Eikä hän tarkoittanut vesiliikenteen ohjausta, vaan oman hallituksensa tekosia talouden ja kansan hyvinvoinnin tuhoamista. Tosin Orpon hallituksen toimissa ei kansalaisten mielestä ole mitään järkeä, toisin kuin Kummelin ohjelmassa pätkittäin on.
Mitä Orpon hallitus on saanut aikaan:
- Suurin työttömyys 2000-luvulla.
- Ottanut eniten velkaa kaikista suomalaisista hallituksista.
- Huonontanut työläisten oikeuksia eniten sitten 1930-luvun.
- Hyökännyt ammattiliittoja vastaan esim. poistamalla jäsenmaksun verovähennysoikeuden.
- Syöksyttänyt Suomen taantumaan, joka on melkein kuin lama.
- Saanut selvät suuntaviivat omaavan Sote-aihion täysin sekaisin yltiöpäisellä yksityistämisellä.
- Vienyt peruskoulutukselta suuret rahat ja aikuiskoulutukselta tuet.
- Vienyt köyhiltä yliopisto-opiskelijoilta tuet, mutta työntänyt yliopistoille lisää rahaa, että ne voisivat opettaa paremmin rikkaiden lapsia. Samalla rikkaiden lapset pääsevät helpommin yliopistoihin, koska köyhät eivät ole pyrkimässä samoihin opiskelupaikkoihin paremmilla edellytyksillä.
- Kokoomus on myynyt valtion omaisuutta ja suuria yrityksiä, jotka ovat auttaneet suomalaisia yrityksiä testaamaan tuotteitaan yhteistyössä.
- Kupanneet kansaa niin paljon, että asunnottomuus ja köyhyys on kasvanut räjähdysmäisesti. Myös lapsiin kohdistuu yhä enemmän köyhyyttä, joka on erittäin paha asia.
Riikka: Tämä on yhtä kummelia
11
191
Vastaukset
- Anonyymi00001
Kerrakin Purran kanssa samaa mieltä. Hallituksen toimet on yhtä Kummelia.
Tosin se vie Purraa EK:hon tai pankkiin töihin seuraavan vaalitappion jälkeen. Ehkä maksavat palkan kotiin.- Anonyymi00005
Purra oli sitä mieltä, että SDPn toiminta ja puheet ovat yhtä Kummelia.
Olet siis samaa mieltä Purran kanssa.
Hienoa, että demarina ymmärrät puolueesi toiminnan. - Anonyymi00013UUSI
KOKOOMUS ONKIN SUURIN VELANOTTAJAPUOLUE.
NYT VEI SUOMEN EU:N OHJAUKSEEN. - Anonyymi00014UUSI
ONKO HALLITUSOHJELMA KEHITETTY KUMMELIPOHJALTA TEKOÄLYLLÄ?
- Anonyymi00002
Jos Purralla ennen ministeriksi tuloa ei ole kokemusta työelämästä vaan yhteiskunnan tukiloisena olosta niin sopeutusraha tulee ensivaalien jälkeen kuin tilauksesta ja loisiminen jatkuu.
- Anonyymi00003
Purra kylläkin tarkoitti SDPn toimintaa.
Demarina osasit tämänkin kääntää valheeksi.- Anonyymi00004
SDP:N TOIMINTA ON YHTÄ KUMMELIA.
SE VAAN EI NAURATA. - Anonyymi00007
Demari valehtelee aina. MOT.
- Anonyymi00012
Miten demari onnistuu valehtelemaan Purrankin jutut.
Purran mukaan SDP:n toiminta on yhtä Kummelia. - Anonyymi00015UUSI
FANITUS SAA UUSIA MUOTOJA
- Anonyymi00016UUSI
SDP_n kummeli jatkui Tampereella.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322088Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461705Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101460Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041216Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja1041014Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.76958- 59845
Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,31782Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52779Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd100717