En todellakaan pääse yli abortista. Huomenna tulee vuosi täyteen. Ja tiedän et huomenna on vaikeeta ja todennäköisesti romahdan täysin. Siksi haluankin olla yksin, mikä ei kai ole kaikkein järkevin vaihtoehto.
Syyllisyys painaa. En olisi halunnut tehdä sitä. Suren kuollutta lastani. Onhan mulla kaksi jo kaksi lasta, miksi sit tein näin? Ei tämäkään olisi ollut sen huonompi. En vaan jaksa enkä tiedä miten pääsen tästä yli.
Lisäksi asiaa vaikeuttaa se et oon ollut 13-vuotiaasta lähtien abortinvastustaja, ja nyt itse tein näin. En koskaan voi antaa itselleni sitä anteeksi. Elämä tämän asian kanssa on todella vaikeaa. Liian vaikeaa.....
Syyllisyys painaa. En olisi halunnut tehdä sitä. Suren kuollutta lastani. Onhan mulla kaksi jo kaksi lasta, miksi sit tein näin? Ei tämäkään olisi ollut sen huonompi. En vaan jaksa enkä tiedä miten pääsen tästä yli.
Lisäksi asiaa vaikeuttaa se et oon ollut 13-vuotiaasta lähtien abortinvastustaja, ja nyt itse tein näin. En koskaan voi antaa itselleni sitä anteeksi. Elämä tämän asian kanssa on todella vaikeaa. Liian vaikeaa.....
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mietin itsekin miten pääsisin sen asian yli.
Minulla on yksi lapsi ennestään, ja nyt kun hän on 3v. tein abortin ja lapsille ikäeroa olisi tullut n.3v8kk. Elämä on välillä kaikkea muuta kuin ruusuista, elämä koskettaa ja satuttaa.
Tekee kipeää.
Kipeät asiat säilyvät muistoissa usein pitkään, joskus muistelee jotain läpi elämänsä.
Elämä on vain kerran. Me riistimme omiltamme sen, yhden ainoan, juuri siksikin se koskettaa. Ehkä olisi pitänyt jaksaa yrittää, mutta kun ei jaksanut, eikä voinut.
Yritetään jaksaa... elämän on pakko mennä eteenpäin, jos ei mene, mekin kuolemme, ainakin henkisesti. Siltä minusta nyt tuntuukin että kuolin mukana sen lapsen (osittain siis;henkisesti)....
:'(
Soita heti miel.terv.toim.
Mä kuolin sisäisesti kun tein tuon. En sitä heti tajunnut. Silloin sairaalassakin sanoin kun kysyivät että kuinka jaksan, sanoin et käsittelen asian sit kun olen vahvempi. Valetta! En vieläkään kykene siihen.
Olen siis 28, mun vanhin täyttää nyt yhdeksän ja nuorin on viisi. Eli tiedän et olisin pärjännyt myös uuden tulokkaan kanssa.
Mun pitäisi kyetä ajattelemaan järkevästi. Koska aborttiin oli monia syitä. Esim. mulla oli pahassa vaiheessa oleva syömishäiriö, ja sen vuoksi raskaus olisi vaarantanut mun hengen. Olisi! Mut ei välttämättä. Se olisi voinut mennä hyvinkin.
Ajoin kolarin, tuli supistuksia, se olisi voinut mennä kesken ei mennyt! Itse toimenpide viivästyi 7 tunnilla, eli mulle tarjottiin mahdollisuuksia perua asia. En sitä kuitenkaan tehnyt.
Aviomieheni sanat olivat ne ratkaisevat. Hän halusi et teen abortin, hän ei halua enää lapsia. Suurin syy tekooni kaikesta muusta huolimatta oli tuo. Nyt olemme kuitenkin jo eronneet 9 kuukautta sitten. En kestänyt!
Ja todellakin mun varmaan kannattaisi soittaa jonnekin, mut asiasta on niin vaikee puhua.
Toivottavasti joku ymmärtää miltä tämä syyllisyys ja kaikki tuntuu.
Ymmärrän tunteesi.
Lapsi on iso asia, ja usein myös todella todella rakas. Mutta joskus me naiset teemme tämän, abortin. Ja kannamme siitä syyllisyyttä, raskasta surua ja kaipuuta, koko elämämme tai pitkän aikaa sen jälkeen.
Ehkä aika auttaa hieman, itselläni se on auttanut, raskasta silti edelleen on kun asia mieleen palaa, ja ajattelen jos sittenkin olisin antanut elämän hänelle, joka kohdussani ehti elää 8 viikkoa. Olisinko voinut? En olisi. Ja siksi ratkaisu oli tämä. Se edelleen kalvaa ja syö minua sisältä, surua en ehkä kestä mutta pakko kestää....
samat tunteet.
edelleen.
abortti on väärin, mutta joskus se on ainoa oikea vaihtoehto.
vaikkakin väärin. naiset ovat tunteellisia, vaikka kuinka yrittäisit ettet ajattele asiaa tunteilla, ne yrittää väkisinkin tulla esiin.
on hyvin heikoilla silloin kun on raskaana. Raskaana ollessa, ja silloin kun on pieni rintavauva hoidettavana, sitä on mahdottoman riippuvainen toisista. Lapsi on ensin täydellisen riippuvainen itsestään, mutta sitten itse tuntee olevansa heikko, vaikka olisi koko elämänsä ollut vahva.
Abortista ei pääse yli. Se on sama kuin läheisen kuolema; sille ei voi jälkeenpäin mitään ja näin oli vain tapahduttava. Abortin kanssa on opittava elämään, sen ei tarvitse antaa hallita elämää. Mutta ei sitä tarvitse myöskään kieltää tapahtuneen.
Sinulla on kaksi hienoa lasta. He tarvitsevat rakkauttasi ja ovat valmiita antamaan sitä myös sinulle. He ovat olemassa sinua varten ja sinä heitä - abortoitu sikiö taas elää muistoissasi - halusit tai et. Opi hyväksymään se. Ei siinä ole mitään väärää.
Kuulostaa ehkä brutaalilta, mutta lähtekää ulos koko perhe huomenna. Nauttikaa toisistanne. Abortoitu sikiökin on varmasti onnellisempi, jos hänen ansiostaan teillä pysyy perhe kasassa. Voitte käydä sytyttämässä hänelle kynttilän kirkkoon jos se helpottaa oloa. Rauha muistolle.
jotka pähkäilee abortin jälkeisten vaikeuksien kanssa: Tampereella - jos on inhimillisen lähellä teitä - alkaa syyskuussa ryhmä abortin jälkeisistä oireista kärsiville. Katso www.ituprojekti.net ja sieltä tapahtumat. Saat paitsi vertaistukea myös käydä turvallisessa ryhmässä asiaa läpi.
Niille, joille Tampere on maailman ääressä, tiedoksi, että etelä-Suomessa ollaan suunnittelemassa ryhmien aloittamista. Pikkuhiljaa tämä työ laajenee Suomeenkin.
Tsemppiä!
Teit, niinkuin oli parasta sillä hetkellä. Jokainen tekee asioita, joita myöhemmin katuu. Tosiaan, itsesäälissä rypeminen ei auta. Sure vain, mutta anna itsellesi anteeksi. Ole hyvä äiti lapsillesi, he tarvitsevat sinua. Syntymätön sikiösi on taivaassa, tai jossain, eikä hän tarvitse sinua. Puhu jollekin. Ole hyvä itsellesi. Älä syyttele itseäsi.