Ette taida ymmärtää

Anonyymi-ap

sitä, että teidän takia voin näin huonosti kuin voin! Yhdelläkään ihmisellä ei ollut oikeutta yrittää pakottaa minua muuttumaan toisenlaiseksi! Minä halusin vain tehdä itselle mieluisaa työtä ja muut halusivat minun olevan kuin he ja löytävän joko parisuhteen tai ystävän! Mutta kumpikaan noista ei ollut mielessäni silloin kun projekti aloitettiin! Jos minulle se tärkein toive olisi toteutunut, olisin ollut illoinen ja hyvin onnellinen joka ikinen päivä. Ja kun ihminen on onnellinen, hän haluaa jakaa sitä onnellisuutta muillekin! Mutta koska minut pakotettiin osallistumaan projektiin, sitä mahdollisuutta onnellisuuden jakamisesta ei enää ollut! Eikä sitä ehkä tule enää koskaan olemaan! Riittää että jaksaa edes elää päivän kerrallaan, koska muuten voi menettää elämänhalunsa lopullisesti! Iso määrä ihmisiä toimi väärin, koska minulta ei kysytty sitä kysymystä mikä tekisi minut onnelliseksi! Ja mikä oli minun suurin unelmani! Toivon että kaikesta tapahtuneesta otettaisiin oppia! Ketään ei saa pakottaa mihinkään sellaiseen, mitä joku ei halua tehdä ja aina ja joka kerta, kun puututaan yhden ihmisen yksityis elämään, on oltava tarkka siitä, että kunnioitetaan juuri hänen näköistä elämää! Minun tapauksessa se unohdettiin täysin! Onnellisuus on sitä, että pärjää omillaan ja saa tehdä juuri sitä, minkä henkilö itse kokee kaikkein tärkeimmäksi itselleen! Se mies jonka puheista en ymmärtänyt mitään, ei kysynyt minulta sitä kysymystä, mikä on minulle juuri nyt kaikkein tärkeintä! Ja se oli niin suuri virhe, että se pilasi elämäni täysin! Älkää enää ikinä missään vain olettako, kun on kyse yksilön mielipiteestä ja hänen elämästään ja hänen tulevaisuudestaan!

0

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        58
        1616
      2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

        Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
        Ikävä
        364
        1151
      3. Kirjoita jotain

        Kivaa, hellää ja piristävää
        Ikävä
        133
        924
      4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

        Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
        Suomussalmi
        13
        742
      5. Voisit nainen joskus vastata minulle

        Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
        Ikävä
        63
        622
      6. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        41
        598
      7. Päälle hautaus?

        Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
        Lieksa
        90
        548
      8. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        45
        529
      9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

        Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
        Ikävä
        45
        498
      10. Mies Naiselle pyydän...

        älä satuta minua.
        Ikävä
        45
        462
      Aihe