Eli miksi en kelpaa sellaisena kuin olen?

En siihen usko, kehtaan kävellä kadulla ilman naamaria. Jotain muuta oltava. Onhan minussa vikoja. Kaikissa on.

Ehkä kelpaisi, jos uskaltaisit kysyä? Harvat uskaltavat ja he, jotka uskaltavat ovat rohkeita ja onnistujia. Kysyvä, ei tieltä eksy.

Minä en enää usko. Tai sitten se on jossain seuraavassa elämässä. En varmasti pysty enää rakastumaan.

Oletpa ehdoton

Haluaisin jo kokonaan jättää mielestäni koko tapauksen, mutta kun se oli niin kova kolaus. Ja sen jälkeen on noussut pintaan vanhoja traumoja ja jotenkin se keskeinen asia on: "miksi minä en kelpaa?" Tuo on syvä trauma paljon ennen tutustumistamme. Kaukaa.

Ja sanotaan myös että toinen heijastaa meissä asioita, jotka haluamme pitää piilossa. Yhtä äkkiä vaan tulee joku ihminen ja nostaa kaikki kipeät haavat pintaan. Että jotenkin ajattelen että hän oli siinä sellaisena sivuhenkilönä, objektina, joka laittoi minussa jotain liikkeelle. Jotain hyvin tärkeää, mutta myös todella raskasta. Välillä mietin, että onko se että on kohdannut paljon lyhyessä ajassa ja tuntuu ettei kestä, niin aina hyvä juttu? Jos se jatkuu vaikka vuosia?

Voiko se vielä kääntyä niin, että jotain tästä opimme, saan korjattua ehkä vähän jotain traumaa itsessäni ja pystyn vielä nauttimaan elämästä niin, ettei ole jatkuvia huolia ja murheita. Että ei ota liikaa asioita omalle vastuulleen, jos ei jaksa. Kyllä tällä hetkellä keskityn nyt siihen ajatukseen, että miksi minä en kelpaa. Haluaisin olla riittävä itselleni, mutta tällä hetkellä se on aika kaukana siitä.

Ja nimenomaan minussa on vikaa, silloin kun hakeudun tuon kaltaisiin ihmissuhteisiin. Tai hakeuduin ennen.

Anonyymi00009 kirjoitti:

Haluaisin jo kokonaan jättää mielestäni koko tapauksen, mutta kun se oli niin kova kolaus. Ja sen jälkeen on noussut pintaan vanhoja traumoja ja jotenkin se keskeinen asia on: "miksi minä en kelpaa?" Tuo on syvä trauma paljon ennen tutustumistamme. Kaukaa.

Ja sanotaan myös että toinen heijastaa meissä asioita, jotka haluamme pitää piilossa. Yhtä äkkiä vaan tulee joku ihminen ja nostaa kaikki kipeät haavat pintaan. Että jotenkin ajattelen että hän oli siinä sellaisena sivuhenkilönä, objektina, joka laittoi minussa jotain liikkeelle. Jotain hyvin tärkeää, mutta myös todella raskasta. Välillä mietin, että onko se että on kohdannut paljon lyhyessä ajassa ja tuntuu ettei kestä, niin aina hyvä juttu? Jos se jatkuu vaikka vuosia?

Voiko se vielä kääntyä niin, että jotain tästä opimme, saan korjattua ehkä vähän jotain traumaa itsessäni ja pystyn vielä nauttimaan elämästä niin, ettei ole jatkuvia huolia ja murheita. Että ei ota liikaa asioita omalle vastuulleen, jos ei jaksa. Kyllä tällä hetkellä keskityn nyt siihen ajatukseen, että miksi minä en kelpaa. Haluaisin olla riittävä itselleni, mutta tällä hetkellä se on aika kaukana siitä.

Ja nimenomaan minussa on vikaa, silloin kun hakeudun tuon kaltaisiin ihmissuhteisiin. Tai hakeuduin ennen.

Tämmöne auttaa ainakin että alkaa kelpaamaan itselleen. Sitä harjotuttaa. Sitten kun tunnet että mä kelpaan itselleni Ja rakastat itseäs yhtä paljon, tuolloin oot selvillä vesillä. Ja jos eteesi vielä ilmestyy tyyppejä lässyttämään ettet muka kelpaa ni se ei enää vaikuta missään kun kelpaat jo itelles täysin. Ei sen kyrrvänheiluttelijan kelpuutukset merkkaa vittuakaan. Voit vaikka nauraa päin näköä sille.

Anonyymi00009 kirjoitti:

Haluaisin jo kokonaan jättää mielestäni koko tapauksen, mutta kun se oli niin kova kolaus. Ja sen jälkeen on noussut pintaan vanhoja traumoja ja jotenkin se keskeinen asia on: "miksi minä en kelpaa?" Tuo on syvä trauma paljon ennen tutustumistamme. Kaukaa.

Ja sanotaan myös että toinen heijastaa meissä asioita, jotka haluamme pitää piilossa. Yhtä äkkiä vaan tulee joku ihminen ja nostaa kaikki kipeät haavat pintaan. Että jotenkin ajattelen että hän oli siinä sellaisena sivuhenkilönä, objektina, joka laittoi minussa jotain liikkeelle. Jotain hyvin tärkeää, mutta myös todella raskasta. Välillä mietin, että onko se että on kohdannut paljon lyhyessä ajassa ja tuntuu ettei kestä, niin aina hyvä juttu? Jos se jatkuu vaikka vuosia?

Voiko se vielä kääntyä niin, että jotain tästä opimme, saan korjattua ehkä vähän jotain traumaa itsessäni ja pystyn vielä nauttimaan elämästä niin, ettei ole jatkuvia huolia ja murheita. Että ei ota liikaa asioita omalle vastuulleen, jos ei jaksa. Kyllä tällä hetkellä keskityn nyt siihen ajatukseen, että miksi minä en kelpaa. Haluaisin olla riittävä itselleni, mutta tällä hetkellä se on aika kaukana siitä.

Ja nimenomaan minussa on vikaa, silloin kun hakeudun tuon kaltaisiin ihmissuhteisiin. Tai hakeuduin ennen.

Käännä karkaavat ajatukset itseesi , miltä minusta tuntuu jne.. jätä toisen kelaaminen pois.
Sä oot tärkeempi.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Käännä karkaavat ajatukset itseesi , miltä minusta tuntuu jne.. jätä toisen kelaaminen pois.
Sä oot tärkeempi.

No sitä tuossa koitin kertoakin. Olen saanut tehdä varjotyöskentelyä. Minudsa oleva on tärkeää, ei toisessa.