Harvoin käyn täällä.
Jos sanon, etten ole normaali vaan erilainen ja etten käy palkkatöissä kun työantajat eivät palkkaa niin ihmiset ei usko sitä.
Ihmiset ei usko, ettei kaikki kelpaa palkkatöihin.
On muitakin töitä olemassa kuin palkkatyö ja itse oon tyytyväinen että edes sinne kelpaan.
Aivan kuin erilaiset eivät haluaisi myös rakkautta kuin tavalliset muut. Aivan kuin mekin emme haluaisi perustaa perhettä ja päästä avioon.
Aivan kun se katsoisi onko ihminen terve ja normaali vai ei.
Yhtälailla meilläkin on tunteita ja haluamme tuntea rakkautta ja kuulua johonkin, mutta yhteiskunnan mielestä me emme ole samanarvoisia kuin he jotka palkkatyötä tekee.
Itse olisin halunnut löytää jonkun jolle kelpaan sellaisena kuin oon, mutta tiedän että jään rannalle ruikuttamaan.
Itse olisin antanut tulevalle perheelleni kaikkeni ja ollu onnellinen, että löysin jonkun joka ei katso kuin halpaa makkaraa vain siksi etten pääse palkkatöihin. Mutta ei tälläiset kelpaa.
Erilainen oon -syntynyt tälläiseksi.
23
357
Vastaukset
- Anonyymi00001
Kyllä kelpaat juuri sellaisena kuin olet. Meitä on myös sellaisia, jotka ovat nähneet elämää ja kokee ihan toisella tasolla asioita. Minulle ei mitkään tittelit tai kansalaistottelevaisuudet merkitse mitään. Vain se, kuinka aito kapinallissydän siellä rinnassa sykkii. Ja sellainen ehtymätön elämänpalo on säilynyt, kaikesta huolimatta.
- Anonyymi00002
Olet aivan oikeassa ei kukaan halua olla tekemisissä stalkkerin kanssa! Ja minä päätin jo noin parikymmentä vuotta sitten, etten halua elämääni enää koskaan edes uutta ystävää!! Se riittää minulle, kun olin parisuhteesa noin 30 vuoden ajan! Yhtäkään uutta ihmistä ei tule elämääni enää koskaan! Ette vain millään tunnu ymmärtävän sitä, että minulla on täysi oikeus olla juuri tuota mieltä! Moni ei ole ollut suhteessa koskaan, joten etsiköön toisen samanlaisen elämäänsä- Minua ei kiinnosta minkäänlainen suhteilu eikä edes ystävyyssuhde, koska en ole koskaan kokenut tarvitsevani sellaista! Tämän olisin voinut kertoa jo ennen projektin aloittamista! Osaatteko yhään hävetä sitä, että luulitte minun haluavan samaa kuin te, mutta niin ei koskaan ollut!
- Anonyymi00003
En tunne sinua. Enkä juuri sinulle kirjoittanut.
- Anonyymi00006
En ole stalkkeri ja enkä edes tunne sinua.
- Anonyymi00004
Mietin että oletko muuttunut paljon rikastumisen myötä ja miten nyt ajattelet asioista?
- Anonyymi00005
Miten niin rikastunut?
On olemassa töitä jotka eivät ole palkkatöitä eikä ne kuulu työehtosopimuksen piiriin. Eikä ammattiliitot tai SAK voi neuvotella ehtoja koska ne eivät kuulu heidän reviirille.
Sillä työllä ei rikastu koska se tulo jonka saa ei ole iso.
Olen kuitenkin onnellinen, että edes sinne kelpaan. Vaikkei sillä yksinään elä, mutta kun en kelpaa palkkatöihin -on pakko tyytyä
- Anonyymi00007
Oi o, olipa koskettava vuodatus. Muista, olet äärettömän arvokas juuri sellaisena kuin olet. Lisäksi olet yrittänyt parhaasi. Silloin ihminen ei voi muuta tehdä. Kukaan ei ole täydellinen. Virheitäkin tapahtuu jokaiselle joskus. Siksi on äärettömän väärin toimittu, jos jollakin tavalla halventaa toisia ihmisiä vaikka jostakin asemastaan käsin. Eihän tälläinen ihminen voi tietää, mitä rajoitteita jollakin toisella ihmisellä on.
Kaikki on arvokkaita. Kaikki työkin on arvokasta, koska jos joku rehellinen työ on olemassa, jonkun ihmisen se on tehtävä. Siksi kaikki halveksunta, työehtojen polkemiset, vilppi palkanmaksussa, riisto tai hyväksikäyttö ovat äärettömän pahoja tekoja.
Hienoa, että yrität mennä eteen päin vaikeuksista huolimatta. Usein itsestä vain tuntuu tuolta. Kyllä hyviä ja ymmärtäviä ihmisiä ja työnantajiakin on. Lisäksi Suomessa on mahdollisuus jokaisella opiskella maksutta yliopistossa asti. Toki eihän kaikki kykene yliopistossa opiskelemaan. Kaikkia työntekijöitä tarvitaan. Kannattaa kuitenkin kokeilla omia rajoja, mihin omat kyvyt riittävät. Toki kaikilla on joitakin hyviä ominaisuuksia ja jokainen on ainutlaatuinen ja tärkeä siitäkin huolimatta, että ei vaikka opiskelu luonnista tms. Kokeilla kannattaa. Sittenhän se vasta selviää.
Pääasia, että ihminen on hyväntahtoinen, ei tee pahaa, ei tee rikoksia, eikä käytä päihteitä, silloin ihminen aina usein kyllä tekee ainakin jotakin hyvää, eikä jää vain olemaan, jos on terve muuten. Jokainen on tärkeä.
Kaikkea hyvää!- Anonyymi00016
Yltiöpositiivinen kirjoitus.
- Anonyymi00009
Parempi ettei käy täällä, moni asia voi mennä irl pieleen.
- Anonyymi00010
Voihan sitä opiskella yliopistoon asti, mutta onko järkeä opiskella ja ottaa opintolainaa jos tietää, ettei luultavasti pääse palkkatöihin.
Tai mennä ammattikorkea kouluun jos luultavasti ei työllisty edes senkään jälkeen palkkatöihin.
Silloin vain on kamalat velat hartioilla ja vähemmän rahaa jää elämiseen.
Ei kaikki voi olla johtajia tai korkea koulutettuja.
Eikä kaikille itsenäinen opiskelu sovi ja että lähikoulu opetusta ei ole vaan kurssilla ja etä opiskelua.
Jotkut oppii paremmin käytännön opiskelussa ja että on eri opiskelu paikka ja on lukujärjestys ja tietää milloin mitäkin opiskella.
Erilainen ihminen ei välttämättä opi samalla tavalla kuin normaalit ihmiset ja siksi koulu menestys ei ole niin hyvä.
Erilaisille ihmisille on ammattikoulutus paikkoja olemassa jossa ryhmän koko on pienempi ja saa tukea opiskeluun ja otetaan jokaisen ihmisen kyvyn oppia huomioon.
Tavallisissa paikassa erilaista pidetään vain tyhmänä tai laiskana kun ei opi yhtä nopeasti kuin normaali ihminen. Kokemusta on ja eikä huvita mennä opislemaan johonkin missä tiedän ettei voi ottaa huomioon että opin erilailla ja tarvitsen tukea opiskeluun. Yritin opiskella tavallisessa paikassa, mutta se oli liian rankkaa kun en pysynyt muitten perässä ja jäin jälkeen vaikka vapaa aikana Yritin opiskella ja saada muut kiinni. Kaikkea asioita ei voi yksin opiskella kuten käytännön työtä.- Anonyymi00011
Ja erittäin rankkaa se oli siksi ettei opettaja ymmärtänyt etten ole laiska tai Tyhmä.
Vaan en vain oppinut samassa tahdissa kuin muut.
Hänellä oli lempi oppilaat ja heitä hän kyllä kannusti. - Anonyymi00012
Oi oi, ihan hyviä ajatuksiakin, mutta neuvon sen verran, että älä lähtökohtaisesti ajattele negatiivisesti. Kyllähän elämässä voi kaikkea tapahtua, mutta ethä uloskaan varmasti lähden sillä ajatuksella, että kyllä minä varmaan nyt sitten jään heti auton alle. Tämä vähän kärjistetysti, sori, mutta vähän tälläinen asenne sinulla on. Ajattele positiivisesti. Kyllä sinua johdatellaan. On parempi mahdollisuus ainakin työllistyä mieleiselle alalle, kun opiskelee tutkinnon.
Kaikkea hyvää sinulle. Uskon, että kaikki järjestyy. Jeesus rakastaa Sinua!
- Anonyymi00013
Ammattitutkinnon sain, mutta todistus ei ole hyvä. Huonot paperit sain.
Pääsin ammattikoulun läpi, mutta huonon todistuksen sain. Ei sillä ammattikorkeakoulun tai yliopistoon ollut mitään asiaa.
Ei olisi mitään järkeä lähteä ammattikorkeakouluun tai yliopistoon kun jo tavallinen ammattikoulu oli vaikeaa ja niin nopea tempoista. Jos jo ammattikoulussa jäin jälkeen en minä ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa pärjäisi edes sen verran.
Ammattikoulun pääsin läpi vain, koska en suostunut luovuttaa ja tein kaikkeni että sain tutkinnon.
Tutkinnon avulla saan käydä "töissä" ja eikä minua enää pompotella paikasta toiseen. Palkka on ihan surkea ja mitätön eikä minun Eläke kerry tai mitään etuja minulle "töissä" kuulu mutta ainakaan ei tarvi koko ajan täyttää työttömyysraha hakemusta tai 4 työtä turhaan kuussa hakea.
Hakea, vaikka pätevyys tai ammattitaito ei riitä.- Anonyymi00014
Juuri tavallisessa ammattikoulussa sain huonot paperit. Ei siellä ole resursseja tai mahdollisuutta ottaa erilaiset oppijat huomioon.
Erilaisten koulussa olisin voinut pärjätä ja oppia enemmän ja saada paremman ammattitaidon. Olisin sopinut porukkaan ja saada opiskelu kavereita ja enkä olisi tuntenut, etten opi mitään. - Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Juuri tavallisessa ammattikoulussa sain huonot paperit. Ei siellä ole resursseja tai mahdollisuutta ottaa erilaiset oppijat huomioon.
Erilaisten koulussa olisin voinut pärjätä ja oppia enemmän ja saada paremman ammattitaidon. Olisin sopinut porukkaan ja saada opiskelu kavereita ja enkä olisi tuntenut, etten opi mitään.Sen todistuksen takia en päässyt palkkatöihin vaikka yritin päästä. Ei riitä ammattitaidot.
Kaikki ei opi teoriaa vaan jotkut oppii käytännön ja toiston kautta. Tarpeeksi monta kertaa tekee samaa "työtä" niin sen oppii hyvin hyvin.
Mutta ymmärrettävää se on, ettei palkkatöihin pääse ihminen joka tarvitsee jonkun joka näyttää miten se tehdään.
Ei palkkatöissä ole ihmisillä aikaa neuvoa tai ohjata, että tekisin työn kerrallaan oikein ja virheitä ei tietenkään voida niinkään hyväksyä. Työntekijän pitää palkkatöissä olla sen rahan arvoinen, että työantajan kannattaa palkata tai pitää töissään. - Anonyymi00018
Hienoa, että pääsit läpi. Jos oli vaikeaa, ei varmasti sitten ole sinulle tarkoitettu ylemmät opin ahjot. Kyllä sinä sen osaat arvioida, kun olet kuitenkin peruskoulun ja ammattikoulun päässyt läpi. Hienoa, että olet töissä kuitenkin. Kaikki rehellinen työ on arvokasta. Jonkunhan olemassa oleva työ on tehtävä. Kaikki halveksunta, työehtojen polkemiset, vilppi palkanmaksussa jne ovat äärimmäisen pahoja tekoja. Se pitäisi kaikkien ymmärtää. Voimia ja jaksamista työssäsi.
- Anonyymi00019
Anonyymi00015 kirjoitti:
Sen todistuksen takia en päässyt palkkatöihin vaikka yritin päästä. Ei riitä ammattitaidot.
Kaikki ei opi teoriaa vaan jotkut oppii käytännön ja toiston kautta. Tarpeeksi monta kertaa tekee samaa "työtä" niin sen oppii hyvin hyvin.
Mutta ymmärrettävää se on, ettei palkkatöihin pääse ihminen joka tarvitsee jonkun joka näyttää miten se tehdään.
Ei palkkatöissä ole ihmisillä aikaa neuvoa tai ohjata, että tekisin työn kerrallaan oikein ja virheitä ei tietenkään voida niinkään hyväksyä. Työntekijän pitää palkkatöissä olla sen rahan arvoinen, että työantajan kannattaa palkata tai pitää töissään.Oppisopimus on vähän kuin työssä oppimista enimmäkseen.
- Anonyymi00017
Ja tottakai työpaikka hakemuksessa ja työhaastattelussa kerroin totuuden omasta ammattitaidosta. Ei olis ollut mitään järkeä väittää, että osaan jotain tai että opin samalla lailla kuin muut.
Olisin ehkä päässyt palkkatöihin, mutta tulevaisuuteni olisi huonompi jos minut oltaisiin irtisanottu heti kun siihen olis ollu mahdollisuutta.- Anonyymi00020
Rauhaa sinulle. Sinulla on taas vähän tuo asenne, että menen ulos ja jään heti auton alle-tyyliin. Ajattele positiivisesti. Siitä usein kaikki hyvä lähtee liikkeelle. Ei kukaan ole seppä syntyessään. Aina työpaikalla on perehdytys. Kun asenne on kohdallaan, tulee ajoissa töihin, tekee mahdollisimman hyvin, on tunnollinen ja joustava (oppiminen vie aina rutkasti enemmän aikaa, kun silloin jos työn jo osaa vaikka silmät kiinni), silloin ihminen on pidetty myös työpaikalla lukuun ottamatta kiusaajia. Niitäkin voi olla, mutta heistä ei kannata välittää. On vain oma hyvä itsensä ja kunnioittaa muita ja on kiitollinen työnantjalle paikastaan. Ja tekee siksi aina vain parhaansa. Ei muuta tarvita. Voimia!
- Anonyymi00022
Anonyymi00020 kirjoitti:
Rauhaa sinulle. Sinulla on taas vähän tuo asenne, että menen ulos ja jään heti auton alle-tyyliin. Ajattele positiivisesti. Siitä usein kaikki hyvä lähtee liikkeelle. Ei kukaan ole seppä syntyessään. Aina työpaikalla on perehdytys. Kun asenne on kohdallaan, tulee ajoissa töihin, tekee mahdollisimman hyvin, on tunnollinen ja joustava (oppiminen vie aina rutkasti enemmän aikaa, kun silloin jos työn jo osaa vaikka silmät kiinni), silloin ihminen on pidetty myös työpaikalla lukuun ottamatta kiusaajia. Niitäkin voi olla, mutta heistä ei kannata välittää. On vain oma hyvä itsensä ja kunnioittaa muita ja on kiitollinen työnantjalle paikastaan. Ja tekee siksi aina vain parhaansa. Ei muuta tarvita. Voimia!
Työantaja ei maksa minun palkkani vaan olen ylimääräinen apu hänelle ja työkaverille. Minua ei lasketa työmitoitukseen. Eli minun takia ei voi antaa kenellekään potkuja koska minua ei lasketa henkilöstöön.
- Anonyymi00024
Anonyymi00022 kirjoitti:
Työantaja ei maksa minun palkkani vaan olen ylimääräinen apu hänelle ja työkaverille. Minua ei lasketa työmitoitukseen. Eli minun takia ei voi antaa kenellekään potkuja koska minua ei lasketa henkilöstöön.
Ok? Toivottavasti jostain kuitenkin palkkaa tai muuta tuloa saat. Voimia!
- Anonyymi00021
Oon nähnyt kuinka lyhyt se perehdys on ja tiedän etten niin lyessä ajassa ehdi oppimaan asioita. Työssäni en ole yksin vaan on joku toinen paikalla jolta voin tarvittaessa kysyä, jos jotain en tiedä.
YT neuvottelut ei koske minua ja työni on turvattu siihen päivään asti, kun sopimus on voimassa.
Palkkatyössä asiat ovat täysin erilainen ja olen nähnyt millaista se on.
Miten kiire on ja aikataulutettu se on ja millaista tressiä se aiheuttaa työpaikoissa.
Mielummin olen ylimääräinen ihminen, joka auttaa muita, ettei heillä olis niin kiire ja uuvu työn takia. Oon nähnyt läheltä kuinka työuupumus tulee ja miten loppu ihminen silloin on.
Ainakaan minun ei tarvitse täyttää työttömyysraha hakemusta ja osallistua joihin joihinkin kursseihin ja eikä tarvi koko ajan kytätä tuleeko viesti työhaastatteluun.
Teen niin hyvin työni kun teen.
Palkkatyössä on vähemmän aikaa tehdä työni kunnolla ja se on aikataulutettu.
On minulla työajat, mutta nyt pystyn tekemään työni tunnollisesti ilman että on hoppu.- Anonyymi00023
Hienoa!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672415- 661397
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww761210EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje51139- 79855
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19800- 44693
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta83682Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe25649- 30646