Persut surullisia

Valta vaihtumassa Unkarissa ja se surettaa persuja.

Unkarin kantaa ovat Suomessa ymmärtäneet lähinnä perussuomalaiset. Esimerkiksi Laura Huhtasaari kirjoitti, että EU-maiden ei pitäisi etsiä toistensa joukosta vihollisia, vaan tukea jäsenvaltioiden suvereniteettia. Suomi käyttää aikaansa yhden jäsenmaan "parjaamiseen", mutta ei ole itsekään täydellinen, Huhtasaari muotoili.

Jussi Halla-aho puolestaan puhuu suoranaisesta sympatiasta pääministeri Viktor Orbania kohtaan.

– Siinä mielessä suhtaudumme erittäin sympaattisesti Orbanin hallitukseen, että hän on sanonut, että hänen tehtävänsä pääministerinä on puolustaa Unkaria ja unkarilaisia, Halla-aho sanoo STT:lle.

Orbanin aika on ohi. Ensi vuonna persujen valta loppuu Suomessakin.
4157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä Orban vaalit voittaa.

Äänestä
  • Ainakin vaalivilpillä.

    Äänestä

orban saa mennä, ei kaivata putinisteja EU:n onnelaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Valta vaihtumassa Unkarissa ja se surettaa persuja.

Unkarin kantaa ovat Suomessa ymmärtäneet lähinnä perussuomalaiset. Esimerkiksi Laura Huhtasaari kirjoitti, että EU-maiden ei pitäisi etsiä toistensa joukosta vihollisia, vaan tukea jäsenvaltioiden suvereniteettia. Suomi käyttää aikaansa yhden jäsenmaan "parjaamiseen", mutta ei ole itsekään täydellinen, Huhtasaari muotoili.

Jussi Halla-aho puolestaan puhuu suoranaisesta sympatiasta pääministeri Viktor Orbania kohtaan.

– Siinä mielessä suhtaudumme erittäin sympaattisesti Orbanin hallitukseen, että hän on sanonut, että hänen tehtävänsä pääministerinä on puolustaa Unkaria ja unkarilaisia, Halla-aho sanoo STT:lle.

Orbanin aika on ohi. Ensi vuonna persujen valta loppuu Suomessakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu