Persupalstalla ollaan meidän kannalla. He haluavat, kuten myös me keskustalaiset, että puheenjohtajansakin tulisi syödä keskustalaisten ahkeruudella kasvattamia puhtaita eläimiä. Taitaa heillä olla järkevämmät äänestäjät kuin johtajansa.
Persut raivoavat Purran kasvisruokavaliosta
Anonyymi-ap
8144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Persut eivät ole kuulleet Pekka Puskasta mitään.
Hitlerkin oli kasvissyöjä. Idunpurija kuten Halla-aho ja Purra.
Persut eivät edes ymmärrä miten hyvältä eläimet maistuvatkaan.
Kyllä kyljykset hyviä on, ei sitä ole kieltäminen. esim. sipulipihvi, nuoruuden aikani ravintola ruoka, yksi parhaista. Porsaanleike, metsäsieni kastikkeella uudet perunat -kerro parempi.
Ehkä äidin lihapulla kastike voittaa.
Tutkimusten mukaan kun ihminen syö noin kymmenen kertaa mitä tahansa hänelle jää siihen ruokaan miellyttävä ja hyvä makumuisti. Kun äiti syöttää lapselleen kymmnen kertaa lihapullaa niin niin lapsi muistelee vielä vartuttuaankin sitä, että miten hyviä ne lihapullat olivatkaan!
Näin syntyvät oikeat ja myös väärät ruokatottumukset.
Onko semmoset vihersmuutiet edes suomalaista, mistä lie tulleet moinen villitys?
Nimikään ei kuullosta suomalaiselta, mikä ihmeen smuutie?
Ettei Riikkaa vaan imeskele laittomia vihertuotteita, ei kuulosta ei ihan ruisleivän ja kaurapuuron maan perusmenolta.
Riikkuli vetää kaikki puutarhansa rikkaruohot naamariinsa. Onko ihme, jos kutsutaan irvinaamaksi.....