Olen viime aikoina pyöritellyt mielessäni aika isoa kysymystä. Olen uskovainen, naimisissa ja rakastan vaimoani yli kaiken. Meillä on hyvä ja läheinen suhde, myös seksuaalisesti. Mutta välillä tulee pohdittua, että missä menee se raja, mikä on ”sallittua” Jumalan silmissä avioliitossa.
Raamattu sanoo selvästi, että seksi kuuluu vain avioliittoon (Hepr. 13:4, 1. Kor. 7:3–5), ja siellä se on siunattua ja jopa käskettyä. Mutta se ei kerro tarkemmin, millaisia aktteja se saa sisältää. Siksi olen miettinyt erityisesti näitä:
Suuseksi – onko se synti vai ihan ok, kunhan molemmat haluavat?
Anaaliseksi – moni sanoo, että se on ”luonnotonta” ja kiellettyä, mutta onko siihen Raamatussa selkeää kieltoa avioliitossa?
Fistaaminen (käsin penetraatio) – tämä tuntuu jo monelle aika äärimmäiseltä. Onko tämä jo liian pitkälle menty, vai kuuluuko sekin niihin ”kaikkiin” juttuihin, jotka ovat sallittuja puolison kanssa?
Kysyn ihan rehellisesti ja nöyrästi: voiko uskovana harjoittaa näitä puolisonsa kanssa ilman, että se on syntiä? Onko perimmäinen kriteeri se, että se tapahtuu avioliitossa, molemminpuolisesti suostumuksella, rakkaudessa ja ilman vahingoittamista? Vai onko olemassa sellaisia rajoja, jotka eivät saa ylittyä edes avioliitossa?
Olen kuullut sekä ”kaikki on sallittua avioliitossa” -näkemyksiä että hyvin tiukkoja linjoja, joissa vain ”perinteinen” yhdyntä on ok. Mitä te ajattelette? Onko teillä raamatullisia perusteluja, omia kokemuksia tai pastoreiden/neuvonantajien näkemyksiä tähän?
Kiitos jo etukäteen, jos joku uskaltaa avoimesti jakaa ajatuksiaan. Tää on aika henkilökohtainen juttu, joten ymmärrän, jos ei halua mennä liian yksityiskohtiin.
Millainen seksi on sopivaa avioliitossa?
21
446
Vastaukset
- Anonyymi00001
Kyllä se kuudes käsky tarkoittaa nimenomaan sitä, että oman aviopuolison kanssa kaikenlaista seksiä saapi ihan vapaasti ja molempien nautinnoksi harjoittaa ihan niin paljon kuin kumpikin haluaa. Avioseksiin ei Raamatusta löydy rajoitteita edes rivien välistä. Naikaa ja nauttikaa toisistanne seksuaalisesti miten paljon ja miten tahansa, kunhan se molemmille osapuolille sopii!
- Anonyymi00002
Kaikki mitä mies haluaa. Jokainen naisen EI rapauttaa suhdetta kunnes tulee ero.
- Anonyymi00004
Voi myös käydä niin että nainen etsii itselleen paremman miehen jolle ei tarvi sanoa ei. 😁
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Voi myös käydä niin että nainen etsii itselleen paremman miehen jolle ei tarvi sanoa ei. 😁
Se on hyvä, huonosta naisesta on päästävä eroon tavalla tai toisella.
- Anonyymi00012
Anonyymi00005 kirjoitti:
Se on hyvä, huonosta naisesta on päästävä eroon tavalla tai toisella.
Sinua kurppaa ei huoli edes spede niuvanniemen suljetulta buaahaa
- Anonyymi00015
Anonyymi00005 kirjoitti:
Se on hyvä, huonosta naisesta on päästävä eroon tavalla tai toisella.
Kuten myös huonosta miehestä. 😉
- Anonyymi00003
Kaikki mistä molemmat pitää on ok.
- Anonyymi00006
No muuta kuin parrua perseeseen ja kättä sisään, semmosia miettimään kun kunnon panot ja fistaukset, sillä selvä !!
- Anonyymi00007
Ei juma
- Anonyymi00008
Näin pitkään naimisissa olleena seksi ei kuulu avioliittoon. Joskus siinä alkuvaiheessa kupeksitaan vähän, tehdään pari mukulaa ja rouva panee jalat ristiin. Onnellisen avioliiton salaisuus on ulkoistettu seksi elämä. Olen nussinut yli kymmenen vuotta useampia varattuja ja vapaita ihania riettaita naisia, niin pilluun perseeseen, kuin suuhunkin, alistanut, sitonut, läpsinyt, laskenut lasteja joka luukkuun ja ottanut kaiken ilon irti ja antanut kaiken mitä osaan niille naisille. Eipä herra ole heittänyt vielä. Palavaa kiveä niskaan. Vaimoa olen pannut joskus viime kesänä viimeksi ja sitä edellisen kerran sitä edellisenä kesänä. Tuntuu pärjäävän oikein hyvin ilmankin.
Ota lihalliset ilot irti vielä kun saat. Pian se loppuu.- Anonyymi00013
Spede taas päästelee aivopieruja buaahaa
- Anonyymi00009
Sopikaa keskenään mikä on ok.
- Anonyymi00010
Syntiä on kaikki muu,paitsi lapsen siittäminen. Häpeä ja rukoile jos olet muutakin haurautta tehnyt. Himoja ei saa olla.
- Anonyymi00011
Jos jokin kaikkitietävä ja kaikkivaltias, älyltään ylivertainen Jumala todellakin on olemassa, tyypillä on luultavasti tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa tekemistä kuin kytätä primitiivisten kädellisten parittelutouhuja.
- Anonyymi00014
Buaahaa spede buaahaa
- Anonyymi00016
Ihan jumalista nyt sen kummemmin piittaamatta vain ja ainoastaan biologista puolta ajatellen sanon että peniksen, vaginan ja seksin tarkoitus on tuottaa jälkeläisiä. Mihin penis kuuluu laittaa? Vaginan sisälle! Eli ei siis suuhun tai anaaliin. Ei eläimet harrastele esim suuseksiä kuin korkeintaan vahingossa jonkun oudon tilanteen johdosta.
Eli penistä ei kuuluu biologisessa mielessä työntää suuhun. Se ei kuulu sinne.
Itse tosin kyllä työntelen sitä rouvan kurkkuun ihan mielellään ja sekin sitä rakastaa yli kaiken :) hyvä tyttö - Anonyymi00017
Uskoisin, että kaikenlainen sellainen seksi on sallittua Jumalan silmissä, jossa molemmat osapuolet selvästi haluavat toisiaan ja molemmat nauttivat, jossa molemmat antavat nautintoa toisilleen.
Vähän niin kuin tässä videolla sen selvästi huomaa, miten paljon molempien tekee mieli nussia.
Seksi on kaunista, silloin kun molemmat sitä haluaa.
Nainen selvästi nauttii, kun mies panee ja sen huomaa, miten paljon mies ihailee nuorta naista ja haluu päästä panemaan.
Jumalan silmissä, ei varmasti ole mitään paheksuttavaa tai tuomitsevaa, niin kauan kuin molemmat antavat toisilleen ihanasti nautintoa.
https://www.porno-videot.com/videos/lasse-ja-sonja2
https://www.porno-videot.com/videos/lasse-ja-sonja-osa-2-jatkoa-videosta-osa-1 - Anonyymi00018
Ihan kaikenlainen seksi on sopivaa avioliitossa, jos seksi on sellaista, jossa molemmat osapuolet nauttivat siitä.
Rakkaudessa ei ole mitään epäsopivaa, kun molemmat haluavat antaa toisilleen nautintoa.
Toki kannattaa ensin kysyä, mistä kumppani tykkää ja nauttii, ei pidä vaan olettaa, että hän siitä nauttii, vastapuoli ei välttämättä samassa määrin nauti jostain justusta, josta itse nautit. niin jutelkaa vapaasti ja kyselkää rohkeasti ujostelematta.
Hyvä seksi on ihaninta ja parasta mitä voit antaa rakkaallesi. - Anonyymi00019
Jo on tontulla kysymykset!!
Normaalisuhteeseen kuuluu kaikki seksi, mikä ei ole väkivaltaa!! - Anonyymi00020
Viihtyihän Jeesuskin porttojen kanssa.
- Anonyymi00021UUSI
Ihan kuin Jumalalla olisi aikaa katsella mitä miljardit ihmiset puuhaavat sängyssä.
Sen kuin panet vaan ja älä mieti tuollaisia, että onko sopivaa joku juttu seksi puuhissa.
Jumala antais ihan varmasti saman ohjeen, Nussikaa ja nauttikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain627552Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242979- 1431813
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1191487Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1691439- 1321182
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774