Kaikki tietävät, että laitetaan poliitikko johtamaan mitä tahansa toimintaa, siitä tulee tappiollinen. Harva on kuitenkaan pohtinut miksi.
Yksi merkittävä syy on oman egon korostaminen. Ei ole mitään niin vähäpätöistä hommaa, jossa poliitikko ei korostaisi oman rooli ja tehtävän tärkeyttä ja valittaisi määrärahojen niukkuutta. Määrärahojen niukkuus pitää tietenkin osoittaa tuhlaamalla kaikki ja hiukan enemmän.
Toinen tekijä on erittäin tärkeä ja koskee toimintaa, jonka merkitystä ei tarvitse keinotekoisesti korostaa, kuten vaikka terveydenhoito tai julkinen liikenne. Niissä on pakko tehdä tappiota koska jos tappiota ei tule, seuraavana vuonna ei saa lisää määrärahoja.
Monessa julkisessa toiminnassa rahoja tuhlataan tietoisesti tekemällä hankkeita tai paperinkierrätystä, josta saattaa olla hyötyä, mutta vain vähän. Tuoreet narsissit joka huoneessa saattavat lisätä työtehoa, eihän sitä koskaan tiedä...
Politiikassa on sisään rakennettuna tappion tekeminen. Vasemmisto ei hyväksy, että julkinen toiminta tuottaa voittoa koska se ei ole sen tavoite. Siksi pidetään huoli siitä, ettei sille tielle mennä. Oikeisto taas ei hyväksy tieten tahtoen tehtyä virhettä budjetoinnissa, joten tappioksi sovitaan vain pieni luku.
Ongelmat kumuloituvat, kun kirjanpito on lahjomatonta eikä puolueiden sopima tappio ole sama kuin todellisuus. Poliitikot ovat tottuneet puhumaan asiat sopivan näköisiksi, mutta kirjanpidon sopiminen olisi rikos. Luovuutta toki voi käyttää ja sitä käytetäänkin.
Jos joku siis ihmettelee, miksi Suomi velkaantuu jatkuvasti, niin yllä on selitys. Politiikka ei kerta kaikkiaan pysty siihen, mihin jokainen yrittäjä pystyy.
Poliitikko johdossa takaa tappion
Anonyymi-ap
2
92
Vastaukset
- Anonyymi00001
Talous on liian tärkeä asia annettavaksi poliitikoille.
- Anonyymi00002
Valtaosa kunnista tekee taas tappiollisen tilinpäätöksen.
Meillä on oikeus parempaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861639Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141044Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.96960Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79932Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51744Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot141719- 81690
- 53674
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48661Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51651