Meidän on saatava Timo Soini

Anonyymi-ap

Ennen kuin persut nappaavat Timon vaaliankkurikseen meidän on tehtävät kaikkemme estääksemme perusuaikeet, muuten emme saa vaaleissa JYTKYÄ.

7

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Nyt kuin meillä on vauhti päällä on tulossa Jytky ja toiset puolueet saavat Nytkyn.

    • Anonyymi00002

      Kun on lukenut Timo Soinin kirjoittelua viimeisen vajaan yhdeksän vuoden ajalta, niin onhan se selvää, ettei Soini perussuomalaisiin voi palata. Persut on niin erilainen puolue nykyään. Jos Soini vielä jonnekin ehdolle asettuu, niin Keskustaan sitten, ja pieni mahdollisuus olisi myös kristillisdemokraatit.

      • Anonyymi00003

        Ei asetu mihinkään, on tuollainen huulen heittäjä aina ollut. Timo Soini (s. 30. toukokuuta 1962 Rauma) on 63-vuotias (huhtikuussa 2026). Eläkeikään tuloillaan tai jo tullut. Perussuomalaisten nostaja Soini noin sitten kiksautettiin puolueensa johtajasta pois ministeri aikanaan tai jälkeen. Aiempi "vallankumous" SMP puolueessa oli kun irtaantui maalaisliitosta.
        Veikko Vennamo -aiempi sukunimi; Fennander. Suomen Maaseudun Puolueen ja sen edeltäjän Suomen Pientalonpoikien Puolueen johtajana 1959–1979, kansanedustajana 1945–1959 (Maalaisliitto), 1959–1962 (Suomen Pientalonpoikien Puolue) ja 1966–1987 (Suomen Maaseudun Puolue)

        Veikko Fennander kävi koulunsa Viipurissa ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1931, minkä jälkeen hän aloitti oikeustieteen opinnot Helsingin yliopistossa. Hän suoritti ylemmän oikeustutkinnon 22-vuotiaana vuonna 1936, sen jälkeen lakitieteen lisensiaatin tutkinnon 1937, ja sai varatuomarin arvon vuonna 1939.
        Nuoruudessaan Vennamo, joka oli jo varhain omaksunut jyrkästi kommunisminvastaisen asenteen, toimi isänsä tavoin suojeluskunnassa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_Vennamo

      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Eihän Soinia mistään "kiksautettu" pois, vaan näki hyvän ajankohdan luopua puolueen puheenjohtajuudesta. Oli johtanut puoluetta 20 vuotta!

        Soini varmasti ajatteli asian niin, että jos/kun/toivottavasti Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi valittaisiin Sampo Terho, niin Terho voisi puolueensa puheenjohtajana ja ministerinä kasvaa tehtävään jäljellä olevan vaalikauden kahden vuoden aikana. Ja sen jälkeen saada kohtalaisen tuloksen eduskuntavaaleissa 2019. Persujen puheenjohtajavaalissa vain kävi toisin kuin Soini toivoi, ja sen seurauksena sitten perussuomalaisten silloiset ministerit lähtivät pois persuista ja perustivat oman ryhmänsä.

        Itse olisin kovasti toivonut, että nämä persuista lähteneet "tolkun ihmiset" olisivat saaneet mukanaan puolet äänestäjistäkin, mutta hallituskaudella vuonna 2015 tapahtunut suuri turvapaikanhakijoiden määrä oli muuttanyt persujen äänestäjien asenteita niin paljon, ettei homma enää onnistunut.

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Ratkaisevaa Sinisten perustamiselle ei ollut pj-vaalin tulos, vaan se, että halla-aholaiset nöyryyttivät maltillisen siiven syrjäyttämällä heidät kaikista luottamustehtävistä. Tilalle hakkaraisia.

    • Anonyymi00005

      Voisiko joku ohjeistaa Kaikkosta?

    • Anonyymi00007

      Mut oikeesti, miten tää Soini-keskustelu liittyy Suomen Keskustaan?

      Silläkö, että avaaja esiintyy keskustalaisena sanoen "meidän"?

      Eipähän se kerro keitä ovat "me"?

      Ehkä tämä on taas sitä "keskusta suuntaista" persuilua?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3323
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      82
      1349
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      62
      809
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      687
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      656
    Aihe