Kesäaika alkaa sunnuntaina 29. maaliskuuta 2026.

Jos sinusta tuntuu, että se vaikuttaa sinuun ja kehoosi, olet oikeassa, sillä elimistöltäsi kuluu viisi päivää sopeutua aikaisempiin aamuihin.
https://tieku.fi/luonto/vuodenajat/kesaaika-viisi-faktaa-kesaajasta
Jaa, kuulunen valittujen joukkoon, sillä minuun kesä- tai talviaikaan siirtyminen ei ole milloinkaan vaikuttanut, eikä vaikuta edelleenkään millään lailla.
7162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vaikka tiede tunnistaa vuorokausirytmin häiriintymisen, yksilölliset erot ovat suuria. On täysin mahdollista, ettei siirto tunnu missään. Erityisesti iltavirkut kärsivät yleensä enemmän keväällä, kun aamusta napataan tunti pois. Jos luonnostaan on joustava nukkuja tai rytmi on jo valmiiksi hieman liukuva, tunti sinne tai tänne ei hetkauta. Mutta....Tutkimusten mukaan kellojen siirron jälkeisellä viikolla havaitaan usein mm. lievää kasvua liikenneonnettomuuksissa, sairaalakäyntien (kuten sydänoireiden) pientä piikkiä sekä työtehon hetkellistä laskua.

Äänestä

Yhtä mahdollista on että siirron vaikutus tuntuu pitkä ajan, on todettu että monille tämä aiheuttaa väsymystä ja kun tiedämme että liikenteessä väsymys vastaa alkoholin vaikutuksen alaisena ajamista voidaan sanoa että kellojen siirrolla on surmattu ihmisiä.

Typerä ja aivan turha ihmiskoe jonka suunnittelija pitäsi viedä saunan taa.

Äänestä
  • EU:n kestävästä liikenteestä vastaava komissaari Apóstolos Tzitzikostas käynnisti helmikuussa 2026 uuden laajan arviointityön. Tässä selvityksessä perataan vielä kerran läpi kellojen siirron vaikutukset:Terveys ja liikenne sekä talous ja energia. Selvityksen on tarkoitus valmistua vuoden 2026 loppuun mennessä, minkä jälkeen komissio päättää mahdollisista jatkotoimista Pallo on jäsenmailla. Komissio on toistanut viestinsä että se on valmis luopumaan siirroista, mutta EU:n neuvosto (eli jäsenmaat) ei ole päässyt yhteisymmärrykseen. Suomi on ollut yksi aktiivisimmista siirron vastustajista. Ongelmana on edelleen aikavyöhykkeiden tilkkutäkki. Jos Suomi valitsee talviajan ja Ruotsi kesäajan, naapurusten välinen aikaero muuttuisi pysyvästi, mikä hiertää kaupankäyntiä.

    Äänestä

Minulle ainoa haitta on se, että joutuu kääntämään kellon viisareita. Syksyllä ehkä huomaa, että pimeä alkaa aikaisemmin, siis on aina pimeä. Keväällä ei vaihtumista edes huomaa.

Äänestä
  • Tuosta tuli mieleen ettei kaikki kännä edes kellon viisareita, vaan haluavat olla ns. normaaliajassa. Minäkin tunnen yhden sellaisen yksilön, joskin ko. herra on muutenkin tavallista persoonallisempi ja on nimittänyt itsensä taiteilijaksi.

    Äänestä

Höpö höpö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos sinusta tuntuu, että se vaikuttaa sinuun ja kehoosi, olet oikeassa, sillä elimistöltäsi kuluu viisi päivää sopeutua aikaisempiin aamuihin.
https://tieku.fi/luonto/vuodenajat/kesaaika-viisi-faktaa-kesaajasta
Jaa, kuulunen valittujen joukkoon, sillä minuun kesä- tai talviaikaan siirtyminen ei ole milloinkaan vaikuttanut, eikä vaikuta edelleenkään millään lailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu