Vihreä Valhe

Vihreisiin pesiytyneet oikeistomyyrät vinkuvat jatkuvasti siitä, että "SAK ja vasemmisto vastustavat ideologisin perustein" mitä kummallisimpia oikeiston päähänpistoja.

Yhtä lailla voi todeta, että nämä jatkuvat, kaikkein heikoimmilla oleviin kohdistuvat heikennykset ja huononnukset ovat EK:n ja oikeiston ideologinen valinta.

Hyvä esimerkki oikeiston heikennyspyrkimyksistä on tämä kovasti rummutettu "perustulo", joka "ei tietenkään saa riittää edes toimeentuloon" eikä saa olla edes nykyisen työttömyysturvan tasoinen. Siis että sitten on vielä PAKKO mennä palkkatöihin edes ruokaa saadakseen. Tällaista pakkoahan ei esimerkiksi vihreällä eliitillä ole. Puoluetuet kun juoksevat makaamalla ja pilveä pössyttelemälläkin. Mutta siinä on se ajatusvirhe, että niitä työpaikkoja kun vain ei ole kaikille tarjolla.

On hyvä muistaa, että yhteiskunnan sivistystason voi päätellä siitä, kuin heikoimpia kohdellaan.

Vihreiden Suomi ohittaa juuri ja juuri Mosambikin sivistystasossa... Vai ohittaako. Hmm...
12350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Milloin paperi tai metallityöläiset menisivät lakkoon sairaanhoitajien, siivoojien, opettajien ja lastentarhanhoitajien palkkojen puolesta lakkoon? Kuinka paljon AY-liike kannattaa huolta pätkätyöläisten oikeuksista?

Minulla on AY-liikkeestä käsitys, ettei se aja muuta kuin lähinnä vakituisessa työsuhteessa olevien etua. Mikä perustulossa oikein pännii? Pelätäänkö sitä, että pätkätyöläisistä tulee vaikutusvaltainen ryhmä, jos niiden asemaa parannetaan perustulon avulla?

Äänestä
  • On se sitten kumma, että sitä väitetään "aseman parantamiseksi", kun tulotasoa ja perusturvan tasoa LASKETAAN.

    Kai se on sitten ihan joku oikeistolaisten oma juttu. Kuvitteletteko te oikeasti, että te saatte lisää kun köyhiltä leikataan?

    Jos oikeistolaisten mielestä perustulolla ei saa tulla edes toimeen, saatikka että se ei saisi olla nykyisen työttömyysturvankaan tasoinen, ei se kyllä mitään aseman parantamista ole, jos sellainen malli toteutetaan.

    Kun huomioidaan, että esim. Tanskan mallissa on jopa kolminkertainen toimeentulotukikin Suomeen verrattuna, ei voi kuin ihmetellä näitä jatkuvia leikkausvaatimuksia.

    Äänestä

  • Jepjep kirjoitti:

    On se sitten kumma, että sitä väitetään "aseman parantamiseksi", kun tulotasoa ja perusturvan tasoa LASKETAAN.

    Minulla on sellainen käsitys, että jos on tehnyt päivänkin työtä, siitä rangaistaan tukien pienentämisellä. Mikä olisi sellainen laillinen työ, jossa päivän ansioilla pystyy elämään pidemmän aikaa?

    Tässä on perusteita ja yksi malli perustulosta

    "Perustoimeentulo on pitkäaikaistyöttömälle tarkoitettu yhteiskunnan myöntämä tuki, johon työtön itse voi hakeutua, kun työttömyys on jatkunut yhden vuoden ajan eikä työllistyminen vapailla työmarkkinoilla tai nykyisten työvoimapoliittisten keinojenkaan kautta ole todennäköistä. Se on luonteeltaan kannustava, ei niinkään velvoittava, ja sisältää tärkeän viestin mahdollisuudesta luoda pitkäkestoista itselle sopivaa työuraa tilanteessa, jossa vaihtoehtona on mitä todennäköisimmin työttömyysura vaihtelevin tukimuodoin.

    Perustoimeentulo kannustaa työtöntä aktiivisuuteen ja omaehtoisuuteen elämässään. Perustoimeentulon kautta on mahdollisuus ottaa vastuu omasta toimeentulostaan ja uusintaa työttömyyden kautta menetetyksi koettu jäsenyys yhteiskunnassa. Se huomioi alueelliset työmarkkinaolosuhteet ja antaa halukkaille mahdollisuuden turvallisesti etsiytyä tekemään työtä. Mallin kannustin ja erilaisuus muihin työttömyysturvan muotoihin on juuri mahdollisuudessa ottaa vastaan lyhytkestoistakin työtä ja näin ansaita lisätuloa kuitenkaan elämisen mahdollistavaa perustoimeentuloa menettämättä. Ansion lisäksi aktiivisuus työelämässä mahdollistaa työkunnon palautumisen, ylläpitämisen ja kehittämisen edelleen. Työhön hakeutuminen ja siten vastuun ottaminen omasta elämästä edistää myös terveyttä ja hyvinvointia. Se lisää sosiaalisia suhteita, kasvattaa itsearvostusta sekä rytmittää elämää. Positiivisen kierteen vaikutukset edistävät myös mahdollisuutta kestävälle työuralle.

    Tällaiseen kokeiluun on tarvetta. Tuoreen, keväällä 2004 työvoimatoimistojen johtajille osoitetun kyselyn tulokset kertovat, että työttömyyden hoitamiseksi tarvitaan kipeästi uusia toimenpiteitä ja uutta otetta. Työvoimatoimistojen johtajat, jotka seuraavat työvoimapolitiikan toimeenpanoa käytännössä, arvioivat nykyisen työvoimapolitiikan epäonnistuneeksi ja olivat radikaalienkin kokeilujen kannalla etenkin pitkäaikaistyöttömyyden nujertamiseksi. Nykyinen työttömyysturvajärjestelmä todettiin liian passivoivaksi. Tulos haastaa uusien, ennakkoluulottomien ratkaisujen löytämiseen."

    http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/utahref.scr?{KEY}=LA 149/2004

    Tällä hetkellä Cronbergin aloite on sosiaali- ja terveys valiokunnan käsittelyssä.

    Tanskan mallissa myös irtisanominen on helpompaa, mutta myös työllistäminen. En usko, että Tanskan malli soveltuisi kovin hyvin Suomeen. Tanskassa välimatkat ovat hyvin lyhyitä, eikä maassa tarvitse vaihtaa asuntoa usein työpaikan takia.

    Vihreä liitto on julkaissut oman työelämäohjelman, enkä näe sitä kovinkaan "oikeistolaisena".

    "...Määräaikaisten työsuhteiden perusteetonta käyttöä tulee hillitä. Se on kuitenkin tehtävä niin, ettei entisestään vaikeuta niiden asemaa, joilla ei ole vakituista kokopäivätyötä:

    – jakamalla vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset kaikkien työnantajien kesken, jolloin työnantajalla olisi yksi peruste vähemmän syrjiä naisia sekä työhönotossa että työsopimuksen laadussa

    – vakinaistamalla perusteettomia määräaikaisia työsuhteita, joita on selvästi eniten julkisella sektorilla,

    – huolehtimalla siitä, että julkisia palveluita kilpailutettaessa ei haeta kilpailuetua työsuhdeturvan heikennyksillä.

    – antamalla ammattiliitoille kanneoikeus eli oikeus valvoa, onko työsuhde perustellusti vai perusteettomasti määräaikainen, jolloin perusteettomien määräaikaisten käyttö vaikeutuisi,

    – järjestelemällä töitä uudella tavalla. Esimerkiksi paljon sijaisuuksia teettävät työnantajat voivat vähentää määräaikaisuuksia perustamalla pysyviä sijaispankkeja, eli vakinaistamalla normaalisti tarvittavan määrän sijaisia ”vakinaisiksi sijaisiksi” tai sitoutumalla käyttämään yksityisiä sijaispankkeja.

    – käyttämällä työaikapankkeja, millä on jo saavutettu hyviä tuloksia määräaikaisuuksien vähentämisessä,

    – yleisesti ottaen vahvistamalla kustannusneutraaliuden periaatetta, jonka mukaan työn hinnan tulee olla työnantajalle sama riippumatta siitä, palkkaako hän jatkuvan kokoaikaisen työntekijän vai määrä- tai osa-aikaisen työntekijän. Näin voidaan vähentää työnantajien halukkuutta suosia epätyypillisiä työsuhteita säästösyiden takia...

    ...Siihen saakka kun koko turvaverkko on rakennettu kestävämmälle pohjalle, on tyydyttävä paikkaamaan nykyjärjestelmän pahimpia aukkoja. Lyhyellä tähtäimellä tilapäistön asemaa tulisi parantaa:

    – aikaistamalla ansiosidonnaisen päivärahan työssäoloehtoa 10 kuukaudesta takaisin 6 kuukauteen (tämä voidaan rahoittaa porrastamalla ansiosidonnaisen kesto työsuhteen pituuden mukaan),

    – irrottamalla osa tuloihin sidotuista etuuksista, kuten esimerkiksi vanhempainetuudet, työ- ja ansiohistoriasta tai ainakin vähentämällä ansioihin sidotun osuuden merkitystä. Esimerkiksi opiskelevien vanhempien päiväraha pitäisi määrittää ns. laskennallisen palkan mukaan,

    – kieltämällä kuntia asettamista kotihoidontuen kuntalisille työ- tai ansiohistoriaan liittyviä ehtoa, jotka syrjivät esimerkiksi opiskelijoita ja pätkätyöläisiä

    – luomalla päivystysajan korvauskäytäntöjä erityisesti palvelusektorilla, jolla töihin tullaan usein kutsuttaessa

    – luomalla lainsäädäntöön uusi kategoria yrittäjätyyppistä työtä tekeville työntekijöille siten, että heitä ei aina kohdeltaisi yrittäjinä, vaan tietyissä sosiaalietuuksissa (mm. työttömyysturva) heidät voitaisiin rinnastaa palkansaajiin

    – parantamalla apuraharahoituksella työskentelevien sosiaaliturvaa (mm. äitiys- ja vanhempainraha, eläke- ja työttömyysturva)

    – parantamalla muidenkin kuin vakituisessa työsuhteessa olevien työntekijöiden mahdollisuuksia kouluttautua työn ohessa, jottei työmarkkinoiden jako sisä- ja ulkopiiriläisiin heijastuisi myös kouluttautumiseen,

    – parantamalla epätyypillistä työtä tekevien mahdollisuutta käyttää hyväkseen vuorottelu- ja hoitovapaita esimerkiksi omaistensa hoitamiseen,

    – huolehtimalla siitä, ettei työntekijöiden jako vakituisiin, määräaikaisiin ja freelancereihin jakaisi myös työyhteisöä. Myös epätyypillisen työn tekijöillä on oikeus suunnittelukokouksiin, työnohjaukseen, pikkujouluihin, liikunta- ja suunnittelupäiviin.

    – etsimällä muita joustavia keinoja parantaa yhdistelmätyöntekijöiden ansioon sidottua turvaa ja kehittämällä heidän erityisasemaansa sopivaa sääntelyä. Nykyisellään tämän mahdollistaa ammatinharjoittajien yhteenliittyminen osuuskunnaksi. Myös työttömät voivat kuulua osuuskuntiin. Osuuskuntien perustamista tulisi edistää koulutuksella..."

    http://www.vihrealiitto.fi/duuni.shtml

    Äänestä

  • Pasifisti kirjoitti:

    Jos tädillä olisi munat...jne. Totuus on se, että kaikki nuo toiveajatukset ovat autoritaarisen porukan retoriikkaa. Ei mikään niistä toteudu. Perusturvaa vain halutaan leikata, ja vihreät retoriikan hallitsevat goebbelsit keksivät sanasumua tämän faktan peittämiseksi.

    Uskomatonta, minkälaisia tyyppejä vihreissä on! Tarja Cronberg, uusi puheenjohtajakin on kuulemma tonttikeinottelija. Omistaa satoja tontteja ja Pohjois-Karjalassa ja käyttää valtaa siellä mielin määrin. On rahaa, on tutkintoja. Passaa sitä neuvoa ihmisiä siivoamaan ja paskaa lapioimaan. "...luoda pitkäkestoista itselle sopivaa työuraa..."

    Jokainen, joka on tehnyt ns. minipalkkaduunia tietää, mitä se on nykyisin. Sillä ei elä, vaan täytyy ottaa sivutyö. "Perustoimeentulo" on sillä lailla hassusti määritelty jo nyt, ja vihreät ovat sitäkin siis leikkaamassa!

    Pasifistin "perusteluketjut" ovat vain pelkkää löpinää, jota syntyy kun maksetaan liikaa palkkaa todellisuudesta vieraantuneille rikkaille. Vihreät ovat oikeasti kansallissosialistinen puolue, Blut und Boden -joukko.

    Kansallissosialismi yhdistää sekä vihreitä että kepua. Omistetaan maata ja mantuja, elellään leveästi ja moralisoidaan kaikkia muita jotka eivät ymmärrä maata omistavan luokan ensisijaisuutta ja luonnon wagnerilaista kauneutta.

    Äänestä

  • Eläkeläinen. kirjoitti:

    Mitä muuta nuo vastaväitteesi ovat, kuin henkilöön kohdistuvaa retoriikkaa (kuten suurin osa täällä esitetystä kritiikistä)? Eli pelkkiä sanoja vailla todistuspohjaa. Cronberg tekee laillisesti omistamallaan maallaan mitä haluaa. Esimerkiksi tekee osasta luonnonsuojelualueen.

    "Tarja Cronberg, uusi puheenjohtajakin on kuulemma tonttikeinottelija."

    Juu, kuulopuheissahan se totuus tunnetusti piilee. Mikset kirjoittanut rehellisemmin, että juorujen perusteella tonttikeinottelija? Tähän "tonttikeinottelijaan" pääsee tutustumaan aivan vapaasti ja jos on liikaa vapaa-aikaa voit tehdä rikosilmoituksen. Muista, että perättömyyksien levittely ja halveeraaminen ovat rikoslaissa rangaistavia, mutta jos on täysin munaton ihminen, voi suojautua nettipalstalla nimimerkin taakse, jotta välttyy kaikelta vastuulta.

    Enemmän munaa löytyy Tarjalta, koska hän on rehellisempi sinuun verrattuna.

    http://www.tarjac.net/puheenjohtaja.html

    Meinaan se, että nämä heikennysten myyntipuheet uppoavat täydestä.

    Itsekin aikoinaan vielä uskoin näitä oikeistovihreiden julistuksia, mutta en enää.

    Tuo toteamus, että oikeistovihreiden ajaman mallin mukaisella perustulolla "ei tietenkään saisi tulla toimeen" eikä perustulo saisi olla edes nykyisen työttömyysturvan tasoinen, näkyy ja kuuluu kyllä oikeistovihreiden kannanotoissa, jos siis kuulla haluaa.

    Cronbergin vaihto oli pelkkää kasvojen pesua, koska samalla ei puhdistettu vihreistä näitä sinne pesiytymään päässeitä kokoomusmyyriä.

    Äänestä

  • Pasifisti kirjoitti:

    Minulla on sellainen käsitys, että jos on tehnyt päivänkin työtä, siitä rangaistaan tukien pienentämisellä. Mikä olisi sellainen laillinen työ, jossa päivän ansioilla pystyy elämään pidemmän aikaa?

    Tässä on perusteita ja yksi malli perustulosta

    "Perustoimeentulo on pitkäaikaistyöttömälle tarkoitettu yhteiskunnan myöntämä tuki, johon työtön itse voi hakeutua, kun työttömyys on jatkunut yhden vuoden ajan eikä työllistyminen vapailla työmarkkinoilla tai nykyisten työvoimapoliittisten keinojenkaan kautta ole todennäköistä. Se on luonteeltaan kannustava, ei niinkään velvoittava, ja sisältää tärkeän viestin mahdollisuudesta luoda pitkäkestoista itselle sopivaa työuraa tilanteessa, jossa vaihtoehtona on mitä todennäköisimmin työttömyysura vaihtelevin tukimuodoin.

    Perustoimeentulo kannustaa työtöntä aktiivisuuteen ja omaehtoisuuteen elämässään. Perustoimeentulon kautta on mahdollisuus ottaa vastuu omasta toimeentulostaan ja uusintaa työttömyyden kautta menetetyksi koettu jäsenyys yhteiskunnassa. Se huomioi alueelliset työmarkkinaolosuhteet ja antaa halukkaille mahdollisuuden turvallisesti etsiytyä tekemään työtä. Mallin kannustin ja erilaisuus muihin työttömyysturvan muotoihin on juuri mahdollisuudessa ottaa vastaan lyhytkestoistakin työtä ja näin ansaita lisätuloa kuitenkaan elämisen mahdollistavaa perustoimeentuloa menettämättä. Ansion lisäksi aktiivisuus työelämässä mahdollistaa työkunnon palautumisen, ylläpitämisen ja kehittämisen edelleen. Työhön hakeutuminen ja siten vastuun ottaminen omasta elämästä edistää myös terveyttä ja hyvinvointia. Se lisää sosiaalisia suhteita, kasvattaa itsearvostusta sekä rytmittää elämää. Positiivisen kierteen vaikutukset edistävät myös mahdollisuutta kestävälle työuralle.

    Tällaiseen kokeiluun on tarvetta. Tuoreen, keväällä 2004 työvoimatoimistojen johtajille osoitetun kyselyn tulokset kertovat, että työttömyyden hoitamiseksi tarvitaan kipeästi uusia toimenpiteitä ja uutta otetta. Työvoimatoimistojen johtajat, jotka seuraavat työvoimapolitiikan toimeenpanoa käytännössä, arvioivat nykyisen työvoimapolitiikan epäonnistuneeksi ja olivat radikaalienkin kokeilujen kannalla etenkin pitkäaikaistyöttömyyden nujertamiseksi. Nykyinen työttömyysturvajärjestelmä todettiin liian passivoivaksi. Tulos haastaa uusien, ennakkoluulottomien ratkaisujen löytämiseen."

    http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/utahref.scr?{KEY}=LA 149/2004

    Tällä hetkellä Cronbergin aloite on sosiaali- ja terveys valiokunnan käsittelyssä.

    Tanskan mallissa myös irtisanominen on helpompaa, mutta myös työllistäminen. En usko, että Tanskan malli soveltuisi kovin hyvin Suomeen. Tanskassa välimatkat ovat hyvin lyhyitä, eikä maassa tarvitse vaihtaa asuntoa usein työpaikan takia.

    Vihreä liitto on julkaissut oman työelämäohjelman, enkä näe sitä kovinkaan "oikeistolaisena".

    "...Määräaikaisten työsuhteiden perusteetonta käyttöä tulee hillitä. Se on kuitenkin tehtävä niin, ettei entisestään vaikeuta niiden asemaa, joilla ei ole vakituista kokopäivätyötä:

    – jakamalla vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset kaikkien työnantajien kesken, jolloin työnantajalla olisi yksi peruste vähemmän syrjiä naisia sekä työhönotossa että työsopimuksen laadussa

    – vakinaistamalla perusteettomia määräaikaisia työsuhteita, joita on selvästi eniten julkisella sektorilla,

    – huolehtimalla siitä, että julkisia palveluita kilpailutettaessa ei haeta kilpailuetua työsuhdeturvan heikennyksillä.

    – antamalla ammattiliitoille kanneoikeus eli oikeus valvoa, onko työsuhde perustellusti vai perusteettomasti määräaikainen, jolloin perusteettomien määräaikaisten käyttö vaikeutuisi,

    – järjestelemällä töitä uudella tavalla. Esimerkiksi paljon sijaisuuksia teettävät työnantajat voivat vähentää määräaikaisuuksia perustamalla pysyviä sijaispankkeja, eli vakinaistamalla normaalisti tarvittavan määrän sijaisia ”vakinaisiksi sijaisiksi” tai sitoutumalla käyttämään yksityisiä sijaispankkeja.

    – käyttämällä työaikapankkeja, millä on jo saavutettu hyviä tuloksia määräaikaisuuksien vähentämisessä,

    – yleisesti ottaen vahvistamalla kustannusneutraaliuden periaatetta, jonka mukaan työn hinnan tulee olla työnantajalle sama riippumatta siitä, palkkaako hän jatkuvan kokoaikaisen työntekijän vai määrä- tai osa-aikaisen työntekijän. Näin voidaan vähentää työnantajien halukkuutta suosia epätyypillisiä työsuhteita säästösyiden takia...

    ...Siihen saakka kun koko turvaverkko on rakennettu kestävämmälle pohjalle, on tyydyttävä paikkaamaan nykyjärjestelmän pahimpia aukkoja. Lyhyellä tähtäimellä tilapäistön asemaa tulisi parantaa:

    – aikaistamalla ansiosidonnaisen päivärahan työssäoloehtoa 10 kuukaudesta takaisin 6 kuukauteen (tämä voidaan rahoittaa porrastamalla ansiosidonnaisen kesto työsuhteen pituuden mukaan),

    – irrottamalla osa tuloihin sidotuista etuuksista, kuten esimerkiksi vanhempainetuudet, työ- ja ansiohistoriasta tai ainakin vähentämällä ansioihin sidotun osuuden merkitystä. Esimerkiksi opiskelevien vanhempien päiväraha pitäisi määrittää ns. laskennallisen palkan mukaan,

    – kieltämällä kuntia asettamista kotihoidontuen kuntalisille työ- tai ansiohistoriaan liittyviä ehtoa, jotka syrjivät esimerkiksi opiskelijoita ja pätkätyöläisiä

    – luomalla päivystysajan korvauskäytäntöjä erityisesti palvelusektorilla, jolla töihin tullaan usein kutsuttaessa

    – luomalla lainsäädäntöön uusi kategoria yrittäjätyyppistä työtä tekeville työntekijöille siten, että heitä ei aina kohdeltaisi yrittäjinä, vaan tietyissä sosiaalietuuksissa (mm. työttömyysturva) heidät voitaisiin rinnastaa palkansaajiin

    – parantamalla apuraharahoituksella työskentelevien sosiaaliturvaa (mm. äitiys- ja vanhempainraha, eläke- ja työttömyysturva)

    – parantamalla muidenkin kuin vakituisessa työsuhteessa olevien työntekijöiden mahdollisuuksia kouluttautua työn ohessa, jottei työmarkkinoiden jako sisä- ja ulkopiiriläisiin heijastuisi myös kouluttautumiseen,

    – parantamalla epätyypillistä työtä tekevien mahdollisuutta käyttää hyväkseen vuorottelu- ja hoitovapaita esimerkiksi omaistensa hoitamiseen,

    – huolehtimalla siitä, ettei työntekijöiden jako vakituisiin, määräaikaisiin ja freelancereihin jakaisi myös työyhteisöä. Myös epätyypillisen työn tekijöillä on oikeus suunnittelukokouksiin, työnohjaukseen, pikkujouluihin, liikunta- ja suunnittelupäiviin.

    – etsimällä muita joustavia keinoja parantaa yhdistelmätyöntekijöiden ansioon sidottua turvaa ja kehittämällä heidän erityisasemaansa sopivaa sääntelyä. Nykyisellään tämän mahdollistaa ammatinharjoittajien yhteenliittyminen osuuskunnaksi. Myös työttömät voivat kuulua osuuskuntiin. Osuuskuntien perustamista tulisi edistää koulutuksella..."

    http://www.vihrealiitto.fi/duuni.shtml

    Hauskaa, että tuossa litaniassa on otettu käyttöön kaikki Tanskan mallin heikennykset.

    Mutta ei sitten yhtään parannusta. Ei mitään tukevaa tai auttavaa työttömän tai syrjäytyneen kannalta.

    Erityisen aktiivisesti on näköjään unohdettu se, että Tanskassa toimeentulotukikin on kolminkertainen Suomeen verrattuna, noin niinkuin niiden heikennysten vastapainoksi.

    Äänestä

  • Jepjep kirjoitti:

    On se sitten kumma, että sitä väitetään "aseman parantamiseksi", kun tulotasoa ja perusturvan tasoa LASKETAAN.

    Kai se on sitten ihan joku oikeistolaisten oma juttu. Kuvitteletteko te oikeasti, että te saatte lisää kun köyhiltä leikataan?

    Jos oikeistolaisten mielestä perustulolla ei saa tulla edes toimeen, saatikka että se ei saisi olla nykyisen työttömyysturvankaan tasoinen, ei se kyllä mitään aseman parantamista ole, jos sellainen malli toteutetaan.

    Kun huomioidaan, että esim. Tanskan mallissa on jopa kolminkertainen toimeentulotukikin Suomeen verrattuna, ei voi kuin ihmetellä näitä jatkuvia leikkausvaatimuksia.

    jos näin ajatellaan että perusturva pitäisi riittää ruokaan ja asumiseen, pitäisi sen maksaa kaikille,vauvasta vaariin. Sitten jos haluat jotain muutakin mene töihin, niitä riittää kyllä silloin kaikille.

    Äänestä

  • mielestä kirjoitti:

    jos näin ajatellaan että perusturva pitäisi riittää ruokaan ja asumiseen, pitäisi sen maksaa kaikille,vauvasta vaariin. Sitten jos haluat jotain muutakin mene töihin, niitä riittää kyllä silloin kaikille.

    Pahin virhekohta näissä oikeistolaisten kaavailuissa on sen tosiseikan ymmärtämättömyys, että maassamme ei ole pula töistä, vaan palkanmaksajista.

    Äänestä

  • Jepjep kirjoitti:

    Pahin virhekohta näissä oikeistolaisten kaavailuissa on sen tosiseikan ymmärtämättömyys, että maassamme ei ole pula töistä, vaan palkanmaksajista.

    Ja kiihkomielisiltä sosialisteilta se, että pienyrittäjällä on muitakin kuluja kuin työntekijän palkka. Minä en ryhtyisi edes väkivallankaan avulla pienyrittäjäksi.
    Suuryrityksillä taas on varaa ja edellytykset kunnon palkan maksuun ja byrokratiasta ja muista kuluista selviämiseen.

    Ai ollaankos sitä heti "kiihkomielisiä sosialisteja", kun ei heti tehdä niin kuin monetaristit ja uusliberalistit oikeistovihreät vaativat???

    Ja ei voi kuin vain kysyä, miksi kovasti mainostamasi suuryritykset eivät sitten työllistä, tai jos työllistävät, niin vain opiskelijoita ja "harjoittelijoita"...

    Voisiko lisätä ja kysä pasifistiltä, onko hän kesätöissä, vai onko vielä siinä vaiheessa että velatkin tuntuu saatavilta, elikkäs ei vielä oikein ymmärrä näitä monimutkaisia asioita

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jepjep kirjoitti:

Vihreisiin pesiytyneet oikeistomyyrät vinkuvat jatkuvasti siitä, että "SAK ja vasemmisto vastustavat ideologisin perustein" mitä kummallisimpia oikeiston päähänpistoja.

Yhtä lailla voi todeta, että nämä jatkuvat, kaikkein heikoimmilla oleviin kohdistuvat heikennykset ja huononnukset ovat EK:n ja oikeiston ideologinen valinta.

Hyvä esimerkki oikeiston heikennyspyrkimyksistä on tämä kovasti rummutettu "perustulo", joka "ei tietenkään saa riittää edes toimeentuloon" eikä saa olla edes nykyisen työttömyysturvan tasoinen. Siis että sitten on vielä PAKKO mennä palkkatöihin edes ruokaa saadakseen. Tällaista pakkoahan ei esimerkiksi vihreällä eliitillä ole. Puoluetuet kun juoksevat makaamalla ja pilveä pössyttelemälläkin. Mutta siinä on se ajatusvirhe, että niitä työpaikkoja kun vain ei ole kaikille tarjolla.

On hyvä muistaa, että yhteiskunnan sivistystason voi päätellä siitä, kuin heikoimpia kohdellaan.

Vihreiden Suomi ohittaa juuri ja juuri Mosambikin sivistystasossa... Vai ohittaako. Hmm...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu