Mihin tämäkin järkyttävä päätös perustui ?

Puolustuskyvyttömiltä leikataan, 2024 vuorossa oli mm. kehitysvammaiset.
Ilmeisesti Purran "ohjauksella" on Juuson päätös leikata satojatuhansia
kehitysvammaisten oppimateriaaleista, vaikka oikeus perusopetukseen
on turvattu Suomen perustuslaissa (❗️) , samoin kuin jokaisen yhtäläinen
oikeus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta.
Kehitysvammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien lasten oikeus oppimiseen
ei voi toteutua, jos heille välttämättömien oppimateriaalien tuottaminen
lakkautetaan.
10150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Feikataan tietty koska lintmaaninrn on kova feikkaaja

Äänestä

Odotellaan rauhassa kun sdp tulee päättäjäksi. Sitten leikataann meiltä jotka pärjäämme hyvin säästämisemme ja monessa työpaikassa puurtamisemme vuoksi. Tulette huomaamaan että niiltä ihan rikkailta ei säästetä sittenkään. Siinä äkkiä samalla lakkaa yritysten pyörät pyörimästä. Ja rikkaiden rahat siirtyvät entistä enenmmä muihin maihin. Mutta katsotaan.
Säästökohtaita etsitään koska rahat ei riitä, se on niin yksinkertaista.

1Äänestä
  • ''Heil Purra Sieg heil!!''

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    ''Heil Purra Sieg heil!!''

    ''Sieg heil eins zwei!!''

    Äänestä

Heti kun ne Orpon lupaamat 100000 työllistyvät tilanne kääntyy paremmaksi.

Äänestä

On pöyristyttävää, että rikkaat menee kaikkien edelle.
Niille on rahaa miljardien edestä, mutta ei muutamaa
kymmentä miljoonaa pienille ryhmille, jotka tarvitsevat
tukensa.
Tässäkin kehitysvammaisten tapauksessa hallitus on rikkonut lakia.

Äänestä

Ei Purraa hetkauta.

Äänestä

Purrasta ei inhimillisyyttä löydy.

Äänestä
  • Petosjytkyhallitus ja petturipurra romahduttivat ja tuhosivat suomen.

    Äänestä

Raaka-Purra tykkää kurjistaa puolustuskyvyttömien elämää entisestään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Puolustuskyvyttömiltä leikataan, 2024 vuorossa oli mm. kehitysvammaiset.
Ilmeisesti Purran "ohjauksella" on Juuson päätös leikata satojatuhansia
kehitysvammaisten oppimateriaaleista, vaikka oikeus perusopetukseen
on turvattu Suomen perustuslaissa (❗️) , samoin kuin jokaisen yhtäläinen
oikeus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta.
Kehitysvammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien lasten oikeus oppimiseen
ei voi toteutua, jos heille välttämättömien oppimateriaalien tuottaminen
lakkautetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu