Taisi tämä tapahtua joskus 90 luvun tienoilla, silloin oli kuuma kesä muistan oikein hyvin. Olin itse maatilalla töissä tuolloin lampaita hoitamassa, samalla tilalla oli töissä siskon poikaystävä, hän oli oikein komea noin 20vuotias nuori mies Simo. Simon vartalo oli hyvässä kunnossa, ihanat lihakset ja oikein vahvakin. Olimme Simon kanssa yllättävän läheisiä ja kerroimme asioitamme toisillemme.
Yhtenä iltana olin mennyt jo nukkumaan aikaisin vintille ja myöhemmin illasta näin kun Simo tuli pihaan. Siinä kesäillan hurmeessa ihailin Simon upeaa vartaloa, tunsin pikkareissani sykkeen. Aloin siinä hyväilemään itseäni ja vahingossa voihkaisinkin oikein kunnolla. Kesken hyväilyni kuulin kun joku oli tulossa vintille, sydämmeni pompahti kattoon. Kuulin Simon äänen kutsuvan minua.
"Anne oletko siellä?" Vastasin Simolle olevani täällä. Simo sitten tuli luokseni ja kysyi mitä oikein teen kun kuului voihkintaa. Simo sitten tajusikin jo mitä tein. Olin hirveän nolostunut tilanteesta ja Simo huomasi senkin. Simo tuli lähemmäksi minua sängylle. Tunsin kuinka hänen sormensa harhautuivat haaroväliini, menin ihan kananlihalle ja sanoin Simolle ettei näin pitäisi tehdä sillä onhan
Hän varattu siskolleni
Simoa ei kiinnostanut mitä sanoin vaan alkoi nuolemaan pilluani. Tunsin kuinka hänen kielensä liikkui paljaassa pillussani. Se tuntui uskomattaman ihanalta. Sitten Simo laski housunsa ja otti kalunsa esiin, se oli pitkä ja suonikas. Ennen kuin ehdin sanoa mitään Simo olikin jo tunkemassa kaluansa suuhuni. Hän käski minun imeä kaluansa oikein kunnolla
Minähän tein työtä käskettyä. Imin Simon kalua kuin viimeistä päivää. Sitten vihdoin Simo otti asennon ja työnsi kalunsa pilluuni, oi että kuinka rakastinkaan sitä ja kuinka hyvältä se tuntui. Sain useamman orgasmin kunnes tulin. Vielä senkin jälkeen Simo vain jatkoi, jalkani alkoivat jo täristä kunnes vihdoin Simo laukesi kuumat spermansa sisääni. Simo vielä taputti pillusta ja kiitti minua ja
Käski olla sanomatta mitään kenellekkään
Saman kesän aikana Simo hoiteli minut useamman kerran

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ok, tää oli mun eka kusine tarina. Älkää hyökätkö kimppuu siitä miten vammaselt tää kuulostaa