Hyvää Pääsiäistä!

🤔 🐤 🐥 Pääsiäiseen liittyvä taikausko on säilynyt nykyaikaan asti kristinuskon rinnalla. Noita-akat, trullit ja pahojen henkien karkottamiseksi sytytetyt pääsiäiskokot ovat säilyneet. Virpojat toivottavat onnea talon väelle koristeisilla oksillaan. Oksta vietiin aiemmin navettaan tuomaan karjalle terveyttä. Nykyisin ne laitetaan vaasiin pääsiäiskoristeeksi. Perinteinä on ollut myös koivunoksien kerääminen vaasiin hiirenkorvia varten. Niiden sekaan on laitettu pajunoksia, joissa on valkoiset söåöt pajunkissat.

Perinteet ovat hyviä kiintopisteitä elämässä. Kiva kun meillä on ihan omia tapoja, ettei kaikkea ole kopioitu jenkeistä.

6

206

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kiitos samoin teille.

      • Ihan yksin pääsiäistä täällä vietän. Sukuloimaankaan en lähtenyt, kun valmistaudun samansuuntaiseen tapahtumaan kuin syyskuussa 2013.


      • Anonyymi00002
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Ihan yksin pääsiäistä täällä vietän. Sukuloimaankaan en lähtenyt, kun valmistaudun samansuuntaiseen tapahtumaan kuin syyskuussa 2013.

        Eli valmistaudut vetämään kunnon perskännit muun puliremmin kanssa siellä korvessa 🤣🤣


      • Anonyymi00002 kirjoitti:

        Eli valmistaudut vetämään kunnon perskännit muun puliremmin kanssa siellä korvessa 🤣🤣

        En nyt kutsuisi tätä Espoon vilkasta kaupunginosaa miksikään korveksi. Juuri kaupassa käydessäni näin n. satakunta ihmistä. Enkä myöskään liiku tuollaisissa remmeissä niinkuin sinä.


      • Anonyymi00003
        lounas.ajatus kirjoitti:

        En nyt kutsuisi tätä Espoon vilkasta kaupunginosaa miksikään korveksi. Juuri kaupassa käydessäni näin n. satakunta ihmistä. Enkä myöskään liiku tuollaisissa remmeissä niinkuin sinä.

        Siksipä juuri se puliremmi on kuin luotu sinua varten 🤣🤣


      • Anonyymi00003 kirjoitti:

        Siksipä juuri se puliremmi on kuin luotu sinua varten 🤣🤣

        Sun kannattaa hoitaa tuo alkoholiriippuvuutesi. Sulla tuo kännäily, juominen ja puliremmit näyttää olevan koko ajan mielessä. Et huijaa ketään!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1521
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1154
    3. 82
      1002
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      41
      823
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      816
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      754
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      720
    8. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      705
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      705
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      676
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      605
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      602
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      591
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      536
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      518
    19. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      71
      493
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      477
    Aihe