimme tunteneet kauemmin, jos vain puhuisimme samaa kieltä... En tiedä mitä tehdä.
Jos teen abortin, menetän jotain itsestäni, menetän elämänilon ja saan ikuisen syyllisyyden tunteen. Jos pidän lapsen pilaan miehen elämän. En ole valmis äidiksi, olisin huono äiti. En pärjää vielä edes yksin. Minun pitäisi saada oma elämä kuntoon, päästä yli masennuksesta, ennenkuin pystyn huolehtimaan toisesta. Olen niin hukassa.
En ymmärrä. Mielestäni olen vasta kuudennella tai seitsemännellä. Yritin saada ajan aborttiin mahdollisimman pian, mutta luultavasti aikaa menee ainakin kaksi viikkoa. Ultra on viikon päästä. Juridisestihan abortti voidaan tehdä mutta eettisesti 11rv ja 9rv on eroa.
En tiedä vielä mitä tehdä. Vauvakuume iski, mutta en ole vielä valmistunut opinnoissani. Ponnistelin neljä vuotta päästäkseni sisälle unelmakouluuni, kouluun johon on hyvin vaikea päästä. Opiskelu on jo nyt työn ja tuskan takana, en selviäisi vauvan kanssa. Lisäksi pelkään että olen vahingoittanut sikiötä. En tiennyt raskaudestani ja elin sen mukaisesti. Pelkään että lapseni olisi vammainen.
Entä lapsen isän elämä? En voi pilata tämän aivan ihanan miehen elämää. Hän ei asu Suomessa, ei puhu Suomea lainkaan. Hänen opintonsa ovat yliopistolla kesken ja loistava tulevaisuus edessä. Olen tuntenut hänet vasta 3kk. Hän olisi valmis ottamaan vastuun, jättämään opintonsa kesken ja muuttamaan vieraskieliseen maahan ja tekemään työtä jonka sattuisi saamaan.
En ole kovin vahva ihminen. Olen ollut masentunut ja syönyt unilääkkeita. Kaataisin kaiken tämän ihanan ihmisen harteille.. Se ei tunnu oikealta. Onko siis ainoa vaihtoehto abortti?
Miehen mielestä abortti olisi paras ratkaisu. Hän ei ole valmis isäksi. Silti hän olisi valmis uhraamaan kaiken nykyisestä elämästään, koska pelkää että en henkisesti kestäisi aborttia ja olisin onneton loppuelämäni. Olemme itkeneet yhdessä ja toivoneet että asiat olisivat eritavalla. Jos olisimme tunteneet kauemmin, jos vain puhuisimme samaa kieltä... En tiedä mitä tehdä.
Jos teen abortin, menetän jotain itsestäni, menetän elämänilon ja saan ikuisen syyllisyyden tunteen. Jos pidän lapsen pilaan miehen elämän. En ole valmis äidiksi, olisin huono äiti. En pärjää vielä edes yksin. Minun pitäisi saada oma elämä kuntoon, päästä yli masennuksesta, ennenkuin pystyn huolehtimaan toisesta. Olen niin hukassa.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Mikä tahansa päätös on oikea, kunhan se on sinun itse tekemäsi ja tuntuu itsestäsi oikealta. Helppo se ei varmasti ole, siksi toivotan sinulle voimia.
älä kysy miksi, mutta luettuani tarinasi, tuli erittäin vahva tunne että pidätte lapsen. lapsi on terve.
tästä nyt ei varmaan ollut mitään apua sinulle, päätös on todella vaikea.
jäisi ollenkaa ajattelemaan lasta lopun elämänsä ajaksi? Onko se, että elämänne nyt etenee suunnitelmienne mukaan, arvokkaampaa kuin lapsenne koko tuleva elämä? Minun ystäväni on tehnyt kaksi lasta opiskelun aikana, opiskelu on vähän pitkittynyt, mutta hän on siitä onnekas, että voi aloittaa työelämän suoraan valmistuttuaan. Se ei haittaa, että opinnoista pitää vuoden taukoa, varsinkin kun se on äitiyslomaa (kukaan en pidä sinua laiskurina). Jos lapsen isä ei osaa englantia, niin eikö hänen kannata opiskella opintonsa maassaan loppuun jo ihan lapsen takia? Etkö voi sanoa hänelle, että tule myöhemmin, tai sinä ja lapsi menette hänen luokseen myöhemmin, kun itse olet valmistunut. Tai sitten elätte aina eri maassa. Tunnen kolme lasta, joiden vanhemmat asuvat eri maissa. Kyllä heidän elämänsä on elämisen arvoista. Onhan ihmisilla vaikka mitä ammattejakin, joiden takia he joutuvat olemaan pitkiä aikoja erossa lapsistaan. Olette hyviä vanhempia lapsellenne, kun vaan yritätte. Yleensä ihmiset vaan traumailevat siitä, jos elämä ei mene niin kuin on tavallista. Ei tavallinen pienperhe, lapsi, isä ja äiti saman katon alla, ole se ainut oikea tapa elää. Älkää nyt luopuko elämästä, elämää varten te olette täällä.
Pelkäänpä etten pärjäisi yksin vauvan kanssa. Minulla on ollut kausia etten pääse sängystä ylös. Pelkään että olisin vaarallinen lapselle. Nyt minun pitäisi olla vahva, sanoa miehelle että pärjään yksin, uhrata omat opinnot ja ryhdistäytyä. Vauva on kuitenkin iso juttu, ja mielestäni olisi vastuutonta olla myöntämättä tosiasioita.
Ehkä tulevaisuudessa ehdottamasi ratkaisu voisi onnistuakin. Nyt kuitenkin olen liian heikko ja kypsymätön. Ensimmäistä kertaa elämässäni kuitenkin olisin valmis olemaan epäitsekäs, tekemään jonkinlaisia uhrauksia. En vain tiedä kumpi olisi oikein, sotkea nuoren miehen elämä vai lopettaa esikoiseni elämä joka vielä ei edes ehtinyt alkaa.
Mies on itse sanonut että ei varmasti tule ikinä unohtamaan esikoistaan joka ei ikinä syntynyt, mutta pelkää että katkeroituisi vieraassa maassa liian suuren vastuun kanssa. Mies on minuun vahvasti ihastunut mutta rakastaminen on vielä eri asia. Kolmen kuukauden tuttavuuden jälkeen en pysty vielä sanomaan olisimmeko onnellinen perhe. Itse en haluaisi missään nimessä tehdä vielä päätöstä, en haluisi sitoutua, en edes tiedä kuka itse olen... Miksi näin pääsi käymään?
Mielestäni eettisesti on yhtä kyseenalaista tehdä aborttiviikolla 9 kuin 11 viikolla. Lapsi on jo "matkalla".
Tärkeintä on nyt se, että rauhoitut ja otat aikaa. Ei ole kiire tehdä mitään päätöksiä. Abortti ei ole ainut vaihtoehto! Jätä nyt vain pois nuo unilääkkeet.
Ymmärrän, että opiskelusi ovat kesken ja vauvan saanti tuntuu vaikealta juuri tähän tilanteeseen. Entä jos antaisitkin vauvan vaikka kasvatettavaksi tai adoptioon. Vauvan elämä saisi näin jatkua. Voit tehdä päätöksen vasta muutaman viikon kuluttua siitä, kun vauva on syntynyt. Ja kasvatuslasta voit/voitte tavata myös ihan itse. Jos myöhemmin katsot, että voit/voitte ottaa vauvan hoitoosi, sekin on tällöin mahdollista.
Lapsen isänkään elämä ei ole tällöin pilalla.
Sitäpaitsi on olemassa monia opiskelijoita, jotka kantavat samalla vastuun lapsesta tai useammastakin. Opinnot valmistuvat ehkä vähän hitaammin, mutta onko se sittenkään tärkeätä.
Tunnut jo tietävänkin, että abortilla on omat seurauksena. Se ei ole oikea tie, ja naisella - samoin kuin häntä painostaneella miehelläkin - voi jälkeen päin tulla monenlaisi oireita: syyllisyys, masennus, häpeä, ihmissuhteiden kariutuminen, lapsettomuus, riippuvuudet, aina itsemurha-ajatuksiin saakka. Näitä oireita on todettu suurimman osan naisista kärsivän vuosikymmeniä. Puhutaan Post-Abortion-Syndroomasta. Todella, kuten jo sanoitkin, elämänilo voi kokonaan hävitä.
Kehoittaisin Sinua soittamaan tällaiseen neuvontanumeroon: 050-4015567 ma-pe 9-22. Lisätietoja sivulta www.ituprojekti.net. Se että puhuisit asiasta neuvojan kanssa, voisi selventää asiaa lisää.
Toivon Sinulle voimia ja rohkeutta elämässä eteenpäin! Sinua kantavat suuremmat kädet kuin omasi!
Kiitos! Olen yrittänyt löytää apua netistä, mutta antamasi linkki on juuri se mitä olen kaivannut ja etsinyt. Toivottavasti saan sieltä tukea oikean päätöksen löytämiseen.
Minä olen kanssa joskus ollut sänkyyni vangittu. Se oli silloin yliopisto-opintojen aikana. Elämä oli jotenkin utopistista, en saanut kiinni arjesta. Luulen, että nuoret ihmiset sairastuvat ihan siksi, että koko ajan pitää miettiä, että mitäs minä nyt haluaisin. Tai minulle se jatkuva valitseminen oli raskasta. Nyt kun minulla on lapsia, niin elämä on jotenkin normaalia. Herään, laitan aamupalan, katson, että mikä on ilma ulkona ja laitan lapsille vaatteet ulos sen mukaan. Elämä täyttyy arkisista pienistä käytännönasioista. Ansiotyötäkin teen, mutta en mieti, että mikä minä nyt olen, olenko tätä mitä teen vaan jotain muuta. Elän vaan tätä elämää.
Siitä miehestä. Ehkä ei kannata luvata mitään sitoutumista. Luulisin niin. Jos sinä et ole sitoutunut mieheen, niin ehkä hän sitten myös kestää tämän lapsiasian paremmin. Ei sinun tarvitse jättää häntä, mutta antakaa toisillenne aikaa. En voi tietää, miten hän suhtautuu sellaiseen isyyteen, jossa ei ole pariskunta lapsen äidin kanssa. Sitä on kyllä aina tapahtunut, että miehelle tulee lapsi jonnekin, minne mies ei itse pääse. Lasteni isä (ei mieheni) ei ole koskaan nähnyt omaa isäänsä.
Ei sinun tarvitse pelätä sitä, että ehkä olet joskus paha lapsellesi. Kaikki äidit ovat sitä. Sinä olet varmasti parempi kuin moni muu, koska et kuvittele olevasi täydellinen. Yleensä äitien pahin virhe on se, että he laittavat lastensa syyksi kaikki omat virheet, koska eivät itse suostu näkemään virheitään. Lapsi kyllä kestää heikon äidin, ei kasvaminen vaadi täydellisyyttä vaan ihan tavallista inhimillistä ympäristöä. Ei niitä ihmeellisiä vahvoja ihmisiä ole olemassa, eikä niitä kukaan tarvitsekaan.
sen kirjoittamasi - kun onnistuisinkin perään.
Hämmentynyt, kerro kuulumistasi joskus. Olisi kiva kuulla, minkä päätöksen teit. Muistan Sinua rukouksin!
Sitä surisi kai sitäkin, mutta syyllisyyttä ei olisi, koska se ei ollut oma syy. Monet, monet alkuraskaudet päätyvät keskenmenoon (minullekin kävi niin). En halunnut lasta, mutta olin alkanut tottua ajatukseen. Tunnen hiukan pettymystä, mutta helpotuksen tunne on paljon voimakkaampi. Lapsi ansaitsee rakastavan perheen. En olisi jaksanut olla hyvä äiti.
Ei kukaan voi neuvoa toista. Jokaisen tilanne on erilainen. Minusta vain tuntuu, että jos nainen todella haluaa olla äiti, hän ei edes harkitse aborttia. Hän on ikionnellinen lapsesta, vaikeuksista huolimatta, ja tuntee rakkautta lasta kohtaan ihan ensimmäisestä positiivisesta raskaustestistä lähtien. Jos sinä tunnet niin, minun mielestäni sinun tulisi pitää lapsesi. Mutta jos et tunne niin, lapsen syntyminen ei ehkä olisi paras vaihtoehto. Olet nuori, ja voit saada lapsia myöhemmin.
Ehkä olisit katkera lapsen isälle. Hän kuulostaa tosi ihanalta mieheltä. Yrittää kantaa vastuunsa, mutta toivoo, että tilanne selviäisi niin, ettei hänen tarvitsisi. Kestäisikö rakkautenne, tai ihastumisenne, kaiken sen keskellä? Ehkä tämä yhteinen suru yhdistää teitä lopun elämänne, ja saatte myöhemmin muita lapsia. Muistatte aina esikoisenne, mutta se on kuin mikä tahansa surutyö. Vähitellen lapsesta tulee kaunis muisto, eikä se enää satuta niin paljon. Tai tämä on teoriani, en ole koskaan tehnyt aborttia itse. Olin kyllä valmis niin tekemään, jos lapsi olisi ollut vammainen. Sanot, että olet ehkä aiheuttanut vammoja lapselle, koska et tiennyt olevasi raskaana. Oletko käynyt testit?
Toisaalta, jos päätät pitää lapsen ja isä myöhemmin jättää sinut, sekin olisi katkeraa.
Älä nyt ihmeessä ala valitsemaan omaa lastasi. JOs tuolla asenteella odotat lasta, että tutkit hänen ominaisuuksiaan ja valitset, mikä sulle sopii, niin hyvin huonot lähtökohdat sinulla on tulevaisuudelle. Lapsesi ei varmasti aina ole sellainen, kun sinä tahdot, ja silti sinun on pidettävä hänestä huolta, oltava äiti, vaikka lapsi ei miellytä. Sisareni nuorin lapsi on down-tyttö, ja hän ei todellakaan ole vaikein sisareni lapsista. Ei omaan lapseen saa suhtautua noin kylmästi, aivan kuin olisi jossakin kaupan tiskillä tekemässä valintoja, ottaako vai jättääkö? Jos nyt vielä tulet raskaaksi, niin älä ihmeessä mene niihin sikiöseulontoihin. Jos saat kehitysvammaisen lapsen, hän varmasti muuttaisi ideologiaasi parempaa suuntaa, et ajattelisi enää elämästä noin laskelmoivan kylmästi.
Mutta siis - tuo kylmä arvomaailma on opittua. Sitä syydetään joka paikasta. Yksilöllisen tarpeen tyydytys on se, mitä meitä aivopestään pitämään elämässä tärkeimpänä. Kun sen oppii, tulee hyväksi kuluttajaksi. Olemmeko olemassa siksi että talouden rattaat pyörivät tehokkaasti? Ehkä loikkasin liian yhteiskunnallisiin aiheisiin - mutta on tässä paljon kieroa tässä meidän hyvinvointiyhteiskunnassa, kun lapsia pidetään elämän haittana. Mitä ihmettä se elämä on, jota lapsen syntymä haittaa? Mitä on se tärkeä tekeminen, jonka vuoksi pitää uhrata oman lapsensa elämä?
ja ilmoittaudu halukkaaksi adoptoimaan seuraava Down-syndroomainen lapsi, joka syntyy ei-toivottuna. Silloin tiedämme, että tarkoitat, mitä sanot, etkä puhu ylemmyydentunnostasi.
Minusta on edesvastuutonta tieten synnyttää älyllisesti vammainen lapsi. Ihmisiä on maailmassa muutenkin liikaa, ja olemme luultavasti kulkemassa kohti tuhoa. Älyltään vajavaiset ovat yhteiskunnalle rasite.
Toisaalta, jos joku todella ajattelee niin, että vammaisuus on ok, niin minun puolestani he ovat tervetulleita pitämään vammaisen lapsensa, kunhan eivät tuputa ajatuksiaan toisille.
yhteiskunnalle. Kansalaisten keski-ikä kasvaa koko ajan. Me olemme kalleimpia veronmaksajille ollessamme vanhoja. Veronmaksajat vähenevät ja kulut kasvavat. Siihen kun vielä sitten synnyttelee älyllisesti vajaita vauveleita solkenaan, niin mitenkäs aletaan yhteiskunnan varoja jaeskella?
Pitäisikö yrittää pitää meitä elossa niin pitkään kuin mahdollista? Pitäisikö yrittää treenata vammaisia niin pitkälle kuin mahdollista, kalliisti ja vaivalla? Vai pitäisikö supistuvia varoja käyttää raskaana olevien naisten testaamiseen, jotta saadaan seulotuksi pois pahimmat tapaukset - jos raskaana oleva nainen itse myös niin haluaa?
Olen varma, että jos vammaisen lapsen saa, sitä yleensä katuu katkerasti. Mutta eihän sellaista voi toisille tunnustaa. Sitä tuntee olleensa hölmö, jos ei käynyt testissä. Tai ehkä jotkut todella alkavat rakastaa sitä vammaista lastaan ihan samalla tavalla kuin tervettäkin. Kai sellainen on mahdollista. Minä en pystyisi. Sellainen vaikea tilanne varmaan kasvattaa luonnetta. Mutta voitko kuvitella, että kukaan äiti myöntäisi julkisesti, että tulipa tehtyä typerästi, ja voi kun saisin tehdyn tekemättömäksi? Sellainen lausumahan on tabu. Ei sellaista voi sanoa.
Minusta on parempi, että harkitsee asioita ennen lapsen syntymistä ja sitten elää ratkaisujensa tulosten mukaan. Toisten ratkaisut ovat toisten ratkaisuja ja he elävät niiden kanssa. Kukin tehköön omat valintansa.
On aina helppo tuomita. Ymmärtäminen on vaikeampaa. Itsensäkin ymmärtäminen, saati sitten toisten.
kaltaistesi ihmisten ajattelutapa saa minut miettimään tätä maailman menoa ja ihmisten ajattelemuutta ja itsekkyytä.Tuskin kukaan vammaista lasta itselleen haluaa,mutta niille joille heitä syntyy,niin rakastavat lastansa hyvin paljon.Ja mites pitäisköhän yhteiskunnan eliminoida myös vanhukset(erittäin suuri yhteiskunnan varoista menee vanhustenhoitoon.)Tai miten olis huumeita ja päihdeaineita käyttävät,mielenterveys potilaat.Kaikki jolla joku vika on.Kaikkea vammaisuutta ei synnytys seulonnassa edes näy,osa tulee synnytyksessä tai sen jälkeen.MIETI HYVÄ IHMINEN,MITÄ SANOT/KIRJOITAT.EI SE ELÄMÄ IHAN NOIN MUSTAVALKOISTA OLE.
yhteiskuntaa? Etkö rasita ketään? Mun siskon tyttärestä on aivan varmasti hyötyä ja iloa paljon, PALJON, enemmän kuin sinusta kenellekään. Hän on down-tyttö.
Vammaiselle voi etsiä sijoitusperheen tai antaa abortoitavaksi, niin kuin kenet tahansa lapsen, jota itse ei voi pitää. Vammaisten tukiliitosta kyllä saa tietoa. Juuri on valmistunut myös tutkimus laitoksessa kasvaneiden vammaisten elämästä. He ovat tyytyväisiä elämäänsä. Varmasti tyytyväisempiä kuin sinä.
Olet hyvin tietämätön, kun kuvittelet, että vammainen on rahallisesti yhteiskunnalle hyödytön. Päin vastoin! On lukemattomia ammatteja, joista down-ihminen selviytyy hyvin. Down-ihminen ei käytä hyväksi niin kallista koulutusta kuin useat meistä, jotka emme päädy sen hyödyllisempää työhön, kuin mitä down-ihminen voi tehdä.
ei-toivottuna, tai vaikka syntyisi toivottuna, niin äidille ja isälle tarjotaan heti vaihtoehtoja lapsensa hoidolle siltä varalta, että he itse eivät jaksa. Siis ei tarvitse pelätä, että joutuu tilanteeseen, josta ei selviä. Jos odottaa vammaista lasta, lasta niin kannattaa käydä kylässä jossakin perheessä, jossa on vammainen lapsi. Suomessa on lukemattomia perheitä, jotka ovat valmiita auttamaan ja kertomaan ja näyttämään, millaista arki vammaisen kanssa on. Nuo epäluulot vammaisia kohtaan ovat vanhaa taikauskoa. Siitä ei ole kauaa, kun vammaisuutta pidettiin Jumalan rangaistuksena.
koska olen yksinhuoltaja. Mutta ehdotuksesi on hyvä! Jos tästä vielä vaikka avioituisi niin yritän saada down-lapsen adoptoiduksi. Sisareni tytär on down-lapsi, ja hän on ihana lapsi ja ihana ihminen.
tuputtamaan tuollaista paskaa ja mielipiteitäsi.
syntyy tähän maailmaan ja elämään tietyllä tavalla varustettuna. Okei: vammaiset on vähän erilaisia kuin ns. "normaalit" yksilöt, mutta hekin ovat ihmisiä ja heillä on oikeus elää, unelmoida ja täyttää paikkansa tässä maailmassa. Kuka voi päättää toisen elämästä, että hän ei saa elää, ja kuka olisi tarpeeksi "hyvä" elämään. Kuka sen voi päättää? Ei ihminen ainakaan!
Mun veljellä on down-lapsi ja kun hän syntyi, oli täysi yllätys, että lapsi on vammainen. Lääkäri sanoi ettei lapsi ikinä kävele tai puhu. Tänään hän on 20:nen ja kävelee, puhuu, kirjoittaa, lukee ja tällä hetkellä opiskelee ammattiin, jossa hän haluaa työskennellä. Lääkärin ennustukset ei ihan toteutuneet. Lapsi on tuonut paljon rikkautta koko perheen ja lähisuvun elämään. Tarkoitan sellaista rikkautta, jota ei saa rahalla. - Hänellä on oma elämä ja tehtävä tässä maailmassa. Ei hän ole sen vähäarvoisempi kuin me muutkaan.
Jos resurssit ovat vajavaiset, niinkuin yhteiskunnassa jo on, ja tulee olemaan yhä rajoitetumpaa, kun suuret ikäluokat vanhenevat. Silloin on pakko supistaa hoitoja ja päättää, mihin yhteisiä varoja käytetään. Ei sitä rahaa tyhjästä nyhjäistä. Tämä on aivan pragmaattinen ajattelukanta. Oma agressiivisuutesi kertoo sinusta paljon, etkä sillä minua voit satuttaa. Siitä, millainen ilo ja/tai rasite minä olen, sinulla ei ole tietoa, joten kommenttisi siitä ovat asiattomia, ja saavat jäädä sikseen.
Olen ollut töissä suomalaisessa työkeskuksessa, vammaisten ohjaajana, joten minulla on aika hyvä käsitys, miten kallista on yrittää työllistää ihminen, joka ei työhön kykene, muuten paitsi ajankulukseen. Jätin ymmärrettävästi sen työn muutamas vuoden jälkeen. Se oli liian turhauttavaa.
En ole sentimentaalinen. Olen selväjärkinen, mutta en todellakaan kylmä. Tosiasiat tosiasioina. Minä esitän mielipiteitäni, mutta en ole vaatinut, niinkuin sinä, että muiden pitäisi ajatella tavallani.
Sanot: "Vammaiselle voi etsiä sijoitusperheen tai antaa abortoitavaksi, niin kuin kenet tahansa lapsen, jota itse ei voi pitää."
Sitähän minäkin ehdottelin...
Suomi on vaikea kieli, ja tuollaiset pitkät sanat ovat hankalia joillekin...
"Freudian slip".
Olen alitajuntasi kanssa yhtä mieltä!
Ja ihan hyvä on,että vammaisia lapsia syntyy tähän maailmaan,on muistutuksena meille elämän vajavaisuudesta ja antaa asioille vähän inhimillisempää perspektiiviä.
Ja vaikka kuin ruvettaisiin syntyvyyttä säännöstelemään,niin nää on niitä ikuisuuus kysymyksiä,kaikkea elämää kun ei voi rahassa mitata ja onneksi eiole sitä valtaakaan kellään ihmisellä päättää kuka tänne syntyy ja kuka ei.
puolelle kallistuvat (omassa elämässään) eivät ole yhtä kiihkomielisiä tuputtamaan sitä toisille.
Abortin vastustajat näyttävät olevan hyvin agressiivisia. Sen sijaan, että olisivat tyytyväisiä omaan mielipiteeseensä ja omiin päätöksiinsä, heille tuntuu olevan ehdottoman tärkeää, että saa sanotuksi muille, miten heidän mielipiteensä on väärä.
Jos minun mielipiteeni on erilainen kuin sinun, se tarkoittaa vain sitä, että sinun on erilainen kuin minun. Kuka on "oikeassa", sitä en minä tiedä sen paremmin kuin sinäkään. Sinä vaan luulet tietäväsi. Kuten kaikki fundamentalistit ja kiihkomieliset.
Toivon, että kaikki, jotka ovat tehneet vaikeita ratkaisuja, on se sitten ollut synnyttää lapsi, terve tai sairas tai vammainen, tai päättää olla synnyttämättä, jaksavat elää päätöksensä kanssa. Ja olla kärsivällinen niitä kohtaan, jotka hyökkäävät erilaisen mielipiteen omaavan kimppuun niin omahyväisesti.
Minun puolestani saatte pitää vammaiset lapsenne. Minä en vaan sellaista itse haluaisi tähän maailmaan synnyttää, enkä synnytä. Etkä sinä voi minua siihen pakottaa, luojan kiitos.
sitten itse jakele ja tee tollasia johtopäätöksiäjostain vaammaaisten lasten vanhemmista.Kaikilla ei sitä mahdollisuutta ole ollut,mutta eiruveta niitä jo vammaisen lapsen saaneita ilkkumaan.Tai vammaisia yleensä.Pidä mielipiteesi,mutta ne kyllä vähän kuulostaa hitlerin puheilta.
sellanen fiilis,et sä täällä käyt tyrkyttämässä noita mielipiteitäsi.Kirjoita sitten sellaiseen tyyliin,ettei tule väärin käsityksiä.
tekevät niitä töitä,mitä sinä itse et suostuisi tekemään,että hyötyä on.Sama juttu vanhuksilla,no mitäs hyötyä heistä on tai aivokuolleista?Ettäkö lahdataanko.HYI JA YÄK:
itse en synnyttäisi vammaista lasta.
mutta silti puheesi kuulostavat joltain kamalalta.
Tuo "totesin että" en ole minä. Minä olin se kauhea abortin vastustajien rauhoittamista yrittänyt, joka sanoi, etten itse haluaisi vammaista lasta.
En minä nyt mikään hitleri ole, kaikkea muuta! En ehdota, että tappaisimme maailmaan jo syntyneitä ihmisiä. Jos kaikki, jotka eivät ole täydellisiä, tapettaisiin, kuka olisi tappamassa, ja kuka jäisi henkiin? Taitaisi tulla täydellinen tuho. Ei täydellisiä ihmisiä olekaan.
Se, mikä minut nostaa takajaloilleni, on se, kun ne, joiden mielestä abortti on ehdottoman väärin, eivät suostu ymmärtämään, että hyvin suuri osa ihmisistä ajattelee eri tavalla kjuin he. Minun puolestani on ihan hieno juttu, jos ne, jotka haluavat pitää lapsensa, vaikeuksista huolimatta, tekevät niin. En yritä heitä patistaa aborttiin. Hyvänen! Miksi niin tekisin? Mutta kun niitä, jotka ovat jo tehneet abortin tai sitä tosissaan harkitsevat (kuten minä vähän aikaa sitten harkitsin), nimitellään murhaajiksi - se on niin ilkeää, etten voi olla ottamatta kantaa.
Minulla on oikeus tässä yhteiskunnassa päättää, millaisiin eettisiin päätöksiin päädyn. Samoin jokaisella teistä on sama oikeus. Kannatan vapautta ja toisten oikeuksien huomioon ottamista. Jotkut teistä kannattavat syyllistämistä.
Joskus sikiön, lapsen ja yhteiskunnan oikeudet menevät ristiin, ja silloin väistämättä joku kärsii. Miksi sen pitäisi aina olla se raskaana oleva nainen, joka kärsii kaiken?
Rakkaus on suurempi kuin viha ja syyttely.
Tämä keskustelu on mennyt hiukan harhaan aloittajan aiheesta.
sikiön, äidin ja yhteiskunnan oikeudet...
Siinä tuli taas minunkin esiteltyä, etten ole täydellinen minäkään - kirjoitin ainakin tuossa ajatuksen vierestä.
Älkää nyt silti tappako minua syytöstenne terävillä nuolilla:)
että aborttia ei tuputeta muille. Terveydenhuollossa on selvät sävelet, että yritetään tuputtaa aborttia silloin, kun lapsi ei ole toivottu tai silloin kun lapsi on vammainen.
Terveysministeriössä on terveydenhuollon eettinen lautakunta, jonka nettisivuilta voi käydä tutustumassa terveydenhuollon aatteisiin. Stakesilta voi myös saada julmaa luettavaa.
Olen kirjoittanut aika monta sepustusta tänne. Jotta antaisin hiukan paremman kuvan ajatuksistani, voin mainita, että seuraavat nimimerkit olivat minun:
paras tulos, adoptiojärjestöön, on rasite, ja ajatuksella, Juuri näinhän..., niinsanottu, että abortin, joku yrittää esittää minua, sanoa että.
Olisi kai parempi rekisteröidä nimimerkki. Mutta ei kai sillä niin ole väliä - kukin mielipiteeni on omani, yhdessä ja erikseen, eikä siitä muutu, minkä nimen alle kirjoitankin.
Taidan jättää tämän palstan nyt. On aika masentavaa kuunnella, miten hyökkääviä jotkut ahdasmieliset ovat. Voin kuvitella, miltä tuntuisi, jos olisin todella herkässä tilassa, yrittäen nopeasti päättää loppuelämästäni, tietämättä mitä tulevaisuus mukanaan tuo, ja sitten täällä haukuttaisiin kylmäksi ja itsekkääksi murhaajaksi. Minä olen aika tasapainossa itseni kanssa, joten minua ei sellaiset ajatuksettomat kommentit paljon hetkauta, mutta miettikää vähän, mitä kirjoitatte, kun joku on todella vaikeassa tilanteessa.
Toisaalta ymmärrän, että ehkä loukkasin joitakin, kun sanoin, ettei minun mielestäni ole vastuullista antaa tieten tahtoen vammaisen syntyä tähän maailmaan. Jos se vammainen on syntynyt, varmaan perhe saattaa (mutta ei välttämättä) kehittää ihan normaalin rakkauden tunteita häntä kohtaan. Siinä tapauksessa minun kommenttini varmaan tuntuivat halventavilta ja julmilta. Jos niin kävi, olen pahoillani. Mutta olen yhä sitä mieltä, että omassa elämässäni ei olisi tilaa vammaiselle, ja sen takia olen vastuuntuntoinen, kun käyn läpi testit varmistuakseni, ettei sellaista vahinkoa satu. Jos epämiellyttävän tilanteen voi välttää, on minun mielestäni järkevää tehdä niin.
Se soveltuu käytännöksi myös silloin, kun on hyökkäävien kommenttien kohteena. Silloin on paras vaihtaa maisemaa ja jättää ilkeilijät keskenään.
ja annoit itsestäsi inhimmillisemmän kuvan.Tottakai se on oma asiasi,jos abortin teet ja abortoisit vammaisen lapsen.Itse en aborttia tekisi.Sitä en tiedä miten vammaisen lapsen kohdalla toimisin.Pitäisinkö jos olisi lievästi vammainen vai vaikeasti?Toivottavasti en ikinä joutuisi sellaisen tilanteen eteen.Kyllä muakin ärsyttää täällä ne jotka lähettelee linkkejä jopa abortuiduista lapsista ja herjaavat murhaajiksi.Ja itse en tykkää siitä että minut lokeroidaan kiihkoilijaksi,jos sanon että itse en tekisi aborttia,mutta en todellakaan ole sitä mieltä,että muiden tulisi ajatella samalla taavaallaa.Nämä asiat kuneeivät oleniinmustavalkoisia.Vivahteeita löytyy ja ehkäse rivieen välissstälukeminen auttaa joskus,joskusei,ehkä vikaväärinkirjoitetussa tekstissä
ymmärtämiskyvyssä.Mutta ei niitä sotiakaan olisi,jos kaikki aina ymmärtäisivät toisiaan.Tai ehkä vaan on kyse tulemisesta väärin ymmärretyksi.