Ruuhkat vähenisivät kun autoja ei seisotettaisi turhaan risteyksissä. On tietysti niinkin että ruuhkilla saadaan kuvitelma isosta kaupungista.
Vastaukset 11
- Anonyymi00001
Surkeaa katsoa kuinka yksinäinen auto seisoo kuuliaisesti punaisissa valoissa vaikkei ketään näy lähimaillakaan. Miksi valojen tulee olla päällä ruuhka-aikojen ulkopuolella?
- Anonyymi00002
Ei savolainen osaa ajaa ilman valoja. Nähty on
- Anonyymi00003
Sama kuin ajoteiden kavennukset. Ennen oli vasemmalle suoraan ja oikealle kääntyville omat kaistat. Liikenne sujui. Sitten keksivät, että yksi kaista veks eli suoraan ja oikealle kääntyville vain se yksi kaista. Liikenne seisoo ja vielä jos etummaisena on joku tumpula, niin seisoo kauemmin. Mahdollisimman hankalaksi tehty viherkiimassa tuokin. Sitten noihin valoihin, kerran ajoin punasia päin. Seistä pönötin, ei autoja, ei edes jalankulkijoita, annoin mennä.
- Anonyymi00004
Risteyksissä hidasteet tai jotkut korokkeet. Kuinkahan aura-autot niiden kanssa toimivat, kun ei bussitkaan pysty niitä kiertämään.
- Anonyymi00005
Valoja lisätään mutta harvoin poistetaan kokonaan. Eikö ihmiset oikeasti osaa ajaa ilman liikennevaloja?
- Anonyymi00006
Häikäiseekö
- Anonyymi00007
On mennyt ihan jo liikenteen sabotoimiseksi politiikka tässä maassa, tälle perseilylle on tultava loppu!
- Anonyymi00008
Jos olisitte äänestäneet Johtaja Kotilaisen (PS) kaupunginvaltuustoon, niin tämäkin kaupunkiliikennettä haittaava epäkohta olisi ehkäpä jo korjattu!
- Anonyymi00009
Liikennevalot kuntoon on teemani, ne ovat toimineet vuosia luokattoman huonosti, toki paljon muutakin kuntoonlaitettavaa on.
Juha Kotilainen - Anonyymi00010
kyssin tienoilla liikennevaloja 10 metrin välein, ja aina tietysti saatana punaiset valot.
Aieheuttavat ruuhkat täysin tahallaan että pääsevät sitten syyttelemään autoilijoita "ilman pilaamisesta" kun se tonnin metallikasa on revittävä aina liikkeelle nollasta, polttoaineen kulutus tällöin suurinta, nastat raapii asfalttia, jne. kun ei ole liikennesuunnittelijoilla järkeä päässä! Autovihamielinen ideologia edellä tolskataan!! - Anonyymi00012
Ruuhka-aikoihin valot päälle ja muuten pois.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561