Trump sanoi, ettei USA välttämättä auta Natoa tulevaisuudessa, kun muut Nato-maat eivät nyt halua auttaa USAta. Trump ei tietenkään ymmärrä sitä, että hänen sotaseikkailunsa eivät ole Nato-sopimukseen piiriin kuuluva asia.
Heikki Autto kertoi, etteivät Trumpin puheet anna aihetta syytä erityiseen huoleen. Autto siis väittää, että USAn presidentin puheista ei tarvitse välittää. Olisi kiva nähdä Oval-huoneessa Auton kerovan Trumpille, että puhu sinä ukko mitä haluat, kukaan ei välitä sun höpinöistä. Zelensky yritti vähän siihen suuntaan ja joutui melkoiseen löylytykseen. Auton mukaan Trump on höpissyt samoja asioita koko virkauransa, minkä vuoksi niitä ei kannata ottaa tosissaan.
Tähän asti useimmat valtiojohtajat ovat ottaneet Trumpi hölinät liiankin tosissaan eivätkä ole noudattaneet Auton rentoa tyyliä kertoa, että p-haahan se ukko vaan illasta toiseen jauhaa. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
Auton mukaan voimme siis nukkua yömme rauhassa. Jos putler erehtyy tälle puolelle, Trump tulee puheistaan huolimatta ratsujoukkoineen viivana apuun. Tälle huolettomuudelleko meidän pitää ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme rakentaa?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Suomen pitää nyt ihan ensin linnoittaa itäraja. Suot pitää vesittää, ja kulkukelpoiset tiet katkaista panssariesteillä.
Sitten pitää hankkia drooneja ja kouluttaa joukot käyttämään niitä. Ne ovat kustannustehokkaampia kuin kalliit laivat ja lentokoneet.
Se mitä tarvitaan on ilmatorjunta. Herää kysymys mistä sitä kannattaa hankkia, USA ja Israel epäilyttävät. Onko jollain muulla Euroopan maalla tarjottavaa?
AUTTO ON ALEN LINJALLA
AUTTO AAVISTI!
POROT ON TURVATTAVA.
AITAUKSET ON KUNNOSTETTAVA.