On tässä ankeudessa sentään jotain mukavaa muisteltavaa

Marinin hallituksen aikana talous nousi ilman minkäänlaisia työväen orjuutus- ja alistamisyrityksiä. Marinin hallituksen aikana talous kasvoi ja työllisyys nousi,
vaikka oli pandemia, energiakriisi ja Venäjän hyökkäyssota alkoi.

Nykyinen hallitus on tehtaillut päätöksillään ennätysmäärän työttömiä, konkursseja ja työntekijöitten orjuutus- ja alistamislakeja, mutta työttömyys on silti tai
juuri siksi ennätysmäisen korkealla. Nykyisen hallituksen lama-aikoja ei halua
jälkeenpäin muistella.
8127
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

❤️ ♥️ ♥️

Äänestä

Ihanaa, että on edes muisto siitä, että tavistakin pidettiin ihmisenä.

Äänestä

Huomasikos ketjun aloittaja, että nämä työväen "alistamislait" yms. koeponnistettiin Marinin kaudella työttömillä? Se menee aina juuri näin päin.

Pitäisin myös silmällä tätä nyt alkanutta työntekijöiden etujen murentamista, koska epäilen sen liittyvän myös työttömiin.

Kauhulla odotan että vuosikymmenet jatkunut kokeilu työttömien palkattomalla työllä alkaa nyt siirtyä ikäänkuin "toiselle puolelle". Eräs nimekäs poliitikko onkin julkisesti haaveillut palkkatyön lopettamisesta Suomessa.

Olemmeko matkalla kohti tulevaisuutta, jossa jokainen on töissä valtiolla perustoimeentuloa vastaan?

Äänestä

👺👺👺👺
Moni ihmettelee miksi hallitus ja urpo ei tee mitään huonon suomen kansan tilanteen eteen

Suomessa kansalla kaikki huonosti miksi urpo ei tee mitään siksi kun hallituksen Urpon mukaan Suomessa kansalla kaikki on hyvin eit tarvii tehdä mitään

Kansa tosin eri mieltä💩💩💩💩💩
Mihin urpo laittoi varastamansa kansan eläke rahat työeläke kassasta oliko kansan lupa


Äänestä😭😭😭😭💩💩💩🎩🎩🎩🎩🎩😭😭💩😡🎅
Orpo lupasi tasapainottaa talouden ja velanoton, mutta leikkausrahat jaetaan heti omille etupiireille.

Esim. vanhustenhoidosta leikataan 140 miljoonaa ja yhteisöveroalella annetaan pankeille 140 miljoonaa veroalennusta.

Ei ihme, ettei velkaantuminen vähenen ja hallitus tekee velanoton ennätyksen ja sen lisäksi jättää seuraavalle hallitukselle mm. Länsirata kustannuspommin.

1

Äänestä SDP sinun etusitähden

Äänestä

Kun mikään mitä luvattiin vaaleissa ei onnistu

Talousosaamiseta puhumattakaan,

Hallituksen politiikka muistuttaa naapurimaamme äärioikeisto diktatuuria jossa rikkaat saa kaikki köyhien ja valtion rahat

Kuulostaako tutulta

No koska ei edes haluta kusettaa vaan köyhää duunaria

👺👺👺👺
Moni ihmettelee miksi hallitus ja urpo ei tee mitään huonon suomen kansan tilanteen eteen

Suomessa kansalla kaikki huonosti miksi urpo ei tee mitään siksi kun hallituksen Urpon mukaan Suomessa kansalla kaikki on hyvin eit tarvii tehdä mitään

Kansa tosin eri mieltä👺👺👺👺
Moni ihmettelee miksi hallitus ja urpo ei tee mitään huonon suomen kansan tilanteen eteen

Suomessa kansalla kaikki huonosti miksi urpo ei tee mitään siksi kun hallituksen Urpon mukaan Suomessa kansalla kaikki on hyvin eit tarvii tehdä mitään

Kansa tosin eri mieltä

Äänestä

MARININ HALLITUS OLIKIN OSAAVA KALITIO.

VIISKKO TEKI JA TOTEUTTI.

Äänestä

KD ja PS eivät ole vielä pahemmin keskenään riidelleet tai ei ole tullut
julkisuuteen. Molemmilla on sama linja vihata eräitä ihmisryhmiä.

Äänestä

Purraorpo luottaa siihen, että Suomi ajautuu Euroopan Liittovaltioon, enneknuin velkojen korot hyppäävät pilviin.

Ja voivat hyvinkin arvata oikein.

Anyway, he kumpikaan eivät joudu vastuuseen, saati maksamnaan :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Marinin hallituksen aikana talous nousi ilman minkäänlaisia työväen orjuutus- ja alistamisyrityksiä. Marinin hallituksen aikana talous kasvoi ja työllisyys nousi,
vaikka oli pandemia, energiakriisi ja Venäjän hyökkäyssota alkoi.

Nykyinen hallitus on tehtaillut päätöksillään ennätysmäärän työttömiä, konkursseja ja työntekijöitten orjuutus- ja alistamislakeja, mutta työttömyys on silti tai
juuri siksi ennätysmäisen korkealla. Nykyisen hallituksen lama-aikoja ei halua
jälkeenpäin muistella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu