Mikael Agricola--- Suomen uskonpuhdistaja

Häntä me pidämme uskovaisena, hän oli rukoilevainen. Tässä Ylen dokkari hänestä,

https://areena.yle.fi/1-68176427

-00
7202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hänen hautapaikkansa on Viipurin linnan kalmistossa.

-00

Äänestä

Eikös hän keksinyt meille kielen millä voimme netissä kinastella.

Ja vasta vähän aikaa sitten.

Oikeasti sen olisi pitänyt tapahtua jo miljoonia vuosia sitten.

Äänestä

Mutteri oli uskon uudistaja . Agricola käänsi uuden testamentin RUOTSIN KIELESTÄ SUOMEKSI !

Äänestä
  • Siinähän suurimman virheensä teki kun meille teki käännösvirheisen Raamatun jossa oikein mikään ei pidä paikkaansa.

    Miksi ei voinut kirjoittaa aivan selkeällä suomenkielellä että Jeesus sanoi että menkää kahden silmän kanssa sinne Jerusalemin kaatopaikalle. Pitikö se helvetti sinne Raamattuun myös suomeksi kääntää.

    Ei tosiaan puhdistanut mitään.

    Äänestä

Agricola oli suuri pölhökustaa kun käänsi kaikki käännösvirheet ja katolisten lisäykset myös suomenkieliseen Raamattuun.

Hän johti meidät harhaan.

Täydellinen uskonpuhdistaja olisi ollut kun olisi vielä jättänyt Paavalin valheet pois.

Äänestä

vl:t eivät pidä acrigolaa uskovaisena

Äänestä
  • Eikä varmasti ole kun meni Raamattuun kääntämään kaikki käännösvirheet, katolisten lisäykset ja Paavalin valheet.

    Perkeleen kätyri on ollut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Häntä me pidämme uskovaisena, hän oli rukoilevainen. Tässä Ylen dokkari hänestä,

https://areena.yle.fi/1-68176427

-00

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu