Vangin vaimokkeen ahdistus

Anonyymi-ap

Tapasin elämäni miehen. Hän kertoi heti, että jossain vaiheessa on tulossa oikeudenkäynti ja saattaa joutua vankilaan. Kysyi että olenko valmis siihen. Olin..
..tai niin luulin.

Elettiin onnellisena kaikista muista elämän mutkista huolimatta 2 vuotta.
Molemmat tunsi löytäneensä loppu elämän kumppanin.
Kunnes tuli oikeudenkäynti. Ensin ravaaminen oikeudessa, sitten tuomion saamisen odottelu.
Tuohon meni kuukausi.

Mies pysyi rauhallisena, tiesi ettei mitään ollut tehtävissä. Oikeudenkäynti oli pelkkää mestausta. Minä panikoin ja itkin, yritin pysyä järjissäni, vaikka ahdisti koko ajan.

Sitten tuli tuomio sähköpostilla 🙄.
11 vuotta.
Joo. 😓

Epätodellinen olo. Mitä, miksi, milloin, oikeastikin, miten kaikki tapahtuu??
Itkin monta tuntia mieheni sylissä. Tuntui että elämä loppuu nyt.

Tuomion ohessa luki vankilaan meno päivä, huh vasta kk päästä. Onneksi hetki vielä yhdessä. Asianajajan kanssakin piti soitella sit maanantaina.

Iltalenkille yhdessä lähtiessä, kaksi vartijan näköistä miestä tuli vastaan ja sanoi että nyt tulet meidän mukaan ja lähdet vankilaan.
Mies oli lukihäiriöisenä lukenut sähköpostista väärin.

Kamat kasaan ja heippa. Molemmin puolin sanottiin "Koeta jaksaa vahvana". Halattiin pitkään ja pussattiin.

Vartijat oli hyvin välinpitämättömiä. "Saattehan te sit jossain välissä soiteltua ja nähtyä" 🙄. Hei kiitti, paljon lohdutti. Lähtiessä toinen niistä huusi että "Koetahan pärjäillä".
Ihmetytti ettei huomioineet sitä että olin yksin ja itkin paniikinomaisesti. Ei mitään "kriisiapua" tai tukiyhdistyksen numeroa.

Joo itkin yöt ja päivät. Tyttöni totutti jo hieman arkeen. Silti tunne ihan kuin puuttuisi jalat ja kädet. Koko ajan pinta hengitystä. Täysin rakkaudeton olo, iloton ja surullinen. Välillä vihainen. Migreeni kesti viikon putkeen. Tyhjä, olematon, tunteet haihtunu. Mulla ei ole enää mitään.

Ei oo mitään tietoa milloin siitä kuuluu. Milloin pääsen käymään. Miten se jaksaa siellä. Eihän sitä satuteta siellä. Eihän se unohda meitä.

Syytä, miksi sinne joutui, ei tarvitse tässä mainita. Syytön kuitenkin on minun mielessäni.
Tämä nyt vain sattuu meille. Paskoja ihmisiä sattuu tulemaan elämään ja sitten ne aiheuttaa pahaa.

Halusin vain kertoa tän, koska kohtalovaimoja varmaankin on.
Tää on vain asia josta ei puhuta.

Tälleen alkoi tämä osa elämää. Toivottavasti aika kuluis nopeasti.

- Vailla murua ry.

23

369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kyllä ne siitä kaverista huolen pitää, kuten muistakin "syyttöminä tuomituista roistoista".
      Jos saa 11 vuoden kakun niin luultavasti sille on jokin painavampi syy kuin possujunalla ajelu aikuisena lasten rannekkeella Särkänniemen huvipuistossa.

      • Anonyymi00004

        Jos tuli noin kova tuomio, niin sitä ei odotella vapaana, kun ns. pakollisen vangitsemisen raja on 2 vuotta vankeutta, tai enemmän.


    • Anonyymi00002

      Ensikertalaisena bunkkaa puolet.

    • Anonyymi00003

      Pysyy se elämäsi mies ainakin hetken tallessa, toisin kuin monella muulla.

    • Anonyymi00005

      11v, elii taposta lähti se pelle istumaan. Kuule vajakki, pelasta itsesi ja unohda se hörhö.

    • Anonyymi00006

      Ei kannata itkeä! Suomessa saa videotapaamisia joka viikko noin puoli tuntia kerrallaan. Saa soittaa joka päivä niin paljon kuin haluaa. Joka kuukausi on mahdollista saada perhetapaaminen.

      • Anonyymi00009

        juu, ja roistomiehesi saa kyllä perustarpeet tyydtettyä talossa ihan käteen/suuhun toisen miehen kanssa.


      • Anonyymi00014

        Ainut järkevä kommentti. Kiitos.


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        juu, ja roistomiehesi saa kyllä perustarpeet tyydtettyä talossa ihan käteen/suuhun toisen miehen kanssa.

        Joo niin saa.
        Siitä vain. Hyvä ettei jää ilman rakkautta sielläkään.


    • Anonyymi00007

      Kannattaa etsiä uusi mies. Ei linnakundi mikään pulmunen ole ja rangaistuksen pituudesta päätellen on joko tappanut tai murhannut jonkun. Ei jatkoon. Sinullakin on vain yksi elämä elettävänä, eikä sitä kannata elää pelkästään haaveilemalla jostain, mitä ei ehkä ole, tule, tai ei ole sen arvoista.

    • Anonyymi00008

      11 vuotta vankeutta. Jep jep, ihana söpöpuppelihöpönassu.

    • Anonyymi00010

      Mutta onhan se sen verran lutunen, että kannattaa heittää 11 vuotta omasta almanakasta pois. Suuntaa se hoivaviettisi johonkin vapaalla jalalla majailevaan.

    • Hei,

      Mainitsit, että sinulle ei tarjottu mitään kriisiapua tai tukea. Jos haluat keskustella tilanteestasi ulkopuolisen auttavan tahon kanssa, niin laitan tähän tiedoksi infoa niistä.

      - Tukinet - Tukipisteesi netissä https://tukinet.fi/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi:

      MIELI Keskusteluapu kirjoittaen https://tukinet.fi/fi/palvelut/mieli-keskusteluapu-kirjoittaen

      Lisäksi ma-to klo 15–21 sekä on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.

      Tukinetissä on lisäksi monenlaisia chattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esimerkkeinä:

      Apua, mikä ihmissuhde! ryhmä https://tukinet.fi/fi/palvelut/apua-mika-ihmissuhde
      Aikuisen elämää https://tukinet.fi/fi/palvelut/aikuisen-elamaa

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

      Keskusteluapua kriisissä on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös:

      - MIELI Kriisipuhelin

      MIELI Kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa 09 2525 0111.


      Ystävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

      • Anonyymi00013

        Kiitokset tästä.
        Haen mieluummin teiltä apua ja kuunteleva korvaa.


    • Anonyymi00011

      Teetkö itsekin rikoksia, kun tuollainen venkula miellyttää?

    • Anonyymi00012

      Huvittaa lähinnä teidän kommentit.
      Ois pitäny arvata, että täältä saa vain trolleja, provosoitujia ja mielensäpahoittajia vastaajiksi.

      Mut hyvä että te olette täydellisiä.
      Kukaanhan ei teille pahaa tee.

      Vankiloissahan ei ole yhtään täysin syytöntä ja Suomen oikeus on aina oikeassa?
      Oikeudessahan ei manipuloivat narsistiset akat ja ukot ole huijjaamassa itelleen eläkerahastoja?

      Ja ei, en kaipaa hoivata ketään. Siihen on ammattejakin olemassa jos niin haluaisin.
      Ja ei, emme kumpikaan ole edes liikenne sakkoja saanut.

      Mutta kiitos vielä reiluista kettuiluistanne.
      Nyt voitte juoda aamukahvinne hymyillen.

      • Anonyymi00016

        Tuomittiin siis syyttömänä tahallisesta henkirikoksesta?

        Älä nyt viitsi... Häpeä!


      • Onnea vaan, koeta kestää hengissä edes sen ensimmäiset vankilomat.


    • Anonyymi00017

      Tienaan tälläkin suuren summan. Kaikki aikanaan.

    • Anonyymi00018

      Miksi olit niin tyhmä maksat siitä.

    • Anonyymi00019

      Istut oikeussalissa rikollisena

    • Anonyymi00020

      Kiistatta rikollinen olet

    • Anonyymi00021

      Ap:n mies on pedo, jota lyödään talossa jakkaralla pähän! Neegrot myös raiskaavat..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1555
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      961
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      164
      913
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      762
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      642
    Aihe